linux uskonto

Taitaa linux-käyttäjät olla pääosin nuoria kolleja, kun on muutamaa keskustelupalstaa seurannut,niin ehdottoimia on eräiden mielipiteet. On ubuntu ihan hyvä käyttöjärjestelmän, mutta ei mikään virheetön,joten ei sitä pidä mihinkään jumalilliseen asemaan nostaa. Samoin xp on toimiva ja vakaa puuteistaan huolimatta. Vistaan en ota kantaa kun siitä ei kokemusta.

Eli ollaan asiallisia,ja myönnetään että molemmissa on puutteita.
1082780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat

Omalla kohdallani ei juuri ole ollut puutteita Ubuntussa. Windowseissa oli kaikkea riesaa, lähinnä vitutti kaiken maailman eheytykset ja haittaohjelmien skannaukset ja virustorjuntaohjelmistot yms. Samoin ohjelmien päivittäminen yms. on winukoissa työlästä. Ohjelmavalikoima on winukalle huonoa kaikkea saatanan sharewarepaskaa verkko täynnä.

Täydellistä ei olekaan mutta Ubuntu on lähellä.

Äänestä
  • Jopa oli ISO valhe - oikea emävalhe!

    Äänestä

  • Toimimaton tubutin ꝉ kirjoitti:

    Jopa oli ISO valhe - oikea emävalhe!

    Miten niin? Perustele väitteesi. Persialaisia hyötyohjelmia ei tällä kertaa lasketa.

    Äänestä

  • fede persiasta kirjoitti:

    Miten niin? Perustele väitteesi. Persialaisia hyötyohjelmia ei tällä kertaa lasketa.

    Jo tuohon aikaan MTV-3 katsomo tökki - ja tökkii edelleen!

    Äänestä

Uskonnot yleensä tyrehdyttää terveen järjen käytön mutta Windows-uskonto on kertaluokkaa pahempi. Ei ymmärretä omaa parasta vaan sitkeästi sinnitellään sen kanssa vaikka paljon parempaa olisi tilalle. Ilmaiseksi, jos niin haluaa.

Äänestä

olen käyttänyt linuxia abt vuoden verran ja ikää on 40 . Meillä kaikki 3 nettikonetta on ubuntu linux koneita ja jopa meidän 9v. pojukin sitä osaa käyttää.

Tottakai puutteita löytyy, mutta se ei aina välttämättä ole linuxin vika vaan ohjelmien/laitteiden valmistajien, jotka eivät anna tietoja linux kehittäjille, että voisivat tehdä ajureita laitteillekin...

:)

Äänestä

Kaikissa käyttiksissä on puutteita, joissakin enemmän ja joissakin vähemmän.

Äänestä
  • Mun mielestä Windows helpommin hallittavissa,siihen löytyy enemmän ohjelmia.Ubuntu oli,luovuin siitä jälleen kerran koska koin sen rasittavaksi,tää on mun mielipide.

    Äänestä

  • Freightliner kirjoitti:

    Mun mielestä Windows helpommin hallittavissa,siihen löytyy enemmän ohjelmia.Ubuntu oli,luovuin siitä jälleen kerran koska koin sen rasittavaksi,tää on mun mielipide.

    Mielipiteesi Ubuntun hallittavuuden hankaluudesta on kyllä vain omasi. Tässä asiassa Ubuntu on edellä Windowseja vaikka asiaa pyörittelisi miten päin vain. Todennäköisesti syy on tuolin selkänojan ja näppäimistön välissä ja yritetty jollain Windows XP -stuntilla tehdä jotain yksinkertaisia asioita.

    Ohjelmia kyllä on enemmän Windowseille mutta kun haittaohjelmat ja sarevare- ja mainosroskat jättää pois niin tilanne on se, että Windowseille saa paremmin ohjelmia lähinnä sitten kun niitä ostaa. Maksutta tuntuu saavan nihkeämmin ohjelmistoja ja kuten Ubuntunkin tapauksessa, joitakin ohjelmistoja ei vaan saa.

    Vaikea kyllä sanoa suoraan mitkä olisi Ubuntun heikkoudet tässä nykyisessä 8.04.1:ssä. Lähinnä kompromissi siitä, että on ilmainen tekee sen että pitää medibuntu pitää lisätä lähteisiin ja tukea on vain 3v. Jonkin verran viimeistelemättömyyttä on myös joidenkin ohjelmien tuotteistuksessa.

    Jokseenkin pieniä asioita verrattuna Windowsien ongelmiin ja puutteisiin.

    Äänestä

Kyllä Ubuntussakin ihan selkeitä bugeja on, ei siitä mihinkään pääse.

Olen kyllä samaa mieltä että liika ylistäminen on vain pahasta, uudet käyttäjät innostuvat ja kokeilevat liian isoin odotuksin, näin saadaan aikaan katkeroituneita kokeilijoita pentti nelosen tapaan joista myöhemmässä vaiheessa voi tulla todellisia maanvaiva-trolleja (kuten p4 ;D)

Äänestä

Kyllä tuo linuxin käyttäminen näyttää aiheuttavan sainakin euraavanlaisia huolestuttavia uskonnollisia häiriöitä;

Linux käyttäjän tunnusmerkit:

1) Äärimmäinen suvaitsemattomuus
2) Fundamentalismi
3) Kiihkomielisyys
4) Fanatismi
5) Pohjaton vihamielisyys
6) Elitismi

Onhan se hyvä jos on asiastaan varma. Mutta siinäpä se onkin. Linux käyttäjien asenteellisuudesta, fanaattisuudesta, vihamielisyydestä, ja kiihkomielisyydestä voi hyvin lukea sen että he ovat asiastaan hyvin epävarmoja, ja kokevat suurta uhkaa ja pelkoa. Eli eivät itsekään usko asiaansa. Ei siis ole mikään ihme ettei kukaan muukaan heihin usko, kun he eivät itsekään usko itseensä ja asiaansa. Nimittäin henkilö joka on asiastaan varma, eikä tunne minkään olevan uhkana itselleen, voi rohkeasti antaa "kaikkien kukkien kukkia".

Kyllä Linuxismia voi kutsua uskonnoksi. Vieläpä pahimmanlaatuiseksi sellaiseksi.

Äänestä
  • "Linux käyttäjän tunnusmerkit:"

    1) Äärimmäinen suvaitsemattomuus
    2) Fundamentalismi
    3) Kiihkomielisyys
    4) Fanatismi
    5) Pohjaton vihamielisyys
    6) Elitismi

    Kerro millä tavalla tämä ilmenee? Elitismi lienee ainoa millä perää koska Linux -pohjaisia on tähän mennessä käyttäneet paljon tekniikan edelläkävijät.

    Äänestä

  • Jonkun käyttäjäryhmän syyllistäminen uskonnollisesta fanaattisuudesta kertoo enemmän puhujan peloista ja ahdistuksesta.
    Sen sijaan linux-väki osittain muistuttaa poliittista aatesuuntaa tai peräti puoluetta, jota ei vielä ole puoluerekisterissä ;-)

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Linux käyttäjän tunnusmerkit:"

    1) Äärimmäinen suvaitsemattomuus
    2) Fundamentalismi
    3) Kiihkomielisyys
    4) Fanatismi
    5) Pohjaton vihamielisyys
    6) Elitismi

    Kerro millä tavalla tämä ilmenee? Elitismi lienee ainoa millä perää koska Linux -pohjaisia on tähän mennessä käyttäneet paljon tekniikan edelläkävijät.

    Linuxia fanittavien viesteissä, joista uhkuu pohjatonta, kiihkoa, vihaa ja pelkoa.

    Äänestä

  • Mäkkihöperö kirjoitti:

    Jonkun käyttäjäryhmän syyllistäminen uskonnollisesta fanaattisuudesta kertoo enemmän puhujan peloista ja ahdistuksesta.
    Sen sijaan linux-väki osittain muistuttaa poliittista aatesuuntaa tai peräti puoluetta, jota ei vielä ole puoluerekisterissä ;-)

    "Jonkun käyttäjäryhmän syyllistäminen uskonnollisesta fanaattisuudesta kertoo enemmän puhujan peloista ja ahdistuksesta"

    Vaan siitä että Linuxia fanittavien viesteissä on paljon kiihkomielisyyttä, ahdasmielisyyttä, vihaa ja pelkoa.

    "Sen sijaan linux-väki osittain muistuttaa poliittista aatesuuntaa tai peräti puoluetta, jota ei vielä ole puoluerekisterissä ;-) "

    No sitten se olisi kaikkein suvaitsemattomin ja ahdasmielisin puolue, joka on mielestään aina oikeassa, ja kaikki muut puolueet ja niiden edustajat väärässä. Diktaattoripuolue siis.

    Viha ja pelko on linuxia käyttävien tunnuismerkki. Huomaat tämän kun luet avoimin silmin ja objektiivisesti linux fanien viestejä jotka suorastaan huokuvat vihaa, pelkoa, ja agressiivisuutta. Juuri se pitää varmimmin käyttäjät erossa linuxista. Nimittäin hyvin harva hluaa kuulua yhteisöön jonka imago on niin voimakkaasti negatiivinen kuin linuxia käyttävien ja fanittavien ryhmällä/ryhmillä on.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Linuxia fanittavien viesteissä, joista uhkuu pohjatonta, kiihkoa, vihaa ja pelkoa.

    Millä tavalla?

    Äänestä

  • vaan tästä kirjoitti:

    "Viha ja pelko on linuxia käyttävien tunnuismerkki."

    Viha syntyy pelosta ja kun Windowsissa ei ole Vistan myötä mitään pelättävää eikä pienintäkään uhkaa niin mistä syntyisi se viha? ;)

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Linuxia fanittavien viesteissä, joista uhkuu pohjatonta, kiihkoa, vihaa ja pelkoa.

    Mielestäni tuo kuvaus sopii hyvin Penttiin, Torveen ja Wind-tiedottajaan. Tietääkseni he eivät ole linuxia fanittavia?

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Ehkä se tarkoitti näitä, jos ne vaikka onkin oikeasti Linux -pohjaisia käyttäviä mutta pelleilevät leikkimällä idioottia Windows uskovaista.

    Äänestä

  • päinkään kirjoitti:

    "Viha ja pelko on linuxia käyttävien tunnuismerkki."

    Viha syntyy pelosta ja kun Windowsissa ei ole Vistan myötä mitään pelättävää eikä pienintäkään uhkaa niin mistä syntyisi se viha? ;)

    Miksi linux käyttäjät pelkäävät niin paljon? Ehkäpä sitä, että heidän valheensa ja paskanpuhumisensa huomattaisiin.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Mielestäni tuo kuvaus sopii hyvin Penttiin, Torveen ja Wind-tiedottajaan. Tietääkseni he eivät ole linuxia fanittavia?

    "Mielestäni tuo kuvaus sopii hyvin.."

    Ei sovi penttiin, torveen eikä wind tiedottajaan. He eivät ole kirjoittaneet viestejä joissa heitä kehoitetaan ottamaan lääkkeensä, tai menemään mielentilatutkimukseen. He eivät myöskän ole haistatelleet tai uhkailleet itseään. Kyllä se viha ja pelko on siellä linux puolella. Linux -fanien ongelma on se että he kokevat hiukankin erilaisen mielipiteen uhkaksi itselleen. Siksi he kokevat myös penan, torven ja wind tiedottajan uhkaksi itselleen. Linux fanaatikkojen mielestä vain he itse ovat aina oikeasaa, ja kaikki muut ovat aina väärässä. Linux fanaatikoille erilaisten mielipiteiden arvostaminen ja hyväksyminen on ilmeisesti mahdotonta. Siksi Linux fanaatikot ovat äärimmäisen suvaitsemattomia, ja ahdasmielisiä.

    Äänestä

  • ihmettelen........ kirjoitti:

    Miksi linux käyttäjät pelkäävät niin paljon? Ehkäpä sitä, että heidän valheensa ja paskanpuhumisensa huomattaisiin.

    >...linux käyttäjät pelkäävät niin paljon?

    Minä olen Linux-käyttäjä enkä pelkää vähääkään, ainakaan Windowsia. ;)

    >...että heidän valheensa...

    Kertaakaan en ole tällä palstalla valehdellut.

    Toistuvasti olen kehoittanut vaan kaikkia kokeilemaan kilpailevia tuotteita ja ihan itse toteamaamaan sen että Windowsista ei ole enää mihinkään.

    Onko tuo paskanpuhumista???

    Äänestä

  • sovi ei kirjoitti:

    "Mielestäni tuo kuvaus sopii hyvin.."

    Ei sovi penttiin, torveen eikä wind tiedottajaan. He eivät ole kirjoittaneet viestejä joissa heitä kehoitetaan ottamaan lääkkeensä, tai menemään mielentilatutkimukseen. He eivät myöskän ole haistatelleet tai uhkailleet itseään. Kyllä se viha ja pelko on siellä linux puolella. Linux -fanien ongelma on se että he kokevat hiukankin erilaisen mielipiteen uhkaksi itselleen. Siksi he kokevat myös penan, torven ja wind tiedottajan uhkaksi itselleen. Linux fanaatikkojen mielestä vain he itse ovat aina oikeasaa, ja kaikki muut ovat aina väärässä. Linux fanaatikoille erilaisten mielipiteiden arvostaminen ja hyväksyminen on ilmeisesti mahdotonta. Siksi Linux fanaatikot ovat äärimmäisen suvaitsemattomia, ja ahdasmielisiä.

    En koe ketään noista höperöistä minkäänlaiseksi uhkaksi, heidän valehtelemisensa vain ylittää ärsytyskynnyksen. Kysymys kuuluukin valehtelevatko he tietoisesti vai tietämättään.

    "Kyllä se viha ja pelko on siellä linux puolella. Linux -fanien ongelma on se että he kokevat hiukankin erilaisen mielipiteen uhkaksi itselleen. Siksi he kokevat myös penan, torven ja wind tiedottajan uhkaksi itselleen."

    "Linux fanaatikoille erilaisten mielipiteiden arvostaminen ja hyväksyminen on ilmeisesti mahdotonta."

    Ennemminkin kyse on siitä, että valehtelua ei suvaita. Jatkuva valehtelu rinnastetaan antisosiaaliseen persoonallisuushäiriöön joten kehoitus mennä mielentilatutkimukseen on ymmärrettävää.

    ei ole valehtelusta, vaan siitä että linux -fanaatikot eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä. He ovat siis fundamentalistisesti sitä mieltä että he ovat aina oikeassa, ja muut aina väärässä. Heidän tekemänsä olkinukketeoria on tietysti se, että jokainen joka on eri mieltä kuin he itse ovat, on hullu tai valehtelee. Mutta miksi heidän mieleensä ei tule se asia että ihmiset voivat todellakin olla eri mieltä asioista, olematta hulluja ja valehtelijoita?

    mielentilatutkimukseen kehoittaminen, ja muu linux fanaatikkojen harrastama windows käyttäjien mollaaminen ja pilkkaaminen ynnä muu vihanpito windows käyttäjiä kohtaan rinnastetaan asosiaalisuuteen ja psykopatiaan.

    "Ennemminkin kyse on siitä, että valehtelua ei suvaita"

    Miksi siis valehtelet?

    Äänestä

  • päinkään kirjoitti:

    >...linux käyttäjät pelkäävät niin paljon?

    Minä olen Linux-käyttäjä enkä pelkää vähääkään, ainakaan Windowsia. ;)

    >...että heidän valheensa...

    Kertaakaan en ole tällä palstalla valehdellut.

    Toistuvasti olen kehoittanut vaan kaikkia kokeilemaan kilpailevia tuotteita ja ihan itse toteamaamaan sen että Windowsista ei ole enää mihinkään.

    Onko tuo paskanpuhumista???

    "Onko tuo paskanpuhumista???"

    Kyllä on!

    Nimittäin;

    "Kertaakaan en ole tällä palstalla valehdellut."

    Ohhoh! Juurihan valehtelit että: "Kertaakaan en ole tällä palstalla valehdellut."

    Toinen valheesi on se että yrität esittää henk. koht- mielipiteesi muka tosiasiana:

    "Windowsista ei ole enää mihinkään."

    Tuo on valehtelemista. Se on nimittäin vain sinun oma mielipiteesi. Mutta mikään tosiasia, saati totuus se ei ole. älä siis yritäkään esittää sitä sellaisena. sano vain rehellisesti että sinun mielestäsi windowsista ei ole mihinkään.

    "Minä olen Linux-käyttäjä enkä pelkää vähääkään, ainakaan Windowsia. ;)"

    Valheittesi määrästä päätellen pelkäät, ja paljon.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    En koe ketään noista höperöistä minkäänlaiseksi uhkaksi, heidän valehtelemisensa vain ylittää ärsytyskynnyksen. Kysymys kuuluukin valehtelevatko he tietoisesti vai tietämättään.

    linux fanaatikot sitten pelkäävät niitä ihania höperöitä niin paljon? Siksi kun ne höperöt puhuvat totta?

    "heidän valehtelemisensa vain ylittää ärsytyskynnyksen. Kysymys kuuluukin valehtelevatko he tietoisesti vai tietämättään."

    Minuakin ärsyttää linux fanaatikkojen valehtelu, paskanpuhuminen ja heidän harrastamansa windows käyttäjien mustamaalaus, pilkkaaminen, vainoaminen, haistattelu ja mollaaminen
    Miksi siis linux fanaatikot valehtelevat? Ei sitä kukaan muu tiedäkään kuin he itse. Jos he eivät siis tiedä syytä, ilmeistä on että linux fanaatikot valehtelevat tietämättään.

    Äänestä

  • tällä tavalla kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000036919734
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000036925427
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000036931306
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000036841618

    Siinä vain muutamia esimerkkejä.

    On asioiden kaunistelua, totuuden muuntelua, valkoista valhetta ja täyttä valhetta.

    Pentin väitteet ovat pääsääntöisesti niin totaalista paskapuhetta ettei sitä tahdo todeksi uskoa. Pentti VALEHTELEE, suuri osa hänen sanomisistaan ei pidä paikkaansa ollenkaan ja jokainen jolla on yleistietoa linuxista tietää, TÄYTYY tietää, mikä on asian laita. Pentti pukeutuu "viisaan" kaapuun viljelemällä teknisiä runsaasti teknisiä termejä jotka kuitenkin ovat täysin tuulesta temmattuja. En viitsi edes poimia linkkejä väittämiin koska jokainen joka on niitä lueskellut ja viitsinyt selvittää asioita tietää että puhun totta.

    Itse asiassa Pentti on niin FANAATTINEN linux-vihaaja ja windows-rakastaja että monelle oikeasti on epäselvää a) uskooko pentti omiin juttuihinsa itse b) onko hän täysin järjissään.

    Pahinta on kuitenkin Pentin VALEHTELEMINEN ja TOTUUDEN VÄÄRISTELY mihin hän toistuvasti sortuu lisäksi itseään toistaen ja kopioiden. Tekniset yksityiskohdat linkitetään vuosien takaisiin asioihin jotka ovat muuttuneet ajat sitten. Vastaajat ovat jo niin VÄSYNEITÄ Pentin jatkuvaan valehteluun etteivät viitsi muuta vastata kuin antamiesi linkkien kaltaisesti ja se on oikein koska Pentin asiton teksti ja valehtelu eivät oikeastaan muunlaista vastausta kaipaa.

    Olisi täysin eri asia jos Pentin väitteet perustusivat todellisuuteen nykyhetkessä eivätkä viime vuosituhannen tapahtumiin. Mieti kuinka suurta pelkoa Pentin puheet aiheuttavat niiden keskuudessa jotka vasta harkitsevat Linuxin kokeilua eivätkä tiedä linuxista yhtään mitään, kaken huipuksi Pentti viljelee tätä kauhua aloittelijoiden palstalla.

    Vastaukset joita Pentti saa ovat siis täysin oikeutettuja ja suoraan mitoitettuja hänen väitteisiinsä, eivät mitään linux-fanatismia tai aggressiota.

    Suosittelen että tutustut P Nelosen kotisivuihin ennenkuin tulet tänne räpistelemään ja esittämään Samarialaista.

    Äänestä

  • ???????? kirjoitti:

    Itse olen yrittänyt pysytellä totuudessa enkä ole erityisemmin huomannut että joku linux-käyttäjä olisi suoranaisesti valehdellut. Totuuden värittämistä olen kyllä havainnut mutta en suoranaista valehtelua, Nelonen argumentointi sen sijaan nojaa valheisiin ja totuuden vääristelyyn joka on rehellisestä suomalaisesta vastenmielistä ja ärsyttävää.

    Laiskuus ja valehtelu, pthyi!

    Äänestä

  • ..99 kirjoitti:

    mielentilatutkimukseen kehoittaminen, ja muu linux fanaatikkojen harrastama windows käyttäjien mollaaminen ja pilkkaaminen ynnä muu vihanpito windows käyttäjiä kohtaan rinnastetaan asosiaalisuuteen ja psykopatiaan.

    "Ennemminkin kyse on siitä, että valehtelua ei suvaita"

    Miksi siis valehtelet?

    "windows käyttäjien mollaaminen ja pilkkaaminen ynnä muu vihanpito windows käyttäjiä kohtaan rinnastetaan asosiaalisuuteen ja psykopatiaan."

    Sanoit tuon ihan itse ;D

    Vaikka en käyttäisi mitään käyttöjärjestelmää ei Nelosen harrastamaa aktiivista valehtelua voi sanoa ns. normaaliin käytökseen kuuluvaksi. Olen sentään entinen windowsin tehokäyttäjä joten minulla on kokemusta molemmista käyttöjärjestelmistä joskaan ei Vistasta mutta olenkin välttänyt argumentointia Vistan suhteen. Toki olen ilmaissut epäilykseni koska Vistakin perustuu samaan vanhaan NT-windowsiin joskin on tietty saatu paranneltua turvallisuuden osalta.

    Nyt toistan jo itseäni mutta ihan pakko sanoa että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. "Linux-fanaatikkojen" kehoitukset mennä mielentilatutkimukseen tai ottaa lääkkeensä ilmaisevat lukijoiden turhautumisen ja osoittanevat enemmän HALVEKSUNTAA valehtelijaa kohtaan kuin varsinaisesti sitä mitä kirjoitetaan. Koska monia ärsyttää Nelosen jatkuva ja aktiivinen valehtelu mutta he eivät jaksa alkaa väittelemään henkilön kanssa joka jaksaa maanisesti hokea ja toistaa itseään, on helpompi ottaa kantaa antamalla "lääkärinlausunto". Ja onko tullut mieleen että kaikki eivät suinkaan ole aggressiivisia vaan kyseessä on osiltaa huumori, joskin hieman kyseenalainen mutta silti.

    Puhuin tässä enimmäkseen P Nelosesta koska en muista että olisi muille windowskäyttäjille vastannut sellaiseen sävyyn kuin Neloselle.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    On asioiden kaunistelua, totuuden muuntelua, valkoista valhetta ja täyttä valhetta.

    Pentin väitteet ovat pääsääntöisesti niin totaalista paskapuhetta ettei sitä tahdo todeksi uskoa. Pentti VALEHTELEE, suuri osa hänen sanomisistaan ei pidä paikkaansa ollenkaan ja jokainen jolla on yleistietoa linuxista tietää, TÄYTYY tietää, mikä on asian laita. Pentti pukeutuu "viisaan" kaapuun viljelemällä teknisiä runsaasti teknisiä termejä jotka kuitenkin ovat täysin tuulesta temmattuja. En viitsi edes poimia linkkejä väittämiin koska jokainen joka on niitä lueskellut ja viitsinyt selvittää asioita tietää että puhun totta.

    Itse asiassa Pentti on niin FANAATTINEN linux-vihaaja ja windows-rakastaja että monelle oikeasti on epäselvää a) uskooko pentti omiin juttuihinsa itse b) onko hän täysin järjissään.

    Pahinta on kuitenkin Pentin VALEHTELEMINEN ja TOTUUDEN VÄÄRISTELY mihin hän toistuvasti sortuu lisäksi itseään toistaen ja kopioiden. Tekniset yksityiskohdat linkitetään vuosien takaisiin asioihin jotka ovat muuttuneet ajat sitten. Vastaajat ovat jo niin VÄSYNEITÄ Pentin jatkuvaan valehteluun etteivät viitsi muuta vastata kuin antamiesi linkkien kaltaisesti ja se on oikein koska Pentin asiton teksti ja valehtelu eivät oikeastaan muunlaista vastausta kaipaa.

    Olisi täysin eri asia jos Pentin väitteet perustusivat todellisuuteen nykyhetkessä eivätkä viime vuosituhannen tapahtumiin. Mieti kuinka suurta pelkoa Pentin puheet aiheuttavat niiden keskuudessa jotka vasta harkitsevat Linuxin kokeilua eivätkä tiedä linuxista yhtään mitään, kaken huipuksi Pentti viljelee tätä kauhua aloittelijoiden palstalla.

    Vastaukset joita Pentti saa ovat siis täysin oikeutettuja ja suoraan mitoitettuja hänen väitteisiinsä, eivät mitään linux-fanatismia tai aggressiota.

    Suosittelen että tutustut P Nelosen kotisivuihin ennenkuin tulet tänne räpistelemään ja esittämään Samarialaista.

    Tämä toteutui viestissäsi:

    linux -fanaatikot eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä. He ovat siis fundamentalistisesti sitä mieltä että he ovat aina oikeassa, ja muut aina väärässä. Heidän tekemänsä olkinukketeoria on tietysti se, että jokainen joka on eri mieltä kuin he itse ovat, on hullu tai valehtelee. Mutta miksi heidän mieleensä ei tule se asia että ihmiset voivat todellakin olla eri mieltä asioista, olematta hulluja ja valehtelijoita?    Olet vain suvaitsematon ja ahdasmielinen. Et pysty ymmärtämään miten joku voi olla eri mieltä kuin sinä. Lisäksi syytät toista henkilöä valehtelijaksi, vaikka valehtelet itse. Olet tyypillinen uskovainen.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Itse olen yrittänyt pysytellä totuudessa enkä ole erityisemmin huomannut että joku linux-käyttäjä olisi suoranaisesti valehdellut. Totuuden värittämistä olen kyllä havainnut mutta en suoranaista valehtelua, Nelonen argumentointi sen sijaan nojaa valheisiin ja totuuden vääristelyyn joka on rehellisestä suomalaisesta vastenmielistä ja ärsyttävää.

    Laiskuus ja valehtelu, pthyi!

    Osoitit jälleen että linux -fanaatikot eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä. He ovat siis fundamentalistisesti sitä mieltä että he ovat aina oikeassa, ja muut aina väärässä. Heidän tekemänsä olkinukketeoria on tietysti se, että jokainen joka on eri mieltä kuin he itse ovat, on hullu tai valehtelee. Mutta miksi heidän mieleensä ei tule se asia että ihmiset voivat todellakin olla eri mieltä asioista, olematta hulluja ja valehtelijoita?    Olet vain suvaitsematon ja ahdasmielinen. Et pysty ymmärtämään miten joku voi olla eri mieltä kuin sinä. Lisäksi syytät toista henkilöä valehtelijaksi, vaikka valehtelet itse. Olet tyypillinen uskovainen.

    Äänestä

  • toteutui kirjoitti:

    Tämä toteutui viestissäsi:

    linux -fanaatikot eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä. He ovat siis fundamentalistisesti sitä mieltä että he ovat aina oikeassa, ja muut aina väärässä. Heidän tekemänsä olkinukketeoria on tietysti se, että jokainen joka on eri mieltä kuin he itse ovat, on hullu tai valehtelee. Mutta miksi heidän mieleensä ei tule se asia että ihmiset voivat todellakin olla eri mieltä asioista, olematta hulluja ja valehtelijoita?    Olet vain suvaitsematon ja ahdasmielinen. Et pysty ymmärtämään miten joku voi olla eri mieltä kuin sinä. Lisäksi syytät toista henkilöä valehtelijaksi, vaikka valehtelet itse. Olet tyypillinen uskovainen.

    Sinähän nyt oikein urakalla todistat itseäsi vastaan

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000037049272

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000037049284

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000037048558

    Jättämissäsi viesteissä toistuu jatkuvasti "Olkinukketeoria, Linux-fanaatikko, Uhka, Pelko, Viha".

    Vähän ikävä sanoa mutta et sinäkään taida ihan järjissäsi olla hahhah..

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    "windows käyttäjien mollaaminen ja pilkkaaminen ynnä muu vihanpito windows käyttäjiä kohtaan rinnastetaan asosiaalisuuteen ja psykopatiaan."

    Sanoit tuon ihan itse ;D

    Vaikka en käyttäisi mitään käyttöjärjestelmää ei Nelosen harrastamaa aktiivista valehtelua voi sanoa ns. normaaliin käytökseen kuuluvaksi. Olen sentään entinen windowsin tehokäyttäjä joten minulla on kokemusta molemmista käyttöjärjestelmistä joskaan ei Vistasta mutta olenkin välttänyt argumentointia Vistan suhteen. Toki olen ilmaissut epäilykseni koska Vistakin perustuu samaan vanhaan NT-windowsiin joskin on tietty saatu paranneltua turvallisuuden osalta.

    Nyt toistan jo itseäni mutta ihan pakko sanoa että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. "Linux-fanaatikkojen" kehoitukset mennä mielentilatutkimukseen tai ottaa lääkkeensä ilmaisevat lukijoiden turhautumisen ja osoittanevat enemmän HALVEKSUNTAA valehtelijaa kohtaan kuin varsinaisesti sitä mitä kirjoitetaan. Koska monia ärsyttää Nelosen jatkuva ja aktiivinen valehtelu mutta he eivät jaksa alkaa väittelemään henkilön kanssa joka jaksaa maanisesti hokea ja toistaa itseään, on helpompi ottaa kantaa antamalla "lääkärinlausunto". Ja onko tullut mieleen että kaikki eivät suinkaan ole aggressiivisia vaan kyseessä on osiltaa huumori, joskin hieman kyseenalainen mutta silti.

    Puhuin tässä enimmäkseen P Nelosesta koska en muista että olisi muille windowskäyttäjille vastannut sellaiseen sävyyn kuin Neloselle.

    Vaikka en käyttäisi mitään käyttöjärjestelmää ei linux fanaatikkojen harrastamaa windows käyttäjien vainoamista voi sanoa ns. normaaliin käytökseen kuuluvaksi. Ei sitten ole tullut mieleen että P. Nelonen ei valehtele. Hän on vain eri mieltä kuin linux fanaatikot, a hän tuo mielipiteensä julki. Lienee sallituua olla eri mieltä? Lienee lupa ilmaista mielipiteensä, olkoonkin se vaikka kuinka erilainen? Täällä lienee lupa erilaisiin mielipiteisiin? Päteekö täällä mielipiteen ilmaisun vapaus? Jos vastaat "Kyllä", linux käyttäjien on turha valittaa yhtään mistään.

    Vai onko tämä palsta linux fanaatikkojen kaappaama, jonka seurauksena jokainen joka on eri mieltä kuin linux fanaatikot, leimataan hulluksi tai valehtelijaksi?

    Kysyn vielä: Onko täällä lupa ilmaista eriäviä ja erilaisia mielipiteitä, vaiko eikö ole?

    Linux fanaatikoista on kirjoitettu osuvasti:

    linux -fanaatikot eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä. He ovat siis fundamentalistisesti sitä mieltä että he ovat aina oikeassa, ja muut aina väärässä. Heidän tekemänsä olkinukketeoria on tietysti se, että jokainen joka on eri mieltä kuin he itse ovat, on hullu tai valehtelee. Mutta miksi heidän mieleensä ei tule se asia että ihmiset voivat todellakin olla eri mieltä asioista, olematta hulluja ja valehtelijoita?    Olet vain suvaitsematon ja ahdasmielinen. Et pysty ymmärtämään miten joku voi olla eri mieltä kuin sinä. Lisäksi syytät toista henkilöä valehtelijaksi, vaikka valehtelet itse. Olet tyypillinen uskovainen.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Sinähän nyt oikein urakalla todistat itseäsi vastaan

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000037049272

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000037049284

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000037048558

    Jättämissäsi viesteissä toistuu jatkuvasti "Olkinukketeoria, Linux-fanaatikko, Uhka, Pelko, Viha".

    Vähän ikävä sanoa mutta et sinäkään taida ihan järjissäsi olla hahhah..

    Osui, ja upposi...huomaan... Menit ikivanhaan ansaan..Niinpä todistat vain itseäsi vastaan :)

    Äänestä

  • tällä tavalla kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000036919734
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000036925427
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000036931306
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000036841618

    Siinä vain muutamia esimerkkejä.

    Ei noilla ole viesteillä mitään tekemistä Linuxien käyttäjien väitet fanaattisuuden kanssa. Mistään ei selviä onko viestit edes kirjoittanut ihminen joka käyttää Linux -pohjaista käyttistä kun ei ole edes rekisteröityjä nimimerkkejä, että voisi päätellä toisista viesteistä.

    Äänestä

  • ???????? kirjoitti:

    linux fanaatikot sitten pelkäävät niitä ihania höperöitä niin paljon? Siksi kun ne höperöt puhuvat totta?

    "heidän valehtelemisensa vain ylittää ärsytyskynnyksen. Kysymys kuuluukin valehtelevatko he tietoisesti vai tietämättään."

    Minuakin ärsyttää linux fanaatikkojen valehtelu, paskanpuhuminen ja heidän harrastamansa windows käyttäjien mustamaalaus, pilkkaaminen, vainoaminen, haistattelu ja mollaaminen
    Miksi siis linux fanaatikot valehtelevat? Ei sitä kukaan muu tiedäkään kuin he itse. Jos he eivät siis tiedä syytä, ilmeistä on että linux fanaatikot valehtelevat tietämättään.

    "linux fanaatikot sitten pelkäävät niitä ihania höperöitä niin paljon? Siksi kun ne höperöt puhuvat totta?"

    Etsi nyt sellainen höperön puhuma totuus tähän, että voit todistaa kyseen olevan jotain "pelkoa" eikä valehtelun aiheuttamaan ärsytystä. Väite pitää kyetä todistamaan vahvoilla viitteillä eikä millään raflaavilla uutisotsikoilla jostain viiden vuoden takaa. Vaikka Wikipedia ei olekkaan 100%:n luotettava, se kyllä ajaa tässä asiassa homman ihan varmasti.

    Jos et kykene tähän tai häviät väittelyn, olet väärässä.

    Äänestä

  • .............> kirjoitti:

    ei ole valehtelusta, vaan siitä että linux -fanaatikot eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä. He ovat siis fundamentalistisesti sitä mieltä että he ovat aina oikeassa, ja muut aina väärässä. Heidän tekemänsä olkinukketeoria on tietysti se, että jokainen joka on eri mieltä kuin he itse ovat, on hullu tai valehtelee. Mutta miksi heidän mieleensä ei tule se asia että ihmiset voivat todellakin olla eri mieltä asioista, olematta hulluja ja valehtelijoita?

    "ei ole valehtelusta, vaan siitä että linux -fanaatikot eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä."

    Todista.

    "Mutta miksi heidän mieleensä ei tule se asia että ihmiset voivat todellakin olla eri mieltä asioista, olematta hulluja ja valehtelijoita?"

    Tietysti ihmiset voi olla eri mieltä asioista, mutta jos väitetään jotain älyvapaata, että kuu on tehty juustosta niin onko se sitten "erilainen ja hyväksyttävä mielipide"? Noilta hulluilta ja valehtelijoilta puuttuu aina todistusaineisto, vain jotain raflaavia uutisotsikoita ja päänaukomista vaikka Google kertoo heti että puhuu paskaa. Ei kuu ole tehty juustosta ja yhtä lailla väärässä on jonkun Pentti Nelosen höpinät.

    Äänestä

  • and learn kirjoitti:

    Vaikka en käyttäisi mitään käyttöjärjestelmää ei linux fanaatikkojen harrastamaa windows käyttäjien vainoamista voi sanoa ns. normaaliin käytökseen kuuluvaksi. Ei sitten ole tullut mieleen että P. Nelonen ei valehtele. Hän on vain eri mieltä kuin linux fanaatikot, a hän tuo mielipiteensä julki. Lienee sallituua olla eri mieltä? Lienee lupa ilmaista mielipiteensä, olkoonkin se vaikka kuinka erilainen? Täällä lienee lupa erilaisiin mielipiteisiin? Päteekö täällä mielipiteen ilmaisun vapaus? Jos vastaat "Kyllä", linux käyttäjien on turha valittaa yhtään mistään.

    Vai onko tämä palsta linux fanaatikkojen kaappaama, jonka seurauksena jokainen joka on eri mieltä kuin linux fanaatikot, leimataan hulluksi tai valehtelijaksi?

    Kysyn vielä: Onko täällä lupa ilmaista eriäviä ja erilaisia mielipiteitä, vaiko eikö ole?

    Linux fanaatikoista on kirjoitettu osuvasti:

    linux -fanaatikot eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä. He ovat siis fundamentalistisesti sitä mieltä että he ovat aina oikeassa, ja muut aina väärässä. Heidän tekemänsä olkinukketeoria on tietysti se, että jokainen joka on eri mieltä kuin he itse ovat, on hullu tai valehtelee. Mutta miksi heidän mieleensä ei tule se asia että ihmiset voivat todellakin olla eri mieltä asioista, olematta hulluja ja valehtelijoita?    Olet vain suvaitsematon ja ahdasmielinen. Et pysty ymmärtämään miten joku voi olla eri mieltä kuin sinä. Lisäksi syytät toista henkilöä valehtelijaksi, vaikka valehtelet itse. Olet tyypillinen uskovainen.

    "Lienee sallituua olla eri mieltä?"

    Eli sinusta tälläinen on täysin totta ja hyväksyttävää käytöstä:

    - Windows käyttäjät uskoo lehmien lentävän!
    - Windowsin käyttö on HOMOUTTA!
    - Windows hajottaa tietokoneesi!

    "Kysyn vielä: Onko täällä lupa ilmaista eriäviä ja erilaisia mielipiteitä, vaiko eikö ole?"

    Ne pitäisi kyetä myös todistamaan tai muuten kyseessä aiheetonta päänaukomista.

    "yhtä lailla väärässä on jonkun Pentti Nelosen höpinät. "

    Kuten itse sanoit, väite pitää pystyä todistamaan.

    Et pysty sitä todistamaan joten höpiset vain omiasi.

    Äänestä

  • todiste kirjoitti:

    Osui, ja upposi...huomaan... Menit ikivanhaan ansaan..Niinpä todistat vain itseäsi vastaan :)

    En mä mihinkään ansaan mennyt, kuvittelet vain. Jos henkilö riehuu yksin tällä palstalla aamuyöstä klo 03 alkaen ja toistelee omia sanojaan aamuun asti niin ei se minusta oikeasti mitään normaalia käytöstä ole, käyttöjärjestelmästä riippumatta. Saattaisin ymmärtää tilanteen mikäli kirjoittaja olisi kotiutunut pubista tuhdissa vauhdissa, en muuten.

    Kaiken lisäksi näiden hokemien sisältö on aika huvittavaa luettavaa, olkinukketeoria ja erilaiset pelkotilat, fundamentalismi yms. heh.

    Osasin kyllä odottaa tämänkaltaista "osui ja upposi" vastinetta, toinen uumoilemani vaihtoehto oli totaalinen stressikuplan puhkeaminen. Onkohan kirjoittaja itsekriittisesti osannut tulkita omien kirjoituksiensa fanaattisuuden tasoa, tuskinpa mutta hyvin fanaattisia ne kyllä ovat.

    Ja toden totta, kysymys on nimenomaan Pentti Nelosen valehtelusta eikä toisten mielipiteiden suvaitsemisesta tai suvaitsemattomuudesta. Tämä on vilpitön mielipiteeni, pystytkö itse suvaitsemaan sitä?

    Jos haluat kaivella minun linkkejäni ja copypastettaa niitä niin kaivele myös sellaiset joissa totean että eri ihmisille sopii eri käyttöjärjestelmät. Tai kevyt kenttäselitykseni XP:n turvallisuudesta, älä pelkästään noita letkautuksiani, se on juuri sitä totuuden värittämistä mistä aiemmin puhuin. Kiitos.

    Laitan sulle avuksi linkin

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000026726261#22000000026726261

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Ei noilla ole viesteillä mitään tekemistä Linuxien käyttäjien väitet fanaattisuuden kanssa. Mistään ei selviä onko viestit edes kirjoittanut ihminen joka käyttää Linux -pohjaista käyttistä kun ei ole edes rekisteröityjä nimimerkkejä, että voisi päätellä toisista viesteistä.

    Näkyy siellä meikäläisen postaus olevan hehe..

    Halusin vaan vähän rökittää penttiä ja jatkoin tuota "vatipää" viestiä, omaksi huvikseni. En kylläkään tuntenut fanaattisuuden kuumottavan sisukalujani kun sen erehdyin tekemään. Myöskään Tux-lippu ei ollut salkoon vedettynä ;D

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Ei noilla ole viesteillä mitään tekemistä Linuxien käyttäjien väitet fanaattisuuden kanssa. Mistään ei selviä onko viestit edes kirjoittanut ihminen joka käyttää Linux -pohjaista käyttistä kun ei ole edes rekisteröityjä nimimerkkejä, että voisi päätellä toisista viesteistä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&con ference=500000000000003&posting=22000000036919734
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&con ference=500000000000003&posting=22000000036925427
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&con ference=500000000000003&posting=22000000036931306
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&con ference=500000000000003&posting=22000000036841618

    "Ei noilla ole viesteillä mitään tekemistä Linuxien käyttäjien väitet fanaattisuuden kanssa. "

    Kyllä nimenomaan on.

    "Mistään ei selviä onko viestit edes kirjoittanut ihminen joka käyttää Linux -pohjaista käyttistä"

    Kyllä selviää.
    Viestien sisällöstä näkyy syvä viha ja pelko microsoft tuotteita ja niitä käyttäviä kohtaan. Eli kyseessä on voimakas antiMS ja hatemicrosoft probakandakampanja, jonka tarkoituksena on mustamaalata ja kaikin tavoin pilkata ja saattaa naurunalaiseksi microsoftin tuotteet sekä niitä käyttävät. Niin alhaisia ja halveksittavia keinoja linux ryhmät masinoivat, kun eivät Microsoftille reilusti pärjää. Mutta tuollaisella pilkkaamisella ja mustamaalaamisella on juuri päinvastainen vaikutus mihin linux kiihkoilijat pyrkivät. Nimittäin; mitä enemmän sataa lokaa ja paskaa linux fanaatikkojen taholta windows käyttäjien niskaan, sitä huonommaksi myös linuxin maine menee.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    En mä mihinkään ansaan mennyt, kuvittelet vain. Jos henkilö riehuu yksin tällä palstalla aamuyöstä klo 03 alkaen ja toistelee omia sanojaan aamuun asti niin ei se minusta oikeasti mitään normaalia käytöstä ole, käyttöjärjestelmästä riippumatta. Saattaisin ymmärtää tilanteen mikäli kirjoittaja olisi kotiutunut pubista tuhdissa vauhdissa, en muuten.

    Kaiken lisäksi näiden hokemien sisältö on aika huvittavaa luettavaa, olkinukketeoria ja erilaiset pelkotilat, fundamentalismi yms. heh.

    Osasin kyllä odottaa tämänkaltaista "osui ja upposi" vastinetta, toinen uumoilemani vaihtoehto oli totaalinen stressikuplan puhkeaminen. Onkohan kirjoittaja itsekriittisesti osannut tulkita omien kirjoituksiensa fanaattisuuden tasoa, tuskinpa mutta hyvin fanaattisia ne kyllä ovat.

    Ja toden totta, kysymys on nimenomaan Pentti Nelosen valehtelusta eikä toisten mielipiteiden suvaitsemisesta tai suvaitsemattomuudesta. Tämä on vilpitön mielipiteeni, pystytkö itse suvaitsemaan sitä?

    Jos haluat kaivella minun linkkejäni ja copypastettaa niitä niin kaivele myös sellaiset joissa totean että eri ihmisille sopii eri käyttöjärjestelmät. Tai kevyt kenttäselitykseni XP:n turvallisuudesta, älä pelkästään noita letkautuksiani, se on juuri sitä totuuden värittämistä mistä aiemmin puhuin. Kiitos.

    Laitan sulle avuksi linkin

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000026726261#22000000026726261

    että linux kiihkoilijat syyttävät P. Nelosta valehtelijaksi koska hän on eri mieltä kuin linux fanaatikot itse ovat. Kysymys on vain linux fanaatikkojen kyvyttömyydestä ymmärtää sitä että ihmiset voivat olla eri mieltä keskenään.

    Äänestä

  • and learn kirjoitti:

    Vaikka en käyttäisi mitään käyttöjärjestelmää ei linux fanaatikkojen harrastamaa windows käyttäjien vainoamista voi sanoa ns. normaaliin käytökseen kuuluvaksi. Ei sitten ole tullut mieleen että P. Nelonen ei valehtele. Hän on vain eri mieltä kuin linux fanaatikot, a hän tuo mielipiteensä julki. Lienee sallituua olla eri mieltä? Lienee lupa ilmaista mielipiteensä, olkoonkin se vaikka kuinka erilainen? Täällä lienee lupa erilaisiin mielipiteisiin? Päteekö täällä mielipiteen ilmaisun vapaus? Jos vastaat "Kyllä", linux käyttäjien on turha valittaa yhtään mistään.

    Vai onko tämä palsta linux fanaatikkojen kaappaama, jonka seurauksena jokainen joka on eri mieltä kuin linux fanaatikot, leimataan hulluksi tai valehtelijaksi?

    Kysyn vielä: Onko täällä lupa ilmaista eriäviä ja erilaisia mielipiteitä, vaiko eikö ole?

    Linux fanaatikoista on kirjoitettu osuvasti:

    linux -fanaatikot eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä. He ovat siis fundamentalistisesti sitä mieltä että he ovat aina oikeassa, ja muut aina väärässä. Heidän tekemänsä olkinukketeoria on tietysti se, että jokainen joka on eri mieltä kuin he itse ovat, on hullu tai valehtelee. Mutta miksi heidän mieleensä ei tule se asia että ihmiset voivat todellakin olla eri mieltä asioista, olematta hulluja ja valehtelijoita?    Olet vain suvaitsematon ja ahdasmielinen. Et pysty ymmärtämään miten joku voi olla eri mieltä kuin sinä. Lisäksi syytät toista henkilöä valehtelijaksi, vaikka valehtelet itse. Olet tyypillinen uskovainen.

    "Kysyn vielä: Onko täällä lupa ilmaista eriäviä ja erilaisia mielipiteitä, vaiko eikö ole? "

    Tottakai, sitä vartenhan tämä palsta on. Olen kyllä keskustellut sellaistenkin Windowsin käyttäjien kanssa jotka osaavat OIKEASTI perustella väittämänsä jolloin keskustelun lopputulos on yleensä PATTI ja molemmat pitävät oman mielipiteensä. Ei siinä kuitenkaan mitään valheita kaivella tai vedota ikivanhoihin argumentteihin "linuxin monoliittinen kerneli" vs. "win98 yksi muistialue".

    Itse kysyn vielä: Onko täällä lupa valehdella ja haukkua linux-käyttäjiä työttömiksi köyhiksi hipeiksi? Ilmeisesti on mutta minun ei tarvitse suvaita sellaista joten annan tasarahan takaisin ;D

    Äänestä

  • nimenomaan siitä kirjoitti:

    että linux kiihkoilijat syyttävät P. Nelosta valehtelijaksi koska hän on eri mieltä kuin linux fanaatikot itse ovat. Kysymys on vain linux fanaatikkojen kyvyttömyydestä ymmärtää sitä että ihmiset voivat olla eri mieltä keskenään.

    Mihin voi perustua sellainen keskustelu jossa argumentteina toimivat teknisesti täysin väärät ja vanhentuneet perusteet? Monoliittinen kerneli? Kernelin alituinen kääntäminen? Ja kaikki muutkin uutisioinnit vuosituhannen alusta joita Nelonen suoltaa. Yhtä hyvin itse voisin uutisoida Win98 ongelmat Vistan ongelmina mutta en sitä tee koska se ei olisi totta.

    Turvattomuus? Juurihan Ubuntu päihitti Vistan hakkeroinissa, se on puhdas fakta.
    Tilastotiede ei ole sellaisenaan käypää faktaa koska siinä on liikaa tulkinnan varaa.

    Entä Työtön? Hippi? Köyhä? Itse en ainakaan kuulu mihinkään noista ryhmistä?

    Jos Nelonen pystyy keskustelemaan asiallisesti ja perustelemaan asiansa ajantasaisella faktalla niin mikäpä siinä, kyllä hän saa pitää windowsia parempana ja esittää mielipiteitään. Tai saa pitää muutenkin windowsista mutta hänen ei pitäisi julkaista virheellistä informaatiota linuxista ja avoimesta koodista fanaattisella kiihkeydellä varusteltuna.

    Äänestä

  • --------------------- kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&con ference=500000000000003&posting=22000000036919734
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&con ference=500000000000003&posting=22000000036925427
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&con ference=500000000000003&posting=22000000036931306
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&con ference=500000000000003&posting=22000000036841618

    "Ei noilla ole viesteillä mitään tekemistä Linuxien käyttäjien väitet fanaattisuuden kanssa. "

    Kyllä nimenomaan on.

    "Mistään ei selviä onko viestit edes kirjoittanut ihminen joka käyttää Linux -pohjaista käyttistä"

    Kyllä selviää.
    Viestien sisällöstä näkyy syvä viha ja pelko microsoft tuotteita ja niitä käyttäviä kohtaan. Eli kyseessä on voimakas antiMS ja hatemicrosoft probakandakampanja, jonka tarkoituksena on mustamaalata ja kaikin tavoin pilkata ja saattaa naurunalaiseksi microsoftin tuotteet sekä niitä käyttävät. Niin alhaisia ja halveksittavia keinoja linux ryhmät masinoivat, kun eivät Microsoftille reilusti pärjää. Mutta tuollaisella pilkkaamisella ja mustamaalaamisella on juuri päinvastainen vaikutus mihin linux kiihkoilijat pyrkivät. Nimittäin; mitä enemmän sataa lokaa ja paskaa linux fanaatikkojen taholta windows käyttäjien niskaan, sitä huonommaksi myös linuxin maine menee.

    Microsoft on jäänyt monesti kiinni kilpailijoiden ja varsinkin open sourcen sabotoinnista joten kyllä sinussa nyt puhuu se fanaattisuuden henki jota täällä hehkuttelet (varo ettei olkinukkesi syty tuleen).

    "alhaisia ja halveksittavia keinoja linux ryhmät masinoivat, kun eivät Microsoftille reilusti pärjää"

    Asiahan on juuri päinvastoin, täytyy vissiin alkaa kaivamaan niitä linkkejä kun ei muuten mene jakeluun. Noita mikkiksen sabotointiuutisia on luettu aivan riittävästi.

    "tarkoituksena on mustamaalata ja kaikin tavoin pilkata ja saattaa naurunalaiseksi microsoftin tuotteet sekä niitä käyttävät"

    Muistaakseni eräs herra Ballmer tuntuu kovasti naureskelevan muiden tuotteille, todellisuudessa ukkoa kuitenkin ottaa pannuun.

    Kyllä tässä tapauksessa kalikka kalahtaa syyttävän nilkkaan, jos kriittisesti tutkisit mediaa niin näkisit sen itsekin.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    "Kysyn vielä: Onko täällä lupa ilmaista eriäviä ja erilaisia mielipiteitä, vaiko eikö ole? "

    Tottakai, sitä vartenhan tämä palsta on. Olen kyllä keskustellut sellaistenkin Windowsin käyttäjien kanssa jotka osaavat OIKEASTI perustella väittämänsä jolloin keskustelun lopputulos on yleensä PATTI ja molemmat pitävät oman mielipiteensä. Ei siinä kuitenkaan mitään valheita kaivella tai vedota ikivanhoihin argumentteihin "linuxin monoliittinen kerneli" vs. "win98 yksi muistialue".

    Itse kysyn vielä: Onko täällä lupa valehdella ja haukkua linux-käyttäjiä työttömiksi köyhiksi hipeiksi? Ilmeisesti on mutta minun ei tarvitse suvaita sellaista joten annan tasarahan takaisin ;D

    että linux fanaatikot eivät pysty perustelemaan väittämiään. He eivät ensinkään pysy aiheessa. Sen sijaan he alkavat haukkua windows käyttäjiä idiooteiksi, hulluiksi, trolleiksi, valehtelijoiksi ja ties vaikka miksi.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Lienee sallituua olla eri mieltä?"

    Eli sinusta tälläinen on täysin totta ja hyväksyttävää käytöstä:

    - Windows käyttäjät uskoo lehmien lentävän!
    - Windowsin käyttö on HOMOUTTA!
    - Windows hajottaa tietokoneesi!

    "Kysyn vielä: Onko täällä lupa ilmaista eriäviä ja erilaisia mielipiteitä, vaiko eikö ole?"

    Ne pitäisi kyetä myös todistamaan tai muuten kyseessä aiheetonta päänaukomista.

    "Eli sinusta tälläinen on täysin totta ja hyväksyttävää käytöstä: "

    "Windows käyttäjät uskoo lehmien lentävän!
    - Windowsin käyttö on HOMOUTTA!
    - Windows hajottaa tietokoneesi! "

    No ei todellakaan ole!

    "Kysyn vielä: Onko täällä lupa ilmaista eriäviä ja erilaisia mielipiteitä, vaiko eikö ole?"

    "Ne pitäisi kyetä myös todistamaan tai muuten kyseessä aiheetonta päänaukomista"

    Olen 100% samaa mieltä!

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    "yhtä lailla väärässä on jonkun Pentti Nelosen höpinät. "

    Kuten itse sanoit, väite pitää pystyä todistamaan.

    Et pysty sitä todistamaan joten höpiset vain omiasi.

    Todistetaan vaikka se tällä:

    http://news.zdnet.co.uk/software/0,1000000121,39117461,00.htm

    "The problem originates with the drives, which do not comply with the ATAPI specification to which most mass storage devices on the market are built, MandrakeSoft said. The drives misread a command that is only intended for CD-RW and DVD-RW devices, the FLUSH_CACHE command, understanding it as the UPLOAD_FIRMWARE command, which overwrites the drive's firmware."

    Kuten siinä selvällä lontoolla lukee, mikään "Linux" ei särje mitään vaan kyseessä oli vialliset asemat jotka ei ymmärtäneet standardia ATAPI speksiä. Pentti Nelonen taas on suoltanut jatkuvasti päinvastaista paskaa forumilla, eli VALEHTELEE.

    No niin, nyt on todistettu. Pentti Nelonen on siis joku mielenvikainen Windowsfundamentalistiuskovainen fanaatikko jota PELOTTAA Linuxin ylivoima ja on varmaankin Microsoftin palkkalistoilla valehtelemassa ihmisille kun Microsoft ei pärjää reilulla kilpailulla.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Microsoft on jäänyt monesti kiinni kilpailijoiden ja varsinkin open sourcen sabotoinnista joten kyllä sinussa nyt puhuu se fanaattisuuden henki jota täällä hehkuttelet (varo ettei olkinukkesi syty tuleen).

    "alhaisia ja halveksittavia keinoja linux ryhmät masinoivat, kun eivät Microsoftille reilusti pärjää"

    Asiahan on juuri päinvastoin, täytyy vissiin alkaa kaivamaan niitä linkkejä kun ei muuten mene jakeluun. Noita mikkiksen sabotointiuutisia on luettu aivan riittävästi.

    "tarkoituksena on mustamaalata ja kaikin tavoin pilkata ja saattaa naurunalaiseksi microsoftin tuotteet sekä niitä käyttävät"

    Muistaakseni eräs herra Ballmer tuntuu kovasti naureskelevan muiden tuotteille, todellisuudessa ukkoa kuitenkin ottaa pannuun.

    Kyllä tässä tapauksessa kalikka kalahtaa syyttävän nilkkaan, jos kriittisesti tutkisit mediaa niin näkisit sen itsekin.

    johan tässä oli näyttöä siitä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000037048625

    Viestisi oli jälleen yksi todiste linux fanatikkojen valheellisesta hatemicrosft ja AntiMS propagandasta. Sinun oma viestisi todistaa sinua vastaan. Kyllä kalikka nyt kolahti oman nilkkaasi! Juuri nimenomaan sinun viestistäsi sitä fanaattisuutta oikein huokuu. Mitä pelkäät niin paljon? Mistä tuollainen viha kumpuaa?

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Microsoft on jäänyt monesti kiinni kilpailijoiden ja varsinkin open sourcen sabotoinnista joten kyllä sinussa nyt puhuu se fanaattisuuden henki jota täällä hehkuttelet (varo ettei olkinukkesi syty tuleen).

    "alhaisia ja halveksittavia keinoja linux ryhmät masinoivat, kun eivät Microsoftille reilusti pärjää"

    Asiahan on juuri päinvastoin, täytyy vissiin alkaa kaivamaan niitä linkkejä kun ei muuten mene jakeluun. Noita mikkiksen sabotointiuutisia on luettu aivan riittävästi.

    "tarkoituksena on mustamaalata ja kaikin tavoin pilkata ja saattaa naurunalaiseksi microsoftin tuotteet sekä niitä käyttävät"

    Muistaakseni eräs herra Ballmer tuntuu kovasti naureskelevan muiden tuotteille, todellisuudessa ukkoa kuitenkin ottaa pannuun.

    Kyllä tässä tapauksessa kalikka kalahtaa syyttävän nilkkaan, jos kriittisesti tutkisit mediaa niin näkisit sen itsekin.

    Osoitit jälleen että linux -fanaatikot eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä. He ovat siis fundamentalistisesti sitä mieltä että he ovat aina oikeassa, ja muut aina väärässä. Heidän tekemänsä olkinukketeoria on tietysti se, että jokainen joka on eri mieltä kuin he itse ovat, on hullu tai valehtelee. Mutta miksi heidän mieleensä ei tule se asia että ihmiset voivat todellakin olla eri mieltä asioista, olematta hulluja ja valehtelijoita? Olet vain suvaitsematon ja ahdasmielinen. Et pysty ymmärtämään miten joku voi olla eri mieltä kuin sinä. Lisäksi syytät toista henkilöä valehtelijaksi, vaikka valehtelet itse. Olet tyypillinen uskovainen.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Todistetaan vaikka se tällä:

    http://news.zdnet.co.uk/software/0,1000000121,39117461,00.htm

    "The problem originates with the drives, which do not comply with the ATAPI specification to which most mass storage devices on the market are built, MandrakeSoft said. The drives misread a command that is only intended for CD-RW and DVD-RW devices, the FLUSH_CACHE command, understanding it as the UPLOAD_FIRMWARE command, which overwrites the drive's firmware."

    Kuten siinä selvällä lontoolla lukee, mikään "Linux" ei särje mitään vaan kyseessä oli vialliset asemat jotka ei ymmärtäneet standardia ATAPI speksiä. Pentti Nelonen taas on suoltanut jatkuvasti päinvastaista paskaa forumilla, eli VALEHTELEE.

    No niin, nyt on todistettu. Pentti Nelonen on siis joku mielenvikainen Windowsfundamentalistiuskovainen fanaatikko jota PELOTTAA Linuxin ylivoima ja on varmaankin Microsoftin palkkalistoilla valehtelemassa ihmisille kun Microsoft ei pärjää reilulla kilpailulla.

    Tosiasia on se että Linux on särkenyt DELL:in asemia. Sen sinäkin tiedät.

    "Pentti Nelonen taas on suoltanut jatkuvasti päinvastaista paskaa forumilla, eli VALEHTELEE."

    Ei valehtele. On vain eri mieltä. Sinun on ilmeisesti vaikea ymmärtää että ihmiset voivat olla eri mieltä.

    "No niin, nyt on todistettu. "

    Ei ole todistettu. Mitään.

    "Pentti Nelonen on siis joku mielenvikainen Windowsfundamentalistiuskovainen fanaatikko jota PELOTTAA Linuxin ylivoima ja on varmaankin Microsoftin palkkalistoilla valehtelemassa ihmisille kun Microsoft ei pärjää reilulla kilpailulla."

    Tuo on toisen henkilön mustamaalausta ja pilkkaamista ja muutenkin asiatonta käytöstä. Pilasit tuolla tekstilläsi kaikki mahdollisuutesi.

    Th case is closed.

    "PELOTTAA Linuxin ylivoima"

    heh :) *Nauraa*
    mikä ihmeen ylivoima?

    Äänestä

  • ?????????????? kirjoitti:

    Osoitit jälleen että linux -fanaatikot eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä. He ovat siis fundamentalistisesti sitä mieltä että he ovat aina oikeassa, ja muut aina väärässä. Heidän tekemänsä olkinukketeoria on tietysti se, että jokainen joka on eri mieltä kuin he itse ovat, on hullu tai valehtelee. Mutta miksi heidän mieleensä ei tule se asia että ihmiset voivat todellakin olla eri mieltä asioista, olematta hulluja ja valehtelijoita? Olet vain suvaitsematon ja ahdasmielinen. Et pysty ymmärtämään miten joku voi olla eri mieltä kuin sinä. Lisäksi syytät toista henkilöä valehtelijaksi, vaikka valehtelet itse. Olet tyypillinen uskovainen.

    Eestiläinen mikkismerkonomi Raivo Postaajako täällä huhuilee ;D (vitsi huom.)

    Katsoppa peiliin ja mieti hetki. Muista kirjoittamani itsesi toistamisesta. Nolaat kaikki windowsin käyttäjät tässä samalla kun raivoat noita samoja linkkejä ja samoja riimejä. Nimimerkkisi on käsittämätön kysymysmerkkikasa, miksi? Etkä pysy asiassakaan, kyse oli nyt Microsoftin sabotaasista muita toimijoita vastaan eikä olkinukeista.

    -------------------------------------

    Oliko kirjoittamassani nyt jotakin uskonnollista, fanaattista, kumpusiko siitä vihaa ja pelkoa sekä suvaitsemattomuutta? Näet ehkä asian niin mutta minä en näe, kehoitin vain katsomaan peiliin ja pysymään asiassa. Eikä Tux-lippu ole vieläkään vedetty salkoon ;D

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Mihin voi perustua sellainen keskustelu jossa argumentteina toimivat teknisesti täysin väärät ja vanhentuneet perusteet? Monoliittinen kerneli? Kernelin alituinen kääntäminen? Ja kaikki muutkin uutisioinnit vuosituhannen alusta joita Nelonen suoltaa. Yhtä hyvin itse voisin uutisoida Win98 ongelmat Vistan ongelmina mutta en sitä tee koska se ei olisi totta.

    Turvattomuus? Juurihan Ubuntu päihitti Vistan hakkeroinissa, se on puhdas fakta.
    Tilastotiede ei ole sellaisenaan käypää faktaa koska siinä on liikaa tulkinnan varaa.

    Entä Työtön? Hippi? Köyhä? Itse en ainakaan kuulu mihinkään noista ryhmistä?

    Jos Nelonen pystyy keskustelemaan asiallisesti ja perustelemaan asiansa ajantasaisella faktalla niin mikäpä siinä, kyllä hän saa pitää windowsia parempana ja esittää mielipiteitään. Tai saa pitää muutenkin windowsista mutta hänen ei pitäisi julkaista virheellistä informaatiota linuxista ja avoimesta koodista fanaattisella kiihkeydellä varusteltuna.

    kuten viestisi otsikossakin ilmaisit; "Eri mieltä", huomaan että olet eri mieltä. Siksipä pidätkin P. Nelosta valehtelijana, vain siksi koska hän on eri mieltä kuin sinä.

    Äänestä

  • huoh* kirjoitti:

    että linux fanaatikot eivät pysty perustelemaan väittämiään. He eivät ensinkään pysy aiheessa. Sen sijaan he alkavat haukkua windows käyttäjiä idiooteiksi, hulluiksi, trolleiksi, valehtelijoiksi ja ties vaikka miksi.

    Joten Windows-fanaatikkojen valehteleminen ja linux-käyttäjien haukkuminen on oikeutettua eikä siihen saisi puuttua, niinkö?

    Siitäkö tässä oikeastaan olikin kysymys? Tylyttäminen on kielletty muilta paitsi Windowskäyttäjiltä, no se ainakin sopii koko käyttöjärjestelmän ideologiaan.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Eestiläinen mikkismerkonomi Raivo Postaajako täällä huhuilee ;D (vitsi huom.)

    Katsoppa peiliin ja mieti hetki. Muista kirjoittamani itsesi toistamisesta. Nolaat kaikki windowsin käyttäjät tässä samalla kun raivoat noita samoja linkkejä ja samoja riimejä. Nimimerkkisi on käsittämätön kysymysmerkkikasa, miksi? Etkä pysy asiassakaan, kyse oli nyt Microsoftin sabotaasista muita toimijoita vastaan eikä olkinukeista.

    -------------------------------------

    Oliko kirjoittamassani nyt jotakin uskonnollista, fanaattista, kumpusiko siitä vihaa ja pelkoa sekä suvaitsemattomuutta? Näet ehkä asian niin mutta minä en näe, kehoitin vain katsomaan peiliin ja pysymään asiassa. Eikä Tux-lippu ole vieläkään vedetty salkoon ;D

    "Raivo Postaajako täällä huhuilee"

    En tunne sen nimistä henkilöä.
    Nolaat kaikki linuxin käyttäjät kun raivoat ja purat vihaasi, pahaa oloasi ja muuta lokaa päälleni.

    "kyse oli nyt Microsoftin sabotaasista"

    Ei ollut! Älä taas yritä sabotoida.
    Kyse on kaiken aikaa ollut linux uskonnosta. Miksi yrität sabotoida aihetta. Miksi ko. aiheen käsittely pelottaa sinua? Kehoitan vain katsomaan peiliin ja pysymään asiassa. Joka siis on Linux uskonto.

    "Oliko kirjoittamassani nyt jotakin uskonnollista, fanaattista, kumpusiko siitä vihaa ja pelkoa sekä suvaitsemattomuutta? "

    Kyllä, ja paljon!

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Joten Windows-fanaatikkojen valehteleminen ja linux-käyttäjien haukkuminen on oikeutettua eikä siihen saisi puuttua, niinkö?

    Siitäkö tässä oikeastaan olikin kysymys? Tylyttäminen on kielletty muilta paitsi Windowskäyttäjiltä, no se ainakin sopii koko käyttöjärjestelmän ideologiaan.

    Tässä on siitä kysymys että windowsia käyttäviä haukutaan linux fanaatikkojen taholta valehtelijoiksi ja hulluiksi siksi koska windows käyttäjät ovat eri mieltä kuin linux fanaatikot.

    Eri mielipiteet ovat sallittuja ja toivottuja, mutta toisen henkilön pilkkaaminen ja mollaaminen ja varsinkin vainoaminen ja uhkailu on ehdottomasti väärin.

    Windows käyttäjien idelogia on: että kaikki saavat vapaasti ilmaista mielipiteensä, ja että toisen henkilön tylyttäminen on ehdottomasti väärin ja kiellettyä. Windows käyttäjien idelogian mukaan olisi erittäin toivottavaa että keskustelu pysyisi aiheessa joka siis on Käyttöjärjestelmät, sekä että keskustelu olisi asiallista. Toisen henkilön pilkkaaminen ja naurunalaiseksi tekeminen ei kuulu aiheeseen Käyttöjärjestelmät. Joten se ei kuulu tälle palstalle lainkaan!

    Äänestä

  • eri mieltä kirjoitti:

    kuten viestisi otsikossakin ilmaisit; "Eri mieltä", huomaan että olet eri mieltä. Siksipä pidätkin P. Nelosta valehtelijana, vain siksi koska hän on eri mieltä kuin sinä.

    Ymmärsit otsikointini ilmeisesti vahingossa väärin. En tarkoittanut että olen eri mieltä vaan nappasin lainauksen sieltä kirjoittajan tekstistä.

    "syyttävät P. Nelosta valehtelijaksi koska hän on eri mieltä kuin "

    eri mieltä

    Eli tässä nähdään mille tasolle syyttely voidaan viedä kun ymmärretään väärin, tahallisesti tai vahingossa. Huono otsikointi minulta, myönnän.

    Pidän P Nelosta valehtelijana koska hän esittää perusteettomia väittämiä tai perustelee väitteensä epäkurrentilla faktalla, värittää ja keksii tietoa muka faktana samalla fanaattisesti lietsoen Windowsin, nykyisin Vistan ylemmyyttä kaikessa, olen seurannut Nelosen höpinöitä jo aika monta vuotta, tämän voit tarkistaa nimimerkkini rekisteröintipäivämäärästä (2001). Hänen tietämyksensä linuxista on rajoittunut minkä huomaa teksteistä. Ottakaa huomioon että moni linuxia käyttävä on entinen windowskäyttäjä mutta harva windowskäyttäjä on käyttänyt linuxia joten arvioi itse kumpi on parempi vertailemaan käyttöjärjestelmiä keskenään.

    Tässä näytteitä Pentin mainioilta poikamiesvuosilta anno 2002

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=651&posting=2739637

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=656&posting=500000000006453#500000000006453

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=656&posting=500000000016497#500000000016497

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=3000000000132204#3000000000132204

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=3000000000137690

    Haiseekos täällä jokin pelkotila.. snifsnif.. juu, kommunisminpelon haju on kova ;D

    Äänestä

  • ???????????? kirjoitti:

    "Raivo Postaajako täällä huhuilee"

    En tunne sen nimistä henkilöä.
    Nolaat kaikki linuxin käyttäjät kun raivoat ja purat vihaasi, pahaa oloasi ja muuta lokaa päälleni.

    "kyse oli nyt Microsoftin sabotaasista"

    Ei ollut! Älä taas yritä sabotoida.
    Kyse on kaiken aikaa ollut linux uskonnosta. Miksi yrität sabotoida aihetta. Miksi ko. aiheen käsittely pelottaa sinua? Kehoitan vain katsomaan peiliin ja pysymään asiassa. Joka siis on Linux uskonto.

    "Oliko kirjoittamassani nyt jotakin uskonnollista, fanaattista, kumpusiko siitä vihaa ja pelkoa sekä suvaitsemattomuutta? "

    Kyllä, ja paljon!

    Väittely on täysin hedelmätöntä kuten sinäkin.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Ymmärsit otsikointini ilmeisesti vahingossa väärin. En tarkoittanut että olen eri mieltä vaan nappasin lainauksen sieltä kirjoittajan tekstistä.

    "syyttävät P. Nelosta valehtelijaksi koska hän on eri mieltä kuin "

    eri mieltä

    Eli tässä nähdään mille tasolle syyttely voidaan viedä kun ymmärretään väärin, tahallisesti tai vahingossa. Huono otsikointi minulta, myönnän.

    Pidän P Nelosta valehtelijana koska hän esittää perusteettomia väittämiä tai perustelee väitteensä epäkurrentilla faktalla, värittää ja keksii tietoa muka faktana samalla fanaattisesti lietsoen Windowsin, nykyisin Vistan ylemmyyttä kaikessa, olen seurannut Nelosen höpinöitä jo aika monta vuotta, tämän voit tarkistaa nimimerkkini rekisteröintipäivämäärästä (2001). Hänen tietämyksensä linuxista on rajoittunut minkä huomaa teksteistä. Ottakaa huomioon että moni linuxia käyttävä on entinen windowskäyttäjä mutta harva windowskäyttäjä on käyttänyt linuxia joten arvioi itse kumpi on parempi vertailemaan käyttöjärjestelmiä keskenään.

    Tässä näytteitä Pentin mainioilta poikamiesvuosilta anno 2002

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=651&posting=2739637

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=656&posting=500000000006453#500000000006453

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=656&posting=500000000016497#500000000016497

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=3000000000132204#3000000000132204

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=3000000000137690

    Haiseekos täällä jokin pelkotila.. snifsnif.. juu, kommunisminpelon haju on kova ;D

    antaa P. Nelosen olla eri mieltä kuin sinä?

    Äänestä

  • huoh* kirjoitti:

    antaa P. Nelosen olla eri mieltä kuin sinä?

    Siitä yksinkertaisesta syystä, jätä huokailu ja yritä ymmärtää tämä seikka.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Väittely on täysin hedelmätöntä kuten sinäkin.

    samoin.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Siitä yksinkertaisesta syystä, jätä huokailu ja yritä ymmärtää tämä seikka.

    että sinun mielestäsi hän valehtelee, koska hän on eri mieltä kuin sinä. Kysymyksessä on lopultakin kyvyttömyytesi ymmärtää sinun mielipiteistäsi poikkeavia mielipiteitä.

    Äänestä

  • hehhehh kirjoitti:

    Tosiasia on se että Linux on särkenyt DELL:in asemia. Sen sinäkin tiedät.

    "Pentti Nelonen taas on suoltanut jatkuvasti päinvastaista paskaa forumilla, eli VALEHTELEE."

    Ei valehtele. On vain eri mieltä. Sinun on ilmeisesti vaikea ymmärtää että ihmiset voivat olla eri mieltä.

    "No niin, nyt on todistettu. "

    Ei ole todistettu. Mitään.

    "Pentti Nelonen on siis joku mielenvikainen Windowsfundamentalistiuskovainen fanaatikko jota PELOTTAA Linuxin ylivoima ja on varmaankin Microsoftin palkkalistoilla valehtelemassa ihmisille kun Microsoft ei pärjää reilulla kilpailulla."

    Tuo on toisen henkilön mustamaalausta ja pilkkaamista ja muutenkin asiatonta käytöstä. Pilasit tuolla tekstilläsi kaikki mahdollisuutesi.

    Th case is closed.

    "PELOTTAA Linuxin ylivoima"

    heh :) *Nauraa*
    mikä ihmeen ylivoima?

    "Ei valehtele. On vain eri mieltä. Sinun on ilmeisesti vaikea ymmärtää että ihmiset voivat olla eri mieltä."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Valehtelu

    Sanakirjamääritelmän mukaan valehtelee. Tälläisiä ne Windowsuskovaiset ovat, valehtelijoita.

    "heh :) *Nauraa*
    mikä ihmeen ylivoima?"

    Linux on maailman käytetyin kerneli ja sitä käyttää lähes kaikki maailman merkittävät IT-alan yritykset tuotteissaan.

    http://www.top500.org/stats/list/31/osfam
    http://www.linuxdevices.com/news/NS2335393489.html
    http://durak.org/sean/pubs/bss/

    Heikosti menee Windowseilla, nyt kun viimeisen parin vuoden aikana alkanut Linuxit siirtyä palvelimista myös sinne työasemiin, ensisijaisesti kylläkin vielä kuluttajilla. Microsoft on altavastaajana suuressa mittakaavassa, sillä se on paljon pienempi tekijä kun maailman muut isot IT-firmat yhteensä jotka käyttää Linuxia.

    Äänestä

  • ...............? kirjoitti:

    Tässä on siitä kysymys että windowsia käyttäviä haukutaan linux fanaatikkojen taholta valehtelijoiksi ja hulluiksi siksi koska windows käyttäjät ovat eri mieltä kuin linux fanaatikot.

    Eri mielipiteet ovat sallittuja ja toivottuja, mutta toisen henkilön pilkkaaminen ja mollaaminen ja varsinkin vainoaminen ja uhkailu on ehdottomasti väärin.

    Windows käyttäjien idelogia on: että kaikki saavat vapaasti ilmaista mielipiteensä, ja että toisen henkilön tylyttäminen on ehdottomasti väärin ja kiellettyä. Windows käyttäjien idelogian mukaan olisi erittäin toivottavaa että keskustelu pysyisi aiheessa joka siis on Käyttöjärjestelmät, sekä että keskustelu olisi asiallista. Toisen henkilön pilkkaaminen ja naurunalaiseksi tekeminen ei kuulu aiheeseen Käyttöjärjestelmät. Joten se ei kuulu tälle palstalle lainkaan!

    Sinun kaltaisesisi salasepittäjät eivät ole mitään "henkilöitä" vaan pelkkiä olemattomia nimimerkkejä, sinun tapauksessasi vieläpä pelkkiä kysymysmerkkejä, eri henkilöt saattavat käyttää samaa nimimerkkiä kuten myös P Nelosen nimimerkkiä käytetään väärin minkä tosin huomaa aina tekstin sisällöstäkin.

    Rekisteröikää nimimerkkinne ja tulkaa esiin niin voidaan keskustella henkilökohtaisen tylytyksen vääryydestä, niin kauan kuin hiiviskelette mitäänsanomattomien kysymysmerkkien takana en ole moksiskaan jos tulee sanottua joskus pahasti tai väännettyä vitsin tynkää omaksi ilokseni. Se ei kuitenkaan tarkoita että itse valehtelisin vaikka joskus päästänkin matoloitsun suustani.

    Tuo mitä sanoit windowskäyttäjien ideologiasta on nypitty jostain oman pääsi sisäisestä kukkaistarhasta eikä pidä paikkaansa alkuunkaan, noin huvitavaa yleistystä en ole kuullut aikoihin hahhah.. eikä tuollainen ideologia paista ainakaan sodat-palstalta.

    "Windows käyttäjien idelogia on: että kaikki saavat vapaasti ilmaista mielipiteensä, ja että toisen henkilön tylyttäminen on ehdottomasti väärin ja kiellettyä"

    Äänestä

  • hehhehh kirjoitti:

    Tosiasia on se että Linux on särkenyt DELL:in asemia. Sen sinäkin tiedät.

    "Pentti Nelonen taas on suoltanut jatkuvasti päinvastaista paskaa forumilla, eli VALEHTELEE."

    Ei valehtele. On vain eri mieltä. Sinun on ilmeisesti vaikea ymmärtää että ihmiset voivat olla eri mieltä.

    "No niin, nyt on todistettu. "

    Ei ole todistettu. Mitään.

    "Pentti Nelonen on siis joku mielenvikainen Windowsfundamentalistiuskovainen fanaatikko jota PELOTTAA Linuxin ylivoima ja on varmaankin Microsoftin palkkalistoilla valehtelemassa ihmisille kun Microsoft ei pärjää reilulla kilpailulla."

    Tuo on toisen henkilön mustamaalausta ja pilkkaamista ja muutenkin asiatonta käytöstä. Pilasit tuolla tekstilläsi kaikki mahdollisuutesi.

    Th case is closed.

    "PELOTTAA Linuxin ylivoima"

    heh :) *Nauraa*
    mikä ihmeen ylivoima?

    M-Kar, huomaa sanonta

    Th case is closed

    Tämän olen kuullut Penan suusta aiemminkin mutta en kenenkään muun sanomana. Olen aika 100 varma että me tapellaan penan kanssa tässä molemmat.

    Myös tämä jukuripäinen itsensä toistaminen viittaa Penttiin, Penalle on tyypillistä toistaa itse keksimiään sanoja kuten olkinukke yms. potaska.

    Tyypillistä penttiä tai sen kaksoisveli.

    Äänestä

  • ...............? kirjoitti:

    Tässä on siitä kysymys että windowsia käyttäviä haukutaan linux fanaatikkojen taholta valehtelijoiksi ja hulluiksi siksi koska windows käyttäjät ovat eri mieltä kuin linux fanaatikot.

    Eri mielipiteet ovat sallittuja ja toivottuja, mutta toisen henkilön pilkkaaminen ja mollaaminen ja varsinkin vainoaminen ja uhkailu on ehdottomasti väärin.

    Windows käyttäjien idelogia on: että kaikki saavat vapaasti ilmaista mielipiteensä, ja että toisen henkilön tylyttäminen on ehdottomasti väärin ja kiellettyä. Windows käyttäjien idelogian mukaan olisi erittäin toivottavaa että keskustelu pysyisi aiheessa joka siis on Käyttöjärjestelmät, sekä että keskustelu olisi asiallista. Toisen henkilön pilkkaaminen ja naurunalaiseksi tekeminen ei kuulu aiheeseen Käyttöjärjestelmät. Joten se ei kuulu tälle palstalle lainkaan!

    "Eri mielipiteet ovat sallittuja ja toivottuja, mutta toisen henkilön pilkkaaminen ja mollaaminen ja varsinkin vainoaminen ja uhkailu on ehdottomasti väärin."

    Valehtelu on väärin.

    Eräs ystäväni oli päästänyt henkilön jolla on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö taloonsa ja tämä oli varastanut sitten ystävältäni tämän varapuhelin josta otti pikavippejä 1000€:lla.

    Kyllä tälläisten ihmisten pilkkaaminen ja mollaaminen on täysin oikein. Niin kauan valehtelua ja häiriökäyttäytymistä ilmenee se on hyväksyttävää ja ihan toivottavaa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Antisosiaalinen_persoonallisuushäiriö

    Wikipedian mukaan Adolf Hitleril olisi mahdollisesti ollut samaa lajiketta. Sinusta tämä ei tehnyt mitään väärää? Tämä muuten puhui valtavasti valheita juutalaisista.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Sinun kaltaisesisi salasepittäjät eivät ole mitään "henkilöitä" vaan pelkkiä olemattomia nimimerkkejä, sinun tapauksessasi vieläpä pelkkiä kysymysmerkkejä, eri henkilöt saattavat käyttää samaa nimimerkkiä kuten myös P Nelosen nimimerkkiä käytetään väärin minkä tosin huomaa aina tekstin sisällöstäkin.

    Rekisteröikää nimimerkkinne ja tulkaa esiin niin voidaan keskustella henkilökohtaisen tylytyksen vääryydestä, niin kauan kuin hiiviskelette mitäänsanomattomien kysymysmerkkien takana en ole moksiskaan jos tulee sanottua joskus pahasti tai väännettyä vitsin tynkää omaksi ilokseni. Se ei kuitenkaan tarkoita että itse valehtelisin vaikka joskus päästänkin matoloitsun suustani.

    Tuo mitä sanoit windowskäyttäjien ideologiasta on nypitty jostain oman pääsi sisäisestä kukkaistarhasta eikä pidä paikkaansa alkuunkaan, noin huvitavaa yleistystä en ole kuullut aikoihin hahhah.. eikä tuollainen ideologia paista ainakaan sodat-palstalta.

    "Windows käyttäjien idelogia on: että kaikki saavat vapaasti ilmaista mielipiteensä, ja että toisen henkilön tylyttäminen on ehdottomasti väärin ja kiellettyä"

    Mielestäsi siis vain linux fanaatikot ovat henkilöitä? Vain microsoftia, Windowsia tai niiden käyttäjiä haukkuvat ovat henkilöitä? Vain ne jotka ovat kanssasi samaa mieltä, ovat henkilöitä?

    Kertoo paljon asenteestasi.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Eri mielipiteet ovat sallittuja ja toivottuja, mutta toisen henkilön pilkkaaminen ja mollaaminen ja varsinkin vainoaminen ja uhkailu on ehdottomasti väärin."

    Valehtelu on väärin.

    Eräs ystäväni oli päästänyt henkilön jolla on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö taloonsa ja tämä oli varastanut sitten ystävältäni tämän varapuhelin josta otti pikavippejä 1000€:lla.

    Kyllä tälläisten ihmisten pilkkaaminen ja mollaaminen on täysin oikein. Niin kauan valehtelua ja häiriökäyttäytymistä ilmenee se on hyväksyttävää ja ihan toivottavaa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Antisosiaalinen_persoonallisuushäiriö

    Wikipedian mukaan Adolf Hitleril olisi mahdollisesti ollut samaa lajiketta. Sinusta tämä ei tehnyt mitään väärää? Tämä muuten puhui valtavasti valheita juutalaisista.

    "Kyllä tälläisten ihmisten pilkkaaminen ja mollaaminen on täysin oikein"

    Kenenkään haukkuminen ja mollaaminen ei ole oikein. Kenenkään haukkuminen ja mollaaminen siksi että ei ymmärrä hänen erilaista mielipidettään, ei ole myöskään oikein. On väärin haukkua toista valehtelijaksi vain siksi että et ymmärrä miten joku voi olla eri mieltä kuin sinä olet. Haukut toista valehtelijaksi vain siksi että hän on eri mieltä kuin sinä olet. Sitä kutsutaan valehteluksi.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    M-Kar, huomaa sanonta

    Th case is closed

    Tämän olen kuullut Penan suusta aiemminkin mutta en kenenkään muun sanomana. Olen aika 100 varma että me tapellaan penan kanssa tässä molemmat.

    Myös tämä jukuripäinen itsensä toistaminen viittaa Penttiin, Penalle on tyypillistä toistaa itse keksimiään sanoja kuten olkinukke yms. potaska.

    Tyypillistä penttiä tai sen kaksoisveli.

    sinun mielestäsi jokainen joka on eri mieltä kuin sinä, on Pentti, tai hänen kaksoisveljensä. Riippumatta sukupuolesta. No niitä Penttejä jopa Suomessakin riittää. Noin 5 miljoonaa.

    Äänestä

  • huoh* kirjoitti:

    "Kyllä tälläisten ihmisten pilkkaaminen ja mollaaminen on täysin oikein"

    Kenenkään haukkuminen ja mollaaminen ei ole oikein. Kenenkään haukkuminen ja mollaaminen siksi että ei ymmärrä hänen erilaista mielipidettään, ei ole myöskään oikein. On väärin haukkua toista valehtelijaksi vain siksi että et ymmärrä miten joku voi olla eri mieltä kuin sinä olet. Haukut toista valehtelijaksi vain siksi että hän on eri mieltä kuin sinä olet. Sitä kutsutaan valehteluksi.

    "Haukut toista valehtelijaksi vain siksi että hän on eri mieltä kuin sinä olet. Sitä kutsutaan valehteluksi."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Valehtelu

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    sinun mielestäsi jokainen joka on eri mieltä kuin sinä, on Pentti, tai hänen kaksoisveljensä. Riippumatta sukupuolesta. No niitä Penttejä jopa Suomessakin riittää. Noin 5 miljoonaa.

    Tämäkin on taas samaa toistoa jolla puhut itsesi pussiin, olet siis joko pentti tai muu vastaava (kaksoisveli) joka massapostaa samaa litaniaa tänne

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000037048651

    Huomatkaa postausaika, aamuyöllä klo 04, kuten sanoin pentti alkoi vuodattamaan hikeänsä tänne jo klo 03 ja jatkaa yhä...

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Mielestäsi siis vain linux fanaatikot ovat henkilöitä? Vain microsoftia, Windowsia tai niiden käyttäjiä haukkuvat ovat henkilöitä? Vain ne jotka ovat kanssasi samaa mieltä, ovat henkilöitä?

    Kertoo paljon asenteestasi.

    "Mielestäsi siis vain linux fanaatikot ovat henkilöitä? Vain microsoftia, Windowsia tai niiden käyttäjiä haukkuvat ovat henkilöitä? Vain ne jotka ovat kanssasi samaa mieltä, ovat henkilöitä?"

    Ei ollenkaan, minä kirjoitin

    "Sinun kaltaisesisi salasepittäjät eivät ole mitään "henkilöitä" vaan pelkkiä olemattomia nimimerkkejä, sinun tapauksessasi vieläpä pelkkiä kysymysmerkkejä, eri henkilöt saattavat käyttää samaa nimimerkkiä"

    "Rekisteröikää nimimerkkinne ja tulkaa esiin niin voidaan keskustella henkilökohtaisen tylytyksen vääryydestä"

    jos tuosta ei ymmärrä että tarkoitin nimimerkin suojassa hihhuloivia epä-henkilöitä niin joko sinulla on huono luetun ymmärtäminen tai sitten se vain kertoo paljon omasta asenteestasi.

    Sinä ja kaltaisesi ette vain uskalla pistää nokkaanne näkyviin kun tiedätte etteivät juttunne kestä päivänvaloa ja kriittistä arviointia.

    Pysy kolossasi matoseni, kaikkine matoinesi.

    Oliko fanaattisesti sanottu?

    Äänestä

  • huoh* kirjoitti:

    "Kyllä tälläisten ihmisten pilkkaaminen ja mollaaminen on täysin oikein"

    Kenenkään haukkuminen ja mollaaminen ei ole oikein. Kenenkään haukkuminen ja mollaaminen siksi että ei ymmärrä hänen erilaista mielipidettään, ei ole myöskään oikein. On väärin haukkua toista valehtelijaksi vain siksi että et ymmärrä miten joku voi olla eri mieltä kuin sinä olet. Haukut toista valehtelijaksi vain siksi että hän on eri mieltä kuin sinä olet. Sitä kutsutaan valehteluksi.

    "Kenenkään haukkuminen ja mollaaminen siksi että ei ymmärrä hänen erilaista mielipidettään, ei ole myöskään oikein"

    Olet oikeassa, erilaisen mielipiteen mollaaminen onkin väärin. Mutta eri mieltä oleminen ja väärän tiedon levittäminen ovat kaksi eri asiaa. Väärän tiedon levittämistä kutsutaan valehteluksi.

    Valehtelijoita täällä sanallisesti piestään eikä eri mieltä olevia ihmisiä. Näin ainakin itse koen asian. Sanoin jo aiemmin että jos eri mieltä oleminen pysyttelee asialinjalla niin myös vastaukset yleensä pysyvät asialinjalla ja päinvastoin.

    Jos P Nelonen esim. väittää että windows on 100% turvallinen ja täydellinen järjestelmä hän ei puhu totta, se jokaisen pitää jo tässä vaiheessa ymmärtää. Joka sellaista jaksaa TOISTUVASTI riekkua onkin ansainnut sen "lääkemääräyksen" ja "hoitoon ohjauksen".

    Äänestä

  • huoh* kirjoitti:

    että sinun mielestäsi hän valehtelee, koska hän on eri mieltä kuin sinä. Kysymyksessä on lopultakin kyvyttömyytesi ymmärtää sinun mielipiteistäsi poikkeavia mielipiteitä.

    "sinun mielestäsi hän valehtelee, koska hän on eri mieltä kuin sinä"

    Kysymyksessäsi on sinun kyvyttömyytesi erottaa mielipide ja väärän tideon tahallinen levittäminen toisistaan. Mielipide on mielipide ja niitä on monensorttisia, väärän tiedon tarkoituksellinen levittäminen on valehtelemista jota tässä ajetaan takaa ja joka koko tämän sopan loppujen lopuksi on keittänyt.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Tämäkin on taas samaa toistoa jolla puhut itsesi pussiin, olet siis joko pentti tai muu vastaava (kaksoisveli) joka massapostaa samaa litaniaa tänne

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000037048651

    Huomatkaa postausaika, aamuyöllä klo 04, kuten sanoin pentti alkoi vuodattamaan hikeänsä tänne jo klo 03 ja jatkaa yhä...

    "Tämäkin on taas samaa toistoa"

    Yhtä lailla toistoa kuin sinunkin viestisi. Entä sitten?

    "jolla puhut itsesi pussiin"

    Millä tavalla muka. Olenko jossain toisessa yhteydessä puhunut jotain muuta mitä nyt puhuin? Eikö se että puhun nyt samaa kuin aikaisemminkin, olekin todiste siitä että en ole puhunut itseäni mihinkään pussiin.

    "olet siis joko pentti tai muu vastaava (kaksoisveli)"

    Kuule, minusta alkaa tuntua siltä että pentti on vain oman pääsi sisäinen fiksaatio, pakkomielle ja mielikuvitusolentosi. Niin usein hänen nimeään toistelet. Ja yrittäisit nyt sentään edes pysyä aiheessa.

    Joka siis oli Linux uskonto, eikä suinkaan P.Nelonen!

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    "Mielestäsi siis vain linux fanaatikot ovat henkilöitä? Vain microsoftia, Windowsia tai niiden käyttäjiä haukkuvat ovat henkilöitä? Vain ne jotka ovat kanssasi samaa mieltä, ovat henkilöitä?"

    Ei ollenkaan, minä kirjoitin

    "Sinun kaltaisesisi salasepittäjät eivät ole mitään "henkilöitä" vaan pelkkiä olemattomia nimimerkkejä, sinun tapauksessasi vieläpä pelkkiä kysymysmerkkejä, eri henkilöt saattavat käyttää samaa nimimerkkiä"

    "Rekisteröikää nimimerkkinne ja tulkaa esiin niin voidaan keskustella henkilökohtaisen tylytyksen vääryydestä"

    jos tuosta ei ymmärrä että tarkoitin nimimerkin suojassa hihhuloivia epä-henkilöitä niin joko sinulla on huono luetun ymmärtäminen tai sitten se vain kertoo paljon omasta asenteestasi.

    Sinä ja kaltaisesi ette vain uskalla pistää nokkaanne näkyviin kun tiedätte etteivät juttunne kestä päivänvaloa ja kriittistä arviointia.

    Pysy kolossasi matoseni, kaikkine matoinesi.

    Oliko fanaattisesti sanottu?

    mutta tiedän mitä tarkoitit. Ylimielisyytesi, fanaattisuutesi, ahdasmielisyytesi, kyvyttömyytesi suvaita erilaisia mielipiteitä, sekä suvaitsemattomuutesi paistaa tänne asti. Et edes yritä salata asennevammaasi:

    "Sinä ja kaltaisesi ette vain uskalla pistää nokkaanne näkyviin kun tiedätte etteivät juttunne kestä päivänvaloa ja kriittistä arviointia.
    Pysy kolossasi matoseni, kaikkine matoinesi."

    Olet tyypillinen fanaattinen uskovainen. Todistit sen ihan itse.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    "Kenenkään haukkuminen ja mollaaminen siksi että ei ymmärrä hänen erilaista mielipidettään, ei ole myöskään oikein"

    Olet oikeassa, erilaisen mielipiteen mollaaminen onkin väärin. Mutta eri mieltä oleminen ja väärän tiedon levittäminen ovat kaksi eri asiaa. Väärän tiedon levittämistä kutsutaan valehteluksi.

    Valehtelijoita täällä sanallisesti piestään eikä eri mieltä olevia ihmisiä. Näin ainakin itse koen asian. Sanoin jo aiemmin että jos eri mieltä oleminen pysyttelee asialinjalla niin myös vastaukset yleensä pysyvät asialinjalla ja päinvastoin.

    Jos P Nelonen esim. väittää että windows on 100% turvallinen ja täydellinen järjestelmä hän ei puhu totta, se jokaisen pitää jo tässä vaiheessa ymmärtää. Joka sellaista jaksaa TOISTUVASTI riekkua onkin ansainnut sen "lääkemääräyksen" ja "hoitoon ohjauksen".

    "Olet oikeassa, erilaisen mielipiteen mollaaminen onkin väärin"

    Ja juuri sitä sinä teet koko ajan ja jatkuvasti. Etkö itse tajua sitä?

    "Väärän tiedon levittämistä kutsutaan valehteluksi. "

    Aivan, koska siis haukut P.Nelosta valehtelijaksi, annat hänestä väärää tietoa, eli valehtelet.

    "Valehtelijoita täällä sanallisesti piestään"

    Ok. Sinua siis sietääkin piestä.

    "eikä eri mieltä olevia ihmisiä."

    Täällä nimenomaan piestään eri mieltä olevia ihmisiä. Vain siksi että he ovat eri mieltä. Ja se on väärin. Se piekseminen vain erilaisten mielipiteiden tähden.

    "Sanoin jo aiemmin että jos eri mieltä oleminen pysyttelee asialinjalla"

    Aloita sinä sitten asialainjalla pysyminen.

    "Jos P Nelonen esim. väittää että windows on 100% turvallinen ja täydellinen järjestelmä hän ei puhu totta"

    Miten niin muka? Se että hän on eri mieltä kuin sinä, ei tee hänestä valehtelijaa. Vai mikä totuudentorvi sinä luulet olevasi? Se että windows on hänen mielestään 100% turvallinen ja täydellinen järjestelmä on hänen mielipiteensä. Sinun mielipiteesi on puolestaan joku toinen. Olette siis eri mieltä.
    Vai luuletko että vain sinulla on ainoa totuus, ja että kaikki jotka ovat eri mieltä kuin sinä, ovat väärässä, ja ansaitsevat vain pilkkaa ja halveksuntaa?

    "Joka sellaista jaksaa TOISTUVASTI riekkua onkin ansainnut sen "lääkemääräyksen" ja "hoitoon ohjauksen". "

    Viestisi kertookin kaiken asennevammastasi, suvaitsemattomuudestasi ja kyvyttömyydestäsi suvaita erilaisia mielipiteitä.   

    "mikä totuudentorvi sinä luulet olevasi"

    En ainakaan totuudentorvi joka on samaa kaliiperia Nelosen kanssa mitä tulee totuuden puhumiseen.

    Nelonen ei esitä asioita MIELIPITEINÄÄN vaan FAKTOINA ja se onkin aivan eri asia kuin pelkästään olla jotakin mieltä asiasta.

    Nelonen vakuuttelee Windowsin olevan vankkumattoman turvallinen vaikka kaikki botti-, mato- ja virusuutiset kertovat päinvastaista. Nelonen esittää Linuxista totena väitteitä jotka on teknisesti mitätöity jo ajat sitten, lisäksi hän tukee vääristyneitä väitteitään linkeillä vanhentuneisiin tietoihin.

    Oma viestisi kuvaa kyvyttömyyttäsi ymmärtää mikä selkeä ero on mielipiteellä ja valehtelulla. Johtuu varmaankin siitä että olet itse Nelonen, kukaan muu tuskin jaksaisi jankuttaa samaa asiaa ja olla ymmärtämättä mielipiteen ja valehtelemisen eroa.

    "Aloita sinä sitten asialainjalla pysyminen"

    Minähän pysyn asialinjalla koko ajan ainakin jos se suhteutetaan Nelosen uutisointiin. En koskaan tee linkkejä virusuutisiin jotka koskevat pelkästään vanhentuneita windowseja eli win9x-sarjaa. Nelonen sen sijaan linkkaa väittensä uutisiin jotka ovat yli 5 vuotta vanhoja ja joilla ei tänä päivänä ole mitään arvoa. Silti hän noiden vanhetuneiden uutisten perusteella jankuttaa samoja asioita eikä halua uskoa vaikka hänelle osoitetaan UUDEMMILLA tiedoilla miten asinlaita oikeasti on.

    Myös Microsoftin omat tutkimukset joiden arvo on hyvin kyseenalainen, ovat Nelosen yksi tärkeimpiä uutislähteitä, ei puolueeton tieto jota kyllä saisi kaiveltua netistä jos haluaisi. Useinhan asia on niin että Microsoftin omat tilastot ja tutkimukset ovat osoittautuneet pahasti vääristyneiksi puolueetomassa tarkastelussa eikä tieto ole luotettavaa.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    "Tämäkin on taas samaa toistoa"

    Yhtä lailla toistoa kuin sinunkin viestisi. Entä sitten?

    "jolla puhut itsesi pussiin"

    Millä tavalla muka. Olenko jossain toisessa yhteydessä puhunut jotain muuta mitä nyt puhuin? Eikö se että puhun nyt samaa kuin aikaisemminkin, olekin todiste siitä että en ole puhunut itseäni mihinkään pussiin.

    "olet siis joko pentti tai muu vastaava (kaksoisveli)"

    Kuule, minusta alkaa tuntua siltä että pentti on vain oman pääsi sisäinen fiksaatio, pakkomielle ja mielikuvitusolentosi. Niin usein hänen nimeään toistelet. Ja yrittäisit nyt sentään edes pysyä aiheessa.

    Joka siis oli Linux uskonto, eikä suinkaan P.Nelonen!

    Minun on pakko toistella väittämiäni koska itse aloitit tuon toistelun, pistit moneen eri keskusteluun lähes sanatarkasti samat asiat. Tietenkin joudun vastaamaan niihin lähes samalla tavalla joten olemme toistelukierteessä jonka sinä aloitit, älä yritä vierittää siitä syytä minun niskoilleni.
    Lisäksi huomasin että lainaat sanomisiani väärin, et lainauksena vaan omana tekstinäsi mikä on huono tapa.

    Tuskinpa kukaan muu kuin itse Nelonen jaksaisi puolustella Nelosta noinkin hanakasti kuten sinä teet. Niinpä ehdotinkin että tulet esiin etkä raukkamaisesti pakene kaikkien pisteiden, kysymysmerkkien ja muiden tekaistujen nikkien taakse ja hoe samoja asioita eri keskusteluissa. Tarkastele omia juttujasi kriittisesti jos pystyt, samat selitykset pyörivät lähes identtisesti säikeestä toiseen. Köyhää.

    Puhuit itsesi sikäli pussiin että esiinnyt eri nimimerkeillä kuin muka useampikin täällä olisi Nelosen kanssa samaa mieltä asiasta ja Nelosen tukena. Paha vain kun köyhä ulosantisi paljastaa sinut noiden keskustelujen kirjoittajaksi, sitä tarkoittaa toistelu, toistat itseäsi pakonomaisesti jauhamalla samaa asiaa koko ajan vaikka yrität esiintyä toisena henkilönä.

    "Kuule, minusta alkaa tuntua siltä että pentti on vain oman pääsi sisäinen fiksaatio, pakkomielle ja mielikuvitusolentosi"

    Nelonen on kyllä sikäli mielikuvitusolento ettei hän konkreettisesti henkilöidy täällä palstalla koska ei uskalla mutta sama henkilö Nelosen takana kyllä jaksaa mouruta samaa taikinaa. Ne pakkomielteet ja fiksaatiot ovat kylläkin "Nelosella" itsellään eikä minulla.

    "Joka siis oli Linux uskonto, eikä suinkaan P.Nelonen!"

    Älä yritä kääntää puhetta pois itsestäsi kun kerran aloitit koko shown ;D

    Linux-fanaattisuudesta ja -uskonnosta syyttely on Nelosen tavaramerkki joten hän tulee sivuamaan tätä aihetta ihmisten mielissä iäti vaikka kuinka rimpuilisi ja sen hän on itse itselleen aiheuttanut, en minä.

    "Älä yritä kääntää puhetta pois itsestäsi kun kerran aloitit koko shown "

    En minä ole yrittänyt vaihtaa puheenaihetta, vaan sinä. Yritä nyt jo vihdoin pysyä aiheessa! Kuinka monta kertaa täytyy sanoa että puheenaihe ei ole P.Nelonen, vaan Linux uskonto. Menikö tämä jo paksuun kalloosi?

    "Tuskinpa kukaan muu kuin itse Nelonen jaksaisi puolustella Nelosta noinkin hanakasti kuten sinä teet"

    En puolusta vain Nelosta, vaan jokaista jota vainotaan, mollataan, haukutaan ja pilkataan. Ylimielisyyttä ja suvaitsemattomuutta vihaan.

    "samat selitykset pyörivät lähes identtisesti säikeestä toiseen"

    Juuri näin. En siis ole puhunut itseäni pussiin.

    "Älä yritä kääntää puhetta pois itsestäsi kun kerran aloitit koko shown"

    Siis ei voi olla totta?!?!

    Minuunko puheenaihe liittyykin? Hehheh :)
    Sinulla ei näytä olevan hölkäsen pöläystä siitä mikä on puheenaiheena. Ilmeisesti täytyy taas kertoa: Aiheena on linux uskonto. Ymmärrätkö? Linux uskonto. ja tiedoksesi: minä en ole linux uskonto. Enkä myöskään linux uskovainen.

    "Linux-fanaattisuudesta ja -uskonnosta syyttely on Nelosen tavaramerkki"

    Väitteissään linux fanaattisuudesta ja -uskonnosta hän on aivan oikeassa. Kuten itsekin olet viesteissäsi osoittanut.

    Äänestä

  • ****** kirjoitti:

    mutta tiedän mitä tarkoitit. Ylimielisyytesi, fanaattisuutesi, ahdasmielisyytesi, kyvyttömyytesi suvaita erilaisia mielipiteitä, sekä suvaitsemattomuutesi paistaa tänne asti. Et edes yritä salata asennevammaasi:

    "Sinä ja kaltaisesi ette vain uskalla pistää nokkaanne näkyviin kun tiedätte etteivät juttunne kestä päivänvaloa ja kriittistä arviointia.
    Pysy kolossasi matoseni, kaikkine matoinesi."

    Olet tyypillinen fanaattinen uskovainen. Todistit sen ihan itse.

    Hahhahhah..

    "Ylimielisyytesi, fanaattisuutesi, ahdasmielisyytesi, kyvyttömyytesi suvaita erilaisia mielipiteitä, sekä suvaitsemattomuutesi paistaa tänne asti. Et edes yritä salata asennevammaasi"

    Olipa hullunkurisesti sanottu. Minä kerroin sinulle etten pidä nimettömiä nimimerkkejä minkäänlaisena henkilönä. Sanoin myös että keskustelun taso, sävy ja arvot muuttuvat jos vastapelurilla on kanttia paljastaa kasvonsa mutta sait tästäkin väänneltyä "ahdasmielisen ja fanaattisen" jutun.

    On siis ahdasmielistä ja fanaattista vaatia reilua keskustelua eikä niin että toinen huutelee pahvilaatikon pohjalta huppu päässä, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Mistähän lähtien suomalaisten arvot ovat olleet näin romuna että rehellisyyttä ja tasa-arvon vaatimista pidetään "aggressiivisena, ahdasmielisenä, fanaattisena, fundamentalistisena ja suvaitsemattomana" käytöksenä.

    Kyllä nyt poika hyvä vika on sinun päässäsi eikä minun. Seuraava ei koske muita windowskäyttäjiä, vain sinua joten et voi väittää että kyse olisi linux-fanaatttisuudesta. Tällä ei ole mitään tekemistä minkään käyttöjärjestelmän kanssa, tämä on neutraali totuus;

    Arvosi ovat hukassa ja niin olet itsekin jos et pian ryhdistäydy.

    Äänestä

  • hääh? kirjoitti:

    "Joka siis oli Linux uskonto, eikä suinkaan P.Nelonen!"

    "Älä yritä kääntää puhetta pois itsestäsi kun kerran aloitit koko shown "

    En minä ole yrittänyt vaihtaa puheenaihetta, vaan sinä. Yritä nyt jo vihdoin pysyä aiheessa! Kuinka monta kertaa täytyy sanoa että puheenaihe ei ole P.Nelonen, vaan Linux uskonto. Menikö tämä jo paksuun kalloosi?

    "Tuskinpa kukaan muu kuin itse Nelonen jaksaisi puolustella Nelosta noinkin hanakasti kuten sinä teet"

    En puolusta vain Nelosta, vaan jokaista jota vainotaan, mollataan, haukutaan ja pilkataan. Ylimielisyyttä ja suvaitsemattomuutta vihaan.

    "samat selitykset pyörivät lähes identtisesti säikeestä toiseen"

    Juuri näin. En siis ole puhunut itseäni pussiin.

    "Älä yritä kääntää puhetta pois itsestäsi kun kerran aloitit koko shown"

    Siis ei voi olla totta?!?!

    Minuunko puheenaihe liittyykin? Hehheh :)
    Sinulla ei näytä olevan hölkäsen pöläystä siitä mikä on puheenaiheena. Ilmeisesti täytyy taas kertoa: Aiheena on linux uskonto. Ymmärrätkö? Linux uskonto. ja tiedoksesi: minä en ole linux uskonto. Enkä myöskään linux uskovainen.

    "Linux-fanaattisuudesta ja -uskonnosta syyttely on Nelosen tavaramerkki"

    Väitteissään linux fanaattisuudesta ja -uskonnosta hän on aivan oikeassa. Kuten itsekin olet viesteissäsi osoittanut.

    Et taaskaan ymmärtänyt mikä oli pointti.

    Selität samaa asiaa keskustelusta ja säikeestä toiseen mutta ERI nimimerkillä ihan vain sen takia että haluat näyttää joukkueelta. Jos seisoisit asiasi takana käyttäisit varmasti samaa nimimerkkiä etkä yrittäisi hämätä lukijoita esiintymällä valeasuisena. Valeasuisena puhumassa rehellisyydestä ja sorrettujen puolustamisesta, vakuuttavaa.

    Ja taas vänkäät sitä linux-uskontoa, fundamentalismia ja fanaattisuutta jota näet varmaankin kaikissa linux-käyttäjissä jotka ovat eri mieltä kuin sinä ja kaltaisesi. Oletko koskaan kuullut että keskustelut ja väittelyt "polveilevat" ja tämä on juuri sitä, ollaan siirrytty ehkä pois alkuperäisen asian ytimestä mutta puhutaan yhtäkaikki pääaihetta sivuavista seikoista joihin ehdottomasti kuuluu P Nelosen suorittama linux-käyttäjien valehteleminen ja haukkuminen.

    Sinä näet linux-käyttäjät fanaattisina tyyppeinä jotka haukuvat ja pilkkaavat muita käyttäjiä. Tämän sinä tekopyhästi käännät omaksi eduksesi väittämällä ajavasi "kakkien sorrettujen asiaa" voi miten urhoollista mutta silkkaa bullshittia. Jos olisit oikeasti heikompien puolella myöntäisit reilusti että P Nelosen haukkumisjutut ovat aivan samaa sarjaa kuin väittämäsi linux-uskovaisten höpinät. Puolueettomana et siis puolustaisi P Nelosta joten ainoa mitä asiasta voi päätellä on että

    a) olet puolueellinen
    b) olet Nelonen

    Kummassakaan tapauksessa puheillasi, sillä fundamentalismi-sönkötyksellä, ei ole mitään merkitystä.

    Siis ei voi olla totta?!?!

    Kyllä se on, Linux ei ole mikään uskonto eikä sen käyttäjät ole minkään sortin uskovaisia. Vain linuxiin mieltyneitä käyttäjiä jotka eivät siedä P Nelosen valehtelua.

    Mä lopetan itse nyt tämän tähän kun en jaksa nitkuttaa samaa asiaa edestakaisin.

    BTW tiesitkö että käytän yhä myös Windowsia? ;D

    Äänestä

  • ::::::::::) kirjoitti:

    "Onko tuo paskanpuhumista???"

    Kyllä on!

    Nimittäin;

    "Kertaakaan en ole tällä palstalla valehdellut."

    Ohhoh! Juurihan valehtelit että: "Kertaakaan en ole tällä palstalla valehdellut."

    Toinen valheesi on se että yrität esittää henk. koht- mielipiteesi muka tosiasiana:

    "Windowsista ei ole enää mihinkään."

    Tuo on valehtelemista. Se on nimittäin vain sinun oma mielipiteesi. Mutta mikään tosiasia, saati totuus se ei ole. älä siis yritäkään esittää sitä sellaisena. sano vain rehellisesti että sinun mielestäsi windowsista ei ole mihinkään.

    "Minä olen Linux-käyttäjä enkä pelkää vähääkään, ainakaan Windowsia. ;)"

    Valheittesi määrästä päätellen pelkäät, ja paljon.

    >...yrität esittää henk. koht- mielipiteesi muka tosiasiana: "Windowsista ei ole enää mihinkään."

    Jos et ymmärrä oikein hyvin suomenkieltä (ulkomaalaistausta?) niin koetetaan erilaisella lauserakenteella:

    Kehotan siis kaikkia ihan itse kokeilemaan ONKO Windowsista ei ole enää mihinkään.

    Olisko nyt hyvä? ;)

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    "Mielestäsi siis vain linux fanaatikot ovat henkilöitä? Vain microsoftia, Windowsia tai niiden käyttäjiä haukkuvat ovat henkilöitä? Vain ne jotka ovat kanssasi samaa mieltä, ovat henkilöitä?"

    Ei ollenkaan, minä kirjoitin

    "Sinun kaltaisesisi salasepittäjät eivät ole mitään "henkilöitä" vaan pelkkiä olemattomia nimimerkkejä, sinun tapauksessasi vieläpä pelkkiä kysymysmerkkejä, eri henkilöt saattavat käyttää samaa nimimerkkiä"

    "Rekisteröikää nimimerkkinne ja tulkaa esiin niin voidaan keskustella henkilökohtaisen tylytyksen vääryydestä"

    jos tuosta ei ymmärrä että tarkoitin nimimerkin suojassa hihhuloivia epä-henkilöitä niin joko sinulla on huono luetun ymmärtäminen tai sitten se vain kertoo paljon omasta asenteestasi.

    Sinä ja kaltaisesi ette vain uskalla pistää nokkaanne näkyviin kun tiedätte etteivät juttunne kestä päivänvaloa ja kriittistä arviointia.

    Pysy kolossasi matoseni, kaikkine matoinesi.

    Oliko fanaattisesti sanottu?

    jos pidät toisen mollaamista ja pilkkaamista oikeutettuna, vain siksi että hän on eri mieltä kuin sinä.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    jos pidät toisen mollaamista ja pilkkaamista oikeutettuna, vain siksi että hän on eri mieltä kuin sinä.

    Niin olisi arvot pielessä jos kyse olisi vain siitä etten voisi sietää jonkun olevan eri mieltä kuin minä. Mutta kun kyse ei edelleenkään ole siitä eri mieltä olemisesta, mikähän siinä on kun et tunnu ymmärtävän?

    Palaamme aina lähtöruutuun koska et käy läpi P Nelosen keskusteluihin toimittamaa aineistoa puolueettomasti etkä varmista sen todenperäisyyttä tai koska olet pena itse. Kumpi se syy oikein on?

    En sen enempää halua ottaa kantaa näihin "letkautuksiin" lyhyisiin joko loukkaaviin tai humoristisiin kommentteihin joita sotijat puolin ja toisin viljelevät. Kysymys on nyt vain siitä että joku/jotkut argumentoivat valheellisin menetelmin mikä ei ole suotavaa. Valhe on niin suuri loukkaus muita kohtaan että siihen sopii vastata mitä karmeimmalla tavalla, valehtelijan päätä ei sovi silitellä ja valehtelijan on syytä sopeutua mitä törkeimpiin vastauksiin koska aloitti törkeilyn huijaamalla ihmisiä.

    Ihmisten syyttely fanaattisuudesta, uhkailusta, peloista, fundamentalismista jne. ei tee syyttäjästä välttämättä yhtään parempaa kuin syytetty, ainoastaan vastapuolen ;D

    Keskustelu on osaltani päättynyt tähän. Piste.

    Äänestä

  • vänkää kirjoitti:

    >...yrität esittää henk. koht- mielipiteesi muka tosiasiana: "Windowsista ei ole enää mihinkään."

    Jos et ymmärrä oikein hyvin suomenkieltä (ulkomaalaistausta?) niin koetetaan erilaisella lauserakenteella:

    Kehotan siis kaikkia ihan itse kokeilemaan ONKO Windowsista ei ole enää mihinkään.

    Olisko nyt hyvä? ;)

    Mun mielestä Windowsista on vielä johonkin.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Mun mielestä Windowsista on vielä johonkin.

    >...Windowsista on vielä johonkin.

    Sinähän olitkin Microsoftin hommissa, vai? ;)

    Äänestä

  • ei lasketa kirjoitti:

    >...Windowsista on vielä johonkin.

    Sinähän olitkin Microsoftin hommissa, vai? ;)

    Jotkut Pentti Neloset ja muut hörhöt sanoo Linux fanaatikoksi, ja Linuxien palstoilla sanotaan että olen Microsoftin hommissa ja muuta paskaa.

    Puhun vain asiat suoraan niin kuin ne on enkä käy vääristelemään totuuksia, en tue valehtelua enkä hyväksy paskapuheita sen paremmin Windows Vistasta kuin Linux -pohjaisista. Windowsit ei kaatuile eikä niiden rekisteriä tarvitse mitään siivoilla ja väliaikaistiedostot ei hidasta tietokonetta. Paskapuhetta tuollaiset. Eikä Ubuntulla ole mitään ongelmia esim. viihdekäytössä. Paskapuhetta, että Ubuntu sopisi vain WWW:n ja sähköpostiin.

    "en tue valehtelua enkä hyväksy paskapuheita sen paremmin Windows Vistasta kuin Linux -pohjaisista."

    Ja sitten heti seuraavaksi alat puhumaan paskaa:

    "Windowsit ei kaatuile eikä niiden rekisteriä tarvitse mitään siivoilla ja väliaikaistiedostot ei hidasta tietokonetta. Paskapuhetta tuollaiset."

    Kuules kun minulla on omakohtaisia kokemuksia Windowsin(XP) käsittämättämistä kaatuiluista. ME on kuulemma ollut vielä pahempi kaatuilija, tosin minulla ei ole ME:stä kokemusta. Mutta XP:stä on. Samoin minulla on kokemuksia miten rekisterin puhdistus on saanut aikaan sen että XP joka on toiminut kuin täi tervassa, on rekisterin puhdistuksen jälkeen alkanut toimimaan kuin uutena. Ero on ollut silminnähtävä ja selvästi mitattavissa. Kyllä täytyy oman kokemukseni pohjalta sanoa että puhut paskaa ja valehtelet.

    Äänestä

  • ******** kirjoitti:

    "Kuules kun minulla on omakohtaisia kokemuksia Windowsin(XP) käsittämättämistä kaatuiluista. ME on kuulemma ollut vielä pahempi kaatuilija, tosin minulla ei ole ME:stä kokemusta."

    Windows ME on muinaishistoriaa ja se on 9x -sarjaa. NT -pohjaiset on kyllä olleet vakaita ensimmäisen service packin jälkeen kaikki. Jos se kaatuilee niin silloin vika on joko paskassa ajurissa, viallisessa raudassa tai koneessa on jotain haittaohjelmasaastaa. Windows itsessään on vakaa.

    "Samoin minulla on kokemuksia miten rekisterin puhdistus on saanut aikaan sen että XP joka on toiminut kuin täi tervassa, on rekisterin puhdistuksen jälkeen alkanut toimimaan kuin uutena."

    http://en.wikipedia.org/wiki/Registry_cleaner

    Ja minulla taas on ollu Windows 2000 ja Windows XP vuosia samalla asennuksella ilman mitään ihmeellistä hidastumista ja kaatuilua. Olet vain itse sössinyt sen koneesi jollain paskaohjelmilla tai ajanut sinne haittaohjelmia.

    Nähtävästi samat Linux -valittajat on näitä samoja Windows valittajia, eli jotain tumpeloita mitkä säätää ja pelleilee sillä koneella.

    Kyllä minä olen vakauden suhteen ollut ihan tyytyväinen omaan XP:heni, ei se ole kaatuillut oikeastaan ollenkaan. Rekisteriä olen joskus siivoillut jos olen poistellut useamman ohjelman koneelta. Eheyttää tietty täytyy kanssa joskus.

    Mutta pääosin olen ollut tyytyväinen tähän kyseiseen XP-asennukseen eikä muissakaan ole valittamista ollut sen jälkeen kun otin mukuloilta admin-oikeudet pois ;D

    Käytän kuitenkin enimmäkseen linuxia ihan vaan sen takia että syystä tuntemattomasta pidän enemmän linuxista. Windowsia käytän silloin kun tarvin softaa jota ei linuxille saa, laitteiden takia ei nykyään tarvi XP:tä buutata, kaikki toimii tällä hetkellä Ubuntussa.

    Olen kyllä toiminimenä korjaillut sivutoimisesti windows-koneita ja useimmiten syy on löytynyt käyttäjistä ja käyttötavoista.

    Olen samaa mieltä kuin M-Kar, NT-pohjaiset on varsin vakaita windowseja.

    "Ja minulla taas on ollu Windows 2000 ja Windows XP vuosia samalla asennuksella ilman mitään ihmeellistä hidastumista ja kaatuilua."

    Tuota en kyllä usko.

    "Olet vain itse sössinyt sen koneesi jollain paskaohjelmilla tai ajanut sinne haittaohjelmia."

    En ole. Kokeiltu on kaikilla mahdollisilla online-scannereilla, koneella olevien(Ad-Aware, Spybot Search and Destroy, eScan, AVG, Antispyware, a-squared free ja Avast lisäksi. Mitään viruksia/haittaohjelmia ei löytynyt.

    Toisekseen, ota huomioon että kone nopeutui huomattavasti rekisterin puhdistuksen jälkeen. Eli kyllä oman kokemukseni mukaan rekisterinpuhdistusohjelmista on paljonkin hyötyä. Johtuu osaltaan siitäkin että joko windows tai poisto-ohjelmat eivät osaa poistaa poistettavien ohjelmien rekisterimerkintöjä, tai poistoohjelmilla ei ole oletuksena siihen oikeutta. Siksi ne jäävät kummittelemaan rekisteriin, ja hidastavat siten järjestelmää. Kuten antamassasi linkissä kerrottiinkin:

    Registry Cleaners remove items from the Windows Registry which are no longer in use or are unwanted on the system. Such items may include information left by software that has otherwise been removed from the computer, information that is no longer of use, or keys necessary to the operation of malware. It is possible that these persistent items may interfere with performance or have other negative impacts.[citation needed] The registry cleaner scans the registry, and picks out the unnecessary and/or damaged pieces and deletes/repairs them.

    [edit]
    Advantages

    Registry cleaners, or registry cleanup software, can in some cases improve the performance of computers by ridding the registry of redundant information.

    Due to the sheer size and complexity of the registry database, manually cleaning up debris and invalid entries would be impractical, so registry cleaners are essentially tools that automate the process of looking for invalid entries, missing file references or broken links within the registry and resolving them.

    In certain cases the correction of a invalid registry key can provide significant benefit.[citation needed] For example, a registry entry indicating a program should be run at startup from a network path that no longer exists can delay startup by as long as the network protocol takes to timeout, often a full minute.[citation needed] Most registry cleaners however make no distinction as to the severity of the errors, and many that do erroneously categorize errors as "critical" with little basis to support it.

    Noted Windows architecture expert Mark Russinovich has concluded that registry cleaners will continue to have a role until most applications have moved to the .NET Framework platform that does not rely on the registry for application settings.[1]

    In 2006 Microsoft introduced a registry cleaner feature as part of its OneCare tuneup process, which may just be a proof of the importance of Registry Cleaner for Windows.[2]

    Some registry cleaners offer backup and restore functions that allow the user to revert changes made by the registry cleaner in case they are undesired. A Registry Cleaner may be useful for someone that adds or removes programs from their computer very often, however most organisations would rebuild a problem machine back to a known, good state rather than waste resources trying to repair a machine that is not working. Furthermore, professionals typically use virtual machines for scenarios such as testing or application packaging where programs need to be installed and uninstalled frequently.

    [edit]
    Disadvantages

    [edit]
    Registry damage

    Most notably, critics say there is no reliable way for a third party program to know whether any particular key is invalid, redundant or neither. Poorly designed registry cleaners may not know for sure whether a key is still being used by Windows or what detrimental effects removing it may have. This has lead to examples of registry cleaners causing loss of functionality and/or system instability.[3][4][5]

    [edit]
    Malware threat

    The benefits of Registry cleaners have been used by a number of trojans applications to install malware, typically through social engineering attacks that use website popups. These rogue registry cleaners often exaggerate the problems on a PC and are often marketed with advertisements that falsely claim to have pre-analyzed your PC with warnings such as "Performance Scan Results: Bad. Click here to fix." Rogue registry cleaner "WinFixer" has been ranked as one of the most prevalent pieces of malware currently in circulation.[6]

    [edit]
    Marginal performance benefit

    On Windows 9x computers, it is possible that a very large registry could slow down the computer's startup time. However this is far less of an issue with NT-based Operating Systems (including Windows XP and Vista) due to a different on-disk structure of the registry, improved memory management and indexing.[7] Slowdown due to registry bloat is thus far less of an issue in modern versions of Windows. More importantly, however, the difference in speed due to the use of a registry cleaner is negligible: rarely do they remove more than a few kilobytes from the total size of the registry. In fact, technology journalist Ed Bott has claimed that no-one has ever successfully managed to measure any significant performance increase from the use of a registry cleaner.[8] Any potential user of a registry cleaner must thus balance a probably negligible performance increase against the possibility of system instability

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Kyllä minä olen vakauden suhteen ollut ihan tyytyväinen omaan XP:heni, ei se ole kaatuillut oikeastaan ollenkaan. Rekisteriä olen joskus siivoillut jos olen poistellut useamman ohjelman koneelta. Eheyttää tietty täytyy kanssa joskus.

    Mutta pääosin olen ollut tyytyväinen tähän kyseiseen XP-asennukseen eikä muissakaan ole valittamista ollut sen jälkeen kun otin mukuloilta admin-oikeudet pois ;D

    Käytän kuitenkin enimmäkseen linuxia ihan vaan sen takia että syystä tuntemattomasta pidän enemmän linuxista. Windowsia käytän silloin kun tarvin softaa jota ei linuxille saa, laitteiden takia ei nykyään tarvi XP:tä buutata, kaikki toimii tällä hetkellä Ubuntussa.

    Olen kyllä toiminimenä korjaillut sivutoimisesti windows-koneita ja useimmiten syy on löytynyt käyttäjistä ja käyttötavoista.

    Olen samaa mieltä kuin M-Kar, NT-pohjaiset on varsin vakaita windowseja.

    ja niin kovasti kun olet XP:tä haukkunut, niin nyt kehut sitä. Mikähän tuuliviiri sinäkin mahdat olla..

    Äänestä

  • ohoh!? kirjoitti:

    Mä haukun XP:tä niistä asioista mistä se ansaitsee haukut, suurin osa johtuu käyttöjärjestelmän vanhentumisesta. Mutta ei sitä nyt paskaa pidä kuitenkaan puhua, ja puheet XP:n epävakaudesta on kyllä paskapuhetta.

    Äänestä

  • ohoh!? kirjoitti:

    ja niin kovasti kun olet XP:tä haukkunut, niin nyt kehut sitä. Mikähän tuuliviiri sinäkin mahdat olla..

    En ole omaa XP:täni haukkunutkaan, olen ennenkin kirjoitellut tänne puolustavia puheenvuoroja siitä että oikein käytettynä XP:kin on kohtuullisen, paino sanalla KOHTUULLISEN, turvallinen ja vakaa käyttöjärjestelmä.

    XP:ssä kuten windowseissa yleensä on tiettyjä perusvikoja jotka tekevät siitä heikon, Vistassa näitä heikkouksia on paranneltu mutta henkilökohtaisesti en usko Vistankaan kaikkivoipaisuuteen koska sen perusta on aiemmissa versioissa.

    Väärin käytettynä XP on vaarallisen haavoittuva mikä tekee siitä silloin myös epävakaan mutta silloin syy onkin lähes aina käyttäjässä. Tai sanotaanko niin että käyttäjä ja käyttöjärjestelmä jakavat vian puoliksi, käyttis mahdollistaa tietyt ongelmat ja käyttäjä toteuttaa ne.

    En ole tuuliviiri vaan tarkastelen asiaa eri suunnista.

    "En ole omaa XP:täni haukkunutkaan, olen ennenkin kirjoitellut tänne puolustavia puheenvuoroja siitä että oikein käytettynä XP:kin on kohtuullisen, paino sanalla KOHTUULLISEN, turvallinen ja vakaa käyttöjärjestelmä."

    Kyllä se minusta on ihan vakaa käyttis, että siinä ei ole moittimista yhtään. En nimittäin ole saanut XP:tä kaatumaan itselläni kertaakaan. Turvallinen se ei kyllä ole, sillä turvallisena pitäminen vaatii valtavasti työtä ja joutuu vaihtamaan XP:n omia ohjelmia toisiin.

    Äänestä

  • ???????? kirjoitti:

    linux fanaatikot sitten pelkäävät niitä ihania höperöitä niin paljon? Siksi kun ne höperöt puhuvat totta?

    "heidän valehtelemisensa vain ylittää ärsytyskynnyksen. Kysymys kuuluukin valehtelevatko he tietoisesti vai tietämättään."

    Minuakin ärsyttää linux fanaatikkojen valehtelu, paskanpuhuminen ja heidän harrastamansa windows käyttäjien mustamaalaus, pilkkaaminen, vainoaminen, haistattelu ja mollaaminen
    Miksi siis linux fanaatikot valehtelevat? Ei sitä kukaan muu tiedäkään kuin he itse. Jos he eivät siis tiedä syytä, ilmeistä on että linux fanaatikot valehtelevat tietämättään.

    Minun mielestäni linux käyttäjät eivät tee mitään windows käyttäjille he vain suosittelevat käyttämään linuxsia ja ihan hyvistä syistä

    -Linux on suomalainen vapaa käyttöjärjestelmä mitä saa muokata vapaasti

    -Bill Gates varsti monet idea Imbmältä ja monista muista lähteistä.

    -Windossille saa enemmän pelejä koska Bill gatessin järkyttävä microsoft propaganda saa ihmiset käyttämään windowssia

    Se on sit omaa tyhmyyttään jos haluaa käyttää windowssia siinä tuet vain Amerikkalaisten pohattojen vaurastumista ja itsekkyyttään

    Äänestä

Joka käynnistyksen yhteydessä pitää käydä MS:lle ripittäytymässä.
Sillehän pitää kerätä kolehtikin, kun se ei muuten selviä.

Ubuntu on kyllä vain pelkkää höyrähtäneisyyttä. Ei se sen parempi ole kuin muutkan distrot. Jokin vuosi sitten tapeetilla oli Mandrake.

Äänestä
  • "Joka käynnistyksen yhteydessä pitää käydä MS:lle ripittäytymässä."

    eikä ole koskaan tarvinnutkaan

    Äänestä

Mainiota pläiskimistä tässä ketjussa ja yltää kesän kärkikastiin säikeiden määrässä ;D

Äänestä
  • asennevammasi paljastui

    Äänestä

Vastaan tänne koska viestien hierarkia liian syvä.

"Niin olisi arvot pielessä jos kyse olisi vain siitä etten voisi sietää jonkun olevan eri mieltä kuin minä."

Ja juuri tästä on kysymys. Et vain voi sietää jonkun olevan eri mieltä kuin sinä. Sinulla on oma käsityksesi asioista, niinkuin meillä jokaisella, mutta ongelmasi on siinä että mielestäsi vain sinä itse olet oikeassa, ja jokainen joka on eri mieltä kuin sinä, on väärässä. Tämä ylimielisyytesi ja asennevammasi estää sinua oppimasta koskaan mitään.

Äänestä

Vastaan tänne koska viestin hierarkia liian syvä.

Se miksi luulet että hän valehtelee, johtuu siitä koska hän on eri mieltä kuin sinä. Mielestäsi jokainen joka on eri mieltä kuin sinä, valehtelee tai on hullu. Ajatus siitä että toinen voi ajatella eri lailla kuin sinä, olamatta hullu tai valehtelija, on sinulle yksinkertaisesti mahdoton. Pidät siis omaa henkilökohtaista ja subjektiivista totuuskäsitystäsi yleisenä totuutena. Mutta niillä on huikea ero. On olemassa ns. objektiivinen totuus josta jokaisen meidä henkilökohtainen totuuskäsitys hiukan poikkeaa. Asiaa tulee siis tarkastella objektiivisesti ja sulkea pois subjektiiviset ja henkilökohtaiset piirteet. Mikä siis on objektiivinen totuus asiasta? Se on että P.Nelonen ei valehtele. Hän on vain eri mieltä kuin sinä. Ja suotakoon hänelle edelleenkin oikeus olla eri mieltä. Samoin sinulla olkoon jatkossakin oikeus olla eri mieltä kuin P.Nelonen. Olette siis vain eri mietä. Ei sen kummempaa.

Äänestä
  • Lopetin tämän väittely-loopin hyödyttömänä, ellet sattunut huomaamaan. Hauskaa viikonloppua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ubuntun käyttäjä kirjoitti:

Taitaa linux-käyttäjät olla pääosin nuoria kolleja, kun on muutamaa keskustelupalstaa seurannut,niin ehdottoimia on eräiden mielipiteet. On ubuntu ihan hyvä käyttöjärjestelmän, mutta ei mikään virheetön,joten ei sitä pidä mihinkään jumalilliseen asemaan nostaa. Samoin xp on toimiva ja vakaa puuteistaan huolimatta. Vistaan en ota kantaa kun siitä ei kokemusta.

Eli ollaan asiallisia,ja myönnetään että molemmissa on puutteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu