Opintolainasta

Eli aloitan toisen vuoden ammattikorkeakoulussa syyskuussa ja ennen ensimmäisen vuoden alkua täytin kelalle laput jossa rustitin kohdan opintolainasta, että voin sitä nostaa(mikä kohta lie tarkalleen olikaan?).

Eilen hain 1000€ opintolainaa ja täytin hakemuksen OP:n sivuilla ja tänään pankista soitettiin, että onko kela myöntänyt lainan. Sanoin, että viimelukukaudelle kyllä, mutta en ole mitään lappuja tälle lukukaudelle edes joutunut täyttämään, koska päätös opintotuesta ja asumislisästä tuli automaattisesti. Kelan kirjeessä ei puhuttu oikein mitään opintolainasta ja pankista sanottiin, että opintolaina hakemuksen joutuu tekemään jokavuosi uuden.

Onko tosiaan näin? Itse luulin, että lainan myöntöpäätös koskee koko opiskeluaikaa.

En ole pahemmin perehtynyt näihin opintolaina asioihin, mutta käsittääkseni tuo 1000€ on summa, jonka voin nostaa kerralla?

Kelan sivuilta en sattunut löytämään mitään kaavaketta, jolla opintolainaa voin taas anoa, eikä minulle ole sellaista lähetetty(tiedä sitten pitäisikö olla). Ja eipä löytynyt tietoa siitäkään pitääkö laina-anomus täyttää joka vuosi.

Jos siis lähetän laina-anomuksen pikimmiten, niin miten kauan karkeasti arvioituna menee, että voin hakea tuon lainan pankista, eli kauanko myöntämiseen menee aikaa?

Eli jos joku viitsisi auttaa tietämätöntä, niin olisin kovin kiitollinen.
84281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tässä vähän ristiriitaa, kun Kelan verkkosivuilla lukee mm. "Lainatakausta kannattaa siis hakea koko opiskeluajalle samalla kertaa kuin muutakin opintotukea. Opiskelija voi sen jälkeen itse päättää, miten hän nostaa lainaa pankista (päätöksessä mainituin rajoituksin). "
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/060601125122IL?openDocument#kenelle

Ja esitteessä mikä on edessäni lukee opintolainan valtiontakauksessa että " Kela myöntää takauksen lukuvuodeksi kerrallaan ja tarkistaa sen aina ennen uuden lukuvuoden alkua"

Haet Kelalta uutta valtiontakausta olosuhdemuutoskaavakkeella:
Opintotuen olosuhdemuutosilmoitus - OTm (OT15)
saatavissa Kelan verkkosivuilta:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/forms?readform

Opintolainan nostoista:

http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/150801132049IL
eli korkeakouluopiskelijat voivat nostaa syyslukukauden erän 1.8. ja kevätlukukauden erät 1.1.

Äänestä
  • Pelkkää luetunymmärtämättömyyttä, jos ei tuota tajua. Lainantakauksen voi hakea koko opiskeluajalle, mutta Kela tarkistaa vuosittain lainantakauksen ehtojen täyttymisen ja vasta sen jälkeen voi nostaa aina uuden lukukauden lainoja.

    Jos aloittaja on kerran hakenut lainantakausta ja hakenut sen koko opiskeluajalle, pitää odottaa, että Kela tarkistaa tämän lukuvuoden takauksen ehtojen täyttymisen.

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    Pelkkää luetunymmärtämättömyyttä, jos ei tuota tajua. Lainantakauksen voi hakea koko opiskeluajalle, mutta Kela tarkistaa vuosittain lainantakauksen ehtojen täyttymisen ja vasta sen jälkeen voi nostaa aina uuden lukukauden lainoja.

    Jos aloittaja on kerran hakenut lainantakausta ja hakenut sen koko opiskeluajalle, pitää odottaa, että Kela tarkistaa tämän lukuvuoden takauksen ehtojen täyttymisen.

    Täytyykö minun nyt vain odottaa jonkin aikaa, vaikka kiire onkin, että Kela tarkastaa tältä alkavalta lukuvuodelta tietoni, jotka heillä on ennestään ja lähettävät kirjeen, että opintotakaus on myönnetty?

    Mistäköhän sitten mahtanee johtua tämä pankista kerrottu tieto, että minun täytyy anoa lainatakausta uudestaan tälle lukuvuodelle?

    Ja voinko nostaa tuon 1000€ heti, vai tuleeko se nostaa vähitellen syyslukauden edetessä? (Tyhmästi esitetty kysymys, mutta ajatuksenvirta ei parempaan nyt pystynyt)

    "Kela myöntää takauksen lukuvuodeksi kerrallaan"

    "Kela tarkistaa vuosittain lainantakauksen ehtojen täyttymisen "

    kyllä nuo kaksi asiaa ovat ihan eri juttuja. oli luetun ymmärtämättömyys vaikka kuinka hyvä tai huono.

    myöntäminen ja tarkistaminen ei ole samoja asioita.

    Nordeasta ainakin sanottiin, että he saavat Kelalta valtiontakauspäätöksen suoraan joka vuosi erikseen.
    näin.

    Äänestä

  • myöntää ei oleTasrkistaa kirjoitti:

    Eli just kuten sanoin. Koko opiskeluajalle, mutta tarkistetaan vuosittain, jotta voidaan poikkasta tarvittaessa takaus.

    Äänestä

  • elikkä kirjoitti:

    Täytyykö minun nyt vain odottaa jonkin aikaa, vaikka kiire onkin, että Kela tarkastaa tältä alkavalta lukuvuodelta tietoni, jotka heillä on ennestään ja lähettävät kirjeen, että opintotakaus on myönnetty?

    Mistäköhän sitten mahtanee johtua tämä pankista kerrottu tieto, että minun täytyy anoa lainatakausta uudestaan tälle lukuvuodelle?

    Ja voinko nostaa tuon 1000€ heti, vai tuleeko se nostaa vähitellen syyslukauden edetessä? (Tyhmästi esitetty kysymys, mutta ajatuksenvirta ei parempaan nyt pystynyt)

    Kuten Kelalta kerrotaan, tarkistus tehdään lukuvuoden alussa. Soita vaikka Kelaan ja kysy kauanko omalla kohdallasi tähän menee.

    Pankissa on voinut olla virkailija, joka ei ole jaksanut ottaa selvää oletko hakenut takausta koko opiskeluajalle vai vaan edelliselle lukukaudelle. Pankin virkailija on voinut sanoa asian oikein ja sinä ymmärtää väärin. Virkailija on voinut tarkoittaa juuri sitä, että lainantakaus täytyy Kelalta varmistaa (=uusi päätös), mutta on ilmaissut asian huonosti. Mistäs sen tietää, miksi pankkivirkailija on sanonut mitä on sanonut.

    Nostomääristä sovit itse pankin kanssa. Syksyllä voi nostaa vaikka koko syyslukukauden lainat kerrallaan, jos haluaa.

    Äänestä

Pankista kysyin täytyykö nostosopimusta tehdä joka lukuvuosi erikseen uudelleen niin kuulemma täytyy. Et vaikka KELA olisi myöntänyt opintolainan niin pankin kanssa sopimus on kuitenkin tehtävä ennen kuin rahat tilille tulevat.

Äänestä
  • lähetin pankille netin kautta postia ja kuulemma opintolainaa pitää hakea joka vuodelle erikseen, ilmeisesti sen jälkeen sitten kun on kelalta saanu takauspäätöksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysymyksiä kirjoitti:

Eli aloitan toisen vuoden ammattikorkeakoulussa syyskuussa ja ennen ensimmäisen vuoden alkua täytin kelalle laput jossa rustitin kohdan opintolainasta, että voin sitä nostaa(mikä kohta lie tarkalleen olikaan?).

Eilen hain 1000€ opintolainaa ja täytin hakemuksen OP:n sivuilla ja tänään pankista soitettiin, että onko kela myöntänyt lainan. Sanoin, että viimelukukaudelle kyllä, mutta en ole mitään lappuja tälle lukukaudelle edes joutunut täyttämään, koska päätös opintotuesta ja asumislisästä tuli automaattisesti. Kelan kirjeessä ei puhuttu oikein mitään opintolainasta ja pankista sanottiin, että opintolaina hakemuksen joutuu tekemään jokavuosi uuden.

Onko tosiaan näin? Itse luulin, että lainan myöntöpäätös koskee koko opiskeluaikaa.

En ole pahemmin perehtynyt näihin opintolaina asioihin, mutta käsittääkseni tuo 1000€ on summa, jonka voin nostaa kerralla?

Kelan sivuilta en sattunut löytämään mitään kaavaketta, jolla opintolainaa voin taas anoa, eikä minulle ole sellaista lähetetty(tiedä sitten pitäisikö olla). Ja eipä löytynyt tietoa siitäkään pitääkö laina-anomus täyttää joka vuosi.

Jos siis lähetän laina-anomuksen pikimmiten, niin miten kauan karkeasti arvioituna menee, että voin hakea tuon lainan pankista, eli kauanko myöntämiseen menee aikaa?

Eli jos joku viitsisi auttaa tietämätöntä, niin olisin kovin kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu