Joululaulu sanoo: "Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu".
Palstalla on ollut tosi hiljaista ja nekin aiheet, joista on kirjoiteltu ovat olleet vähän väkinäisiä. Porukkaa on poistunut. Esimerkkeinä mainitakseni: B Borg asiantuntijana, Ufo-Äijä aiheeseen positiivisesti suhtautuvana ex. fysiikan opettajana, Solarman uusien tiedelinkkien välittäjänä, Kähmy ilmavalvonnan asiantuntijana ja maltillis-skeptisenä, Käpymäki ajattelemisen arvoisten aloitusten tekijänä, Dana "tietäjänä", Golf Pallo valoisana uusia näkökohtia esiintuovana persoonana ja monet muut mainitsemisen arvoiset. Eikan multipersoonallisuutta tietenkään unohtamatta, vaikka hänen astraaliolemuksensa koko kirjosta vain E#3 onkin palstaamme rikastuttanut.
Nyt vielä Kadunmies Superi Varaktori Metsuri palstaa viimeiset viikot tekohengitettyään ilmaisi poistuvansa vasemmalle.
Hyviä kirjoittajia vielä on, mutta missä persoonat? Miksi, oi miksi kaikki palstan hylkäävät, kuni rotat uppoavan laivan.
NYT ON AIKA uusien palstaa eteenpäin vievien kirjoittajien astua (siis kirjoittautua) esiin.
Miksi apatia????

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun olen useita vuosia epäsäännöllisen säännöllisesti kirjoitellut ja linkittänyt juttuja ufoista ja asian vierestä, olen havainnut sen tosiasian - että kun koulut loppuu tänne saapuu kaikenlaiset "hörhöt" & "trollit"...
Odotaakaas vain kun illat pimenevät ja koulut alkavat tilanne palautuu lähes ennalleen.
Samoin on se perusasia että kesäisin ihmiset eivät pahemmin viihdy tv:n & PC:n ääressä...
Älä menetä toivoasi - kyllä vanhat "parrat" vielä palstalle palaavat, vaikka Kähmy & Superi koko konkkaronkka vaikka joskus ovat "väläyttäneet" että heillä olisi "takki tyhjä" sekä uudet ideat loppuneet palstan kirjoituksissa...
" Koulutus kasvattaa oppilaita,
matkijoita, rutiini-ihmisiä,
ei uusien ajatusten pioneereja ja luovia neroja.
Koulut eivät ole kehityksen ja parannemisen lastenhuoneita,
vaan paikkoja, joissa pidetään yllä traditioita ja muuttumattomia ajattelutapoja."
- Ludwig von Mises -
Solarmania kaivataan palstalle t:Alusta asti mukana ollut,hengissä näemmä on.
Ajattelin kirjoittaa yhden kokemuksen mutta paskat minä semmoista kun palstan väki tämmöistä kesällä. Voin ehkä aloittaa abduktio kokemukset osion mutta en laita sinne omia kokemuksiani. Teen tuon aloituksen testatakseni vain että montako negatiivista palautetta, vai tuleeko edes yhtään palautetta aloitukseen.
heinäkuu ja luku 226.Toisaalta jos paljon tyhjää puhetta,niin ei se mihinkään
takkerru muuna kuin ehkä just numeroina kylmään rautaan.Palstan hylkääminen
ei suinkaan kuulu suunitelmiin,mutta hyvät säätkin pitää tässä yrittää käyttää
hyväksi,niitä kun ei aina ole tarjolla.Tekstit kertyneet eivät sitävastoin mihinkään
katoa,vaan odottavat rauhassa kohtaloaan,tässähän voi nääs jonkinlainen ujouskin
iskeä päälle,kun kirjoittaminen on näinkin vähäiseksi välistä jäänyt.
-Käpymäki.