Avuton

Kuinka kauan lastensuojelun asiakkuus kestää ensimm. "kuulemisesta" alkaen? Entä jos taustalla jo yksi edellinen jakso? Tiedän, että vaihtelee tapauksittain, mutta vastauksia kaipailisin.
4208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

-asia tulee vireille hakemuksesta tai kun sosiaalityöntekijä tai muu lastensuojelun työntekijä on vastaanottanut 25 §:n mukaisen ilmoituksen taikka saanut muutoin tietää mahdollisesta lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta.

-ilmoituksen vastaanottamisesta viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä on päätettävä, onko ryhdyttävä lastensuojelutarpeen selvityksen tekemiseen

-asiakkuus alkaa, kun vireille tulon johdosta ryhdytään kiireellisesti ls-toimenpiteisiin tai päätetään tehdä 27 §:ssä tarkoitettu ls-tarpeen selvitys. Sosiaalityöntekijän on tehtävä asiakkuuden alkamisesta merkintä asiakirjoihin sekä ilmoitettava siitä huoltajalle ja lapselle ottaen kuitenkin huomioon, mitä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 11 §:ssä säädetään.

-Selvitys on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä. Sen on valmistuttava viimeistään 3 kk:n kuluessa asian vireille tulosta. Huoltajalle ja lapselle on ilmoitettava selvityksen valmistuttua lastensuojelun asiakkuuden jatkumisesta. Samaten on ilmoitettava asiakkuuden päättymisestä kuitenkin ottaen huomioon, mitä asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 11 §:ssä säädetään. Asiakkuus päättyy, mikäli selvitys ei anna aihetta lastensuojelutoimenpiteisiin.
*****

Noin sen pitäisi mennä lain mukaan, mutta viimeiset uutiset lehdissä kertovat, että lakia ei pystytä noudattamaan. Tuo nyt on vielä lievää lain rikkomista, jos esim. selvityksen valmistuminen myöhästyy esim. puolella vuodella tai vuodella.

Äänestä

Eli 4. vuotta olen odotellut jotain järjellisiä päätöksiä, eli lapset kotiin. Alkaa mennä usko Suomen oikeuslaitokseen.

Äänestä
  • oikeuslaitoksia kuin kansalaiset kuvittelevat. Ne ovat vain sossun kumileimasia, ei mitään muuta.

    Sossujen pitäisi lain mukaan toimia asiakkaan parhaaksi, mutta he eivät vahingossakaan neuvo anomaan suullista käsittelyä HaO:een. Se on ainoa tapa saada äänensä kuuluviin siinä puljussa. Ja vaikka tajuaisikin pyytää suullista käsittelyä, ei se mitään oikeutta takaa kuitenkaan, koska sossun sana on laki. Muutaman vuoden takainen tieto kertoo, että niistä huostaanoton puruista, joita sossu vastusti, meni HaO:ssa läpi vain pari prosenttia, siis ei juuri mitään.

    Koko HaO joutaisi lakkauttaa, koska huostaanoton teko ja purku on vain ja ainoastaan sossusta kiinni, hyvin vähäisessä määrin mistään muusta. Onhan niitä harvinaisia tapauksia, että joku marssii sinne sisään huippujuristin ja todistajaliudan kanssa ja onnistuvat saamaan lapsen kotiin, mutta harvinaista se on, ikävä kyllä.

    Äänestä

  • miten sossu on kirjannut huostan syyt. Ota niistä yksi kerrallaan joka syy pohdittavaksi, että miten helpoiten todistat minkäkin syyn poistuneen. Aivan sama, ovatko todellisia syitä vai ei, koska tilanne ei sillä muuksi muutu. Käytä ulkopuolisia todistajia, tuttavia tai sukulaisia apuna, pyydä heiltä kirjallisia lausuntoja ja pyydä myös hallinto-oikeuteen heitä kuultavaksi. Kai todistajia kuullaan oikeudessa? Kertokoon joku, jos se ei ole mahdollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietoa tarvii kirjoitti:

Kuinka kauan lastensuojelun asiakkuus kestää ensimm. "kuulemisesta" alkaen? Entä jos taustalla jo yksi edellinen jakso? Tiedän, että vaihtelee tapauksittain, mutta vastauksia kaipailisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu