Onko

kaidepuu lähtenyt uusia palstoja valloittamaan?
Onnistui näköjään ajamaan vakikirjoittajat tältä palstalta pois.
Itseasiassa hän on kuin koira: ei syö luuta, mutta ei anna toistenkaan syödä.
28933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Oikein hyvä, että otit kantaa.
Kiitos Sinulle!

Äänestä

Kateus vie kalat vedestä. Kuinka on mahdollista yhden kirjoittajan hallita koko palstaa.
Mahtoiko olla esteenä meille. Ei kai ollut pakko tanssia hänen pillinsä tahdissa.
Ei ole pakko tanssia lainkaan. Pidetään turpakäräjät kukin omassa nurkassaan ja mölyt mahassa.

Äänestä

kukaan prkleen kdp saa pois ajettua. oli vain teknisiä ongelmia.

Äänestä

Son Tiainenkin tykkää palstasta, josta löytyy sitä ittiänsä.

Äänestä
  • sanottu. Individualistit ne itseään etsivät.

    Äänestä

täällä voidaan yleensä kaivata vakikirjoittajia, aivan outo ajatus yleisellä foorumilla. Mielestäni vapaaehtoisesti täällä kirjoitellaan, kuka milläkin nikillä. Osa kirjoittajista varmaankin "kasvanut" yhteen, eli erillään ei voida kirjoittaa, niinkö?
Kulkureja me kaikki ollaan, vaikka joku monella nikillä kirjoittaakin.
Aloittamasi keskustelu tuntuu itsestäni erittäin huvittavalta, mutta aihetta sellaiselle, joka nikin olemisesta, sen poissaolemisesta, tulemisesta haluaa kirjoittaa.
Tälläinen kyttäily myrkyttää palstan ja uudetkin kirjoittajat.
Olisiko meidän naisten helmasynniksi luettavissa, että kukko edellä, kanat perässä vaakkuen ja toisiaan kyräillen!!
Koitetaanko päästä keskusteluun asioista, eri nikkien heitellessä räväkkääkin huumoria kestäen.
Kunhan pitäytyisimme asioissa, emmekä haistattelisi, tai veetä heittelisi toisillemme puheenvuoroissamme.
Itsekään en varmaan ole paras mahdollinen esimerkki, mutta en aivan huonommastakaan päästä.

Äänestä
  • vaaku, nehän kotkottaa!

    Äänestä

  • Luulet ehkä, että joskus
    voitat laulurastaat?
    - Eipä silti, kuku pois,
    jos teoistasi vastaat.

    Äänestä

  • Shemeikka kirjoitti:

    Luulet ehkä, että joskus
    voitat laulurastaat?
    - Eipä silti, kuku pois,
    jos teoistasi vastaat.

    voittamaan tänne ole tullut. Tiedon puolelle kallistun mieluummin kuin luulemisen. Kukapa minun tekosistani vastaisi, jos en minä itse.

    Arpa on heitetty!

    Äänestä

  • kanat... kirjoitti:

    vaaku, nehän kotkottaa!

    taitaa olla vaikkua korvissani.:)

    Äänestä

  • Fuula kirjoitti:

    voittamaan tänne ole tullut. Tiedon puolelle kallistun mieluummin kuin luulemisen. Kukapa minun tekosistani vastaisi, jos en minä itse.

    Arpa on heitetty!

    Tiedätkö miten suuri osa keskustelusta palstalla on käyty tuon yhden sylkykupin varjossa ?
    Lase tai laskettakaa nikkareilla ja vastaus prosentteina kuin pitkäripaisen tuotteet.

    Äänestä

  • H.Eureka kirjoitti:

    Tiedätkö miten suuri osa keskustelusta palstalla on käyty tuon yhden sylkykupin varjossa ?
    Lase tai laskettakaa nikkareilla ja vastaus prosentteina kuin pitkäripaisen tuotteet.

    voi tietää, koska olen ollut niin vähän aikaa täällä. Alusta asti päätin, että minä en vaivaudu vaihtamaan nikkiäni kenenkään vuoksi, miksi sen tekisin???
    Voin kirjoittaa tällä samalla vaikka sivun täyteen, vastaten kenelle vaan, ei se pistepussiani mihinkään vie. Jatkoksi minulle ei ole pakko kirjoittaa....., siitä ymmärrän.
    Jokaisella on sama vapaus vastailla, tai olla vastaamatta. Tietysti palsta kuihtuu, jos täällä on säännöllisesti kolme, kuin että olisi vaikka reilut 10 kirjoittajaa.
    Taskulaskinta tarvitsen suurien prossalaskujen laskuun, on minulla sen verran huono laskupää.

    Äänestä

  • ovat toisista poikkeava ilmiö juuri sen takia, että ovat olleet foorumilla kauan, jotkut aivan alusta lähtien.
    Kirjoittajiin ehtii tutustua, on kuin tapaisi vanhoja ystäviä.
    Kulkureitakin on monenlaisia, on rauhallisia ja on sellaisia joitten tarkoitus on aiheuttaa häiriötä missä sitten liikkuvatkin, puitteista ei niin väliä.

    Jos sinua keskustelun aloitus huvittaa, niin pidä toki hyvänäsi! Kuinkahan moni palstalainen on samaa mieltä kanssasi tällä hetkellä?
    Luulen että viimeinen puoli vuotta on vetänyt mummoista ja vaareista niin paljon energiaa että kirjoitushalutkin ovat kaikkien riitojen takia laimentuneet.

    Äänestä

  • Kulkuri vain kirjoitti:

    ovat toisista poikkeava ilmiö juuri sen takia, että ovat olleet foorumilla kauan, jotkut aivan alusta lähtien.

    Minäkin olen ollut puolivuotta vasta tämän palstan "kirjoissa".

    Tiedän että täällä on paljon kauemmin olleita, hyviä osaavia kirjoittajia. Minäkin kuitenkin olen heidän kirjoituksiaan lueskellut, ja tutkinut jo aikaisempiakin kirjoituksiaan.

    Ja vain omasta puolestani kirjoittelen tämän, olen heitä itsekutakin oppinut senverran tuntemaan, että olen jokaisen kirjoittajan omaksunut "ystäväkseni" vaikka monasti olen satikutia toisilta saanutkin.

    Kaikki uudet kirjoittajatkin pitäisi hyväksyä samoiksi "ystäviksi" kuin ovat nämä vanhemmatkin tekijät.

    Henkilökohtaisuuksiin ei missään tapauksesa pitäisi edes viittailla. Toiset ovat viisaita, toiset keskinkertaisia, tyhmiä ei porukassa ole lainkaan.

    Äänestä

  • Kulkuri vain kirjoitti:

    ovat toisista poikkeava ilmiö juuri sen takia, että ovat olleet foorumilla kauan, jotkut aivan alusta lähtien.
    Kirjoittajiin ehtii tutustua, on kuin tapaisi vanhoja ystäviä.
    Kulkureitakin on monenlaisia, on rauhallisia ja on sellaisia joitten tarkoitus on aiheuttaa häiriötä missä sitten liikkuvatkin, puitteista ei niin väliä.

    Jos sinua keskustelun aloitus huvittaa, niin pidä toki hyvänäsi! Kuinkahan moni palstalainen on samaa mieltä kanssasi tällä hetkellä?
    Luulen että viimeinen puoli vuotta on vetänyt mummoista ja vaareista niin paljon energiaa että kirjoitushalutkin ovat kaikkien riitojen takia laimentuneet.

    No ompas täällä nyt sitten vähän vakikirjoittajia
    kaikki kertoo olleensa vain enintään puolivuotta.
    vai tarkoittaako tämä sitä että samalla nikillä on kirjoittanut sen puolivuotta,ottaa siitäkin selvää,onneksi minun ei tarvitse sitä tietääkkään,kirjoitukset sen kyllä kertovat kuka on uusi ja kuka ei.
    Ainoa mitä olen nyt näitä viestejä lukenut niin tiedän että Fuula ei ole ollut kauaa.

    että täällä on kauankin mukana olleita. Voi olla, että jotkut ovat nähneet toisensa livenäkin liikkuessaan pienessä suomenmaassa.
    Ystäviksi tullaan ajan saatossa, mutta oikeanlainen ystävä hyväksyy myös uudet ystävikseen. Sydänystäviksi vaaditaan syvällisempiä tuntemuksia. Minä olen hyväksynyt ystävikseni kaikki aiemmin kirjoittaneet nikkiin katsomatta. En edes tunnista, kuka oikeasti on mies, nainen, nuori, vanha. Itselleni kaikki täällä ovat samaa perhettä iloineen, murheineen, ajatuksineen.

    Keskustelun aloitus huvitti siinä mielessä, että ns. vakikirjoittajat kaipaavat vain ja lähes ainoastaan oman aikansa kirjoittajia. Satunnaiset kulkijat tai muuten asiaan kantaa ottavat eivät olisi tervetulleita joukkoon. Siitä olen eri mieltä. Pidänkin monet mölyt mahassani, sen on elämä opettanut.
    Oman fiksuuteni osoitankin juuri sillä, en niinkään sanoillani.
    Toivon, että mummot ja vaarit, kulkijat, aiemmin olleet, uudetkin mahdumme samalle aikuisten hiekkalaatikolle omina itsenämme.
    Joten aloitamme uuden ja paremman "puolivuosi" aikakauden. Siihen mahtuu tämä ihana syksy, joulu, uusi vuosi, kevään odotuskin.

    Anteeksi, että olen tullut tänne jäädäkseni Fuulana.

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    kerran vain mielenkiinnosta lukea tätä palstaa ja sillä tiellä olen.
    Sinä taisitkin kysäistä, että kukako olen, sen muistaisin.
    Asiallisesti kävimmekin kirjeenvaihtoa; eli olen tainnut olla reilun kuukauden.
    Mieltäni en aio kiusata, kuka kukin on. Mutta tottakai on helpompi vastata, jos tunnistaa saman nikin. Kun pitäisi arvailla, että tuo ja tuo kirjoittaa samalla tyylillä kuin ehkä luulen. Voi täällä tietty toisen nikillä kirjoittaa, eli erehtyä voi itse kukin vastaillessaan.

    Äänestä

  • Fuula kirjoitti:

    että täällä on kauankin mukana olleita. Voi olla, että jotkut ovat nähneet toisensa livenäkin liikkuessaan pienessä suomenmaassa.
    Ystäviksi tullaan ajan saatossa, mutta oikeanlainen ystävä hyväksyy myös uudet ystävikseen. Sydänystäviksi vaaditaan syvällisempiä tuntemuksia. Minä olen hyväksynyt ystävikseni kaikki aiemmin kirjoittaneet nikkiin katsomatta. En edes tunnista, kuka oikeasti on mies, nainen, nuori, vanha. Itselleni kaikki täällä ovat samaa perhettä iloineen, murheineen, ajatuksineen.

    Keskustelun aloitus huvitti siinä mielessä, että ns. vakikirjoittajat kaipaavat vain ja lähes ainoastaan oman aikansa kirjoittajia. Satunnaiset kulkijat tai muuten asiaan kantaa ottavat eivät olisi tervetulleita joukkoon. Siitä olen eri mieltä. Pidänkin monet mölyt mahassani, sen on elämä opettanut.
    Oman fiksuuteni osoitankin juuri sillä, en niinkään sanoillani.
    Toivon, että mummot ja vaarit, kulkijat, aiemmin olleet, uudetkin mahdumme samalle aikuisten hiekkalaatikolle omina itsenämme.
    Joten aloitamme uuden ja paremman "puolivuosi" aikakauden. Siihen mahtuu tämä ihana syksy, joulu, uusi vuosi, kevään odotuskin.

    Anteeksi, että olen tullut tänne jäädäkseni Fuulana.

    Tänä iltana saan nauttia kuubalaisen kapellimestarin johdolla esitettyjä latinalaisamerikkalaisia rytmejä - tuletko seurakseni ?
    Rytmin vaihtelu ei meille suomalaisille ole oikein omianna. Keskustelussakin junnataan samoilla raiteilla iät ja ajat.
    Sinä olet tuonut uusia tullia palstalle.
    Toivon, että kärsivällisyytesi palkitaan - sitä tulet tarvitsemaan.
    Piazzola tunnetaan kyllä lukemattomista tangoistaan, joita kaikki eivät hyväksy perinteiseksi tangoksi.
    Minä olen omahyväinen - pidän Piazzolasta !

    Äänestä

  • Samban rytmejä kirjoitti:

    toki seuraksesi noinkin rytmikkäisiin karkeloihin lähtisin. Oletkin onnenkantamoinen, kun rytmien pauloihin pääset. Silmänruokaakin siellä on, tiedäthän mahdollisena asiantuntijana senkin puolen.
    Ehkä olen tuonut uusia, hyviä tai huonoja, en tiedä.
    En minä palkintoa halua, kunhan vaan rakennan tätä keskustelukarsinaa omin eväin. Hyvää mieltä vaan toivon kaikille lukijoille, että kirjoittajille.
    Tango - ihana rytmi tanssien, kuulten, soittaen, laulaen!!!

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    No ompas täällä nyt sitten vähän vakikirjoittajia
    kaikki kertoo olleensa vain enintään puolivuotta.
    vai tarkoittaako tämä sitä että samalla nikillä on kirjoittanut sen puolivuotta,ottaa siitäkin selvää,onneksi minun ei tarvitse sitä tietääkkään,kirjoitukset sen kyllä kertovat kuka on uusi ja kuka ei.
    Ainoa mitä olen nyt näitä viestejä lukenut niin tiedän että Fuula ei ole ollut kauaa.

    sain sen käsityksen ettet uskonut minun olleen vasta puolisen vuotta tällä palstalla.
    En oikein uskonut itsekään kun olen oppinut tuntemaan täältä monta kivaa kirjoittajaa, Sinä mukaan luettuna.

    Olen muistavinani että tulin joskus huhtikuun puolella, mutta kesäkuusta kuitenkin vasta löysin oman "sepitelmäni".
    Olinhan melko uusi silloin kun kirjoitin sen poistamani viestin "Kaimoista", ja silloin oli tosiaankin toukokuun viimeiset päivät menossa, kun rikkaruohojen kitkemisestä kyllästyneenä tuon jutun palstalle paukuttelin.

    Vai oliko se tuo viesti, jonka poistin? Eipäs tainnut ollakaan, vaan se runo (Tornado)jonka Sinä kaksit ymmärtäen. Mutta tuon runon kirjoitin varmaankin myöhemmin kuin nuo Kaimat. Näin olen muistavinani.

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    kirjoittelit ne runosi silloin nikillä Meeri ii,
    jos muistat sen kantorunoukin,kun kerroin että näin sinut sielunisilmillä istuvan sen kannon päällä.selasin näitä sivuja aivan alkuun asti ja kyllä sieltä löytyi aina tuttua tekstiäkin.

    Ei ole tarkoitus kinata vaan oikaista kuinka asia oikein on. Tulin kirjoittelemaan vasta korkeintaan toukokuussa, mikä nikkini lie ollutkaan. Liena on ollut vasta noin ehkä runsas kuukausi tällä palstalla. Kyllä itsestänikin tuntuu että olisin ollut kauemmin, mutta kun en ole, niin sille ei voi mitään. Tulin noin runsaan kuukauden jälkeen mitä tämä meidän rakas Kai de puumme.
    Hän on tullut ehkä huhtukuun alkupäivinä.

    Äänestä

  • Palstan kellokas pitää tätä omana reviirinään ja "pelkää piiskan varjoakin" vaikka onkin pilvinen päivä. Kaikkea vainoharhaisuus teettää ja "kanalauma" uskollisena kaakattaa, "näin on".
    Saatan yrittää mukaan uusin nuotein parin viikon kuluttua. Nyt hieman hiljaiselolla.
    Koetahan jaksaa, Sinunlaisiasi asiakirjoittajia ja keskustelijoita palsta kaipaa.

    Äänestä

  • manne kirjoitti:

    Palstan kellokas pitää tätä omana reviirinään ja "pelkää piiskan varjoakin" vaikka onkin pilvinen päivä. Kaikkea vainoharhaisuus teettää ja "kanalauma" uskollisena kaakattaa, "näin on".
    Saatan yrittää mukaan uusin nuotein parin viikon kuluttua. Nyt hieman hiljaiselolla.
    Koetahan jaksaa, Sinunlaisiasi asiakirjoittajia ja keskustelijoita palsta kaipaa.

    meitä tulisi kuulla ja antaa sanoa sanottavamme, ei täällä saisi olla yksi yli muiden. Vaikka olemmekin sanottavillamme erilaisia, se ei saisi riistää toiselta sananvapautta.
    Kanoja ja kukkoja tarvitaan, että saadaan aamuksi kananmunia kahvipöytään.
    Koita tulla vaan mukaan, kun aikaa liikenee tälle saralle.

    Kyllä minä jaksan, jos Luoja vaan suo. Helppo täällä on asioista kirjoittaa, vaikka sitä haluaakin lisätä teksteihinsä huumoria, sananlaskuja, pientä lirkutustakin.
    Liian kuivakkaanakaan ei ole hyvä olla.;))

    Äänestä

Näköjään kadonnut kirjoittaja pelottaa vielä lähdettyäänkin. Palstan pitäisi olla jo rauhoittunut, mutta se elää vielä hekumoiden lähteneen muistossa ja - kaipauksessakinko ?
Mikä merkillinen estää keskustelemasta vaikka kuinka korkeahenkisistä asioista.
Mitähän luita hänelle palstalla mahdettiin tarjoilla kun ei koskenut ei kajonnut eikä antanut toisillekaan ?

Äänestä
  • aikamoinen veijari, mutta miksi haluat ärsytellä??

    Äänestä

  • Junnu kirjoitti:

    aikamoinen veijari, mutta miksi haluat ärsytellä??

    Jos palstalla olet ollut pidempään huomannet kaivajat. Esiinnyt toisella nikillä ja olet "vakikiejoittaja". Näillä peitenikeillä he käyvät ala-arvoista kirjoittelua.
    Ruuneperi ei kykene asialliseen keskusteluun lainkaan, joko nuolee tai heittää sivistymätöntä herjaa.
    Koetahan keksiä perusteltu syy "ärsyttämiseeni. Olenhan palstalla ollut vasta tunnin, joten kummalliselta tuntuu siksikin.
    Arveletko muiden muossa kdp:n piiskan varjon ylettyvän tänne saakka.
    Keskustelkaa ihmeessä - anna palaa. Palsta on sinun !

    Äänestä

  • se vaan v-taa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kulkuri vaan kirjoitti:

kaidepuu lähtenyt uusia palstoja valloittamaan?
Onnistui näköjään ajamaan vakikirjoittajat tältä palstalta pois.
Itseasiassa hän on kuin koira: ei syö luuta, mutta ei anna toistenkaan syödä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu