Cuplaton

Kuinka pienelle olette antaneet Cuplatonia ja kuinka monella tipalla aloititte?

Itse aloitin antamaan vauvalle nyt kaksi viikkoisena mahavaivoihin. Olen antanut nyt 1-2tippaa kerralla kun syöttöjä on niin usein, 2-3 tunnin välein.
3840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

me aloitettiin kahden viikon iässä ja 4 tippaa pieneen määrään maitoa sekoitettuna ennen jokaista ateriaa. Auttoi hyvin. Kannattaa laittaa pikkulusikaan hieman maitoa ja siihen päälle tipat kellumaan niin menee hyvin alas, eikä tipat "jämähdä" lusikkaan... Cuplatonia voi antaa vaikka heti vauvan synnyttyä, useimmiten ei vielä silloin ole kuitenkaan tarpeellista.

Äänestä

Itse annoimme Cuplatonia n. 3 viikon iästä saakka suoraan suuhun tiputtaen muistaakseni 5 tippaa kolmesti päivässä. Sitten vaihdettiin Disflatyliin ( on ymmärtääkseni rinnakkaistuote, jota tarvi antaa lievempänä n. 10-15 tippaa)
2,5 kk mennessä vaivat ei helpottanu, joten ensin säännönmukaistettiin tippojen antoa kellon kanssa ja annettiin maksimimäärää ja lopulta marssin jälleen kerran apteekkiin ja ostin törkeän kalliita Rela- tippoja (n.20€)
No onneksi meidän tapauksessa näyttää nyt sille, että tipoista oli todellista hyötyä, joten hintakaan ei enää harmita. Ainoa "ongelma" on se, et Relat pitää säilyttää jääkaapissa, mutta niitä olen antanut vain sen 5 tippaa/vrk.

Äänestä

tuossa joku kirjoitteli vaihtaneensa relatippoihin, mutta cuplaton ja relat ovat eri tuotteita hieman eri tarkoituksiin:

Cuplaton hajoittaa suolistossa jo syntyneitä ilmakuplia pienemmiksi, mikä vähentää suoliston ja vatsan turvotusta ja kipuilua (ilmavaivoja).

Relatipat taas auttavat pitämään vatsan ja suoliston bakteeritasapainoa yllä ja edistävät ruoansulatusta, mutteivät oikeastaan vaikuta ilmavaivoihin. Kaikille relatuotteet eivät myöskään sovi.

Molempia tuotteita voi kyllä käyttää samanaikaisesti vaikka vastasyntyneestä asti. Meillä käytetty jo 9kk ja hyvin ovat toimineet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuinka pienestä alkaen-Gallup kirjoitti:

Kuinka pienelle olette antaneet Cuplatonia ja kuinka monella tipalla aloititte?

Itse aloitin antamaan vauvalle nyt kaksi viikkoisena mahavaivoihin. Olen antanut nyt 1-2tippaa kerralla kun syöttöjä on niin usein, 2-3 tunnin välein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu