Tulos kuntoutustukeen

Olen aiemminkin kirjoitellut tänne..

Hain siis vuoden sairasloman jälkeen kokoaikaista kuntoutustukea ja työkokeilua. Kuntoutustutkimuksessa katsottiin etten ole täysin työkyvytön ja eläkeyhtiö myönsi minulle osa-työkyvyttömyyseläkkeen.

Eli tämähän tarkoittaa kait nyt sitä että katsotaan että minua ei voida enää kuntoutuksella auttaa? Eli, minun ei kait tarvitse sitten noudattaa kuntoutussuunnitelmassa olevia ohjeitakaan? Ja summasummarum, olen n. parin vuoden päästä kokoaikaisella eläkkeellä niinkuin osa-työkyvyttömyyseläkeläiset yleensä kait ovat.
5869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oikein menee, ottaako niistä erkkikään selvää..

Äänestä

Kannattaa ehkä selvittää asiaa työnantajan eläkevakuutushyhtiön kanssa, ensi alkuun vaikka pyytämällä kuntoutussuunnitelman sieltä sekä lääkärinkansion kopiot. Tämä siis eläkevakuutusyhtiön kuntoutussuunnittelijalta.

Jos kuntoutussuunnitelma tehtiin jossain ei-julkisessa laitoksessa, se on vain suositus, jolla tulisit heidän mielestään parhaimpaan kuntoon kustannuksista piittaamatta.

Kunnan omalääkäri tai vast. kunnan hoitoryhmä
taas tekee kustannustehokkaan kuntoutussuunnitelman, jonka he voivat toteuttaa kunnan piikkiin (sairaanhoitopiiri).

Kelan kuntoutusta varten tämä kuntakohtainen kuntoutussuunnitelma on tärkeä. Yleensä Kela ehkä voi maksaakin kuntoutusta, koska haittaluokka on 12 (tai enemmän), Kelan kuntoutukseen vaaditaan C-lausunto (saa olla ei-julkisen lausunto) sekä julkisen terveydenhuollon kustannustehokas kuntoutussuunitelma. Ainakin mun kunnan lääkäri kirjoitti lausunnot ilmaiseksi, koska kunnan etuhan on, että Kela maksaisi kuntoutukset, jos haittaluokka tai invaliditeetti on korkea.

Jos olet osa-aikaeläkkeellä, kai olet hakenut vammaistukea Kelasta? Sitä myönnetään työssä oleville. Ja jos et vielä ole ehtinyt töihin, kai olet hakenut eläkeläisen hoitotukea kuntoutusstuen ja tutkimuksien ajaksi?
Kela myäntää näitä 6 kk takautuvasti.

Vielä yksi juttu, eläkeyhtiön pitää myös kouluttaa sinut uuteen ammattiin, jos entisessä et enää pärjää.

Tsemppiä byrokratiaan!

Äänestä
  • Siis millaiset kuntoutussuunnitelman noudattamisohjeet ovat? Onko jotain omaehtoista jumppaa tai muuta? Käsittääkseni omaan piikkiin ei tarvitse itseä kuntouttaa, mutta ilman muuta kannattaa.

    Jos suositus oli ei-julkisen laitoksen, kannattaa paperin kanssa mennä omalääkärin juttusille ja pyytää kuntaa apuun asiassa. Esim. jos jumppaliikkeitä, sieltä pyydetään fysioterapialähetettä esim. terveyskeskuksen fysioterapeutille tai pyydetään, että pääsisi terveyskeskuksen jumpparyhmään.

    Työpaikan työtervyeslaitoksella voi olla jotain pientä jumpparyhmää ja kuntoutusta.

    Äänestä

  • Mä vaan kirjoitti:

    Siis millaiset kuntoutussuunnitelman noudattamisohjeet ovat? Onko jotain omaehtoista jumppaa tai muuta? Käsittääkseni omaan piikkiin ei tarvitse itseä kuntouttaa, mutta ilman muuta kannattaa.

    Jos suositus oli ei-julkisen laitoksen, kannattaa paperin kanssa mennä omalääkärin juttusille ja pyytää kuntaa apuun asiassa. Esim. jos jumppaliikkeitä, sieltä pyydetään fysioterapialähetettä esim. terveyskeskuksen fysioterapeutille tai pyydetään, että pääsisi terveyskeskuksen jumpparyhmään.

    Työpaikan työtervyeslaitoksella voi olla jotain pientä jumpparyhmää ja kuntoutusta.

    sain sittenkin kuntoutustuen vuoden loppuun ja työkokeiluun myös oikeuden. Pyysin kuntoutussuunnitelman ja lääkärinkansiot, saa nähdä koska saan ne ja mitä mahtavat sisältää..

    Äänestä

  • hommat etenee kirjoitti:

    sain sittenkin kuntoutustuen vuoden loppuun ja työkokeiluun myös oikeuden. Pyysin kuntoutussuunnitelman ja lääkärinkansiot, saa nähdä koska saan ne ja mitä mahtavat sisältää..

    Hieno juttu!

    Hopita sitä eläkeväkuutusyhtiötä puhelimella ja sähköpostilla. Varmuudeksi vaikka palaute-lomakkeella. Niitähän ei tule vapaaehtoisesti..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haitta-asteella 12 kirjoitti:

Olen aiemminkin kirjoitellut tänne..

Hain siis vuoden sairasloman jälkeen kokoaikaista kuntoutustukea ja työkokeilua. Kuntoutustutkimuksessa katsottiin etten ole täysin työkyvytön ja eläkeyhtiö myönsi minulle osa-työkyvyttömyyseläkkeen.

Eli tämähän tarkoittaa kait nyt sitä että katsotaan että minua ei voida enää kuntoutuksella auttaa? Eli, minun ei kait tarvitse sitten noudattaa kuntoutussuunnitelmassa olevia ohjeitakaan? Ja summasummarum, olen n. parin vuoden päästä kokoaikaisella eläkkeellä niinkuin osa-työkyvyttömyyseläkeläiset yleensä kait ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu