Onko kenelläkään palstalla olijoilla kokemuksia Hurghadassa olevasta hotellista Siva Grand Beach? Tjäreborgilla myynnissä. Kuvissa näyttää komealta, mutta kokemuksia kaipaan. Löytyykö? Juniorisviitti varattuna vuodenvaihteeksi, mutta kukaan tuttavistani ei ole hotellilla aiemmin ollut. Kaikki tieto ja vinkki kiinnostaa.
Siva-hotelli
Hurghadassa
11713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olimme joulukuun alussa, sää oli aika tuulinen ja iltaisin suorastaan viileä, muuten tarkeni hyvin pvällä.
Siwan juniorsviitit ei mitään ihmeellisempiä olleet, ihan perus huone, ok, kylppäri iso ja siisti. Meillä oli puutarha/allas näkymä, yhtä kerrosta korkeammalta olisi näkynyt meri sentään.
Hotelli oli hyvällä paikalla (paljon isojakin market-tyylisiä kauppoja lähellä sekä pikku putiikkeja ja tämä "turistialue" todella hyvin hoidettu ja siisti). Ruoka (allinc) oli ihan ok, sitä perus-"normaalia" kamaa. Se vaan oli tylsää, kun illallisella ei ollut pöytävarausta, eli "nopeat söivät hitaat" pöydissä ja jos meni kauhean myöhään, ei ollut enää tilaa eli piti odotella. Juomatarjoilu oli hidasta, huh, monta kertaa jäätiin melkein ilman illallisella, kun ei jaksettu aina odottaa juomia kun kesti tolkuttoman kauan. Sekä tarjoilu aulan baareissa oli onnettoman hidasta..eikä respakaan kovin nopea ollut. Tyypillistä egyptiläistä menoa.
Venäläisiä oli sitten kiitettävä määrä ja he jos ketkä (anteeksi rasismini) OLI tosi töykeitä ja etuilivat joka puolella. Kauppiaat monesti kysyy heti, mistä on kotoisin, kannattaa sanoa, että Suomesta, saa parempaa palvelua!
Allas alue sekä ranta olivat todella hienoja ja ranta lapsiystävällinen, sinne jäi sellainen matala laguuni.
Oli ihan hieno hotelli ja Tjäreborgin palvelut toimi moitteettomasti.
Hyvän reissun ja hotellin olet valkannut, jos sää vaan suosii; viime "talvi" oli siellä kuulemma tosi kylmä (yöt ja illat ja välillä pvälläkin).
Kysele lisää ja etsi niitä vanhempia ketjuja täältä..Koitan muistaa tulla kurkkimaan ja vastailemaan kysymyksiisi!
Kiva kuulla mielipiteitä hotellista. Olemme menossa vain viikoksi reissuun, mutta joko kairo- tai luxor-retki olisi nyt mielessä. Hiukan arveluttaa, kun reissussa (=bussissa) menee koko päivä, mutta ilmeisesti kannattaa???? Muistatko jotain kivoja kohteita (putiikkeja, nähtävyyksiä, ruokapaikkoja tai ostoksia) reissustanne, joita suosittelisit ekakertalaisille Hurghadasta?
Me sukellettiin koko viikko, joten ei käyty millään retkillä.
Snorklausta kannattaa kokeilla jonkun sukellusfirman kautta, esim. Colonadivers, jossa on suomalaisia (netistä löytyy heidän sivut vaikka googlen kautta), jos on kiinnostunut merestä yleensäkkään..
Me ei ruokailtu hotellin/sukeltamisten ulkopuolella, mutta Siwan läheisyydessä oli jotain hamppi pizza yms ravintoloita ihan kiitettävästi.
Hintataso kaupoissa ei ollut järin suuri, mutta monessa paikassa (isommassa tai siistimmässä) oli kiinteät hinnat, mutta pienemmissä voi tinkiä kovasti.
Hajuvesiliikkeet on ihania, kaupankäynti vaan on hidasta, kun ensin litkitään teetä ja pälistään ja tinkaaminen on aika aikaa vievää.
Me uskallettiin Siwassa (ja veneissä) syödä ihan kaikkea, myös vihanneksia ja taidettiin jopa majoneesiakin ja jätskiä syödä, ei ollut ongelmia.
Käytettiin runsaasti käsidesiä JOKA käänteessä sekä ostettiin sieltä apteekista jo heti valmiiksi vatsatautilääkett, eli olisi ollut varalla, mutta ei ollut tarvetta.
Hurghadassa ei järin nähtävyyksiä ole, yhtenä pvänä huristeltiin taksilla vanhaan kaupunkiin (taksimatkastakin pitää tinkiä!), se oli vähän kaaottinen ja hinnat oli jopa korkeampia kuin hotellin ostosalueella, aika yllättävää! Mutta ehkä tuo on "nähtävä" tuo vanhakin puoli siellä;)
Kivaa kuulla... Taidamme tosiaan kokeilla tota snorkkelijuttua. Ystävämme lapsi ei ole hyvä uimari, mutta nauttii snorkkailusta pelastusliivin kanssa. Mahtaako onnistua Hurghadassa, löytyyköhän sieltä liiviä viides-luokkalaiselle?
Hei,
Onko ajankohtaisia vinkkejä, mitä snorlausretki Colonalla sisältää, mitä maksaa snorkkeliretki Hurghadasta, haetaanko hotellilta, onko venematka pitkä ja uuvuttava???? Katsoin nettisivut, mutta en hoksannut vastauksia sieltä. Niin ja toi pelastusliivi-ajatuskin kuulostaa erinomaiselta.
Ja tärkeä kysymys... onko suomenkielinen opas retkellä?
Colonaan voi lähettää sähkäriä, ihan suomeksi&kysellä asioista. Retkiä voi jopa varata heiltä ennakkoon. Venematkat on yleensä joku 15-60 min, merenkäynti voi olla aikamoista, joten kannattaa ottaa varuiksi pahoinvointi lääkettä, esim. marzine.
Colonan nettisivuilta pitäisi avautua erikseen hinnasto. Mutta kai niitä hintoja voi sähkärilläkin kysellä.
Snorklausretkillä tuo pelastusliivi on lähes pakollinen kaikille.
Suomenkielistä opasta kannattaa toivoa!
Ruoka veneissä ainakin viime vuonna oli todella hyvää ja uskalsi syödä (mutta taas se käsihygienia kunniaan sielläkin!).
Miltäs snorklaaminen Siwa-hotellin rannassa kuulostaa? Muistaako joku paikalla ollut, riittääkö stadinuorisolle kalamaailma hotellin rannassa, vai onko ainoa järkevä mahdollisuus ottaa retki merelle? Tietääkö kukaan muita mahdollisia suomenkielisiä snorklausretkien järjestäjiä?
Hei... onko Siwa-hotellin altaat todellakin niin hienot kuin kuvat antaa odottaa. Aivan mahtavalta näyttää kuvissa. Tarkeneeko hiihtolomien aikaan polskia altaissa koko päivän? Mites lasten juomapuoli toimii altailla? Saako lapset ihan turvallisesti kokista ym allasbaarista?
eikä rannassa ole oikein mitään snorklattavaa, jos ei mene vähän kauemmas olevan laiturin alle, muuten näkyy varmaan vaan lähinnä vettä, mutta ainahan niitä kaloja kyllä on joka paikassa.
Hurghadassa tarjoaa ainakin 100 firmaa. Hotellien rannoiltakin löytyy firmoja jotka järjestävät snorklausretkiä. Kaduilla useita safarifirmoja ja Colonalla sukelluskurssilla on saatavana suomenkielinen opettaja mutta yleisesti ottaen pelkät laiva/meri/snorklausretket eivät ole suomenkielisiä! Se ei ole ongelma sillä laivoilla pidetään kaikista hyvää huolta . Aika harvoin suomalaisilla matkanjärjestäjilläkään on opas snorklausretkellä mukana ja siks toistaiseksi saat snorklausretken edullisemmin muualta. Laivoilla on pelastusliivit , joita suosittelevat kaikille jotka ei koe osaavansa uida riittävän hyvin. Jos tulee kysyttävää vastailen mielelläni .
Ihan tämmösellä duunarienkulla pitäisi tulla toimeen snorkkelireissulla. Lapset (varhaisteinit,3kpl) mukana lähdetään kokeilemaan. Siwan lähistöltä (???) yritetään siis bongata joku rehellisen ja turvallisen oloinen firma. Mutta, jos muistat jotain, mitä suositella, niin kiitti kovasti. Tai, jos satut muistamaan jonkin paikan, johon ei ainakaan kande lähtee...