Con Dao saari?

Onko kukaan käynyt? kiinnostaisi hieman tietää, suunnitelmissa mennä käymään kyseisellä saarella.
31300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olen menossa sinne ;-) Aika hiljaiselta paikalta vaikuttaa ja edullinen majoitus voi kiven alla. Täytyy selvitellä asiaa kun pääsen Saigoniin. Laitan lisäinfoa myöhemmin.

Äänestä

Itse palasin juuri Aasian-matkalta ja yksi kohteista oli juuri Con Dao (Vietnamissa tunnetaan paremmin nimellä Con Son). Saari on todella pieni ja nähtävää ei ole juurikaan muuta, kuin vankilat (tiger caget). Palveluja turisteille ei ole (eli ei yöelämää, rantapalveluja, länsimaisia ravintoloita jne), hyvä puoli on siis se, ettei turistejakaan ole. Patikoijille oiva kohde ja saaren luonto onkin todella hieno. Joulukuusta maaliskuuhun en suosittele saarelle menemistä, sillä tuulet ovat niin kovia, ettei lähisaarille kulje veneitä ja sateisia pilvisiä päiviä on paljon. Tekemiset on siis aika vähissä. Joulukuussa ollessamme, jokainen niistä kolmesta turistiporukasta, joihin törmäsimme oli aikaistanut lentonsa, kuten mekin teimme. Muuna aikana saarella on kuulema hienot ilmat ja kyllähän siellä hienoja rantojakin oli (autioita sellaisia, ilman rantatuoleja, kauppiaita tai baareja). Mikäli et kaipaa yökerhoja ja muuta turistihömppää, on saari näkemisen arvoinen. Englanninkielen taitoisia ei juurikaan saarelta löydy, joka sekin kannattaa huomioida. Omasta mielestäni mukavampi saari on Phu Quoc, joka ei ainakaan vuosi sitten ollut turistien kansoittama, vaan enemmänkin vielä paikallista meininkiä.

Äänestä
  • Ollaan suuniteltu perheen kanssa matkaa vietnamiin ja tarkoitus olisi myös käydä con daolla. Kiinnostaisikin tietää onko saarella supermarkettia/kauppaa, josta saisi ostettua vaippoja ja vauvanruokaa, vai kannattaako viedä mukana?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wwwwwwwwwwwwwwwww kirjoitti:

Onko kukaan käynyt? kiinnostaisi hieman tietää, suunnitelmissa mennä käymään kyseisellä saarella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu