Kohta on neljä vuotis neuvola. Mitä siellä lapsen jo pitää osata ja tietää? Millaisia tehtäviä lapselle annetaan?
4 vuotis
neuvola
102035
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Siellä piti leikata saksilla, piirtää mallista kuvia, mm pallo, neliö yms.. sit piti palikoista rakennella mallin mukaisia torneja, hyppiä, heitellä palloa ja sit kattoi kuulon ja näön lisäksi. Kyllä siellä tunti meni aikaa :o)
vanhempikin todeta.Miksiniitä pitää mennä tekeen jonnekin laitokseen, kun äiti ja isäkin ne voi huomata. Ihan outoa.
kertoa, että monella vanhemmalla ei ole pienintäkään aavistusta oman lapsensa taidoista ja kyvyistä. Tai ainakaan realistisia. Lisäksi neuvolan aikana kuunnellaan lapsen puhetta ja äännevirheitä. Monesti vanhemmat sanovat, että äänteitä ei puutu, vaikka todellisuudessa voi puuttua useita. Lisäksi kuulo ja näkö testataan hieman tarkemmin kuin tyyliin "kuuletko ja näetkö hyvin".
Testin aikana kiinnitetään huomiota lapsen karkea- ja hienomotoriikkaan, joissa voi myös olla vaikeuksia, vaikka vanhemmat eivät olisi huomanneet. Monenko nelivuptiaan vanhempi esimerkiksi tietää, millä tavalla 4 vuotiaan pitäisi osata ottaa pallo kiinni? Tai kuinka moniosaisia ohjeita tämän ikäisen tulee osata noudattaa?
Jätä vain ihan rauhassa ammattilaiselle ammattilaisen työ ja ole vain vanhempi lapsellesi.
kasvanut jo aikuisia. Jos olen apua tarvinnut, olen käynyt yksityisellä asemalla, jossa on ammattiataitoisia ihmisiä. Terkkareissa en ole lapsiani uskaltanut käyttää.
Lapseni ovat kaikki hyviä olleet koulussa osa töissä jo ja osa vielä viimeisiä vuosia opisekelemassa, joten hyvin en mennyt ilman että joku sanoo osaako lapseni pompottaa palloa vai ei. Heh...
hauskaa. Hyvä, että lapsesi ovat täysin normaalisti kehittyneitä, kuten valtaosa lapsista onkin. Neuvolassa tarkoituksena on seuloa niitä, joilla on hankaluuksia joillain osa-alueilla, jotta asiat voitaisiin hoitaa kuntoon ennen kouluikää. Pallon kiinniottaminen tai helmien pujottelu naruun kertoo enemmän kuin luuletkaan.
Neuvolassa kirjoitetaan lausuntoja ihan oman mielen ja pärstäkertoimen mukaan. Lapsettomat terveydenhoitajat ovat suuria asiantuntijoita. Kirjoista oppii kaiken periaatteella.
tarkastuksessa, joka tehdään aina LENE-menetelmällä. Siinä on ihan selkeät raja-arvot, jolloin lähetetään eteenpäin. Jotkut vanhemmat eivät vain hyväksy tätä asiaa ja siksi syyttävät terveydenhoitajia.
Kaikkien terveydenhoitajien kyky toimia lasten kanssa ei ole asian edellyttämällä tasolla, tästä oli kysymys.
että vanhempien on vaikeaa hyväksyä lapsessaan minkäänlaisia virheitä. Omaan lapseen sokeutuu ja siksi on hyvä, että neuvola testaa, sillä pohjimmiltaan siinä on kysymys siitä, että lapselle pystytään antamaan riittävästi tukea esim. ennen kouluikää.
tuo on neuvolatarkastusten idea. Pointtina ei ole syytellä vanhempia vaan toimia lapsen parhaaksi, jotta hommat olisivat kuta kuinkin hanskassa ja kehitys ikätasoista kouluun mennessä. Muuten kärsii lapsi, ei kukaan muu.
Tiedän monia vanhempia, jotka eivät huomaa ja suostu myöntämään aivan selkeää "puutetta" lapsen kehityksessä. Esimerkiksi kouluikäisellä saattaa olla monta puuttuvaa äännettä ja vanhemmat ovat kivenkovaan sitä mieltä, että puhe on täydellistä. Auta siinä nyt sitten lasta.