Hei!
Haluaisin kuulla, onko kenelläkään kokemuksia "hankalasta" koirasta ja vauvasta.
Meillä on koira, joka on aikoinaan koiratarhalta "adoptoitu" ja on rankan taustansa takia vähän erikoislaatuinen. Melko varautunut vieraita kohtaan, suojelevainen omilleen ja ERITTÄIN huomionkipeä. Pyörii koko ajan jalkoissa ja voisi olla rapsutettavana vaikka tunti-tolkulla. Koira on nyt ensimmäistä kertaa elämässään kodissa, jossa sitä rakastetaan ja siitä huolehditaann kunnolla ja se näyttää näyttivän olostaan täysin rinnoin! :) Koska se on maailman ihanin koira, meillä sitä rapsuttellaan paljon ja huomioidaan koko ajan. Varsinkin minun on vaikea vastustaa sen ruskeita silmiä... :)Annan tulla syliinkin vaikka kouluttaja oli sitä mietä ettei pitäisi.
Nyt olemme kuitenkin alkaneet miettiä perheen perustamista ja olen pohtinut, miten meidän "nykyinen vauva" mahtaa suhtautua mahdolliseen uuteen tulokkaaseen. Olen kuullut viime aikoina useitakin kauhutarinoita siitä, miten ihan normaali taustainenkin koira voi seota ja muuttua ihan raivopääksi vauvan tultua.
Eli, pitäsikö koira laittaa "vieroitushoitoon" jo raskaus-aikana ja rajoittaa syliin tuloa ja huomion antamista pikkuhiljaa? Vai olla aivan niinkuin ennenkin ja katsoa, kuinka koira tilanteeseen suhtautuu?
Meidän koiruli suhtautuu kaikkiin vieraisiin yhtä lailla varauksella (ja toisaalta tutustumisen jälkeen syvällä kiintymyksellä), riippumatta siitä onko lapsi vai aikuinen.
Asiassa on toisaalta kaksi puolta. Rajoittaminen estää tietenkin sen, ettei muutos ole koiralle äkillinen Mutta toisaalta tuo meidän koira, niin kuin varmasti monet koirat yleensäkin, on vähän sellainen ajatustenlukija joka stressaantuu kaikesta epätavallisesta käytöksestä.
Onko kellään koiranomistajalla kokemuksia tällaisesta tilanteesta ja siitä, kuinka kannattaisi toimia?
Kiitos jo etukäteen!
Haluaisin kuulla, onko kenelläkään kokemuksia "hankalasta" koirasta ja vauvasta.
Meillä on koira, joka on aikoinaan koiratarhalta "adoptoitu" ja on rankan taustansa takia vähän erikoislaatuinen. Melko varautunut vieraita kohtaan, suojelevainen omilleen ja ERITTÄIN huomionkipeä. Pyörii koko ajan jalkoissa ja voisi olla rapsutettavana vaikka tunti-tolkulla. Koira on nyt ensimmäistä kertaa elämässään kodissa, jossa sitä rakastetaan ja siitä huolehditaann kunnolla ja se näyttää näyttivän olostaan täysin rinnoin! :) Koska se on maailman ihanin koira, meillä sitä rapsuttellaan paljon ja huomioidaan koko ajan. Varsinkin minun on vaikea vastustaa sen ruskeita silmiä... :)Annan tulla syliinkin vaikka kouluttaja oli sitä mietä ettei pitäisi.
Nyt olemme kuitenkin alkaneet miettiä perheen perustamista ja olen pohtinut, miten meidän "nykyinen vauva" mahtaa suhtautua mahdolliseen uuteen tulokkaaseen. Olen kuullut viime aikoina useitakin kauhutarinoita siitä, miten ihan normaali taustainenkin koira voi seota ja muuttua ihan raivopääksi vauvan tultua.
Eli, pitäsikö koira laittaa "vieroitushoitoon" jo raskaus-aikana ja rajoittaa syliin tuloa ja huomion antamista pikkuhiljaa? Vai olla aivan niinkuin ennenkin ja katsoa, kuinka koira tilanteeseen suhtautuu?
Meidän koiruli suhtautuu kaikkiin vieraisiin yhtä lailla varauksella (ja toisaalta tutustumisen jälkeen syvällä kiintymyksellä), riippumatta siitä onko lapsi vai aikuinen.
Asiassa on toisaalta kaksi puolta. Rajoittaminen estää tietenkin sen, ettei muutos ole koiralle äkillinen Mutta toisaalta tuo meidän koira, niin kuin varmasti monet koirat yleensäkin, on vähän sellainen ajatustenlukija joka stressaantuu kaikesta epätavallisesta käytöksestä.
Onko kellään koiranomistajalla kokemuksia tällaisesta tilanteesta ja siitä, kuinka kannattaisi toimia?
Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 8
Vanhimmat
"menee sekaisin" siitä kun tulee niin yhtäkkinen muutos, ja monet koirat stressaa sen takia kun ei saa pitää enää vauvan paikkaa itsellään ku tilalle tulee se huutava ja oksentava kakkatykki.
sen takia sun pitääkin kohdella koiraa niinkun koiraa kohdellaan, se ei oo vauva eikä se oo ihminen vaan koira.
ja heti kun sää annat sen olla koira talossa sen ei tarvi tavotella vauvan paikkaa ja teillä on vauvankokoinen aukko elämässä.
teillä ei oo sitä vauvanmentävää aukkoa perheessä jos sen paikan on vienyt koira ;)
Sekarotuinen narttumme oli 1 v, kun eka lapsi syntyi. Se ei ollut koiratarhalta adoptoitu eikä tavallaan ongelmakoira, vaan ollut meillä pennusta lähtien. Sen sijaan sen sosiaalistaminen jäi huonoksi ja suuresta ihmisrakkaudestaan huolimatta se murisi aina lapsille (siis vieraille). Pelkäsi näitä kauheasti ja kerran näykkäsikin naapurin tyttöä, kun tämä tuli takaapäin yllättäen halaamaan koiraa mahan ympäriltä (ei niin olisi tietysti saanut tehdä). Poissaollessamme koira kärsi eroahdistuksesta ja tuhosi paikkoja, mutta se jäi pikkuhiljaa pois itsekseen koiran vanhetessa.
No sitten syntyi ensimmäinen vauvamme ja annoimme koiran heti nuuskia sitä kun tuotiin kotiin, turvaistuin lattialle ja yhdessä koiran kanssa kyykkyyn ja nuuskimaan =). Koira nosti karvat pystyyn ja meni keittiön pöydän alle murisemaan. Sitä pelotti.
Pari päivää vältteli läheisyyttä, mutta sen silmistä paistoi kiinnostus ja kohta se oli valmis hyppäämään sohvalle vauvan viereen nukkumaan, laittoi pään ihan vauvan kylkeen ja "hoiti" nätisti. Vaipan tuotoksia haisteli vaatteiden läpi ja me kehotettiinkin sitä haistelemaan kovasti vauvaa, että se tutustuisi. Kaikki meni oikein hyvin.
Sitten meille tuli toinen ja kolmas lapsi ja koira ei ollut enää moksiskaan. Mikään lapsi-koira siitä ei tullut, mutta oman perheen lasten ystävä ehdottomasti. Aivan pomminvarma omien lasten kanssa.
Hei,
Huolesi on aito ja todella hienoa,että mietit asiaa jo hyvissä ajoin etukäteen.
Koiran ja lapsen yhteiselo voi olla varsin harmoonista ja ihanaa kunhan on pelisäännöt selvillä. Itselläni on isoja koiria ja vuodenikäinen tyttö ja viisivuotias erittäin vilkas poika, joten vauhtia sekä vaarallisia tilanteita riittää. Uskomattoman paljon vaikuttaa kasvattajan luona vietetty "vauva"aika. Viimeisin pentueeni kasvoi juuri tuon vilkkaan pojan kanssa ja koko sakki on erittäin lapsirakkaita ja mahtavia lasten kanssa.
Olet ilmeisen aktiivinen koirasi kanssa, joten alkaa käydä koulujen lähistöllä herkuttelemassa ja tekemässä, jotain kivaa mistä koirasi pitää.
Koirasi alkaisi yhdistämään lapset mukavaan asiaan. Ottakaa kerran viikkoon yhteinen harrastusilta, josta pidät myös aina kiinni vauvan ilmaannuttua taloon. Opettakaa myös koiralle oma petipaikka, jossa aina palkkaatte koiran ja välillä voitte viedä koira omalle paikalleen, jossa se saa aina olla rauhassa.
Voisin helposti kirjoittaa aiheesta romaanin mutta perusideana kun koira nuukaisee vauvaa nätisti seuraa aina palkka ja omalle paikalle menosta myös. Vauvalla on myös lattialla oma paikka, jonka voisi jo hieman etukäteen poistaa koiran reviiristä. Kun äiti on kiinni vauvassa voisi isä ottaa enemmän huomioon koiraa.
Koira on eläin ja lapset lapsia vaikka kuinka on asiat hienosti on aikuisen aina oltava valvovana silmänä, lapsi voi yhtäkkiä keksiä hienon idean ja työntää lelun koiran korvaan yms.
Koiralle olisi hyvä myös hieman opettaa "kärsivällisyyttä" kun lapsi vaikka tönäisee koiraa olet itse vieressä kehut koiraa ja palkitset käskyllä vaikka "anna olla" "ei haittaa". Koira oppii, että lapsi voi olla välillä hieman syyntakeeton mutta sinä aina viime kädessä laumanjohtajana suojelet sitä ja vastaat tilanteesta! Toivottavasti sain hieman valotettua sinulle ajatusta ja Onnea teille!
Varmasti palaillaan aiheeseen.
me hankittiin aikoinaan tarhasta sussari perheeseemme, edelliset omistajat olivat palauttaneet koiran sinne kun se heidän mielestään oli ongelmakoira. Itse en koiraa ole pitänyt ongelmana, koira on koira enkä oleta siltä virheetetöntä käytöstä. Koskaan ei ole ollut ongelmaa koiran suhtautumisessa lapsiin joita mulla on 5 kpl joten meteliä löytyy. Ainut mistä voin valittaa on tietysti koiran koko kun 40 kg koira pihalla juoksee täysillä jää herkästi pienimmät alle. Isomman koiran kohdalla ei ole tarvinnut pelätä että kävisi kiinni lapsiin, toinen koiramme joka on pieni seropinarttu on arvaamattomampi mutta kyllä yhteiselo on kummiskin ollut suhtkoht sopuisa murahtelee nuorimmalleni toisinaan kun tyttö liian kovakouraisesti käsittelee.Koirat kyllä taatusti reagoivat epänormaaliin käytökseen joten luulis "vierotushoidon" olevan huonoratkaisu.Mulla saattaa koirat sekä pienemmät lapset nukkua mun vieressä kun en niitä henno häätää sängystä sulassa sovussa sopuisasti kuorsaten.Kauhutarinoita taatusti maailmasta löytyy, mutta enemmän pelkään toisia ihmisiä kuin koiria ,ihmiset on paljon arvaamattomampia.
ennen mahdollisia lapsia. Luin vähän rivienvälistä/ajattelisin että sinulla koira tullut perheeseen, jossa jo lapsia? Tämä on tärkeä pointti liittyen tohon "vieroitushoitoon". Mielestäni aloittajalla todella hyvä ajatus alkaa etukäteen vähentää koiran saamaa huomiota, jos sitä nyt kohdellaan melkein kuin vauvaa. Tosiasia on, että vauvan tullessa ei aikaa muulle enää ole niin paljoa. Näin toimiessa koira ei yhdistä huomion vähenemisen johtuvan vauvasta. Eihän sitä suinkaan tarvitse kerralla heittäytyä täyshuomiomattomuuteen, vaan pikkuhiljaa niin koirakaan ei stressaannu.
Kirjasta "Koiran korjaus kirja" saat paljon hyödyllisiä neuvoja tuohon vauva asiaan liittyen ja myös noihin muihin ongelmiin joita mainitsit. Kirja maksaa jonkin verran mut kysele vaikka tutuilta jos jollain on se. Meillä kans perheenlisäys suunnitelmia ja hankala narttu koira joka ei tykkää lapsista mutta kirjan ohjeiden mukaan jos mennään niin uskon ettei meidän tarvitse koirasta luopua kun tulee lapsi taloon;)
Jos koira on tärkeintä elämässä. Unohda lapset!
jäljillä tuon "vieroitushoidon" kanssa. Näin sinun varmasti kannattaa toimia, että alat vähentää sitä huomion antamista aivan pikkuhiljaa. Koirankaan ei silloin tarvitsisi stressaantua. Toimisin itsekin niin, jos koira olisi ollut ennen lasta perheessä. Ei ainakaan haitaksi voi olla. Vauvan synnyttyä kun se huomion antaminen tahtomattakin vähenee, koska aikaa ei vain ole enää niin paljoa.