Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Putkiremontti

Anoppi joutui asumaan luonamme pari kuukautta putkiremontin vuoksi. Tänä aikana pääsin tutustumaan häneen paremmin. Anoppi oli usein vähissä vaatteissa, oli tosin kuuma kesäkin. Vaatetus oli yleensä alushousut ja rintaliivit tai t-paita ilman liivejä.
Sinä aikana tuli tutkittua anopin vaatekaappia ja pyykkikoriamme usein. Anoppi on 50-vuotias joten en uskonut löytäväni mitään kovin seksikkäitä alusvaatteita, enkä löytänytkään. Ihan perussettiä. Valkoisia, mustia, ruskeita alushousuja ja liivejä. Sekä yhdet läpinäkyvät!
Anoppi on aika rehevä ja se minussa alunperin kiinnostuksen herättikin. Rintaliivit ovat kokoa E85 ja alushousutkin 44 eli tuhti nainen. Mutta se mikä sai minut villin himon pyörteisiin, löytyi pyykkikorista. Anopin alushousujen tuoksu(nimenomaan tuoksu) oli jotain niin naisellista ja huumaavaa, että päätin: Tätä naista on saatava.
Anoppi kun oleili vähissä vaatteissa, niin sain usein nauttia hänen muodoistaan. Isot rinnat pursuivat liiveistä tai pilkottivat t-paidan kaula-aukosta hänen kumartuessaan. Tumma karvoitus pilkotti alushousujen välistä. Varsinkin anopin siivotessa autoin häntä mielelläni. Hänen pyllistellessään imurin kanssa teki mieli vetää anopin alushousut alas ja... Eräänkin kerran anoppi kurkotti sohvien väliseen nurkkaan, jolloin näin, että alushousujen toinen reuna oli pilluvaossa ja toinen häpyhuuli oli paljaana, herranjumala sitä näkyä!
No kyllä se anoppikin varmasti himoni huomasi, mutta ei ottanut sitä puheeksi. Ei se häntä tietysti haitannut vaan halusi kiusata. Ja saihan hänkin silmänruokaa nuoresta miehestä, joka silminnähden himosi häntä.
Olin minäkin vähissä vaatteissa usein, kesä kun oli. Pelkillä shortseilla yleensä. Anoppi kyllä muutaman kerran mainitsi siitä, että on hyvä kun urheilet niin pysyt noin hyvässä kunnossa. Kerran pienessä hiprakassa hän kehui rintakarvojani ja lihaksiani. Hänen edesmenneellä miehellään kun ei ollut rintakarvoja eikä lihaksia. No en minäkään mikään lihaskimppu ole vaan aivan tavallinen sporttinen mies. Rintakarvoja kyllä on, mutta ei liikaa.
Flirtti oli ihan jokapäiväistä, tietysti aika hillittyä silloin kun vaimo oli kotona. Mutta kun olimme kahden, anoppikin innostui leikkiin mukaan. Ajan myötä tuli mukaan pienet kosketuksetkin. Käsi vyötärölle tai kaulalle silloin tällöin jutellessa. Ja anoppi kävi kokoajan rohkeammaksi. Hän alkoi olla rinnat paljaana useammin, varsinkin aamuisin ja iltaisin.
Minäkin jouduin käymään aina vaan useammin pyykikorilla. Aina kun oli mahdollista otin sieltä anopin kahdet alushousut. Toiset kiedoin kaluni ympärille ja toisia haistelin ja maistelin. Yleensä laukesin aika nopeasti.
Sitten alkoi vaimon kesäloma ja alkajaisiksi hän oli menossa ystäviensä kanssa risteilylle Tukholmaan. Kaksi yötä laivalla ja päivä shoppailua Tukholmassa. Minä aloin kiimassani miettiä, olisiko nyt aika kypsä anopin suhteen. No oli tai ei aioin tehdä aloitteen pe-iltana.
Sen perjantai-illan tapahtumat kirjoitan hetken päästä...
314814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin se perjantai koitti ja vaimo lähti matkalle. Minä lähdin treeneihin ja kun palasin sieltä huomasin anopin olevan pienessä hiprakassa. Se helpottaisi suunnitelmiani. Kävin suihkussa ja olin pelkkä pyyhe lanteilla parvekkeella nauttien olutta. Myös anoppi tuli parvekkeelle, tietysti kossupaukun kera. Siellä istuttiin jutellen niitä näitä ja paukkuja ja oluita meni useita. Anoppikin pääsi taas estoistaan ja otti paidan pois antaen ilta-auringon ruskettaa rintojaan. Kun anoppi otti pitkähelmaisen paidan pois, huomasin hänellä olevan ne läpinäkyvät alushousut jalassa. Voi luoja mikä näky taas, tumma rehevä karvoitus kuulti läpi. Jollain ihmeen konstilla sain hillittyä haluni ja peiteltyä seisokkini. Anoppi sen sijaan haki lisää juomaa aina kun se loppui ja toi myös pientä purtavaa. Jutut alkoivat mennä jo taas aika levottomiksi ja kaksimieleisiksi. Ehdotinkin siirtymistä sisätiloihin, kävin laittamassa shortsit, anoppi sen sijaan jäi lähes aatamin asuun.
Yllätyksekseni anoppi alkoi kysellä minulta, että mitä mieltä olin hänen rinnoistaan ja ylipäänsä muutenkin kun "hän on tälläinen vanha akka". Minä tietysti kehuin häntä vuolaasti ja hän melkein suuttui, koska ei uskonut minua. Mutta leppyi kyllä ja totesin huomanneen minun katseet aiemmin.
Sitten anoppi totesi menevänsä iltapesulle ja nukkumaan. Olin kuin halolla päähän lyöty, juuri kun olimme edenneet oikeaan suuntaan. Ja juuri kun olisin uskaltanut toimia.
Anoppi tuli toivottamaan hyvät yöt, minä nousin halaamaan häntä. Hänellä oli päällään nyt yöpaita mikä ylettyi polviin asti, ennen hänellä oli vain alushousut. Siinä sitten halattiin ja anoppi rutistikin aika tiukasti eikä hellittänyt otettaan.
Minä aloin hyväillä hänen selkää ja toisella kädellä silitin niskaa. Annoin hänelle muutaman suukon poskelle ja teki minulle samoin. Sitten hän vetäytyi hieman ja totesi olevansa aika huppelissa, sanoin ettei se haittaa niin olen minäkin. Ja taas halattiin.
Hyväilin hänen selkäänsä ja annoin toisen käden laskeutua pyöreän pepun päälle ja huomasin ettei pyjaman alla ollut mitään. Puristelin pakaroita ja suukottelin anopin niskaa ja kaulaa. Anoppi hymyili silmät kiinni, joten arvelin hänen pitävän siitä. Nostin pyjaman helmaa niin että sain pepun paljaaksi ja jatkoin hyväilyä. Toinen käteni vaelsi etupuolelle hyväilemään anopin raskaita rintoja. Samassa aloin suudella anoppia suulle, johon hän myös vastasikin.
Riisuin anopin pyjaman kokonaan, suutelin ja imin hänen rintojansa. Anoppikin uskalsi jo hieman tunnustella, että mikä shortsien sisällä painoi hänen vatsaansa. Laskin ne alas, että anoppi näkisi kunnolla mikä häntä odottaa. Hän voihkaisi tarttuessaan kaluuni, mutta pelkäsin tulevani liian nopeasti jos hän runkkaisi sitä.
Kaadoin anopin sohvalle selälleen ja suutelin ja hyväilin ihania rintoja, nännit olivat kovat ja suuret. Jatkoin alaspäin vatsalle ja paksujen reisien kautta aina varpaisiin saakka kokoajan suukotellen. Anoppi voihki niin, että luulin hänen kohta saavan. Palasin samaa reittiä takaisin reisien väliin. Tunsin anopin tuoksun ja suutelin sisäreisiä siirtyen kokoajan lähemmäksi paikkaa josta olin unelmoinut.
Aloin nuolla anoppia pitkin vedoin paksuista häpyhuulista ja välillä työnsin kieltä sisään. Ihana maku! Nuolin ja imin klitorista sekä hieroin ja puristelin rintoja, kun anoppi sai orgasmin. Hän voihki ja tärisi. Puristeli reisiänsä ja painoi päätäni kiinni pilluunsa.
Annoin hänen toipua hetken aikaa kunnes nousin hänen päälleen. Anoppi levitti pillunhuuliaan ja työnnyin hänen sisäänsä muutaman sentin, anoppi voihkaisi äänekkäästi. Vedin hieman ulos ja taas muutaman sentin sisään. Se tuntui molemmista taivaalliselta. Jatkoin näin ja välillä menin syvemmälle. Anoppi puristi pakaroitani ja työnsi minua lähemmäksi, joten annoin mitä hän halusi ja porauduin anopin pillun pohjaan asti. Se tuntui tiukalta, en edes ollut sormea sinne laittanut nuollessani. Hitaasti edes takaisin jonkun aikaa kunnes tunsin vomakasta sykettä anopin pillussa ja tunsin itsekin olevani lähellä tulemista.
Anoppi nosti jalkansa olkapäilleni ja ja aloin takoa tuota ihanaa karvaista ja pulleaa pillua sydämmeni kyllyydestä. Anopin isot rinnat velloivat tahdissa, päästinkin hänen jalkansa sivulleni, että sain rinnoista kunnon otteen ja imin nännejä. Anoppi alkoi taas täristä ja voihkinta yltyi yhtäjaksoiseksi, lähes huudoksi. Nousin hieman koholle rinnoilta ja tartuin takareisistä kiinni, joita painoin anopin vatsaa kohti. Liikutin kaluani niin nopeasti kuin vain pystyin anopin pillussa. Lopulta laukesin voihkien ja sperma lähti liikkeelle täyttäen anopin ihanan pillun.
Makasimme sisäkkäin pitkän aikaa suukotellen ja vielä leikittelin rinnoilla...

Äänestä
  • kiihoittavaa,jatka ihmeessä,vaimoko mukaan ?

    Äänestä

Tästä se lähtee liikkeelle tämä tarina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anopilla kirjoitti:

Anoppi joutui asumaan luonamme pari kuukautta putkiremontin vuoksi. Tänä aikana pääsin tutustumaan häneen paremmin. Anoppi oli usein vähissä vaatteissa, oli tosin kuuma kesäkin. Vaatetus oli yleensä alushousut ja rintaliivit tai t-paita ilman liivejä.
Sinä aikana tuli tutkittua anopin vaatekaappia ja pyykkikoriamme usein. Anoppi on 50-vuotias joten en uskonut löytäväni mitään kovin seksikkäitä alusvaatteita, enkä löytänytkään. Ihan perussettiä. Valkoisia, mustia, ruskeita alushousuja ja liivejä. Sekä yhdet läpinäkyvät!
Anoppi on aika rehevä ja se minussa alunperin kiinnostuksen herättikin. Rintaliivit ovat kokoa E85 ja alushousutkin 44 eli tuhti nainen. Mutta se mikä sai minut villin himon pyörteisiin, löytyi pyykkikorista. Anopin alushousujen tuoksu(nimenomaan tuoksu) oli jotain niin naisellista ja huumaavaa, että päätin: Tätä naista on saatava.
Anoppi kun oleili vähissä vaatteissa, niin sain usein nauttia hänen muodoistaan. Isot rinnat pursuivat liiveistä tai pilkottivat t-paidan kaula-aukosta hänen kumartuessaan. Tumma karvoitus pilkotti alushousujen välistä. Varsinkin anopin siivotessa autoin häntä mielelläni. Hänen pyllistellessään imurin kanssa teki mieli vetää anopin alushousut alas ja... Eräänkin kerran anoppi kurkotti sohvien väliseen nurkkaan, jolloin näin, että alushousujen toinen reuna oli pilluvaossa ja toinen häpyhuuli oli paljaana, herranjumala sitä näkyä!
No kyllä se anoppikin varmasti himoni huomasi, mutta ei ottanut sitä puheeksi. Ei se häntä tietysti haitannut vaan halusi kiusata. Ja saihan hänkin silmänruokaa nuoresta miehestä, joka silminnähden himosi häntä.
Olin minäkin vähissä vaatteissa usein, kesä kun oli. Pelkillä shortseilla yleensä. Anoppi kyllä muutaman kerran mainitsi siitä, että on hyvä kun urheilet niin pysyt noin hyvässä kunnossa. Kerran pienessä hiprakassa hän kehui rintakarvojani ja lihaksiani. Hänen edesmenneellä miehellään kun ei ollut rintakarvoja eikä lihaksia. No en minäkään mikään lihaskimppu ole vaan aivan tavallinen sporttinen mies. Rintakarvoja kyllä on, mutta ei liikaa.
Flirtti oli ihan jokapäiväistä, tietysti aika hillittyä silloin kun vaimo oli kotona. Mutta kun olimme kahden, anoppikin innostui leikkiin mukaan. Ajan myötä tuli mukaan pienet kosketuksetkin. Käsi vyötärölle tai kaulalle silloin tällöin jutellessa. Ja anoppi kävi kokoajan rohkeammaksi. Hän alkoi olla rinnat paljaana useammin, varsinkin aamuisin ja iltaisin.
Minäkin jouduin käymään aina vaan useammin pyykikorilla. Aina kun oli mahdollista otin sieltä anopin kahdet alushousut. Toiset kiedoin kaluni ympärille ja toisia haistelin ja maistelin. Yleensä laukesin aika nopeasti.
Sitten alkoi vaimon kesäloma ja alkajaisiksi hän oli menossa ystäviensä kanssa risteilylle Tukholmaan. Kaksi yötä laivalla ja päivä shoppailua Tukholmassa. Minä aloin kiimassani miettiä, olisiko nyt aika kypsä anopin suhteen. No oli tai ei aioin tehdä aloitteen pe-iltana.
Sen perjantai-illan tapahtumat kirjoitan hetken päästä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu