Miten suhtautua

Meillä on 4v tyttö. Olimme kyläilemässä ja sinne tuli toisetkin vieraat. Heillä oli vajaa 2 vuotias kultsunarttu, erittäin lempeästi tervehti meitä aikuisia, kellahti rapsuteltavaksi jne. Tyttäreemme ei kiinnittänyt huomiota, meni vain kauemmaksi. Omistajat sanoivat ettei ole tottunut lapsiin. Ollessamme pihalla tyttäremme alkoi juoksennella ja huuteli/kiljahteli iloissaan, niinkuin sen ikäisevät yleensä. Ei liikuttanut koiraa. Yht'äkkiä koira alkoi murisemaan ja haukkumaan lapselle. Nappasin tytön syliin.
Olin kyllä ihmeissäni koska kaikki tuntemani kultsut ovat hyvin lempeitä aikuisille ja lapsille.
Omistajia harmitti tietenkin ja kohteliaasti he laittoivat koiransa makoilemaan autoon.
2728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jos koiraa ei ole totutettu lapsiin, ei ymmärrä lapsen käytöstä. murina ja haukku ovat varoituksia koiralta, ettei halua lasta lähelleen. koirahan ei tehnyt lapselle mitään joten omistajat toimivat oikein.

kultainen noutaja on koira siinä missä muutkin, ja persooniahan rotunsa edustajatkin on.

Äänestä
  • vaikka kultsu tunnetaankin hyväluontoisena ja lempeänä koirana voi sekin olla peloissaan/hämmästyksissään kiljuvasta kersasta.
    Jos kyseessä olisi ollut rottweiler olisit varmaan tullu tänne huutamaan kuinka mielenvikainen koira oli?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


q-q-q-q-qqq kirjoitti:

Meillä on 4v tyttö. Olimme kyläilemässä ja sinne tuli toisetkin vieraat. Heillä oli vajaa 2 vuotias kultsunarttu, erittäin lempeästi tervehti meitä aikuisia, kellahti rapsuteltavaksi jne. Tyttäreemme ei kiinnittänyt huomiota, meni vain kauemmaksi. Omistajat sanoivat ettei ole tottunut lapsiin. Ollessamme pihalla tyttäremme alkoi juoksennella ja huuteli/kiljahteli iloissaan, niinkuin sen ikäisevät yleensä. Ei liikuttanut koiraa. Yht'äkkiä koira alkoi murisemaan ja haukkumaan lapselle. Nappasin tytön syliin.
Olin kyllä ihmeissäni koska kaikki tuntemani kultsut ovat hyvin lempeitä aikuisille ja lapsille.
Omistajia harmitti tietenkin ja kohteliaasti he laittoivat koiransa makoilemaan autoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu