Valtiontaloudessa

Valtiontalouden laskumiehet ovat surkeita.
Esim. kun lasket urakoita, niin paras laskumies on se, jonka laskelmat ovat lähimpänä lopputulosta - 0 . Saatu urakka on ollut kannattava, jos on osattu laittaa katteet kohdalleen.

Verotuksella on kerätty ”liikaa” rahaa valtiolle, eli laskelmat eivät ole pitäneet paikkaansa.
Nyt rahoja palautetaan periaatteella isompituloisten verotusta kevennetään siten, että heille jää euroja enemmän kuin pienituloisille, muita veroluontoisia maksuja korotetaan, näin kansaa hämätään ja kokoajan suurituloisten verotusta on voitu keventää.

Koska nykyiset hallituspuolueet kannattavat markkinataloutta, niin miksi käytetään suunnitelmataloutta rikkaitten hyväksi rahojen palauttamisessa.
Jätetään nyt rahat valtion kassaan ja palautetaan rahoja markkinavoimien vaatimalla tavalla aina sinne missä (markkinat) tarve on suurin.
Näin voitaisiin toteuttaa Kataisenkin toive, että on suunnattava apua köyhille ja huono-osaisille.
Eipä poika rikkaitten etujen ajajana toteuta sitä mitä suustaan päästää.

Eikä se Jutan mahdollisimman laaja veropohjakaan ole hyvä ajatus, koska laajuus on levitetty huonompi osaisille liian raskaaksi taakaksi.
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän se Jutta ole mikään oikea johtaja, hänet on vain sijoitettu sellaiseksi keulakuvaksi vähäksi aikaa jotta saataisiin tasa-arvoa politiikan kasvoille, luulenpa että hän itsekin katuu tai sitten on jo vallankahvat sokaisseet silmät niin totaalisesti että hän vain juoksee marionettinuken tavalla ja taustana luuraa isot pahat neuvonantajat don ja lipposen ajoilta, no niinkuin naiset yleensä, tulee hänelläkin kohta julkinen itku tai ainakin kotona raivona purkaa itkunsa kahvilautaisa heitellen ....

Äänestä
  • JuuJuuJutta
    Hehhhheeeeeheheee 4.8.2008 klo 13.33
    < mikä kannanotto tämä on verotuksen kieroon touhuun?

       Eihän se Jutta ole mikään oikea johtaja, .......................................
    < edellinen kirjoitus on paskan jauhantaa jota pitää esittää, kun ei muuhun kyvyt riitä........

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


virheitä kirjoitti:

Valtiontalouden laskumiehet ovat surkeita.
Esim. kun lasket urakoita, niin paras laskumies on se, jonka laskelmat ovat lähimpänä lopputulosta - 0 . Saatu urakka on ollut kannattava, jos on osattu laittaa katteet kohdalleen.

Verotuksella on kerätty ”liikaa” rahaa valtiolle, eli laskelmat eivät ole pitäneet paikkaansa.
Nyt rahoja palautetaan periaatteella isompituloisten verotusta kevennetään siten, että heille jää euroja enemmän kuin pienituloisille, muita veroluontoisia maksuja korotetaan, näin kansaa hämätään ja kokoajan suurituloisten verotusta on voitu keventää.

Koska nykyiset hallituspuolueet kannattavat markkinataloutta, niin miksi käytetään suunnitelmataloutta rikkaitten hyväksi rahojen palauttamisessa.
Jätetään nyt rahat valtion kassaan ja palautetaan rahoja markkinavoimien vaatimalla tavalla aina sinne missä (markkinat) tarve on suurin.
Näin voitaisiin toteuttaa Kataisenkin toive, että on suunnattava apua köyhille ja huono-osaisille.
Eipä poika rikkaitten etujen ajajana toteuta sitä mitä suustaan päästää.

Eikä se Jutan mahdollisimman laaja veropohjakaan ole hyvä ajatus, koska laajuus on levitetty huonompi osaisille liian raskaaksi taakaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu