Tänään iltapäivällä huomasin kun keskimmäinen koirani käyttäyti jotenkin vaisusti.
Muuta kummallista en omassa tutkimuksessani löytänyt kuin että ikenet olivat oudon savunharmaat ja kieli sininen.
poju on jo jonkin aikaa tehnyt semmoista että köhii niinkuin olisi vettä mennyt väärään kurkkuun ja sitä yrittää köhiä pois.
En nyt sitten tiedä liittyykö köhiminen asiaan.
Varasin ajan viralliseen sydänkuunteluun , mutta sain ajan vasta 22.päivä.. mietin tässä juuri että pitäisikö eläinlääkärillä käydä ennen sitä.
poju on siis 3vuotias hyvä kuntoinen leikkaamaton uros. Olemme harrastaneet agilitya kaksi vuotta ja kertaakaan ei ole vaikuttanut väsyneeltä/ hengästyneeltä taikka voimattomalta vaan innolla mukana.
myös ruoka ja pihalle meno innostaa aina, myös tänään.
Épä tietoisuus vaivaa, onko kenenkään koiralla ollut samanlaisia oireita?
Harmahtavat ikenet ja sininen kieli
10
7759
Vastaukset 10
- kyllä koiran
pikaisesti lääkärille. Tuo on jo hälyttävää. Soita päivystävälle!!!
- vaikuttaa tuo
ja siltä että sydämessä saattaa olla jotain vialla. Nyt olisi kyllä aika kiirettä pitäen mentävä lääkärille, koita vaikka saada aika muualta.
Ei ole hyväkuntoinen jos kieli sininen.- Nanna-Emilia
Sininen kieli tarkoittaa aina että koira ei saa happea kunnolla!! Kurkussa jotain? Äkkiä lääkäriin!!
- lääkäriin
Nanna-Emilia kirjoitti:
Sininen kieli tarkoittaa aina että koira ei saa happea kunnolla!! Kurkussa jotain? Äkkiä lääkäriin!!
Meillä koiralla samanlaiset oireet kun joku ötökkä pisti. Koira on menossa shokkiin jos on allerginen pistolla.
- hmhmh,
Vetää suun ja huulet sinisiksi. Köhiminen viittaa sydämen vajaatoimintaan, keuhkoihin kertyy nestettä ja lopulta kun elimistö ei sitä jaksa pumpata pois, tulee ns. hukkumiskuolema. Meidän vanhalla koiralla oli sydänepäily ja eläinlääkäri kertoi noin.
- eläinläkärille äkkiä........
Koiralla ilmeisesti sydämen vajaatoimintaa - äkkiä lääkärille, saatte lääkeet ja monta yhteistä vuotta viellä.
Läkäriin siis mars mars. - suomenpystis1
kun koiralla on sininen kieli peli on jo menetetty jos ei tehdä verensiirtoa joka tehdään vain teholla
- CHOWCHOW
Meidän koiralla on sininen kieli aina (chowchow) eikä peli ole mitenkään menetetty.Älä jaa väärää tietoa ilman tietoa,suomenpystis1.
- Äläpäviisastele
Chowchow, suomenpystis ei varmaankaan tarkoittanut sinun rotuasi. Jos muilla norm. punakielisillä kieli menee siniseksi, silloin on jo kiire lääkäriin.
- koirakoirakoi
Meidän koiralla sama juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561