Osmocolor öljyvaha

Meillä on öljytty parketti, joka tulisi muutaman vuoden välein öljytä.

Menimme rautakauppaan ja kysyimme tehdasvahauksen jälkeiseen ensimmäiseen öljyämiseen sopivaa tuotetta. Myyjä suositteli Osmocolorin himmeää öljyvahaa, jota levitime rätillä ohjeen mukaan ohueti. Lattia jäi todella läikikkääksi kuivuttaan, vaikka jälki näytti tasaiselta kosteana. Käsittelimme toiseen kertaan vielä ohuemmin ja levitimme huolella, pyyhkien kaiken ylimääräisen pois. Lopputulos ei vieläkään ole tasainen (nyt se on läikikäs eri kohdista kuin aiemmin, eli emme ilmeisesti saa manuaalisesti levittämällä tarpeeksi tasaista tulosta) ja lattia ei todellakaan näytä hyvältä.

Osmon kotisivuilla sanottiin, että öljyvahan voi tarvittaessa kiillottaa kuivumisen jälkeen. Millä, miten? Onko olemassa jotain tällaiseen käyttöön soveltuvaa konetta, jollaisen voi pääkaupunkiseudulta vuokrata? Mistä?
22736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voisiko pinta olla matta niiltä paikoin mistä s on eniten kulunut. niihin joi laittaa uuden kerroksen, se imee joskus aika paljon. (olisi alun perin pitänyt laittaa aluksi vain niihin. tai kysy maahantuojalta jotain kokenutta ammattilaista.

Äänestä
  • Soitimme Osmo Colorille.

    Ilmeisesti lattiaa ei olisi tarvinnut öljytä vielä lainkaan. Merbau niin öljyinen puulaji itsessään, että kestää öljyämättä kauemmin, eikä lattia ime öljyä vielä tässä vaiheessa. Lattia ei ollut kulununt, mutta ajattelin, että kun se olisi pitänyt jo vuosi-kaksi sitten pitänyt öljytä myyjän ohjeiden mukaan, että nyt olisi viimeistään aika, ennen kuin lattia ehtii kulua.

    Lisäksi kaikkien valmistajien parketeille ei kuulemma osmon mukaan heidän tuotteensä käy, kun tuote on alunperin öljytty jonkun toisen valmistajan öljyllä (tätä emme voineet tietää mitenkään, lattian myyjä aikoinaan tai rautakaupan myyjä, joka öljyä suositteli eivät maininneet mitään, että pitäisi käyttää ainoastaan tiettyjä tuotteita).

    Osmon edustaja tulee kuitenkin lattiaa katsomaa katsomaan ensi viikolla, samoivat alustavasti, että kyllä heiltä keinot löytyvät, jolla öljyvaha saadaan tasaiseksi tai pois. Suosittelevat meille jonkun tekijän, jos ei itse haluta/pystytä tekemään. Ovat olleet hyvin ystävällisiä ja avuliaita, jäämme odottelemaan, mitä voimme tehdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneton käsittelijä kirjoitti:

Meillä on öljytty parketti, joka tulisi muutaman vuoden välein öljytä.

Menimme rautakauppaan ja kysyimme tehdasvahauksen jälkeiseen ensimmäiseen öljyämiseen sopivaa tuotetta. Myyjä suositteli Osmocolorin himmeää öljyvahaa, jota levitime rätillä ohjeen mukaan ohueti. Lattia jäi todella läikikkääksi kuivuttaan, vaikka jälki näytti tasaiselta kosteana. Käsittelimme toiseen kertaan vielä ohuemmin ja levitimme huolella, pyyhkien kaiken ylimääräisen pois. Lopputulos ei vieläkään ole tasainen (nyt se on läikikäs eri kohdista kuin aiemmin, eli emme ilmeisesti saa manuaalisesti levittämällä tarpeeksi tasaista tulosta) ja lattia ei todellakaan näytä hyvältä.

Osmon kotisivuilla sanottiin, että öljyvahan voi tarvittaessa kiillottaa kuivumisen jälkeen. Millä, miten? Onko olemassa jotain tällaiseen käyttöön soveltuvaa konetta, jollaisen voi pääkaupunkiseudulta vuokrata? Mistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu