Tiedättekö, olen niin väsynyt (turhautunut)unelmoimaan jostain, mitä en ehkä koskaan saa. Kaikki ne joihin ihastun, osoittautuvat ennen pitkää heteroiksi. Alussa on aina ihanaa unelmoida *pysyy positiivisena ja iloisena*, ja sitten kun tutustuu paremmin, kuuntelee toisen juttuja ja seuraa käytöstä -pudotus - osoittautuu että ei mitään mahdollisuuksia. Sitten on vain jatkettava arkielämää ja tajuttava että tämä nyt taas oli näin...
Haluaisin niin vain jonkun jonka poskea silittää ja antaa pusu, ja nukahtaa syliin...:(
Haluaisin niin vain jonkun jonka poskea silittää ja antaa pusu, ja nukahtaa syliin...:(
Vastaukset 8
Vanhimmat
sellaista on elämä...varsinkin näissä pienissä kyläpahasissa joissa ei ole oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin ihastua heteroihin.
Ei vielä heitetä kirvestä kaivoon. Kyllä se vielä joskus kolahtaa kohdalle. Taas alkaa viikonloppukin,ei muuta kuin silmät auki liikenteeseen,kyllä se siitä:)
Minulla ei mene lesbojen kanssa yhtään paremmin.
Aina ihastun väärään tyyppiin ja minun perässäni roikkuu itsepintaisia ihailijoita, joille aina uudestaan joudun ystävällisesti huomauttamaan, että ollaan vaan kavereita, että en ole valmis suhteeseen.
Pitäisi vissiin sanoa todella kovasti naisille, jotta ne uskovat. Mutta kun sitten niistä saa vihamiehiä itselleen, enkä haluaisi enää sellaisiakaan lisää. Nuoruusvuosilta ne vihamielisyydet ovat ihan vielä tuoreessa muistissa ja kamalaa sotaahan se oli..:(
Liityn tähän Onnettomien Ihastujien Kerhoon (OIK). En ole koskaan edes jutellut kenenkään ihastukseni kanssa.
Yläasteella minulla oli niin huono tuuri, että ensin yksi ihastukseni (hän oli lukiossa), lopetti lukion/vaihtoi koulua/tms. ja sitten myöskin yläasteella yksi toinen ihastukseni muutti toiselle puolelle Suomea. :(
Nytkin ensin aina mietin, että sekin on varmasti lesbo, mutta sitten alkaa tuntumaan, että ehkä se onkin hetero.
Ja sitten rupean miettimään, että jos se onkin hetero, ja ajattelee aina, että "mikä lesbo tuo oikein on, kun koko ajan katsoo" ja sitten en enää kehtaisi katsoa häntä. Enkä varsinkaan silloin, kun hän on kavereidensa seurassa eli melkein aina.
En nyt tällä hetkellä oikeastaan niin paljon edes kaipaa mitään seurustelua, koska en monista syistä johtuen siihen varmasti kykenisi enkä nyt muutenkaan, mutta saahan sitä aina haaveilla.
Meistä kaikista varmaan on tuntunut aivan samalta. Ja tuntuu vieläkin. Kuin teini-ikäinen kun ihastuu.
Uskoa vaan, iloa ja positiivisuutta, niitä ei epäonnikaan pysty nujertamaan, loppujen lopuksi.
sitten liikut ja tapaat näitä ihania naisia??Ihan lepakkopaikoissa on ainakin yleensö erehtymisen vaara pienempi ja kummatkin tietää missä mennään. Ei se tietenkään takaa mitenkään sitä, että kemiat muuten sopisi yhteen..
Pienillä paikkakunnilla on niin pienet ympyrät muutenkin.Sitä on ihan mahdotonta tajuta jos ei ole asunut jossain Korpikuusenkannonalla..ei meikäläisiä ja vielä ihania naisia joka oksalla ole tulossa syliin..
Mutta olisko joku kuitenkin ihan meille tarkotettu oma foorumi turvallisempi paikka kun tavata ihmisiä missä sattuu??
Tiedän tunteen.Olen korviani myöten rakastunut heteroon.Kamalaa kun en voi koskaan saada häntä...=( Hän on ystäväni ja saan sentään haistaa hänen ihanan tuoksun lähelläni joskus.Onneksi hän ei hylännyt minua vaikka kuuli tunteistani.Rakastan häntä.
tiedän, tiedän. Se on puhdasta kidutusta. Kunpa voisikin valita ketä kohtaan tuntee rakkautta -ja kunpa saisi sen toisen tuntemaan samoin. Huoh*