Itselläni on jo lapsenlapsia, nuorena kun olen aloittanut ja oma äitini erittäin hyväkuntoinen 78 v. nuorekas ja nuoren miesystävän omistava kovaluontoinen nainen.
Itse olen ollut kohta 20 v. toisessa avioliitossa miehen kanssa, joka käyttää sitä kirottua alkoholia. Äitini pompottaa omia sisaruksiaan oman mielensä mukaan ja ellei ne satu elämään hänen mielensä mukaan, nostaa tämä todella kovan karjumisen ja haukkumisen heille ja siinä saa hävetä jokainen paikkalla olija. Hän vetää riitaan jokaiselle olevat arat ja intiimitkin asiat, kunhan vain saa mahdollisimman paljon muita loukattua.
Itse asun kauempana, samoin kuin lapseni ja joka kuukausi ei ole mahdollista ajaa äitini kesämökille. Siitähän se riemu on syntynytkin ja laittaa muiden sukulaisten mukana terveisinä, että venäläisille myy koko omaisuutensa, kun me ollaan niin välinpitämättömiä.
Eipä sinne oikein huvita mennäkään, kun jokaista haukkuu ja vihaa kantaa jos uskaltaa itseään puolustaa.
Minullakin on koiria, vaikka ilmankin kuulemma tulisin toimeen, juoppo aviomies (itsellään mies, joka joi firmansa ja asuntonsa ja äitini hyysää tätä rahallisesti eteenpäin jatkuvasti)liian iso asunto ym. Koskaan en ole ollut siinä jamassa, että kiitosta olisin saanut.
Hurjemmaksi muuttuu koko ajan ja soittaessani hänelle, läsäyttää luurin korvaan, tai kännykkään ei vastaa - eikä anna tämän miehenkään vastata, jos soitan hänen puhelimeen.
Olen tosi surullinen, koska hän nyt itkee jokaiselle joka jaksaa kuunnella, että oma tytär tuskin tulee häntä hautaamaankaan, kun on niin huono ym.
Tosin jatkuvasti kehuu, ettei ilman miestä tule toimeen ym. (häpeän aina silmät päästäni)
Tytär on vanhemman näköinen kuin hän jne.
Itse olen hoitoalalla, mutta oman äitini kanssa on täysin mahdotonta ottaa asioita puheeksi.
Kärsin hänen käytöksestään, sillä olen ainut lapsi ja ei ole sisaruksiakaan joiden kanssa voisi yhdessä miettiä äidin käytöstä.
Ei hän ole välittänyt lapsistani tai heidän lapsistaankaan, ainoastaan miehen lapset ovat hyviä, joita kehumalla on pahoittanut lapsienikin mielen (joka lapseni on hyvin pärjäävissä ammateissa)
Onko teillä kellään kertoa keinoa, miten olette ottaneet ja selvinneet "vaikeasta äidistä".
En jaksa enää mielistellä ja pomppia hänen käskytyksessään, sillä minullakin pitäisi olla oikeus omaan elämääni ja turhan monia vuosia sitä olen tehnytkin, että jonkinasteinen rauha olisi.
Äitini käytös omituista
12
838
Vastaukset
- keino
Äiti kuoli 2003.
En mennyt hautajaisiin.
En ollut nähnyt Häntä sitä ennen 18 vuoteen.
Äidin tahto. - kotiäiti tällähetkellä
Kirjoituksesi kolahti minuun, itse olen vasta 22-vuotias nuori nainen. Perheeseeni kuuluu avomieheni, 2-vuotta täyttänyt lapsi ja koira.
Luulen kirjoitavani siksi että saisin selvitellä omia ajatuksiani,koska en ole puhunut asiasta muille kuin lapseni isälle.
Avomieheni vanhemmat omistavat myös mökin, missä olemme viettäneet paljon aikaa. Jos vain mahdollista olemme mökillä oman perheen kanssa keskenään, tosin mahdollisuus siihen on vain hyvin harvoin kun nämä appivanhempani viettävä lähes kaiken vapaa-aikansa mökillään. Anoppi on ihan mukava jos sille päälle sattuu, hän on kuitenkin mielestäni pelottavan kylmä ja kyyninen jollakin ihmeellisesllä tavalla.
Hoidan lastani kotona ja mielestäni sillä tapaa annan lapselleni paljon. Lapset kasvavat niin nopeasti,mielestäni se että hoidan häntä itse on parasta ja vähintä mitä voin hänelle antaa kun hän vielä on näin pieni.Asumme lapsiystävällisellä asuinalueella, vien lastani muskariin ,uimaan, teemme asioita yhdessä,leikimme ulkona säällä kuin säällä, pyörilemme, käymme metsäretkellä ja tapaamme muita ihmisiä(lapsia ja aikuisia).Voi kauhea pitääkö minun tdistella tekemiseni tärkeys iselleni, enkö enää itsekään usko itseeni?Anoppini sanoi etä olen yhteiskunnan elätti, sosiaalipummi siinä missä työtön alkohoisti. Ja minä kun luulin tekeväni jotakin arvokasta. Siitä asti kun lapseni täytti 9kk on anoppini sanonut että pitäisi laittaa lapsi hoitoon ja mennä töihin. Hän sanoi sen kun häntä pyydettiin vahtimaan lasta mökillä.
Mökki paikka on upea, mutta naapureiden haukkuminen laiskaksi vuoro kerrallaan on ikävä kyllä jokapäiväistä ajanvietettä. Elämääni on aina kuulunut koirat, ja meillä on tälläkin hetkellä koira. Kun olemme mökillä uskallan käytää koiran lenkillä kerran päivässä koska siitä tulee saomista että kaikki aikamme menee koiran lenkittämiseen. tunnen syyllisyyttä siitä että vien koiraa lenkille siellä, koska se on pois jostain työn teosta.
Periaate on se että koska mökki ei ole meidän olemme kuin hotellissa joten meidän on tehtävä työtä sen eteen. Tietenkin minäkin ajatelen että meidän on tehtävä hommia ja teenkin! Ollessani viimeisilläni raskaana tein klapeja,en siksi että joku olisi pakottanut mutten vaan voinut olla tekemättä mitään. Nyt meillä on lapsi ja luonnollissti viikon touhujen jälkeen olen väsynyt ja mieleni tekee viettää laatuaikaa koko perheen kanssa.jos menemme tunniksi metsään koko perhe tulee siitä sanomista, jos nukahdan nukuttaessani lastani mumistaan ja jupistaan että että pitäisi jotain tehdä leipänsä eteen.Emme edes näkisi koko appivanhempia ellei me käytäisi mökillä koska hehän ei vapaa-aikaasa muualla tuhlaa.Ovat mökilä aina kun pääsee. Ja yksi syy mökille menoon meillä on että menemme heitä katsomaan, ovathan he lapsellekin tärkeitä. Väsyin täysin siihen pahaan oloon mikä minulle tuli viikonlopun jälkeen oltuamme mökillä.Olen surullinen ja vihainen. Kai väsyin myös fyysisesti, onhan se aina lapsen kanssa erilaista yrittä vielä jotain muuta touhuta. jos tuomme omat ruoat, kannamme ne takaisin koska syömme kuitenkin yhdessä heidän laittamaa ruokaa. jos laitamme ruokaa heillekin, tekevät he silti oman ruoan a syövät sitä.Teemme niin tai näin mikään ei riitä, ei ainakaan tunnit vuorokaudessa.Jos olen tyytyväinen siitä että saimme paljon aikaiseksi työtä tehden, tunnen syyllisyyttä lastani kohtaan etten ehtinyt paneutua häneen. Ja kenelle tästä puhuisin?En jaksa valittaa, enkä halua puhua omalle äidilleni koska häntä alkaisi turhaa vaivata minun murheeni.Olen kuin ei mitään kummempaa olisikaan, tai yritän parhaani mukaan olla. Asia kuitenkin on möykky rinnassa.Avomiehellenikin tulee paha mieli jos puhun asiasta,sillä ovathan vanhemmat aina omat rakkaat vanhemmat. Kurjaa, kun toisinkin voisi olla, positiivisella hyvällä yhteishengellä. Anoppi antaa meille usein rahaa eri asioihin ja nyt he kustantavat mökin rakennusta. Sekin ahista minua, kumpa emme olisi näin köyhiä(tulemme ihan hyvin toimeen..).sillä juttu menee niin että kuka maksaa määrää ja muut olkoon hiljaa, ainakin millä täällä onnellisten mökkiläisten kesken.
Emme ole juuri jaksaneet käydä tänä kesänä mökillä.Olemme tehteen oman pihan hommia omaan tahtiin.Kumpa he näkisivät asiat kantiltani, en kyllä tiedä pystynkö hahmottaman asioita heidän kantilta. Ehkä menen sänkyyn ja yritän tehdä sen, ajatella asioita heidän kantiltaan. Hyvää yötä ja voimia sinulle, ihmisten väliset jutut voivat olla toisinaan vaikeita!
Niin ja on meillä mukaviakin hetkiä kaikki yhdessä. Ja saimme sentään olla rauhassa ja tehdä asioita omaan tahtiin kun lapsemme oli ihan pikkuvauva.- wanhempi
Olen sinua aika paljon vanhempi, siksi uskallan neuvoa. Sinun on nyt yksinkertaisesti LAKATTAVA miettimästä asioita miehen vanhempien kannalta. Oikeasti. Uskoisin, että olet siinä tilanteessa, että et voita mitään jos mietit, etkä häviä mitään, jos ET mieti. Varmaa taitaa olla se, että miehesi vanhemmat (tai äiti) eivät aiokaan olla tyytyväisiä poikansa valintaan.
Olette vielä nuoria. Voi olla, että esim. 10 vuoden kuluttua anoppisi "tottuu" sinuun ja 20 vuoden kuluttua kehuu sinut maasta taivaisiin muille. Tai sitten voi olla että näin ei käy. En usko, että sinä voit vaikuttaa siihen tilanteeseen mitenkään.
Jos et pidä mökkitöistä, niin tee niitä hyvin kohtuudella vain, muodon vuoksi. Toki aina mökille mentäessä vähän pitäisi olla valmis auttamaan mökin omistajia, mutta senhän olet tehnytkin runsain mitoin! Ei sinun viimeisilläsi raskaana pidä mitään klapeja alkaa tehdä! Ihme, kuinka kukaan ei siitä tullut sanomaan. Levätähän silloin kannattaa, antaa miehen ja muiden vähän hemmotella.
Tunnistan hyvin nuo tunteesi ja ajatuksesi, koska itse olen ollut vähän samassa tilanteessa sinun iässäsi. Minun tilanteeni ratkesi niin, että nyt (olemme olleet 16 v naimisissa miehen kanssa) anoppi ja appi ovat todella tottuneita minuun ja se alkuaikojen vierastus on ohi. Lisäksi kävi niin, että mieheni veli elää .. no, hyvin rikkonaista elämää - hänen kuvioissaan yksi nainen kestää korkeintaan vuoden, sitten vaihtuu ja naiset ovat melko epämääräisiä "kapakkaruusuja"! Kai mieheni vanhemmat ovat tulleet ajatelleeksi niin, että vaikka en ole täydellinen ihminen, niin paljon huonompiakin olisi.. ;)
Minäkin yritin alkuun olla ihan mutkalla mieliksi appelan väelle, mutta sitten jossakin vaiheessa kyllästyin. Kai, kun tajusin, ettei sellainen vaikuta. Aloin sitten olla ihan vain oma itseni. Enkä muuta enää aio ollakaan.
Muuten: miehesi tehtävä on sitten pitää sinun puoliasi. Ja jos mies rakastaa, niin hän sen myös tekee. Tästä ei ole pois kiemurtelemisen mahdollisuutta.
Sinä olet pienen lapsen äiti ja lapsesi on sinun ensimmäinen velvollisuutesi, eikä minkään työorjan olo mökillä. Jos eivät sitä tajua, niin omapa on häpeänsä.
Kotiäitinä teet arvokasta työtä, toivottavasti voit ainakin sen 3 vuotta olla kotona, enemmänkin. Lapsen kannalta aina parempi. Oletkos varma, että appivanhempasi kiittäisivät, jos olisit töissä ja lapsi päivähoidossa? ;) Voisi olla, että silloin saisit vihjailuja itsekkyydestä, materialismista.. Kuten sanottu, joillekin ihmisille ei VOI olla mieliksi.
Sinä kai olet se ihminen, johon katkerat vanhemmat purkavat omaa pahaa oloaan. Ja kokeilevat voimiaan - kuinka paljon voivat vihjauksilla ja painostuksilla sinua pompottaa.
Älä lähde enää leikkiin mukaan, katkaise se juttu heti alkuunsa. Ja kannattaa puhua miehellesi, oikeasti. Nämä vaikeat asiatkin kuuluvat parisuhteeseen. Kun maltillisesti puhuu ja oman kannan selittää, niin siinä ei ole mitään pahaa. Turhaan myrkytät muuten kesäänne. Sovitte sitten miehen kanssa yhdessä, kuinka toimitte, otatteko asiat suoraan puheeksi hänen äitinsä kanssa, vai vähennättekö mökillä oloa tai otatte muuten etäisyyttä.
Kun tuosta vielä vanhenet, niin saat itseluottamusta - nuorena sitä ei aina ole, ei ollut minullakaan - ja opit oikeasti arvostamaan itseäsi. Luottoystäville (sellaisille jotka eivät juorua/tunne miehen vanhempia) voit hyvin puhua tästä, ja miksi ei äidillekin.
Kaikkea hyvää sinulle, lapselle, koiralle ja miehelle! Selkä suoraksi vaan, pidä kiinni oikeudestasi olla oma itsesi! - wanhempi
wanhempi kirjoitti:
Olen sinua aika paljon vanhempi, siksi uskallan neuvoa. Sinun on nyt yksinkertaisesti LAKATTAVA miettimästä asioita miehen vanhempien kannalta. Oikeasti. Uskoisin, että olet siinä tilanteessa, että et voita mitään jos mietit, etkä häviä mitään, jos ET mieti. Varmaa taitaa olla se, että miehesi vanhemmat (tai äiti) eivät aiokaan olla tyytyväisiä poikansa valintaan.
Olette vielä nuoria. Voi olla, että esim. 10 vuoden kuluttua anoppisi "tottuu" sinuun ja 20 vuoden kuluttua kehuu sinut maasta taivaisiin muille. Tai sitten voi olla että näin ei käy. En usko, että sinä voit vaikuttaa siihen tilanteeseen mitenkään.
Jos et pidä mökkitöistä, niin tee niitä hyvin kohtuudella vain, muodon vuoksi. Toki aina mökille mentäessä vähän pitäisi olla valmis auttamaan mökin omistajia, mutta senhän olet tehnytkin runsain mitoin! Ei sinun viimeisilläsi raskaana pidä mitään klapeja alkaa tehdä! Ihme, kuinka kukaan ei siitä tullut sanomaan. Levätähän silloin kannattaa, antaa miehen ja muiden vähän hemmotella.
Tunnistan hyvin nuo tunteesi ja ajatuksesi, koska itse olen ollut vähän samassa tilanteessa sinun iässäsi. Minun tilanteeni ratkesi niin, että nyt (olemme olleet 16 v naimisissa miehen kanssa) anoppi ja appi ovat todella tottuneita minuun ja se alkuaikojen vierastus on ohi. Lisäksi kävi niin, että mieheni veli elää .. no, hyvin rikkonaista elämää - hänen kuvioissaan yksi nainen kestää korkeintaan vuoden, sitten vaihtuu ja naiset ovat melko epämääräisiä "kapakkaruusuja"! Kai mieheni vanhemmat ovat tulleet ajatelleeksi niin, että vaikka en ole täydellinen ihminen, niin paljon huonompiakin olisi.. ;)
Minäkin yritin alkuun olla ihan mutkalla mieliksi appelan väelle, mutta sitten jossakin vaiheessa kyllästyin. Kai, kun tajusin, ettei sellainen vaikuta. Aloin sitten olla ihan vain oma itseni. Enkä muuta enää aio ollakaan.
Muuten: miehesi tehtävä on sitten pitää sinun puoliasi. Ja jos mies rakastaa, niin hän sen myös tekee. Tästä ei ole pois kiemurtelemisen mahdollisuutta.
Sinä olet pienen lapsen äiti ja lapsesi on sinun ensimmäinen velvollisuutesi, eikä minkään työorjan olo mökillä. Jos eivät sitä tajua, niin omapa on häpeänsä.
Kotiäitinä teet arvokasta työtä, toivottavasti voit ainakin sen 3 vuotta olla kotona, enemmänkin. Lapsen kannalta aina parempi. Oletkos varma, että appivanhempasi kiittäisivät, jos olisit töissä ja lapsi päivähoidossa? ;) Voisi olla, että silloin saisit vihjailuja itsekkyydestä, materialismista.. Kuten sanottu, joillekin ihmisille ei VOI olla mieliksi.
Sinä kai olet se ihminen, johon katkerat vanhemmat purkavat omaa pahaa oloaan. Ja kokeilevat voimiaan - kuinka paljon voivat vihjauksilla ja painostuksilla sinua pompottaa.
Älä lähde enää leikkiin mukaan, katkaise se juttu heti alkuunsa. Ja kannattaa puhua miehellesi, oikeasti. Nämä vaikeat asiatkin kuuluvat parisuhteeseen. Kun maltillisesti puhuu ja oman kannan selittää, niin siinä ei ole mitään pahaa. Turhaan myrkytät muuten kesäänne. Sovitte sitten miehen kanssa yhdessä, kuinka toimitte, otatteko asiat suoraan puheeksi hänen äitinsä kanssa, vai vähennättekö mökillä oloa tai otatte muuten etäisyyttä.
Kun tuosta vielä vanhenet, niin saat itseluottamusta - nuorena sitä ei aina ole, ei ollut minullakaan - ja opit oikeasti arvostamaan itseäsi. Luottoystäville (sellaisille jotka eivät juorua/tunne miehen vanhempia) voit hyvin puhua tästä, ja miksi ei äidillekin.
Kaikkea hyvää sinulle, lapselle, koiralle ja miehelle! Selkä suoraksi vaan, pidä kiinni oikeudestasi olla oma itsesi!Täsmennän vaan sen verran, että viestini oli siis alkuperäiselle surusilmälle kirjoitettu, tuli vaan vahingossa laitettua se vähän väärän vastauksen alle!
- wanhempi
wanhempi kirjoitti:
Täsmennän vaan sen verran, että viestini oli siis alkuperäiselle surusilmälle kirjoitettu, tuli vaan vahingossa laitettua se vähän väärän vastauksen alle!
Sekoilen nyt näköjään ihan täysin - kirjoitin tosiaan vastauksen kotiäidille, tälle nuorelle 22-vuotiaalle, jolla on miehen vanhempien kanssa ongelmia!
- Aabsukka
Olen itse vähän smanlaisessa tilanteessa oman äitini kanssa. Äitini ei ole koskaan hyväksynyt ratkaisuitani tai tekemisiäni. En ole koskaan ollut hänelle riittävä eikä hän ole koskaan ollut minuun tyytyväinen. Lapsistani hän pitää ja he ovat hänelle tärkeitä.
Joskus nuorempana halusin selvittää asian äitini kanssa. Kun äiti sitten sairastui, päätin antaa asian olla. Nykyisin olen tilanteessa, jossa hoidan sairaan ja iäkkään äitini ja hänen kaikki asiansa. Kiitosta tästä en saa enkä kaipaa, mutta en kaipaisi myöskään jatkuvaa moitetta, jota saan.
Nyt tuntuu, että pärjään ilman äidin hyväksyntää ja saan voimani muualta. Ehkä eniten suren sitä lasta, joka ei koskaan saanut äidin hyksyntää. Äidin hoidan parhaani mukaan ja ilman katkeruutta. Olen opetellut poistumaan ikävistä tilanteista, että en enää pahoittaisi äitini mieltä. Välillä tavoitan itseni tilanteesta, jossa huomaan edelleen yrittäväni kaikin kainoin miellyttää äitiä, kunnes taas tulee "korville".
Sitä on turha surra mitä muut ajattelevat. Järkevät ihmiset osaavat laittaa asiat oikeaan järjestykseen ja tietävät onko moitteille sijaa. Itse en ole joutunut moista pohtimaan, isän kuolemaan saakka sain tukea isältä ja nykyisin muilta läheisiltäni.
Olet oikeassa, että sinulla on oikeus omaan elämään ja toivonkin sinulle voimia. Uskon, että äitiemme kaltaisilla on jokin oma "traumansa", jota toivottavasti emme jatka.
Nouse tämän asian yläpulelle ja laita se omaan arvoonsa. Parastahan olisi saada äitisi ymmärtämään asia, lienee kuitenkin aika vaikeaa. Usko itseesi ja omiin ajatuksiisi ja elä siten että voit hyvin ilman huonoa omaatuntuoa.- surusilmä
Voi kiitos sinulle kannustuksesta, sillä varmasti lähes saman asian kokeneenna tiedät, kuinka pahalta tuntuu, kun itse ei tahtoisi mitään epäselvyyttä olevan äidin ja itsensä välillä.
Tuntuu epätoivoiselta, kun toinen ei haluakaan ymmärtää oikein mitään asioita ja haluaa hallita raha-asioista lähtien lapsensa elämää, vaikka olenkin jo itse mummi.
Ehkä liian kauan annoin hänen pompotella itseäni riitaa välttääkseni. Lapseni ei mielellään enää halua sinne mennäkkään haukuttavaksi, kun aina on jotain sanomista. Vieraille ihmisille äitini osaa esittää tosi maireata ja mielistelevää, että kuvottaa katsoa sitä näytelmää.
Epäilen ihan, että jostain psyykkisestä sairaudesta on kysymys.
Äitiäni pitivät hänen omat työkaverinsakin aikoinaan ilkeänä ihmisenä, samoin luottamustehtävissään oli kuulemma ollut taloon päin kallellaan, eikä työntekijöiden.
Jotenkin odottaa, että ihminen vanhetessaan ajattelisi omia läheisiään lämmöllä, mutta meidän tapauksessa tämä raivoava äitini on säikyttänyt sukulaisetkin jo niin, etteivät uskalla kyläillä hänen luonaan. Mutta onhan hänellä nuori mies, joka kestää raivoamiset ym. ilkeydet, kun äitini elättää hänet! Kiitos hänelle, että pitää huolen ja jaksaa, sillä hänenkään olemistaan äitini kanssa ei voi sanoa miksikään helpoksi. Välillä tämä lähteekin omille teilleen (juopporeissuilleen) mutta äitinipä hakeekin hänet muutaman päivän päästä takaisin ja lirkuttelee satakielen lailla tälle. - N_74
surusilmä kirjoitti:
Voi kiitos sinulle kannustuksesta, sillä varmasti lähes saman asian kokeneenna tiedät, kuinka pahalta tuntuu, kun itse ei tahtoisi mitään epäselvyyttä olevan äidin ja itsensä välillä.
Tuntuu epätoivoiselta, kun toinen ei haluakaan ymmärtää oikein mitään asioita ja haluaa hallita raha-asioista lähtien lapsensa elämää, vaikka olenkin jo itse mummi.
Ehkä liian kauan annoin hänen pompotella itseäni riitaa välttääkseni. Lapseni ei mielellään enää halua sinne mennäkkään haukuttavaksi, kun aina on jotain sanomista. Vieraille ihmisille äitini osaa esittää tosi maireata ja mielistelevää, että kuvottaa katsoa sitä näytelmää.
Epäilen ihan, että jostain psyykkisestä sairaudesta on kysymys.
Äitiäni pitivät hänen omat työkaverinsakin aikoinaan ilkeänä ihmisenä, samoin luottamustehtävissään oli kuulemma ollut taloon päin kallellaan, eikä työntekijöiden.
Jotenkin odottaa, että ihminen vanhetessaan ajattelisi omia läheisiään lämmöllä, mutta meidän tapauksessa tämä raivoava äitini on säikyttänyt sukulaisetkin jo niin, etteivät uskalla kyläillä hänen luonaan. Mutta onhan hänellä nuori mies, joka kestää raivoamiset ym. ilkeydet, kun äitini elättää hänet! Kiitos hänelle, että pitää huolen ja jaksaa, sillä hänenkään olemistaan äitini kanssa ei voi sanoa miksikään helpoksi. Välillä tämä lähteekin omille teilleen (juopporeissuilleen) mutta äitinipä hakeekin hänet muutaman päivän päästä takaisin ja lirkuttelee satakielen lailla tälle.Aivan, tuo voi liittyä äidilläsi mielenterveysongelmiin. Ainakin jotain on taustalla. Eihän ihminen muuten ole tuollainen toisiaan kohtaan - varsinkaan omaa lastaan. Ja vanhemmitenhan monet luonteenpiirteetkin sitten vain korostuu, monesti myös ne huonot.
Oletko koskaan edes yrittänyt keskustella tai vaikka antaa samalla tyylillä takaisin aiheista joista on moittimista sinussa? En tarkoita että sinä alkaisit haukkumaan häntä vaan että annat tulla tuutista ulos miltä sinusta tuntuu nämä hänen suhtautumisensa jne. Et anna hänen keskeyttää vaan antaisit vaan tulla.
Eihän tuollaista kukaan koko elämäänsä jaksa koko aikaa kuunnella ja elää. Kyllä siinä niin käy että mieluummin sitä sitten harventaa käyntejä ja soittoja jne.
Jaksamista! - surusilmä
N_74 kirjoitti:
Aivan, tuo voi liittyä äidilläsi mielenterveysongelmiin. Ainakin jotain on taustalla. Eihän ihminen muuten ole tuollainen toisiaan kohtaan - varsinkaan omaa lastaan. Ja vanhemmitenhan monet luonteenpiirteetkin sitten vain korostuu, monesti myös ne huonot.
Oletko koskaan edes yrittänyt keskustella tai vaikka antaa samalla tyylillä takaisin aiheista joista on moittimista sinussa? En tarkoita että sinä alkaisit haukkumaan häntä vaan että annat tulla tuutista ulos miltä sinusta tuntuu nämä hänen suhtautumisensa jne. Et anna hänen keskeyttää vaan antaisit vaan tulla.
Eihän tuollaista kukaan koko elämäänsä jaksa koko aikaa kuunnella ja elää. Kyllä siinä niin käy että mieluummin sitä sitten harventaa käyntejä ja soittoja jne.
Jaksamista!Kyllä pari vuotta sitten kysyin suoraan, että mikä sinulla äiti on, kun satuin ennen mökiltä pois lähtöä käymään kaupoilla ja vein sinne maitotölkin hänen kaverilleen, että saa kahvin juotua maidon kanssa. Siitäkö riemu syntyi, että olin piruillessani vienyt tälle maitoa mielenosoitukseksi, ettei mies lähtisi kaljan perään. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut piruilla, vaan mökiltä puuttui maito ja tiesin hänen mieskaverin juovan kahvin maidon kera.
Siinä loppujen lopuksi itkien lähdin pois ja kuulin jälkeenpäin, kuinka äitini oli jokaiselle kertonut, kuin tyttökin vittuillessaan tuo maitotölkin. En todellakaan jaksa itselleni pahaa mieltä hakemalla hakea, vaikka tuntuu tosin pahalta, että kumpikin meistä vanhenee ja välit on tällaiset. Yksinkertaisesti en enää jaksa pyydellä anteeksi sellaista, mitä en ole tehnyt ja sanonut. Nyt on kovassa huudossa minun koirat, kuinka niitä pitää elättää ja paapia, vaikka rahareikiä muutakin olisi. Hän mukamas tykkää koirista, mutta on sanonut ettei halua olla koirien kanssa tekemisissä. Ainut koira taitaa olla tämän miehen tyttären koira, jota äitini sietää tällä hetkellä.
Itse tunnen olevani juuri nyt kovin maassa ja harmissani. Tämä mieliharmi vaikuttaa niin omaan työssä jaksamiseenkin, samoin kun muuhunkin elämään. Olen ollut viikon ajan tosin itkuherkällä päällä ja huolissanikin äidin voinnista. Kai tällä jotain psyykkisiä ongelmia on, mutta ei tunnusta. Vetoaa että hän on opiskellut psykologiaa itsekin ja tietää ettei hänessä ole vikaa.
Silloin muutama vuosi sitten satuin sanomaan, että onko sinulla jotain häikkää, kun raivoat jokaiselle ja äitinipä menikin seuraavana päivän tilaamaan itselleen ajan, jossa hänen mielenterveys tutkittiin. Sen jälkeen kuulutti taas jokaiselle, että tytär sanoi hänen olevan hullu, mutta terveenpä paperit sai.
Toivottavasti jotenkin tästä eteenpäin pääsisi, vaikka kylmä ja ilkeä äitini vaivaakin minua.
Ajattelen usein, jos hän kuolee - kuinka paha olo minulle jää, ellei välit ole hyvät, mutta mitenpä minä yksin niitä hyväksi saan, kun puhelinkin paiskataan heti kiinni, kun kuulee ääneni.
- Iso-äiti Nalle
Äitiään yrittää miellyttää, jotta tämä huomaisi antaa joitakin merkkejä hyväksynnästä.
Monen naisen kirjoituksista paistaa tämä sama kuvio läpi, ja lapsuuden ajan muistoja kannetaan kipeinä haavoina mummoikään saakka.
Olen yrittänyt päästä selvyyteen, jotta onko kyse itsesäälistä joka kumpuaa lapsuuden ajoista, vai puhtaasti siitä ettei omalle äidille pysty antamaan anteeksi tämän vajavaisuuksia vanhempana.. Oma äiti, joka ei anna sitä tunnustusta, mitä olisi niin kovasti vaille.
Entä jos se äiti ei tajua sitä? Entä jos äiti ei yksinkertaisesti ymmärrä ja näe näiden signaalien takana olevaa tarvetta? Ei ole koskaan itse kyseenalaistanut rakkauttaan, ja ylpeyttään tytärtään kohtaan ja ihmettelee SUURESTI, että miksi lapsi kiukuttelee hänelle vielä aikuisenakin. Hän ei näe, että hänelle puhuu loukattu lapsi.
En tiedä.. minulle vaan tulee aina mieleen eräiden sukulaisnaisteni riitely.. Tytär (kypsässä iässä jo) huutaa äidilleen riidan lomassa usein, kuinka tämä ei osaa sanoa mitään hyvää hänestä, ei arvosta, eikä kunnioita mitään hänen tekemäänsä. "Hänen lapsistaankaan ei kuule koskaan mitään hyvää!"
Äiti on todella loukattu moisesta, (sillä oma lapsi on kuitenkin AINA oma lapsi ja hänen huonoa käytöstään kuka tahansa välittävä vanhempi haluaa hillitä) ja yrittää vanhemman vaistoillaan vaientaa lapsensa. Aikuista "lasta" ei enää hiljennetäkään niin vaan, sillä tämä tietää miten äitiä satuttaa ja lyödä vyön alle. Pian molemmilta palavat päreet ja riita on enemmän kuin räjähdystä vaille valmis.
Mikään asia ei ole näissä bakkanaaleissa koskaan selvinnyt, riidat pahentavat tilannetta entisestään.
Tosiasiassa molemmat ovat toisilleen maailman tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset. Sitä vain ei muisteta sanoa silloin kun on hyvä päivä, ja ollaan kasvettu normaaliin elämään kuuluvalla tavalla toisista erilleen.
Anteeksianto ja puhuminen. Siitä se lähtee.
Pitää hyväksyä se, että oma äiti ei ole täydellinen. Eikä tule olemaan. Häntä on turha rangaista ja syyttää siitä, ettei hän ole pystynyt luomaan kasvuympäristöstä sellaista pumpulipesää jossa heikkouksista olisi tehty vahvuuksia.
Antakaa äideillenne anteeksi heidän epätäydellisyytensä. Älkää odottako heiltä mitään, vaan olkaa lähellä puhtaasti välittämisen vuoksi. Siten käyttäytyvä ihminen saa muistakin esiin heidän parhaat puolensa, ja se on muuten tosiasia.- tyhjää täys joka sana
miten voi kukaan äidilleen keskustella, jos paiskaa puhelimen korvaan. Tuskin kukaan satoja kilometrejä menee ajamaan vain siksi, että tulee torjutuksi?
Tuskin alkuperäinenkään tekee niin.
On näitä äitejä, jotka ovat ilkeitä ja kuitenkin sitten loukattuja siitä, että toisella on paha olla. (ei saisi olla..?)
Ei tajuta, miten loukataan omaa lastaan ja juostaan miehen mieliksi vaikka päällään, ettei se vain karkaa!
Kyllä aikuisellakin lapsella on oikeus olla pahoilla mielin, jos jatkuvasti satutetaan.
Ei äideilläkään ole mitään oikeutta loukata lastaan ja päästää suustaan sammakoita. Sikis on oikein, että antaa tällaisen ihmisen olla.
Eipä ole järkevää alkaa ryömiä ilkeän äidin jalkojen juuressa pyytämässä anteeksi sellaista, mitä ei ole tehnyt.
Jos esimerkiksi äiti pistää välit mummoiäsää olevaan lapseensa siksi, että tällä on koiria, niin ei äidillä ihan kaikki ole reilassa.
Mitäpä se hänelle kuuluu, onko aikuisella tyttärellä vaikka kirahvi omassa huushollissaan.
Tarkistahan Iso-äiti Nalle vähän mitä alkuperäinen on kirjoittanut ja sen perusteella päättele ihan oikeudenmukaisesti, kenessä se oikea vika on.
Alkuperäinenhän ei ole riidellyt äitinsä kanssa, vaan pyrkinyt aina tilanteesta pois, kun hän ei halua sitä riitaa. Ja turhaan juosta kenenkään oven takana ruinaamassa sisäänpääsyä, saati soitella, jos ilkeällä äidillä on siitä jotain mielihyvää että pystyy läheisiään loukkaamaan.
Olihan tämä ollut muillekin sukulaisille ilkeä ja karjunut - että se siitä.
Pysy vain tytär kaukana äidistä, turhaan vollottaa, jos ite aikasiksi saa välirikon! - Anonyymi
Miten äidille voi antaa anteeksi hänen virheitään, jos hän itse ei suostu katselemaan asioita rehellisesti? Tunnen ihmisiä, jotka eivät halua nähdä omia virheitään. Ihmisten välit "tulehtuvat", eikä niitä voi korjata vain toisen osapuolen halusta. tässä tapauksessa "puhdas välittäminen" olisi tosiasioiden kieltämistä, eikä sillä saada esiin jotain, mitä vastapuolella ei ole.
Anteeksi antoon tarvitaan katumus virheen tekijältä. Jos toinen ei ole tietoinen omasta väärästä käytöksestään, ei hän myöskään tunne katumusta. Kannattaa pitää suu kiinni, jos ei osaa kuin mielistelemällä hoitaa asioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miehille kysymys
Onko näin, että jos miestä kiinnostaa tarpeeksi niin hän kyllä ottaa vaikka riskin pakeista ja osoittaa sen kiinnostukse1323837- 851895
Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap151761Haluaisin jo
Myöntää nämä tunteet sinulle face to face. En uskalla vain nolata itseäni enää. Enkä pysty elämäänkin näiden kanssa jos541412Ylen uutiset Haapaveden yt:stä.
Olipas kamalaa luettavaa kaupungin irtisanomisista. Työttömiä lisää 10 tai enempikin( Mieluskylän opettajat). Muuttavat1271301Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi371279VENÄJÄ muuttanut tänään ydinasetroktiinia
Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi tiistaina päivitetyn ydinasedoktriinin, kertoo uutistoimisto Reuters. Sen mu971260- 701156
- 691033
Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k103999