Meillä on muutaman vuoden vanha Handanin tallentava digiboxi. Nyt siihen on tullut sellainen vika, että se ei meinaa reagoida kaukosäätimem "käskyihin". Paristot on uudet. Manuaalisesti se toimii ja kun aikansa näplää säädintä, se tavallaan herää eloon ja toimii taas normaalisti. Mutta ärsyttävää on joka päivä, monesti, houkutella sitä toimimaan. Onko kellään vastaavanlaista ongelmaa ja vielä siihen ratkaisu? Meillä on siinä koneessa uusin päivitys, tosin se on vuodelta 2007, mut uudempaa ei ole tullut.
Digiboxin toiminta
tökkii
8891
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
oireista johtuu kaukosäätimen paristonpidinten
hapettumisesta ja/tai kuoleentumisesta.
Rapsuta puhtaaksi veitsenkärjellä ja taivuta
varovasti vähän kireämmiksi.
-huoltomies-
ps.
Ja mittaa ne uudet paristot, ei se aina takaa
kuntoa että ottaa ne uuden pakkauksesta.
Ne tehdään massatyönä niin suurissa sarjoissa että
susiakin mahtuu mukaan.
Meidän tapauksessa ei tämäkään auttanut. Sen patteripesän navat ovat kummatkin päät ovat sellaiset jouset, toiset ulkonevat ja toiset litteät. Raaputimme silti ja venytimme vaihdoimme paristot, jotka toimi moitteettomasti toisessa laitteessa. Vielä tästä oudosta vempeleestä. Välillä tuntuu, että se saa singnaalin jostain aivan oudosta kulmasta (esim osoittaa säädintä poispäin laitteesta. Tänä aamuna tosin ei ole mitkään taiat auttaneet...
mahdollista.
Tiedän, että joskus joku iso peili tai ikkuna
sopivassa kulmassa sotkee pahasti.
Infrapunavalo, vaikkei sitä silmä näekään, heijastuu
ihan samoin kuin näkyvä valokin.
Yleensä kaukosäädinten näppäinmaton ja allaolevan piirilevyn väliset kontaktit likaantuvat, joka aiheuttaa sen ettei kontaktia tahdo syntyä.
Siihen ei auta muu kuin avaa sen kaukosäätimen kotelo (paristot pois ensin).
Kun kotelo on auki, esillä on piirilevy, jossa on kontaktit näppäimille.
Putsaa kaikki kontaktit vaikkapa isopropyylialkoholilla jota saa (kalliilla) apteekeista.
Kynsilakan poistoaine ei käy koska siinä on rasvaa mukana. Ei myöskään tinneri tai tärpätti.
Kossu on ihan hyvää kanssa mutta taitaa olla vielä kalliimpaa !.
Kun piirilevy ja kumimatto on putsattu niin romut takasin sisään ja kotelo kiinni.
Kotelon avaaminen onnistuu parhaiten PIENELLÄ ruuvarilla ei esim lekalla.
Jos sulla sattuu olemaan digikamera niin sen näytöltä näkee toimiiko kaukosäädin.Eli kamera kuvaustilaan ja ja katsot kameran LCD näytöltä kaukosäätimen lediä ja kun painat jotain kaukosäätimen nappia niin kameran näytöllä kaukosäätimen ledi vilkkuu jos kaukosäädin toimii.
Tuo on ko. mallin tyyppivika. Elkot kuivuvat ja laite enää reagoi kaukosäätimeen,. Myöhemmin laite lakkaa kokonaan toimimasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000395&posting=22000000033656245
Tuo linkki löytyi googlella kirjoittamalla: "handan ei reagoi kaukosäätimeen."
kun kysyimme heiltäkin ongelmasta, jotta vika on sellainen, että se pitäisi lähettää korjattavaksi heille. Kyseessä on mitä luultavammin tyyppivika, niinkuin okaro kirjoitti. Me varmaan nyt sitten kärvistelemme reistaavan laitteemme kanssa, kunnes hermo pettää ja ostamme uuden. Kiitöksia kaikille vastaajille.
Olen todennut, että sangen monet boxit ovat turhan kriittisiä kaukosäätimen suuntaukselle, ja syyksi on paljastunut liian heikko ir-pulssi säätimestä. Se taas johtuu siitä, että pariston rinnalla oleva lyytti ("energia-akku") on liian pieni ja paristojännite sakkaa, kun yritetään repäistä hetkellisesti iso virtapulssi. Ongelma poistui, kun laitoin isomman lyytin olemassaolevan lisäksi pariston kanssa rinnan. Tilaa niistä säätimistä yleensä kyllä löytyy.