Vapaavoltti taas vauhdissa!

Paskiainen ministerinä

Vapaavuori kritisoi Kiiminkiä Ideapark-valmistelusta
15:45 STT

Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ihmettelee Kiimingin Ideaparkin salaista valmistelua. Vapaavuori suuntaa kritiikkinsä nimenomaan kunnan päättäjien toimintaan.

Yritystoiminnassa on hänen mielestä normaalia, että erilaisia hankkeita valmistellaan julkisuudesta piilossa, mutta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon salailu ei sovi.

Vapaavuori suhtautuu kuitenkin säyseämmin Kiimingin Ideapark-hankkeeseen kuin sen vihtiläisversioon. Kiimingin etuna on hänen mukaansa parempi kaavatilanne.

– Siellä (Kiimingissä) on vahvistettu seudun yhteinen yleiskaava ja asemakaava, ja niissä on ainakin jonkin tyyppisiä varauksia tällaista toimintaa varten, perustelee Vapaavuori.

Hän kuitenkin lisää, että hanke tuli ministeriöllekin yllätyksenä, eikä hän halua ottaa lopullista kantaa kaavakysymykseen.

Kiimingin kunnanvaltuusto hyväksyi esisopimukset 100 000 neliön Ideaparkin rakentamisesta eilen.

Hanke kiristää kuntien välistä kilpailua Oulun seudulla, ja Oulun kaupungin asemakaavapäällikkö Matti Karhulan mukaan uutta liiketilaa onkin nousemassa liian paljon.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/vapaavuori-kritisoi-kiiminkiä-ideapark-valmistelusta(192791).ece


Äijä puhuu pehmoisia!

"Vapaavuori suhtautuu kuitenkin säyseämmin Kiimingin Ideapark-hankkeeseen kuin sen vihtiläisversioon. Kiimingin etuna on hänen mukaansa parempi kaavatilanne."

Eikös Vapaavoltin mielestä nämä ilmastoasiat pitänyt mennä kaiken edelle? Mitenkä parempi kaavatilanne auttaa ilmastonmuutoksessa?

Äijä ei tiedä mistä puhuu, mutta hänestä on näköjään mukava vastustaa aina jotakin. (jännitystä elämään yritysmaailman kustannuksella)

Ja lisäksi Oululaisilla yrittäjillä on näköjään asiamies asialla!

"Oulun kaupungin asemakaavapäällikkö Matti Karhulan mukaan uutta liiketilaa onkin nousemassa liian paljon."

2

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -änkyrä-

      ´

      Kummallista että Helsinkiläisten ostosmatkat Tallinnaan eivät haittaa tätä kokoomuksen "Vapaavoltti" asuntoministeriä, mutta Vihtiin ostoksille matkustaminen saa hänen mukaansa aikaan maailmanlopun heti!

    • Onpa ministerillä rohkeutta suitsia näitä maakuntien kehittäjinä esiintyviä pelureita, jotka voitelevat euroilla koneistoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      5756
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      22
      2949
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      158
      2647
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      26
      2469
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1684
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1565
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      134
      1414
    8. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      135
      1038
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      90
      1022
    10. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      9
      1013
    Aihe