tapahdu mitään hauskoja kommelluksia? Kaikille muille sattuu ja tapahtuu?
On se niin väärin.
;)
On se niin väärin.
;)
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
vaan sellaisia joita saan hävetä niin kauan kuin ne muistan ja ne kyllä pysyy mielessä.
Vaikka tärkeämmät asiat häipyvät niin mokailunsa muistaa ilmeisesti vielä sittenkin, kun muuta ei mitään:))
itseltäsi?
Opin jo nuorena, että kun osaa ja uskaltaa nauraa omille töppäilyilleen, ei tarvitse kuunnella kiusoittelua niistä pitempään. Olen työskennellyt varsin miesvaltaisessa joukossa ja kiusausta nuoren naisen kiusoittelemiseen on varttuneemmankin miehen yleensä vaikea vastustaa. Entivanhaan useimmat nuoret naiset punastuivatkin ah niin suloisesti, eikä laki suojellut seksistisiltäkään jutuilta. (Tuskin olisin sitä tarvinnutkaan.)
Vanhemmiten olen huomannut tulleeni aina vaan suvaitsevaisemmaksi - erityisesti itseäni kohtaan. En kuvittele olevani täydellinen, en vaadi itseltäni kovin paljoa, eikä hölmöileminen ei ole ollenkaan vaikeata. Usein hauskuutan läheisiäni ja vähän muitakin kertomalla omista hölmöilyistäni. Joskus melkein harmittaa, että sillä tapaa hauskatkin jutut unohtuvat melko pian. Kertomisella taitaa olla suorastaan terapeuttinen vaikutus, eikä ainakaan tarvitse pelätä, että mitähän ihmisetkin ajattelisivat, jos saisivat tietää...
minäkin yleensä saan, kun nauran omille töppäyksilleni, tai sitten miehen, tai mun serkun töppäyksille. Jaetaan aina toisellemme parhaat töppäykset ja naurut sen myötä.
Mun mies on siitä ihana, että hän nauraa myös itselleen ja minäkin saan nauraa mukana.
Miehelle sainkin nauraa useinkin, kun ulkkiksena puhui ihan hulluja.
Nyt on kielikommellukset jääneet vähemmälle, harmi toisaalta.
Soitin aina myös mun serkulle, kun oli joku makea juttu.
Serkkuni nauru on aivan uskomatonta, sitä ei pysty nauramatta kuuntelemaan.
Kerroin ensin tarinan hänelle ja kun hän alkoi nauraa, laitoin kaiuttimen päälle, et mieskin kuuli, sitten naurettiin kaikki kolme kippurassa.
Nimittäin, mun serkku kun alottaa, niin ei ihan äkkiä lopetakaan nauramista.
Rupesin oikein kelaamaan, et koska olen viimeksi nauranut niin, että mahaan koskee, niin enpäs muistakaan. Olenpa tullut vakavamieliseksi, pah.
Aina jotain tuntuu olevan työn alla ja seuraava jo suunnitelmissa.
Täytynee alkaa keskittyä vain huumorin viljelyyn. Sitä kun voi viljellä talvellakin ja jopa pimeässä.
itselleen niin paljon kuin minä, mutta jotkut töppäykset vaan ovat olleet niin typeriä, etten minäkään voi niille nauraa:))))
Näitä jokapäiväisiä ns. pikkutöppäyksiä riittää ja runsaasti naurua päälle:)))
Usein onkin paras, että nauraa itselleen ensin ja kertoo sitten muillekin mitä taas on tapahtunut:)
tulossa käymään, muistan kun kerroit sen jutun tuolla aiemmin, olen nauranut sille jatkuvasti, kun mieleen tulee joku vastaava tarina:)))
Isäntä joskus ihmettelee, kun nauran jopa vuosien takaisia juttuja aina vaan uudelleen, mutta olen niin vähään tyytyväinen, ei tarvitse aina uusia kertoa:D
mulla on sama vika, et saatan nauraa vuosien takaisia juttuja yhä uudelleen.
Ihan kauheeta on , kun kävelee yksin jossain, kuten esim. tyhjän torin poikki ja keskellä toria muistaa just jonkun jutun ja sitte alkaa naurattaa, niin et menee ihan kippuraan.
Kun tajuaa tilanteen, et on todella koomisen näköinen ja yrittää pidätellä naurua, niin sitten vasta naurattaakin.
Kerron joskus yhden vitsin tai tarinan jolle olen nauranut nyt vuoden, aina välillä se putkahtaa mieleen eikä väliä missä olen, kun alkaa naurattaa:))
Sitten meillä on kotona näitä "sisäpiirijuttuja tai tuttujen sanontoja joita käytetään monissa tilanteissa. Esim. erään pariskunnan mies sanoo aina juu ja vaimo jaa, no siitähän syntyy isännän kanssa joskus vilkas keskustelu jaajuu-tyyliin:)
Sitten yks mun naistuttu sanoo usein: "sie sen sanoit, hyvin sanottu", no arvaa käytetäänkö sitä meilläkin;))
ettei huomaa yhtäkkiä joutuneensa suljetulle osastolle, jos alkaa kovin usein yksin naurattaa.;))
Tuli mieleen viimeisin esimerkki yksin nauramisesta ja omasta tyhmyydestä: Kävelin Helsingissä Keskuskatua pitkin ja silmääni osui tarra pikku-Fiiun takaikkunassa. Siinä luki: "I den här bilen finns det plats för sex". Minä kuljin ajatuksissani ja mietin jollain takaraivolohkolla samaan aikaan että, mitä miten ihmeessä siinä voisi olla tilaa kuudelle ja mitä kumman hauskaa jutussa on. Vasta Esplanadin puistokäytävää kulkiessani tajusin, että sanalla sex on ruotsinkielessä toinenkin merkitys kuin luku kuusi. ;))
Seuraava kysymys tuli mieleen vasta joskus kotimatkalla, kun muistin ettei pikku-Fiuun istuinten selkänojia voi laskea alas. En kuitenkaan jäänyt pitempään pohtimaan sitä asiaa enkä ajatellut ryhtyä tutkimaan asiaa sen enempää. Tyydyin hymyilemään luultavasti tyhmän näköisenä itsekseni.;))
Kadulla kävellessä on paljon mainostauluja, kaupan tarjousplakaatteja ym.
Silmälasit laukussa ja kun ohimennen lueskelee
tarjouksia voi todella saada naurukohtauksen, niin uskomattomaksi voi teksti muuntua.
Joskus olen tuntenut "viipyvän" katseen, kun
tyrskähdys yllättää.
No maailmaan mahtuu hömelöitäkin :).
Nyt kuljen omalla bilikalla. Mut silloin vielä ku käytin dösaa tai metroo. Niin ainakin kolmasti tai neljästi mulle kävi niin: että kun oon tälläinen "höhlä", et helposti alan juttelee tuntemattomien kanssa. Niin naisten ku miesten.
Niin kerrankii yksi ihan kiva jäbä. Jonka kanssa mä bamlasin dösassa. Jäi samalla sit samalla pysäkillä veks. Ja tarjoutu kantaa mun painavat kauppakassit. Seurustelin itse silloin vakituisesti. Ja niin tais seurustella sekin. No, mulla ku nää handut on vähä heikot. Niin ajattelin, näin niinku nopeesti vaan. Että, mikä siinä. Tää jäbä kanto tää mun kauppakassit. Perille asti. Sit vast se hokas että, ei helvetti, se oli hypännyt väärällä pysäkillä pois, oli duuniin menossa. Se kysy multa: Et mitä hittoa mä oikein ny tässä teen, mun piti mennä duuniin, eikä kantaa sun kassejas. - muuten purskadetiin nauruun molemmat. Sit lähti menee kiiresti dösäpysäkille takaisin päin. Ja mä olin tyytyväinen ku joku kanto mulle painavat kassit ihan himaan asti. Itse ei silloin tarvinnu. Et ton bamlaamisekin kanssa on oppinut, että kannattaa pitää suu pienemällä. Tai ainakin yrittää kahdesti miettiä kenen kans bamlaa...Näit vastaavii jorinoit mulle sattuu aika usein. Ku liikuin dösalla tai metrolla. Onneks liikun ny omalla bilikalla. Oon toista kertaa naimisissa. Ja mä luulen et mun mies ei oikein tykkäis hyvää jos joku tuntematon jäbä kantais himaan asti mun kauppakassit. Tai en mä kyl varmuudella täkää juttuu ihan tiedä? Onneks on jo 50 ja saa kyl rauhassa vaikka haluaiski välillä että joku niinku kantais nää painavat kauppakassit ihan himaan asti.
Kiitos *nauraa selkäkeikkana*, hyväntuulen
tuomisesta :).
Ihan näin "sieluni silmin" tapahtumasi.
Olisipa ollut kiva nähdä sen avuliaan jäbän ilme,
hokatessaan tilanteen?
Elämä on yllätyksiä täynnä.
On se todella väärin että muilla tuntuu sattuvan ja tapahtuvan miltei päivittäin.
Mulle ei juuri koskaan, ainakin useammin voisi tapahtua..
Vain mokia, mutta omani ruukaan unohtaa viimeistään kymmenessä vuodessa ja toisten töppäilyt jo päivässä. Huonomuistinen kun oon.
onkin just niitä hauskimpia.
Pitää osata kaikesta löytää se humoristinen puoli.
Jos olet kova mokailemaan, niin saat nauraa jatkuvasti, ha-haa-ha-ha-ha.
Niin varmasti sattuu...hauskoja kommelluksia.
Kun hymyilet sinullekin hymyillään.
Ja sitten hauskoja juttuja niitä vaan tulee...kohdallesi.
Nyt mä kyllä goisaan! Hyviä öitä vaan kaikille!
näille muillekkaan, kaikki vaan keksii näitä mukamas tapahtuneita juttuja, silkkaa valetta ovat.
Mutta iän myötä pikkuhiljaa minulle vanhalle ihmiselle tulee mokia! En voi muuta kuin hävetä hiljaa. Joskus kykenen nauramaan itselleni ja hymyilemään vienosti toisten ihmisten mokille. IKÄ
tuottaa kokemuksia ja sen myötä myös ymmärrystä. Tämähän on 50 ihmisen palsta? Ihmisenä olen liian tosikko, yleensä, mutta...vielä opin!
en tehnyt virheitä lainkaan, nyt iän myötä alkaa ote toisinaan herpaantua. Kyllä se järkyttää.
Mutta kai senkin oppii ajastaan ottamaan rennommin.
"hahaha, menin väärään ratikkaan kun piti mennä vallilaan meninkin arabiaan.."?KÖ?
Esimerkiksi tänään kaupassa käydessäni tarjosin maksuksi tasan väärän ketjun luottokorttia, eli muisti välillä pätkii....
Ei satu minullekaan. Ainakaan sellaisia, etta itsea naurattaisi. Muita kylla tuntuu naurattavan senkin edesta.
Naille kontrolli-ihmisille antaisin hyvan ja toimivan ohjeen, jonka sain kauan sitten opiskelu-aikoina ja olen sita menestyksellisetsi kayttanyt sen jalkeen.
"Munaa itsesi kerran paivassa".
Talla tavalla oma egosi katselee aamulla peilista suunnilleen omien silmiesi korkeudella.
Kun noudatat tata ohjetta hetken aikaa, huomaat kuinka meita taydellisia on aina vain vahemman ja vahemman.
Minä en taas ymmärrä miksi minulle tapahtuu
jatkuvasti hauskoja ja ei-hauskoja kommelluksia.
Tai miksi minun elämä ei voi olla seesteistä,
ruuan laittoa, puutarhanhoitoa, lukemista ja
pyykkien kanssa puuhailua.
Joskus väsyttää, usein väsyttää...hohhoi...
sattuu. :)
Seestyy se elämä ja eläkkeellä on sitten aikaa ruualle, kukille ja kirjoille. Pyykistä puhumattakaan!
Hohhoijaa...:)