Mulla on tosi vaikea tilanne. Kotiuduin vauvan kanssa synnytyslaitokselta viikko sitten ja olen nyt jo aivan lopussa. Lapsen isä ei ole osoittanut kiinnostusta vauvaa kohtaan, vaikka tietää tämän syntyneen.
Vauva on siis kaksi viikkoa vanha, ja tuntuu että kärsin jonkin asteisesta masennuksesta. Pahinta on unettomuus. Vaikka vauva nukkuu, niin itse en saa unta, olen koko ajan jännittynyt ja ajatukset ovat synkkiä. En tunne lastani kohtaan mitään suurta äidinrakkautta (tiedän että sen herääminen voi kestää..) ja tuntuu että hoidan vauvaa vain velvollisuudesta.
Kadehdin ihmisiä, jotka saavat mennä ja tulla miten haluavat, niitä joilla ei ole lapsia. Itsekin olen vielä nuori, mutta tuntuu että elämä on loppunut tähän.
Minulla on ystäviä ja ihanat vanhemmat jotka ovat luvanneet auttaa, mutta luulen että tässä tarvittaisiin jotain vähän järeämpiä aseita. Jokainen päivä tuntuu olevan yhtä selviytymiskamppailua ja tulevaisuus tuntuu synkältä. Kaipaisin aivan hirveästi kumppania rinnalle, jonka kanssa jakaa arki ja tämä vauva. Yksin on todella raskasta.
Olen miettinyt ensikotia. Paikkakunnallani olisi sellainen. Ylihuomenna olisi ensimmäinen neuvola ja ajattelin puhua näistä ongelmistani siellä. Mutta pelkään että he vain sanovat, että "tuo on normaalia, se menee ohi." Ymmärtäisin sen jos olisin onnellisessa parisuhteessa, mutta elämäntilanteeni on todella huono lapsen kannalta.
Millä perusteilla ensikotiin voi päästä?
Minua ihan oikeasti pelottaa, en saa nukuttua, ja kun vauva on hereillä, olen kamalan ahdistunut, kun tuntuu että en osaa hoitaa häntä, pitää tyytyväisenä. En tiedä milloin hänellä on nälkä, milloin mahakipuja tms. Lapsenhoito vain ahdistaa todella pahasti.
Kertokaa hyvät ihmiset, mitä teen...:/
Vauva on siis kaksi viikkoa vanha, ja tuntuu että kärsin jonkin asteisesta masennuksesta. Pahinta on unettomuus. Vaikka vauva nukkuu, niin itse en saa unta, olen koko ajan jännittynyt ja ajatukset ovat synkkiä. En tunne lastani kohtaan mitään suurta äidinrakkautta (tiedän että sen herääminen voi kestää..) ja tuntuu että hoidan vauvaa vain velvollisuudesta.
Kadehdin ihmisiä, jotka saavat mennä ja tulla miten haluavat, niitä joilla ei ole lapsia. Itsekin olen vielä nuori, mutta tuntuu että elämä on loppunut tähän.
Minulla on ystäviä ja ihanat vanhemmat jotka ovat luvanneet auttaa, mutta luulen että tässä tarvittaisiin jotain vähän järeämpiä aseita. Jokainen päivä tuntuu olevan yhtä selviytymiskamppailua ja tulevaisuus tuntuu synkältä. Kaipaisin aivan hirveästi kumppania rinnalle, jonka kanssa jakaa arki ja tämä vauva. Yksin on todella raskasta.
Olen miettinyt ensikotia. Paikkakunnallani olisi sellainen. Ylihuomenna olisi ensimmäinen neuvola ja ajattelin puhua näistä ongelmistani siellä. Mutta pelkään että he vain sanovat, että "tuo on normaalia, se menee ohi." Ymmärtäisin sen jos olisin onnellisessa parisuhteessa, mutta elämäntilanteeni on todella huono lapsen kannalta.
Millä perusteilla ensikotiin voi päästä?
Minua ihan oikeasti pelottaa, en saa nukuttua, ja kun vauva on hereillä, olen kamalan ahdistunut, kun tuntuu että en osaa hoitaa häntä, pitää tyytyväisenä. En tiedä milloin hänellä on nälkä, milloin mahakipuja tms. Lapsenhoito vain ahdistaa todella pahasti.
Kertokaa hyvät ihmiset, mitä teen...:/
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei,
sinun ja vauvan hyvinvointi on juuri nyt kaikkein tärkeintä. Kirjoituksesi tänne on hyvä aloitus. Koetan antaa jotain vinkkejä, mitä vain keksin. Itse erosin odotusaikana, synnytin yksin, ja sain läheisten tukea vauvan hoidossa. Nyt poika 8v ja elämämme "normaalia".
Neuvola on hyvä paikka ottaa asia esille. Jotta ei kävisi niin, että neuvolassa sinut hyssyteltäisiin tyytymään osaasi, tee näin: kirjoita etukäteen paperille juuri esille tuomasi asiat: elämäntilanne, ongelmat (nukkuminen, kanssakäyminen lapsen kanssa, konkreettiset käytännön ongelmat, isän suhtautuminen) jne. Kirjoita myös rauhassa muistiin toivomuksesi, suunnitelmasi, perustelusi ym. Ota paperi mukaan neuvolaan, niin voit siitä tarkistaa, että olet tuonut esille kaikki ne asiat, jotka halusitkin sanoa. Muistiinpanot auttavat, jos vaikka keskustelun aikana alkaa itkettää, tai ajatukset muuten sotkeutuvat.
Ensikodista minulla ei ole kokemusta, mutta olen ymmärtänyt, että ne auttavat juurikin tällaisissa tilanteissa. Vaikka ystävät ja vanhemmat toivovat sinulle ja vauvalle hyvää, voi elämän tasoittaminen vaatia niin paljon voimia kaikilta läheisiltä, että ammattiapu on aivan hyväksyttävää ja tarpeen. Vauvan kanssa eläminen edellyttää huolenpitoa vauvasta ja itsestä 24h/vrk. Ensikodissa saa tähän tukea.
Ymmärrän kumppanin kaipuusi. Itselläni oli välillä haikeaa, olisi ollut ihana jakaa hyvät hetket vauvan kanssa rakastava kumppani vierellä. Ja tietysti sitä toivoo, että joku on tukena huonoina hetkinä. Valitettavasti kumppania ei ollut minun elämässäni vauva-aikaan, ja samoin näyttää olevan sinun kohdallasi. Tämä on vain hyväksyttävä tämän hetkiseksi tilanteeksi, myöhemmin voi olla toisin. Olet nyt saanut tehtäväksi aloittaa yhteiselon lapsesi kanssa kahdestaan. Keskity itsesi ja vauvan hyvinvointiin. Teillä on paljon hyviä hetkiä ja onnea edessänne, ehkä aluksi pieninä palasina, myöhemmin isompina tuulahduksina. Ensimmäiset yhteiset ajat ovat ihmeellisiä ja haasteellisiakin, kun vasta opettelet olemaan äiti ja te molemmat opettelette tuntemaan toisenne. Hyvä vuorovaikutus lapsen kanssa on tärkeää, ja tässä saat tukea ja neuvoja ensikodin ammattilaisilta.
Toivotan sinulle ja vauvalle kaikkea hyvää, lämpimin ajatuksin eräs toinen äiti
Hei, minutkin jätettiin juuri ennen vauvan syntymää ja jouduin yksin hoitamaan vauvan, joka nyt jo 2,5 v. Alku oli tosi rankkaa kun ei ollut kokemusta, onneksi hormonit jotenkin auttoi että jaksoi nukkumatta. Kannattaa tosiaan puhua neuvolassa, ja muista ettei ns. perusperheissäkään isä aina auta mitenkään vastasyntyneen hoidossa. Pyydä rohkeasti äitisi ja muut apuun ja ota masennuslääkkeet käyttöön jos tunnet niitä tarvitsevasi. Mulla nekin auttoi, söin 6kk. Nyt en enää niitä tarvitse ja meillä on oikein mukavaa kahdestaan pojan kanssa! KYllä se siitä ja muista ettet ole ainoa tosiaankaan, myös Yksin- ja yhteishuoltajien yhdistyksestä saa vertaistukea (taitaa olla nykyään yhden vanhemman yhdistys tms.)
Hei !
Pyydä äitiäsi / kaveriasi tulemaan asumaan kanssasi muutamaksi viikoksi. Saat sitä henkistä apua ja myös vauvanhoitoapua. Älä jää yksin murehtimaan ! Pyydä rohkeasti apua !!!
etenkin, jos ajattelit miehen alunperin osallistuvan lapsen hoitoon. Voit tilanteesta aivan hyvin selvitä. Ota kaikki mahdollinen apu vastaan mitä tarjotaan. Pelkkä synnytys ja odotuksen viime hetket voi aiheuttaa unettomuuttaa, joka tuppaa kasautumaan. Tarvitsisit varmasti kunnon lepoa. Kun on saanut levätä, jaksaa paremmin vauvan kanssa. Rakkaus lapsen voi tulla myöhemmin. Pieni vauva ei niin ota kontaktia vanhempiin, vaikka tarvitsee kontaktia vanhemmilta. Vauva voi jo varhain astia, jos äiti on väsynyt ja ei yksin jaksa. Toivottavasti saat aluksi joko kunnalta tai läheisiltä ihan pysyvää kotiapua. Kun alun jaksat, se myöhemmin palkitaan. Hienoa, että olet ryhtynyt hakemaan apua.