Kiinteistöverolipusta

Suuret kiitokset Helsingin kaupungille kiinteistöverolipusta, nousua oli edellisestä vuodesta 3300 Eu, maksettavaa yhteensä 23 300 Eu.
On siinä taas vastikkeisiin tulossa korotus, nyt tekee neliötä kohti kuukaudessa n. 56 centtiä. Varmasti saamme siitä vastineeksi paljon palveluja kaupungilta, tontimmekin on melko suuri 1505 neliötä ja rakennuskin sotavuosilta.
Kerran vielä kerran suuret kiitokset.
13967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Totuushan on se, että "veronkevennykset" täytyy jotenkin saada veronmaksajilta takaisin.
Kevennystä tulee muutama kymppi/kk ja varmaan muitakin maksuja nostetaan taas, joten käteen jää "kevennyksen" jälkeen muutama kyppi vähemmän kuin ennen. Näi se on aina mennyt - ei auta itkeä.

Äänestä

Kiitä vaan hallitusta.
Kiinteistöverolle on laissa määrätyt ala- ja ylärajat.
Lakeja säätää hallituksen esityksestä eduskunta.

Äänestä
  • Keskiviikon Hesarissa on juttu Malmilla asuvasta eläkeiläismuorista jolla on 2000 neliön tontti ja maksaa veroja ihan tarpeeksi eli 1000 eu.
    Meillä on samaisen kunnan toisessa lähiössä tontti jonka pinta-ala on 1500 neliöitä ja pelkän tontin kiinteistövero on 19 000 Eu.
    Jotenkin kyllä tulee mieleen jo kohtuullastaminen.
    Pitäisi varmaan asua kaukana pääkaupungista.
    No kaikki verothan tietysti jyvittyy osakkaille ja jos on vuokrakämppiä niin niiden asukkaille.
    Samoin käy vuokratontilla asuville, tontin vuokra nousee samaa tahtia.

    Äänestä

  • määrittelee kirjoitti:

    Keskiviikon Hesarissa on juttu Malmilla asuvasta eläkeiläismuorista jolla on 2000 neliön tontti ja maksaa veroja ihan tarpeeksi eli 1000 eu.

    tontin pinta-alasta riippuvainen, vaan mm. KIINTEISTÖN arvosta.
    Saman kokoisella tontilla voi olla pieni kesämökki tai suuri kerrostalo ja molemmat ovat kiinteistöjä - toisella on vaan moninkertainen kiinteistövero verrattuna toiseen.

    Äänestä

  • se vero ole kirjoitti:

    Kiinteistön (eli tilan tai tontin) arvo on maapohjan ja rakennusten yhteenlaskettu arvo.

    Maapohjaltaan samankokoisella kiinteistöllä voi tosiaan olla erikokoisia ja -laisia rakennuksia, jolloin kiinteistöjen arvot vaihtelevat. Rakentamattomalla kiinteistöllä ei ole kuin maapohja, jonka arvo on suoraan kiinteistön arvo.

    Äänestä

  • se vero ole kirjoitti:

    tontin pinta-alasta riippuvainen, vaan mm. KIINTEISTÖN arvosta.
    Saman kokoisella tontilla voi olla pieni kesämökki tai suuri kerrostalo ja molemmat ovat kiinteistöjä - toisella on vaan moninkertainen kiinteistövero verrattuna toiseen.

    Talon arvo ei paljonkaan vaikuta kiinteistöveroon.
    Meilläkin tontti on 19 000 ja sotavuosina rakennettu iso kerrostalo n. 4 000.
    Tontin koko ja sen rakennusoikeus määrittelee veron suuruuden.

    Äänestä

  • ei merkitse kirjoitti:

    Tusotahan juuri on ollut kyse, että kiinteistöveron suuruuteen vaikuttaa kiinteistön arvo. Kiinteistön arvoon vaikuttaa mm. tontin koko, rakennusoikeus ja jo rakennettu määrä. Kiintestöverolla voidaan myös vaikuttaa rakentamattomien tonttien rakentamiseen, eli jos tontille ei ole rakennettu tiettyyn aikaan, niin kiinteistöveroa voidaan korottaa siihen asti, kunnes rakentaminen alkaa.
    Jotta rautalanka ei loppuisi, niin katso seuraava linkki:
    http://www.vero.fi/default.asp?article=899

    Kiinteistö on mm.:
    - joko tyhjä maa-alue
    - maa-alue sille rakennetut rakennukset (=talo)
    - maa-alue, jolla voi olla rakennusoikeutta
    - maa-alue, jolla voi olla rakennus ja käyttämätöntä rakennusoikeutta

    Äänestä

  • laki luke kirjoitti:

    Tusotahan juuri on ollut kyse, että kiinteistöveron suuruuteen vaikuttaa kiinteistön arvo. Kiinteistön arvoon vaikuttaa mm. tontin koko, rakennusoikeus ja jo rakennettu määrä. Kiintestöverolla voidaan myös vaikuttaa rakentamattomien tonttien rakentamiseen, eli jos tontille ei ole rakennettu tiettyyn aikaan, niin kiinteistöveroa voidaan korottaa siihen asti, kunnes rakentaminen alkaa.
    Jotta rautalanka ei loppuisi, niin katso seuraava linkki:
    http://www.vero.fi/default.asp?article=899

    Tuo rakentamattoman rakennuspaikan korotettu kiinteistövero on vaatimuksiltaan aika tiukka, ja siksi se tulee suhteellisen harvoin sovellettavaksi.

    Myös veroprosentin yläraja on lain nojalla niin pieni, että sijoittajalle on kannattavampaa maksaa korotettuakin veroa kuin myydä tai rakentaa.

    Ainahan kunta voi myös antaa rakentamiskehoituksen, jonka jälkeen olisi hyvä rakentaa, ettei kunnalle synny automaattista lunastusoikeutta.

    Äänestä

  • määrittelee kirjoitti:

    Keskiviikon Hesarissa on juttu Malmilla asuvasta eläkeiläismuorista jolla on 2000 neliön tontti ja maksaa veroja ihan tarpeeksi eli 1000 eu.
    Meillä on samaisen kunnan toisessa lähiössä tontti jonka pinta-ala on 1500 neliöitä ja pelkän tontin kiinteistövero on 19 000 Eu.
    Jotenkin kyllä tulee mieleen jo kohtuullastaminen.
    Pitäisi varmaan asua kaukana pääkaupungista.
    No kaikki verothan tietysti jyvittyy osakkaille ja jos on vuokrakämppiä niin niiden asukkaille.
    Samoin käy vuokratontilla asuville, tontin vuokra nousee samaa tahtia.

    1500 neliön tontin kiinteistövero ei voi olla 19.000 euroa. Tontin veroprosentti Helsingissä on 0,70%, joten 1500 neliön tontin verotusarvo pitäisi olla luokkaa 2,7 miljoonaa euroa. Tuollaista verotusarvoa ei ole edes Helsingin kalleimmissa kaupunginosissa. Joten älä viitsi kirjoittaa potaskaa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    verolipussa lukee:
    maapohja veropros 0,70 verotusarvo 2 719 566,48
    kiinteistövero 19 036,97.

    Eikä ole mitään Helsingin kalleinta aluetta läheskään.

    maapohja k-m2 5 424
    pinta-ala m2 1 506
    aluehinta e/k-m2 700,00
    tavoitearvo e7k-m2 514,500

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    No jo on kallista.

    Rak.oik. 2700
    P.a. 6400
    aluehinta 400
    tavoitearvo 294

    Ikävähennys 25%

    Maapohjasta vero 4.000 ja pientaloista 1.800.

    En ole koskaan ymmärtänyt verottajan logiikkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiittäen kirjoitti:

Suuret kiitokset Helsingin kaupungille kiinteistöverolipusta, nousua oli edellisestä vuodesta 3300 Eu, maksettavaa yhteensä 23 300 Eu.
On siinä taas vastikkeisiin tulossa korotus, nyt tekee neliötä kohti kuukaudessa n. 56 centtiä. Varmasti saamme siitä vastineeksi paljon palveluja kaupungilta, tontimmekin on melko suuri 1505 neliötä ja rakennuskin sotavuosilta.
Kerran vielä kerran suuret kiitokset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu