Olne 18-vuotias, 59-vuotiaan aidin tytar. Talla hetkella olen kesatoissa Englannissa ja taalla vasta olen alkanut ajatella suhdettani aitiini (isani on kuollut). Meidan suhteemme on laheisempi ja oikeastaan jopa paljon parempi kuin aitini ja vanhempien sisarusteni ja taalla ikavoin aitiani todella kovasti.
Loytyyko taalta muita vanhoja vanhempia? Millaiset valit teilla on lapsiinne? Aina olen saanut kuulla etta vanhat vanhemmat jotenkin vahingoittavat lasta ja hanesta tulee sulkeutunut tai jtn vastaavaa. Itse koen olevani hyvinkin reipas, puhelias ja sosiaalinen ja lukiokin sujui erittain hyvin. Olisi mukava kuulla myos muitten vanhojen vanhempien mielipiteita
Loytyyko taalta muita vanhoja vanhempia? Millaiset valit teilla on lapsiinne? Aina olen saanut kuulla etta vanhat vanhemmat jotenkin vahingoittavat lasta ja hanesta tulee sulkeutunut tai jtn vastaavaa. Itse koen olevani hyvinkin reipas, puhelias ja sosiaalinen ja lukiokin sujui erittain hyvin. Olisi mukava kuulla myos muitten vanhojen vanhempien mielipiteita
Vastaukset 13
Vanhimmat
18v. ja kirjoittelee 50 palstalle on jo suurta vahinkoa tullut, mielestäni.
Minäkin olen 18v. paitsi että olen syntynyt aika paljon aikaisemmin, oikeastaan minun ei pitäisi kirjoitella tänne ollenkaan.
Ikävää on todeta, mutta maailma kolhii sinua ekakerran, ainakin silloin kun teet lapsia "normivuosina", eli 28-48v. ja mummia ei enää, ehkä, ole.
Mutta: Mene elämässäsi optimistisena eteenpäin, sanoi mummo autokoulussa.
Onhan sitä muutakin hauskaa kun mummot.
Ajauduin tanne palstalle kun hain suomi24n hausta sanaa koti-ikava. Ei ole tullut taalla kylla ennen vierailuta mutta tamahan nayttaa niin lokoisalta paikalta etta taidanpa taalla ruveta suorastaan vakikayttajaksi.
Etta minulla ei ole koskaan ollut isoaitia vaikka toinen mummo ja molemmat papat ovat olleet elossa. Rakkaan isoaitini valinta. Etta ei sita ole aina mummoa niilla muillakaan. Enka mina ole koskaan osannut kaivat jotain mummoa elamaani, kaitten kun ei sellaiseen ole tottunut
erään n.95-vuotiaan ukon, jota kävi säännöllisesti katsomassa nuori 20-25v nainen pienen lapsensa kanssa. Oli tämän ukon tytär. Muita siellä häntä katsomassa ei sitten näkynytkään.
Oma tytär syntyi kun olin neljänkymmenen, välimme (minä olen siis hänen isänsä, hän suunnilleen ikäisesi) ovat erittäin hyvät. Tulee töistään kohta tänne (äitinsä ei täällä asu), ruoka jo odottaa. Säästää omaa asuntoa, mutta käy varmasti sitten sieltäkin säännöllisesti täällä. Reipas ja omatoiminen muutenkin, saa hyvin ystäviä ja pärjää hienosti töissä. Olen mielestäni onnistunut hyvin kasvatuksessa.
kokemusta, mutta miehellä ja äidillään oli vielä suurempi ikäero, kuin sinulla ja äidilläsi.
Poikaa kasvatettiin kurissa ja Herran nuhteessa, epäiltiin ja vängättiin jokaisessa asiassa.
Niinpä oppi älykkäänä kiertämään totuutta, kiltisti, tosin.
Aikuisena hän on erittäin ulospäinsuuntautunut, rehellinen, seurallinen ja pidetty mies, paras maailmassa - minulle.
mitenkähän ne "vanhat vanhemmat" sitten vahingoittaisivat lasta.... ?
Äitini ei nyt nyky naisiin verrattuna ollut vanha synnyttäjä vain 38 kun sai viimeisen. Tähän viimeiseen sitten ripustautui, ettei hän päässyt elämään omaa elämäänsä. Jos yritti seurustella, niin kyllä äiti löysi tytöistä vikoja, niitä "miehenkipeitä" tyttöjä piti haukkua tullen mennen. Kun seurustelu oli jo ohi ja tyttö oli löytänyt uuden, niin kylläpä äidillä oli taas vettä myllyssä; eipä kauaa sinua surru, sinä en taas näki miten "uskollinen". En tiedä onko tässä se olennainen syy peräkamarinpoikien syntymisee.
Ajattelin et tyttäreni olisi paras tähän vastaamaan nuoruuden tuntojaan, vaan hän ei kirjoittele netissä.
Eli vaihtoehtoa tarjoan. Entäpä kun äiti on vain 16v vanhempi, ja kasvetaan äidin vanhempien kotona, kukaan ei ota todesta et toi on mun äiti
jne.
Väitän et tyttäreni kärsi/häpesi nuorta äitiään ja pyysi mummua useisiin juhliin mukaan, ettei tarvi inttää, kun ei hevin uskottu.
Toki olin nuori, pukeuduin nuorentavoin, se sattui kun tajusi et mun olisi pitänyt näyttää lähes nelikymmppiseltä, kuin muiden äisitkin.
Toki on tasoittunut, vaan mummu on enempi kuin minä, ja sen pitkin hampain hyväksyin.
vanhempi tytär sanoi vaimolle ,sä et oo yhtään äidin näköinen,kun sulla ei oo sellasta tikattua toppapukua.jäänyt mieleen.
Voi kun tuttua, kun koulussa oli vanhempien ilta multa kysyttiin etteikö likan äiti päässyt tulemaan?
Närkästyneenä kerroin olevani äiti, ja se katse...likanrääpäle..ja aviovaimokin olin, *jupisee, pientä rajaa* pressan luvalla jopa.
Olin jopa yrittänyt pukeutua "aikuismaisesti" ja meikannut kovin hillitysti jne...
Sit jo toivoinkin et mummu menee, ei riittänyt
muuttumisleikki monta kertaa mun "hermoille" :).
tässä missä asun on ollut useita 16vuotiaita ja nuorin 14 vuotias kun sai lapsen.
Tämä se nuori ÄITI on.
"Lina Medinasta tuli maailman nuorin lääketieteen historian tuntema (ja vahvistama) äiti viisivuotiaana."
Tyttäreni on 21v, ja itse olen 58v. Välimme ovat hyvin läheiset, tyttäreni muutettua pois kotoa ajattelin jopa itsekkin muuttaa perässä. Jota tyttärenikin myös ehdotti.En kuitenkaan tehnyt niin vaan annoin tilaisuuden itsenäistymiseen.Hän on hyvin sosiaalinen ja tiennyt aina mihin tähtää elämässään. Vierailemme toistemme luona. Tätänykyä hän on avoliitossa, käy töissä ja odottaa esikoistaan josta olen iloinen.Oletan että ikä-äidin lapsella on valmiuksia kohdata eri ikäisiä ihmisiä . Ainakin itse olen huomannut asian näin.
Eilen sain valokuvia, jotka menevät erääseen työhöni liittyvään kampanjaan. Olen 61-vuotias. Nuori mediassistentti, joka käsitteli kuvia oli päivitellyt, että ei voi olla, että hän on tuon ikäinen. Lapsen teko aikuisena pitää mielen ja tyylin nuorena.
Tein ensimmäisen lapseni 36-vuotiaana ja nuorimmaisen 42-vuotiaana. Vanhempi lapseni on seurustellut nyt 7-vuotta ystävänsä kanssa ja sanoo jos puhumme mahdollisesta avioliitosta, että kuules äiti olet hyvä esimerkki, en kiiruhda. Molemmat lapseni ovat hyvin menestyneita ja kivoja kavereitani. Olen onnistunut kasvattamaan heidät onnistuneesti aikuusuuteen, yksin. Erosin kun nuorempi oli vain neljän vuoden ikäinen. Mieheni oli minua huomattavasti nuorempi. Äitini sai nuorimman veljeni myös 42-vuotiaana. Veljelläni oli vaikeuksia lukioaikana hyväksyä äitini tyyli sillä äitimme oli hyvin mummomainen, joka johtui hänen ylikiloistaan ja huonoista jaloistaan. Muuten hän oli hyvin aikansa tasolla ajatuksiltaan.
Nämä ikäjutut ovat hyvin yleisiä aloituksia ja palstalaiset ovat useasti todenneet iän olevan vain numerosarja. Onneksi ikäni ei ole ollut koskaan ongelma omille lapsilleni.