Onko täällä ketään muita, joita itseään tai heidän perhettään ja tai läheisiään koskettaa allergiat ja astma?
Olen täysin kyllästynyt tähän. Olen asunut vuokralla lähinnä vanhoissa taloissa ja joutunut jopa vaihtamaan työpaikkaa. Saan oireita homeesta, kosteudesta, hajuista, pölystä, huonosta sisäilmasta ja kaikesta mahdollisesta vastaavasta.
Olen tullut tulokseen, että ainoa vaihtoehto on rakennuttaa uusi talo ja valita astma- ja allergiaystävällinen talo. En uskalla ostaa vanhaa, koska pelkään, että siellä on ilmassa jotain, mistä saan oireita, vaikka ei olisikaan hometta tms.
En vain ole mikään hyvätuloinen. Olen miettinyt, että haluaisin selvitä lainasta 10-20 vuodessa. Sillä rahalla en kuitenkaan saa uutta taloa vaan jonkun ikivanhan kerrostaloasunnon, joten joutusin maksaa takaisin lainaa varmaan ainakin 30-40 vuotta. Se kuulostaa hurjalta. Ja antaako pankki edes niin suurta lainaa näin huonotuloiselle. Mutta olen valmis maksamaan kaikesta huolimatta, jos sen ansiosta nenäni ei aina ole tukossa ja vähän väliä joku nuha tai yskä, päätäni ei särje koko ajan, minulla ei ole kroonista poskiontelontulehdusta, en kärsi pahoinvoinnista jne.
Onko kenelläkään kokemuksia ja tiedättekö mitään allergia- ja astmaystävällisiä taloja?

Vastaukset 5
Vanhimmat
...Rantasalmen Ekorexillä on ainakin allegialiiton allergia-tunnus. Muista talopakettimerkeistä en tiedä. En tiedä myöskään, kuinka paljon tuo allergiatunnus asiassa painaa.
Olen sairastunut homeesta ja oireilen myös kaikesta mahdollisesta, hajuista, käryistä jne. Talon rakentamisesta ei vielä ole kokemuksia sairastumisen jälkeen, sitä ennenhän kaikki oli helpompaa eikä tämmöisiä asioita tarvinnut miettiä. Uusien talojen materiaalit haisevat pitkään, mutta käryt haihtuvat aika hyvin ensimmäisen vuoden aikana. Jos haju jatkuu pitempään, on yleensä jo jotain ongelmia kuten kosteusvaurio. Hirsitalo ei minulle sovi puusta haihtuvien terpeenien takia, vaikka muuten pitäisin hirsitaloista kovasti.
Minulla ei ole allergioita eikä ongelmia sen suhteen. Vasta rakentaneena kuitenin huomasin että pintamateriaaleilla on vaikutusta. Uudessa talossa on vielä "uuden" tuoksu kun rakennustavaroista lähtee hajuja. M1-luokitetut materiaalit ovat päästöttömiä ja ne eivät juuri haise. Yhteen huoneeseen tuli, muuista poiketen, halpaa laminaattia ja ikean lastulevykaappi. En tiedä kummasta haju lähti(epäilen kaappia), mutta huoneessa oli liimamainen haju melkein vuoden. Allerginen olisi voinut saada oireita kun haju oli minusta melko voimakas.
Allergisen täytyy tarkkailla materiaalivalintoja, erityisesti pintamateriaaleja. Talopakettimerkillä ei ole juurikaan asian kanssa tekemistä kun pintamateriaalit valitaan itse. Valmistaloissa voi olla jotain materiaaleja valmiina.
Itselläni on samankaltaisia ongelmia. Nyt asun 70 luvun (kivi)kerrostalossa ja mitään ongelmia ei ole. Aijemmin asuin Helsingissä vilkkaan kadun varressa ja ongelmia alkoi ilmetä. Hommasin huoneisoon ilmanpuhdistimen ja laitoin raitisilmaventtiileihin ilmastointikoneisiin tarkoitettua suodatinta ja ongelmant katosivat.
Kiitos paljon vastauksistanne. Minäkin olen kuullut paljon positiivista juttua hirsitaloista. Ja olen muutenkin aina haaveillut hirsitalosta. Sellainen olisi ihana.
Kerrostaloistakin oli puhetta. Kivaa, että niistäkin on positiivisia kokemuksia.