Ja jos sen takia aletaan suunnitella huostaanottoa, kuten aivan todistetusti monesti tehdään, niin olisiko siinä vaiheessa esim. kunnanvaltuusto tai koululautakunta oikea osoite, josta pyydetään selvitys tilanteesta? Selvitys, miksi erityisopetuksen määrä ja sen taso eivät vastaa oppilaiden tarvetta.
Se voisi olla yksi tapa puolustautua aiheetonta huostaanottoa vastaan tuossa tilanteessa.
Totta kai opetusvirastokin voisi tulla kyseeseen, mutta jotenkin tuntuu entisen kokemuksen perusteella, että niin eduskunta kuin kouluhallinto vierittävät vastuun kunnalle. Pahimmassa tapauksessa kunnanjohto vierittää vastuun lastensuojelulle... Päättymätön kehä.
Sellaisesta olen kyllä löytänyt netistä todisteita, että kunnanhallitukselle esitetyn selvityspyynnön jälkeen vanhemmat saivat lapselleen erityisopetuspaikan. Mutta kun tilanteeseen olen jo tutustunut pintaa syvemmältä, niin pelkkä paikan saaminen ei takaa vielä tavallisen oppimäärän suorittamista, vaikka lapsen kyvyt siihen riittäisivät.
Entä korvaukset?
Samoin netistä olen löytänyt todisteen siitä, että kunta oli myöhemmin maksanut korvauksia perheelle siitä, kun päivähoitopaikkaa ei oltu ensin myönnetty. Perusopetuksen saaminen kuuluu myös lasten perusoikeuksiin, joten mistä instanssista haetaan korvausta tuon velvoitteen laiminlyönnistä?
Se voisi olla yksi tapa puolustautua aiheetonta huostaanottoa vastaan tuossa tilanteessa.
Totta kai opetusvirastokin voisi tulla kyseeseen, mutta jotenkin tuntuu entisen kokemuksen perusteella, että niin eduskunta kuin kouluhallinto vierittävät vastuun kunnalle. Pahimmassa tapauksessa kunnanjohto vierittää vastuun lastensuojelulle... Päättymätön kehä.
Sellaisesta olen kyllä löytänyt netistä todisteita, että kunnanhallitukselle esitetyn selvityspyynnön jälkeen vanhemmat saivat lapselleen erityisopetuspaikan. Mutta kun tilanteeseen olen jo tutustunut pintaa syvemmältä, niin pelkkä paikan saaminen ei takaa vielä tavallisen oppimäärän suorittamista, vaikka lapsen kyvyt siihen riittäisivät.
Entä korvaukset?
Samoin netistä olen löytänyt todisteen siitä, että kunta oli myöhemmin maksanut korvauksia perheelle siitä, kun päivähoitopaikkaa ei oltu ensin myönnetty. Perusopetuksen saaminen kuuluu myös lasten perusoikeuksiin, joten mistä instanssista haetaan korvausta tuon velvoitteen laiminlyönnistä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joita mainitsit..uskoisin että ne tahot ovat enemmän vastuussa asiasta! "kunnanvaltuusto tai koululautakunta"
oma oikeustaju sanoo niin, että jos lapsi jää kokonaan sen varaan ainakin joksikin aikaa, että vanhempi opettaa häntä kotona, niin kyllähän tuosta jotain korvausta tulisi saada.
Palkkaa ei tietysti makseta, mutta jokin korvaus olisi kyllä ihan paikallaan, koska kuntien on pystyttävä vastaamaan alueellaan asuvien lasten perusopetuksesta. Opettaminen ei ole vanhempien tehtävä.
tuollaisesta tapauksesta, että kunnan resurssit erit.opetuksen järjestämiseen loppuvat, niin lapsi sijoitetaan?
Jos satut olemaan palstalla, niin kerrotko, jos olet selvittänyt korvauspuolta asiassa?
taistella laitonta huostaanottoa vastaan. Ja varmaan tuossa tilanteessa yksi hyvä tapa on pyytää kunnalta selvitys erityisopetuksen puutteesta.
Mutta kyllä minäkin haluaisin korvausta siltä ajalta, kun opetin lastani pelkässä kotiopetuksessa viime talvena! Koska veroja olen koko työikäni maksanut, niin varmasti yhteiskunnan kustantama perusopetus olisi kuulunut minunkin lapselleni ja myös sille ajalle.
Olisi kyllä hyvä selvittää, mistä korvausten hakeminen tapahtuu. Lain mukaanhan kuntaviranomaisten pitäisi neuvoa tällaisessa, mutta en luota heihin missään asiassa.
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2001/20010093
Vahingonkorvaus - Julkisyhteisön korvausvastuu
Diaarinumero: S99/1353
Esittelypäivä: 23.1.2001
Antopäivä: 19.9.2001
Taltio: 1817
Kunta oli lasten päivähoidosta annetun lain 11 a §:n 1 momentin (630/1991) mukaan velvollinen huolehtimaan siitä, että alle kouluikäisen lapsen vanhemmat saivat lapselleen kunnan järjestämän päivähoitopaikan. Tämän velvollisuutensa laiminlyönyt kunta velvoitettiin suorittamaan lapsen vanhemmalle vahingonkorvausta. Kunnan vastuuta ei rajoittanut vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin säännös. (Ään.) Ks. KKO:1997:141
VahL 3 luku 2 §
L lasten päivähoidosta 11 a § 1 mom (630/1991)
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 19.9.2001
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Asian tausta ja kanne Vantaan käräjäoikeudessa
Marjo Varsa oli Vantaan kaupungille 15.5.1996 tekemällään hakemuksella ilmoittanut tarvitsevansa vuonna 1992 ja 1995 syntyneille tyttärilleen hoitopaikat 20.11.1996 lukien, jolloin hänen oikeutensa saada sairasvakuutuslaissa tarkoitettua vanhempainrahaa päättyisi. Kaupunki oli sen jälkeen, kun se oli ensin ilmoittanut Varsan lasten jäävän odottamaan päivähoitopaikkaa, koska hoitopaikkoja ei ollut heille voitu vielä osoittaa, ja kun Varsa oli hakenut muutosta kaupungin ratkaisuun, osoittanut Varsan lapsille hoitopaikat 2.12.1996 lukien. Koska Varsa ei ollut saanut lapsilleen hakemiaan hoitopaikkoja 20.11.1996 alkaen, hän oli joutunut olemaan poissa työstä 20. - 29.11.1996 menettäen tältä ajalta palkkaa 3 169,10 markkaa.
Kaupunkia vastaan nostamassaan kanteessa Varsa totesi, että vuoden 1996 alusta voimaan tulleen lasten päivähoidosta annetun lain (päivähoitolaki) 11a §:n 1 momentin (630/1991) mukaan lapsen vanhemmilla tai muilla huoltajilla on oikeus saada lapselle kunnan järjestämä päivähoitopaikka siihen saakka, kunnes lapsi siirtyy peruskouluun. Kaupunki ei kuitenkaan ollut osoittanut Varsan lapsille hoitopaikkaa. Kaupunki oli laiminlyönyt sille laissa asetetun velvollisuuden ja oli siten vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla velvollinen korvaamaan julkista valtaa käyttäessään näin aiheuttamansa vahingon. Kaupungin laiminlyönnistä johtuen Varsa oli joutunut olemaan poissa työstä ja hänelle oli tästä aiheutunut ansionmenetystä.
Näillä perusteilla Varsa vaati kaupungin velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena 3 169,10 markkaa korkoineen.
Kaupungin vastaus
Kaupunki myönsi, että Varsalla oli päivähoitolain mukainen subjektiivinen oikeus saada lapsilleen kaupungin järjestämät päivähoitopaikat. Kaupunki kuitenkin kiisti kanteen todeten, että Varsalle ei ollut voitu osoittaa päivähoitopaikkoja, koska vapaita paikkoja ei ollut. Kaupunki katsoi, ettei se ollut virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttanut kanteessa tarkoitettua vahinkoa.
Kaupunki totesi lisäksi, että se oli korvausvelvollinen vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin perusteella vain mikäli se ei ollut noudattanut toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen asetettavia kohtuullisia vaatimuksia.
Kaupunki esitti muun muassa, että se olisi pystynyt järjestämään päivähoidon alle kouluikäisille lapsille edellä mainitun lain tultua voimaan 1.1.1996, mutta samanaikaisesti kotihoidon tukea oli alennettu yli 20 prosenttia, jolloin päivähoidon hakijoiden määrä oli kasvanut noin tuhannella lapsella. Kaupungilla ei ollut mahdollisuutta ennakoida tilannetta. Kaupunki oli lisännyt päivähoitopaikkojen määrää vuodesta 1994 yli 2000 paikalla sekä ryhtynyt muihin toimenpiteisiin päivähoitotilanteen ongelmien ratkaisemiseksi.
Kaupunki myös huomautti, että se oli pystynyt järjestämään Varsan lapsille päivähoitopaikan saman hoitajan luona kahdeksan työpäivää hakemuksessa mainitusta ajankohdasta.
Joka tapauksessa oli kaupungin mukaan korvausta vähentävänä seikkana otettava huomioon ne kustannukset, jotka Varsa oli välttänyt, eli tässä tapauksessa 963,80 markan suuruinen päivähoitomaksu.
Käräjäoikeuden tuomio 7.1.1998
Käräjäoikeus totesi, että Varsan vaatimus perustui vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ään, jonka mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Käräjäoikeus katsoi, että kaupungin toiminta päivähoitolain 11a§:ään perustuvan velvollisuuden täyttämiseksi oli julkisen vallan käyttämistä. Kunnan velvollisuutta vastasi Varsan subjektiivinen oikeus. Mikäli Varsalle oli aiheutunut kunnan velvollisuuden laiminlyönnin vuoksi vahinkoa, oli kunta vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin perusteella korvausvelvollinen. Käräjäoikeus viittasi Korkeimman oikeuden ratkaisuun 1997:141.
Kaupungin laiminlyönti oli riidaton, koska Varsan lapset olivat jääneet ilman päivähoitopaikkoja. Varsa oli tämän vuoksi jäänyt palkattomalle virkavapaalle 20. - 29.11.1996 ja hän oli kärsinyt vahinkona pidettävää ansionmenetystä tämän takia. Varsan varallisuusasemassa oli tapahtunut epäedullinen muutos, ja se oli syy-yhteydessä kaupungin menettelyyn.
Käräjäoikeus totesi, että kaupunki oli vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan korvausvelvollinen kuitenkin vain, mikäli se ei ollut julkisyhteisönä noudattanut toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Tätä poikkeusta korvausvastuusta oli tulkittava suppeasti myös siitä syystä, että se voisi vaikeuttaa lainsäädännössä vahvistettujen subjektiivisten oikeuksien toteuttamista, ottaen huomioon, että vastakkain olivat yksityinen kansalainen ja suuri julkisyhteisö.
Käräjäoikeus totesi, että valtiovallan toiminta päivähoitoasioissa oli, osittain yleiseen taloudelliseen kehitykseen liittyvistä syistä, ollut poukkoilevaa ja kunnan erityisen toimintavelvollisuuden määrittävä lain 11 a §:n voimaantuloajankohta oli siirretty alkuperäisestä 1.8.1995 siten, että laki tuli voimaan 1.1.1996. Tämä ei kuitenkaan ollut merkinnyt liian lyhyttä valmistautumisaikaa kaupungille, eikä velvollisuus tämän vuoksi ollut kaupungille kohtuuton.
Kohtuuden arvioinnissa oli otettava huomioon myös muut lainsäädännön muutokset ja yleinen talous- ja työllisyyskehitys, jotka kaikki vaikuttivat päivähoitopaikkojen kysyntään. Vaikka oikeus päivähoitopaikkaan oli säädetty jo vuonna 1991, oli paikkojen kysyntään vaikuttavaa kotihoidon tukea muutettu tukeen oikeutettujen ryhmien ja myös sen määrän osalta. Supistus oli aiheuttanut kaupungin mukaan päivähoitopaikkojen kysynnän lisäystä tuhannella paikalla. Käräjäoikeuden mielestä muutoksia ja niiden vaikutuksia ei voinut olla ottamatta huomioon kunnan toiminnan kohtuullisuutta arvioitaessa. Sitä vastoin yleisestä talous- ja työllisyyskehityksestä ennen kanteessa tarkoitettua aikaa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella olisi voitu tehdä johtopäätöksiä kohtuuden arvioinnissa.
Käräjäoikeus totesi, että kanteen hylkäämistä puolsivat asiassa esitetyt selvitykset, joista oli pääteltävissä että kaupunki oli käyttänyt varsinkin vuonna 1996 monipuolisia ja Vantaan väkilukuun nähden mittavia keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Käräjäoikeus piti kaupungin toimenpiteitä riittävinä. Tämän vuoksi kaupunki oli noudattanut tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia eikä sen vuoksi ollut korvausvelvollinen erityisen toimintavelvollisuuden laiminlyönnistä huolimatta. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Jouko Mynttinen.
Helsingin hovioikeuden tuomio 28.10.1999
Varsa valitti hovioikeuteen.
Hovioikeus lausui, että päivähoitolain 2 a §:n mukaan päivähoidon tavoitteena on tukea päivähoidossa olevien lasten koteja näiden kasvatustehtävässä ja yhdessä kotien kanssa edistää lapsen persoonallisuuden tasapainoista kehitystä. Lakisääteisen päivähoidon järjestämisen taustalla on myös lasten huoltajien työssäkäynnistä ja opiskelusta johtuva lasten hoitotarve. Sanotun lain 11 ja 11 a §:n mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että lasten huoltajat voivat saada lapselleen kunnan järjestämän päivähoitopaikan sairasvakuutuslain mukaisen äitiys-, isyys- tai vanhempainrahakauden päätyttyä. Lasten päivähoidosta annetun asetuksen 2 §:n mukaan lapsen vanhempien on tehtävä sanotunlaista päivähoitopaikkaa koskeva hakemus viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan taikka eräissä edeltä ennakoimattomissa tapauksissa viimeistään kahta viikkoa ennen tarvitsemisajankohtaa.
Hovioikeus totesi, että lasten vanhemmilla oli subjektiivinen oikeus saada lapsensa kunnalliseen päivähoitoon siihen asti, kunnes lapsi siirtyy oppivelvollisuusiän täytettyään peruskouluun. Nykyisessä laajuudessaan tämä lakiin perustuva subjektiivinen oikeus, joka koskee kaikkia alle oppivelvollisuusikäisiä lapsia, oli tullut voimaan 1.1.1996. Tästä seurasi, että sellaiselle lapselle, jonka huoltaja oli säädetyssä ajassa hakenut kunnalta päivähoitopaikkaa, kunnan on osoitettava päivähoitopaikka. Laki ei anna kunnalle oikeutta evätä päivähoitopaikkaa sitä hakevalta. Tämän lisäksi hallitusmuodon 15 a §:n 3 momentissa oli säädetty, että julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Näin ollen Varsan oli hakiessaan päivähoitopaikkoja täytynyt voida luottaa siihen, että kaupunki järjestää ne.
Kaupungin oli täytynyt olla jo etukäteen tietoinen, että 1.1.1996 voimaan tulevasta laista tulee ilmeisesti johtumaan päivähoitopaikkojen lisääntyvä tarve. Ottaen huomioon tämän ja sen, että 15.5.1996 haetut päivähoitopaikat oli pyydetty saataviksi vasta 20.11.1996 alkaen, kaupunki oli julkista valtaa käyttäessään laiminlyönyt sille lain mukaan kuuluvan velvollisuutensa evätessään Varsan lapsilta päivähoitopaikat 20.11.1996 alkaen. Koska kaupunki oli rikkonut sille laissa kuuluvan velvollisuutensa, jonka sen olisi kerrotuissa oloissa täytynyt voida kyetä täyttämään, kaupungin ei voitu katsoa noudattaneen päivähoidon järjestämiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia osoittaessaan Varsan lapsille päivähoitopaikat vasta 2.12.1996 lukien. Tämän vuoksi kaupunki oli vastuussa Varsalle tämän lasten päivähoitopaikkojen myöhästymisestä aiheutuneesta vahingosta.
Varsa oli katsonut hänelle koituneen vahingon määräksi 3 169,10 markkaa, joka johtui työansion menetyksestä ajalta 20. - 29.11.1996 Varsan jäädessä tuolloin kotiin hoitamaan lapsiaan. Kaupunki oli katsonut, että sanotusta määrästä tuli vähentää 963,80 markkaa, jonka Varsa olisi joutunut maksamaan päivähoitomaksuna, jos lapset olisivat olleet päivähoidossa jo 20.11.1996 alkaen. Hovioikeus katsoi, että Varsalle oli sinänsä koitunut 3 169,10 markan määräinen vahinko. Korvattavaa vahinkoa alentavana tekijänä ei kuitenkaan voitu ottaa kokonaisuudessaan huomioon kaupungin vaatimaa Varsalta puheena olevalta ajalta säästynyttä päivähoitomaksua 963,80 markkaa, koska Varsalle oli sanotulta ajalta lasten ollessa kotona koitunut menoja. Tarkemman selvityksen puuttuessa hovioikeus arvio korvausta alentavan tekijän määräksi 400 markkaa. Näin ollen ja kun asiassa ei ollut osoitettu olleen seikkoja, jotka näyttäisivät Varsan myötävaikuttaneen hänelle syntyneen vahingon määrään, kaupunki oli velvollinen suorittamaan Varsalle kokonaisuudessaan korvauksen hänelle aiheutuneesta 2 769,10 markan suuruisesta vahingosta.
Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti kaupungin maksamaan Varsalle vahingonkorvaukseksi 2 769,10 markkaa korkoineen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Monika Kuhlefelt, Maija-Leena Tuukkanen (eri mieltä) ja Petri Leskinen. Esittelijä Pauliina Hermunen.
Eri mieltä ollut jäsen Tuukkanen lausui:
Mitä tulee kaupungin velvollisuuteen järjestää lasten päivähoito ja päivähoidon hakijan subjektiivisesta oikeudesta siihen, olen samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö.
Mitä sitten tulee kysymykseen, onko kaupunki noudattanut tehtävälle kohtuudella asetettavia vaatimuksia, katson että kaupungin toimintaa arvosteltaessa tulee ottaa huomioon ensiksikin kyseisen ajankohdan poikkeuksellisen vaikea tilanne ja toiseksi se, että kaikessa lapsia koskevassa lainsäädännössä on lähtökohtana lapsen etu. Vaikka Varsa on hyvissä ajoin vaatinut hoitopaikkoja 20.11.1996 alkaen ja kaupunki, jonka tiedossa on ollut, että lasten kodin lähettyvillä asuva perhepäivähoitaja aloittaa työnsä 2.12.1996, on vasta siitä alkaen järjestänyt Varsan lapsille päivähoidon, katson, että kun kaupunki vähäisenä pidettävällä viivästyksellä - kahdeksan hoitopäivää - on järjestänyt nimenomaan lasten etua silmällä pitäen heille päivähoidon, että kaupunki on noudattanut tehtävälle kohtuudella asetettavia vaatimuksia.
Näillä ja muutoin käräjäoikeuden lausumilla perusteilla katson, että syytä käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ole.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Kaupungille myönnettiin valituslupa. Valituksessa kaupunki vaati kanteen hylkäämistä. Varsa vastasi valitukseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 19.9.2001
Perustelut
Vuonna 1991 säädetyllä ja vuoden 1996 alusta voimaan tulleella päivähoitolain 11a §:n 1 momentin muutoksella säädettiin kolme vuotta täyttäneiden alle kouluikäisten lasten vanhemmille ja muille huoltajille ehdoton oikeus saada lapselleen kunnan järjestämä päiväkoti- tai perhepäivähoitopaikka. Jo aikaisemmin oli vastaava oikeus saatettu voimaan alle kolmivuotiaiden lasten vanhempien hyväksi. Mainittu säännös merkitsee, että kunnan on myönnettävä lainkohdassa tarkoitettu etuus sille, joka täyttää laissa asetetut edellytykset etuuden saamiselle. Kunnan velvollisuus tarjota kyseinen etuus ei riipu esimerkiksi määrärahoista, jotka kunnan talousarviossa on tarkoitukseen varattu. Kunnan velvollisuutta päivähoitopaikan järjestämiseen vastaa siten eduntarvitsijan oikeus saada kunnalta tämä etuus. Alle kouluikäisten lasten päivähoidon osalta palvelun tarvitsijoiden asema on siten nimenomaisesti säännelty toisin kuin kunnan niin sanotun yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien palvelujen ja etuuksien osalta.
Lasten päivähoidosta annetun asetuksen 2 §:n mukaan lapsen vanhempien on pääsäännön mukaan tehtävä päivähoitopaikkaa koskeva hakemus viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Varsa oli tehnyt hakemuksen 15.6.1996 ja siinä ilmoittanut tarvitsevansa lapsilleen hoitopaikat 20.11.1996 lukien. Varsalla on siten ollut päivähoitolain mukainen oikeus saada vuonna 1992 ja 1995 syntyneille lapsilleen kunnan järjestämä päivähoitopaikka 20.11.1996 lukien. Vantaan kaupunki ei kuitenkaan pystynyt järjestämään pyydettyjä päivähoitopaikkoja tuosta ajankohdasta lukien. Varsa oli sen vuoksi joutunut olemaan poissa työstä, mistä oli aiheutunut hänelle ansionmenetystä ja siten taloudellista vahinkoa.
Kysymys on nyt siitä, onko kaupunki velvollinen korvaamaan Varsalle aiheutuneen vahingon. Korkein oikeus toteaa, että nyt kysymyksessä olevan kunnan velvollisuuden sisältönä on päivähoitolain 11 a §:n mukaan päivähoitopalvelun tarjoaminen siihen oikeutetulle. Velvollisuuden täyttämättä jäämisestä etuuteen oikeutetulle mahdollisesti aiheutuvan taloudellisen menetyksen osalta oikeussuojakeinona on tällöin vahingonkorvauslakiin perustuva korvauskanne.
Päivähoitolain 11 a §:ssä tarkoitetun päivähoitopaikan järjestäminen on kunnan lakisääteinen tehtävä, jonka täyttämisessä on siten kysymys julkisen vallan käyttämisestä. Kaupungin vahingonkorvausvastuu määräytyy näin ollen vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan. Säännöksen nojalla kaupunki on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:stä puolestaan seuraa, että jos vahinkoa on aiheutettu julkista valtaa käytettäessä, korvausvelvollisuus käsittää myös sellaisen taloudellisen vahingon, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.
Korvausvastuun syntymisen edellytyksenä oleva tuottamus voi ilmetä laiminlyöntinä tilanteessa, jossa on velvollisuus toimia. Päivähoitolaissa on säädetty kunnalle yksiselitteinen velvoite huolehtia päivähoitopaikan järjestämisestä siihen oikeutetulle. Kaupunki ei ole Varsaan nähden täyttänyt tätä velvollisuuttaan. Velvollisuuden täyttämättä jääminen ei ole johtunut sellaisista seikoista, joita ei olisi luettava kaupungin viaksi tuottamuksena. Varsan kärsimä ansionmenetys on siten vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vahinkoa, joka on aiheutunut julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin vuoksi.
Julkisyhteisön korvausvastuuta koskee kuitenkin lisäksi yllä mainitun pykälän 2 momentti, jonka mukaan vahingonkorvausvelvollisuus syntyy vain, jos tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Kaupunki on korvausvastuusta vapautuakseen vedonnut siihen, että se oli vuosina 1994 - 1996 lisännyt päivähoitopaikkojen määrää ja ryhtynyt muihinkin toimenpiteisiin päivähoitotilanteen kohentamiseksi.
Kysymys on näin ollen siitä, missä määrin mainitulla vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin säännöksellä on tässä asiassa merkitystä kaupungin vahingonkorvausvastuun kannalta. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että päivähoitolain 11 a §:n nimenomaisena tarkoituksena on ollut aikaansaada järjestelmä, jossa kunnalla edellä selostetuin tavoin on ehdoton velvollisuus huolehtia päivähoitopaikan järjestämisestä siihen oikeutetulle. Kysymyksessä on siten tilanne, jossa kunnalle on päivähoitolaissa asetettu ehdoton velvoite yksityiseen kansalaiseen nähden, nimittäin velvollisuus tarjota tietty etuus laissa määritellyt edellytykset täyttävälle hakijalle. Kunnalle laissa säädetty velvollisuus on sisällöltään sellainen, että jos päivähoitopaikkaa ei siihen oikeutetulle osoiteta, tämä jo sinänsä merkitsee, että tehtävälle asetettuja vaatimuksia ei ole täytetty myöskään vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin kannalta. Toisin saattaisi olla, jos kysymys olisi esimerkiksi kunnan järjestämän hoitopaikan sijainnista tai tasosta. Varsalla olisi ollut oikeus saada lapsilleen päivähoitopaikka 20.11.1996 lukien, mutta hoitopaikka on järjestetty vasta 2.12.1996 lukien. Näissä olosuhteissa ei vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin säännös rajoita kaupungin korvausvastuuta.
Kaupunki on myös vedonnut siihen, että hoitopaikkojen järjestäminen viipyi, koska kaupunki pyrki löytämään päivähoitopaikan lasten edun mukaisesti kodin läheltä. Tälläkään seikalla ei ole kaupungin korvausvastuun kannalta merkitystä, kun päivähoitopaikkaa ei ole lainkaan tarjottu siitä ajankohdasta lukien, jolloin Varsalla on ollut oikeus sellainen saada lapsilleen. Myöskään se seikka, että kaupunki oli kahdeksan työpäivän kuluttua mainitusta ajankohdasta järjestänyt asianmukaiset päivähoitopaikat ja että Varsalle ei aiheutunut ansionmenetystä tätä pidemmältä ajalta, ei poista tai vähennä Varsan oikeutta korvaukseen siltä ajanjaksolta, jona kaupunki laiminlöi velvollisuutensa häntä kohtaan.
Näillä ja vahingonkorvauksen määrän osalta hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Per Lindholm, Gustaf Möller, Mikael Krogerus, Pertti Välimäki (eri mieltä) ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Anne Ekblom-Wörlund.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Välimäki: Siltä osin kuin kysymys on vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisen niin sanotun standardisäännön soveltamisesta lausun seuraavan.
Päivähoitolain 11 a §:n 1 momentin nojalla kunnalle on asetettu velvollisuus järjestää laissa määrätyt edellytykset täyttäville lapsille päivähoitopaikat. Tässä asiassa on kysymys ainoastaan siitä, millainen vahingonkorvauslakiin perustuva vahingonkorvausvastuu kunnalla on silloin, kun se on rikkonut tämän velvollisuutensa. Tämä tarkoittaa, että korvauksen tuomitsemiseksi kaikkien vahingonkorvauksen edellytyksien on täytyttävä, muun muassa sen, josta säädetään vahingonkorvauslain 3 luvun 3 §:n 2 momentissa. Asiassa on otettava huomioon, että päivähoitopaikkaan oikeutettu, mutta sitä vaille jäänyt ja päivähoitopaikan muualta hankkinut voi vaatia tällaisista päivähoitokustannuksistaan kunnalta hyvitystä hallintolainkäyttölain 69 - 70 §:ssä säädetyssä hallintoriitamenettelyssä, jossa päivähoitolain 11 a §:n 1 momentissa kunnalle asetettua velvoitetta ja hyvityksen edellytyksiä voidaan arvioida toisin perustein kuin vahingonkorvausasiassa.
Kun arvioidaan sitä, onko Vantaan kaupunki noudattanut Varsan lasten päivähoitopaikkojen järjestämisessä vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tehtävän laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia, on otettava huomioon seuraavat näkökohdat.
Päivähoitopaikkojen järjestämisessä kysymys on sosiaalipalvelujen massatuotannosta. Se tarkoittaa, että kunnan on järjestettävä päivähoitopaikkoja suurelle tarvitsijajoukolle. Vantaan kaupunki on joutunut järjestämään paikkoja lisäksi tasapuolisesti laajan kunnan eri osiin. Päivähoitopaikkojen järjestämisessä joudutaan siten ottamaan huomioon yleiset koko kuntaa ja kaikkia päivähoitopaikkoihin oikeutettuja koskevat näkökohdat. Kunnan on hoidettava tämäkin tehtävänsä taloudellisesti järkevällä tavalla. Kunnan ja kaikkien kuntalaisten kannalta ei ole taloudellisesti järkevää, että kunnan olisi pitänyt järjestää päivähoitolain 11 a §:n 1 momenttiin perustuvan uuden velvoitteen mukaiset päivähoitopaikat millä hinnalla hyvänsä.
Täyttääkseen päivähoitolain 11 a §:n mukaisen velvoitteensa Vantaan kaupunki on vuodesta 1994 alkaen perustanut runsaasti uusia päivähoitopaikkoja ja lisäksi tehostanut toimintaansa vuonna 1996 erityistoimenpitein kuten ottamalla käyttöön kunnallisen kodinhoidon tuen ja tukemalla yksityisten päiväkotien perustamista aloittamiskorvauksella. Vuoden 1997 alussa kunnassa onkin lähestytty tilannetta, jossa kaikille tarvitsijoille oli tarjolla hoitopaikat. Lisäksi on erityisesti otettava huomioon, että samanaikaisesti kun päivähoitolain 11 a §:n 1 momentti tuli voimaan, valtio alensi viidenneksellä kotihoidon tukea, jonka takia vuoden 1996 alussa päivähoitopaikkojen tarvitsijoiden määrä lisääntyi kunnan kannalta ennalta-arvaamattomasti. Näillä perusteilla ja ottaen vielä huomioon, että kunta on viivästynyt Varsan lapsia koskevan velvoitteen täyttämisessä lyhyen, 20.11. - 2.12.1996 kestäneen ajan, katson, että Vantaan kaupunki on päivähoitolain 11 a §:n 1 momentin mukaista Varsan lapsia koskevaa velvoitetta täyttäessään noudattanut tehtävän laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Tämän vuoksi kumoan hovioikeuden tuomion ja jätän asian käräjäoikeuden tuomion varaan. Velvollisena lausumaan vahingonkorvauksen määrästä ilmoitan olevani samalla kannalla kuin enemmistö.
Lappeenrannan "Kaupunginvaltuusto Pöytäkirja 09.06.2003"
viitattiin.
http://kokoushallinta.lappeenranta.fi/dynastyweb2/kokous/KOKOUS-1904X-4.HTM
"..................
Kunnan järjestämisvelvollisuudesta
Viimeaikainen oikeuskäytäntö on vahvistanut käsitystä, että kunnan on järjestettävä ei pelkästään ns. subjektiivisiin oikeuksiin perustuvat palvelut, vaan muutkin lakisääteiset palvelut siinä laajuudessa kuin kunnassa esiintyvä tarve vaatii.
Ratkaisevana on pidetty KHO:n ratkaisua 1997:90. Professori Kaarlo Tuorin mukaan päätös on tulkittavissa niin, että jos kunta on talousarviossaan mitoittanut johonkin lakisääteisten tehtävien piiriin kuuluvaan palvelutoimintaan osoittamansa määrärahat kunnassa esiintyvää tarvetta selvästi alhaisemmaksi, kunta ei voi yksittäistapauksessa vedota määrärahojen puutteeseen hakemuksen hylkäysperusteena.
(Tuorin oikeudellinen asiantuntijalausunto Kuntaliitolle 5.12.2001)
Lakisääteisen järjestämisvelvollisuuden laiminlyönnistä voi seurata, että lääninhallitus viime kädessä uhkasakolla velvoittaa kunnan palvelun asianmukaiseen järjestämiseen tai kieltää puutteellisesti järjestetyn toiminnan jatkamisen esim. lakkauttamalla laitoksen. Järjestämisvelvollisuuden asianmukaisuus voi tulla arvioitavaksi myös hallintotuomioistuimessa hallintoriita-asiana tai yleisessä tuomioistuimessa esim. vahingonkorvaus- tai rikoskanteen yhteydessä....."
Julkinen palvelutuotanto
http://www.joensuu.fi/oikeustieteet/opiskelu/luentorungot/julkpalvelutuotanto_kevat2005.pdf
Minne valitetaan, tehdään ilmoitus, kantelu jne kenenkin viranomaisen toiminnasta.
Mm julkisyhteisön korvausvelvollisuus, yksityisen toiminnan valvonta.
vastauksista!
Tuli ainakin paljon luettavaa :)
Eiköhän noista jo asiat selviäkin.