Shakira-parka tuntuu olevan tyystin unohdettu suomalaisessa mediassa. Sen sijaan jaksetaan kertoa joka päivä jonkun aiemmin tuntemattoman laulajan huume- ym. sekoiluista.
Lahjakkuus ja raittius ei myy, mutta surkeus kylläkin?
Shakira unohdettu Suomessa?
2
401
Vastaukset
- whwnwvwr
Shakira nousi hetkeksi niin suomessa kuin muuallakin kuumimmaksi pop-prinsessaksi ohi jopa Britneyn ja Christinan! Kaunis kurvitar onehkä ainoa joka on pystynyt tarjoamaan kunnon vastuksen popviihteen teinivaltiattarille(spears,aguilera). Nykyään hänestä ei kyllä juttuja juuri näe. Taisi sittenkin olla tähdenlento.
- Palaa vuonna 2009
Shakiralla on tapana kadota mediasta levyjen julkaisujen välissä ja keskittyä muihin projekteihinsa, kuten koulujen rakentamiseen Kolumbiassa. Tällä hetkellä hän kirjoittaa uutta materiaalia ja palaa taas ensi vuonna uuden levyn kera. Pitkiä levytystaukoja hän kommentoi sanomalla, että hän tekee musiikkia, ei pikaruokaa. Huomioitava on myös, että hän toimii itse levyjensä tuottajana.
Suomi ei ole ainoa maa, jossa hänet on "unohdettu", sillä Shakiralla ei ole tapana pyöriä Hollywoodin yössä, joten turhille juoruille ei ole aihetta. Minusta on ihailtavaa, että hänellä on koko pitkän uransa aikana pysynyt arvot kohdallaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1602108Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3101793- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois811254Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671170
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972