Hei!
Olen 20-vuotias nainen ja lukenut jonkin verran näitä tämän palstan juttuja. Tuntuu aivan käsittämättömän pahalta lukea lapsettomuudesta kärsivien tuskasta, kun itse on kaikin puolin terve ja pystyy saamaan lapsen niin halutessaan. Itselläni oli rankka lapsuus, joten tiedän jotain kipeistä ja vaikeista asioista, mutta se ei tietenkään ole millään tavalla verrattavissa lapsettomuuteen; jokainen suru on omanlaisensa. Haluaisi vaan niin kovasti, että kaikilla olisi samanlainen mahdollisuus lapsen saamiseen eikä kenenkään tarvitsisi ko. asian takia kärsiä, itkeä, murehtia tai läpikäydä vaikeita hoitoja. En voi edes kuvitella, miten pahalta teistä tuntuu, kun itsestä tuntuu niin hirveältä pelkästään lukea teidän tuskastanne ja yrittää eläytyä siihen. Mieleen tulee vain ajatus, että jos voisi jotenkin auttaa.
Olen nyt ymmärtänyt, että Suomessa sijaissynnyttäminen on laitonta, mutta jotkut kiertävät tätä lakia viemällä sijaissynnyttäjänsä ulkomaille hedelmöityshoitoihin, ja ainoastaan synnytys ja adoptio tapahtuvat kotimaassa. Olisinkin kiinnostunut tällaisesta vaihtoehdosta ja siitä, että pystyisi tarjoamaan jollekin lapsettomalle ihmiselle mahdollisuuden omaan lapseen. Kuinka yleistä tällainen siis on? Onko sijaissynnyttäjille kysyntää, vaikka se Suomessa onkin nykyisin kiellettyä?
Myös munasolujen luovuttamista olen ajatellut. Siitäkin luin jonkin verran ja käsitin, että luovuttajista on pulaa. Onko näin? Itse olen vielä melko nuori eikä minulla ole omia lapsia, mutta haaveissa olisi tehdä lapsia ihan tässä muutaman vuoden sisällä ja sen jälkeen mahdollisesti toimia sijaissynnyttäjänä ja/tai luovuttaa munasoluja. Olisi kaiketi suotavaa olla jo raskauden läpikäynyt ennen luovuttamista tai sijaissynnyttämistä, ainakin niin minä ymmärsin. Korjatkaa jos olen väärässä.
Mutta toivottavasti saan teiltä vastauksia ja näistä asioista viriäisi keskustelua. Olisi todella hienoa olla jotenkin avuksi. Jaksamisia kaikille. :)

Vastaukset 12
Vanhimmat
Sanot, että olet kaikinpuolin terve ja halutessasi saat lapsen. Niin minäkin vielä muutamia vuosia sitten kuvittelin...
Toisin kuitenkin kävi. Kaikinpuolin terve olen edelleenkin, mutta lasta ei silti neljän vuoden yrittämisen jälkeenkään kuulu. Hienoa, että olet kiinnostunut auttamaan lapsettomuudesta kärsivää, mutta älä kuitenkaan pidä helppoa raskautumista itsestäänselvyytenä. Elämä yllättää...
Tietenkin olen myös tätä ajatellut, eihän se raskaaksi tuleminen mikään itsestäänselvyys ole missään tapauksessa. Mutta enhän minä vielä olekaan kenellekään muulle lapsia tekemässä tai munasoluja luovuttamassa, kunhan asiaa pohdiskelin näin ennalta ja hypoteettisesti ajattelin, että jos se lapsen saaminen minun kohdallani on mahdollista, niin mielelläni saman soisin muillekin apua tarjoamalla. Sitten tulevaisuudessa, kun asia on ajankohtaisempi. Tiedustelin vain tilannetta, että onko tämän kaltaiselle avulle miten suuri tarve. :)
Tuonkaltainen hoito ja oleskelu ulkomailla (koska suomessa ei sijaissynnytys ole sallittua) olisi todella kallista ja kuka siihen ryhtyisi kun lapsen voi myös adoptoida "valmiina". Lisäksi, mitähän mieltä tuleva miehesi olisi kun alkaisit paisua ja tehdä muille lapsia. Pari omaa lasta ensin ja sitten vieraille lapsia... se on kuules aika rankkaa. Paikat repsahtaa ja tulee terveysongelmia. Raskaus ei ole koskaan riskitön. Lisäksi kun saat vauvan, tulee sellainen luontainen hormoonimyrsky ja hoivavietti että miten voisit siinä antaa synnyttämäsi lapsen tuosta vain pois? Ehkä et vielä lapsettomana tiedä miten valtavat äidinvaistot vauvan synnyttyä heräävät.
Minullakin oli vuosia sitten samankaltaisia haaveita, mutta käytännössä kun järjellä ajattelin niin aika hurjaa... tosin olisin synnyttänyt vain siskoilleni/sukulaisille jos eivät itse olisi lapsia voineet tehdä.
Kallistahan se olisi, mutta kai niitäkin ihmisiä on, jotka olisivat valmiita tuohon mukaan lähtemään. Tai sitähän minä arvuuttelin, että onko sellaisia. Ja mun mies suhtautuu asiaan ihan hyväksyvästi, ollaan tästä moneen otteeseen keskusteltu yhdessä. :)
Enkä nyt tietenkään oleta, että se mitenkään helppoa olisi, mutta kyllä mä varmaankin osaisin asennoitua vauvan pois antamiseen. Eihän se oma olisi. Täytyisi vain tehdä itselle selväksi, että tämä ei ole minun, olen vain "hautomo" tälle uudelle elämälle. Varmasti luopumisessa olisi omat vaikeutensa, mutta siihenkin ajatukseen mulla on vielä aikaa kypsyä.
Terveydellisestä puolesta en vielä tosiaan tiedä, kun en kertaakaan ole raskaana ollut, mutta nimenomaan totesin tekeväni ensin omia lapsia. Jos siis kaikin puolin terve olen ja pystyn niitä lapsia saamaan. Sittenhän sen näkee, että miltä tuntuu ja miten vaikeita itse raskaus ja synnytys ovat. Ja että onko enää halua muiden lapsia synnyttää. Taas korostan, että hypoteettisesti ajattelin. :)
Mene hoitoon! Sinulla on selvästi mielenterveysongelmia.
Niin, ja jos asiallisia kommentteja saisi. Kiitos.
Olet ehkä vähän asioiden edellä. Hienoja ajatuksia mutta eipä tuo lohtua vaikeassa tilanteessa oleville. Käy läpi raskausaika ja synnytys ja mieti sen jälkeen montako kertaa sen haluaisit tehdä omia tarpeitasi ajatellen. Mieti sen jälkeen oletko valmis tekemään sen toisen puolesta.
Itse on synnyttänyt ja kokenut elämäni upeimman tunteen, äidiksi tulon.
Silti kärsin lapsettomuudesta ja voin sanoa että vaikka kuinka hyvin ymmärrän lapsettomien tuskan, en ole valmis uhraamaan itseäni toisten raskauksien takia.
auttamasi/auttamiesi pariskuntien puolesta. Meille tehdään hoitoja luovutetuilla munasoluilla enkä voi kylliksi kiittää niitä ihmisiä jotka antavat minulle mahdollisuuden olla äiti.
Sijaissynnytyksestä en osaa sanoa mitään, mutta munasolujen luovuttajista on TODELLA kova pula ja voit niitä luovuttaa jo nyt ennen omia lapsia.
Onnea tulevaan, niin mahdollisen luovutuksen kuin omienkin lasten suhteen!
Minulla myös ollut vähän samankaltaisia ajatuksia sijaissynnytyksestä, koska mielestäni on täysin epäoikeudenmukaista, että se on lailla kielletty suomessa.Minä en kuitenkaan siihen ikäni puolesta käy ja omienkin lasten hankinnassa ollut suuria vaikeuksia.
Munasoluja kannattaa käydä luovuttamassa, jos täyttää siihen tarvittavat kriteerit.
Minkäslainen tapahtuma se munasolujen luovutus oikein on, eli mitä siinä oikein tehdään? Onko jotain vaatimuksia esim. terveydentilan/lääkityksen/yms suhteen? Entä voiko siitä tulla jotain komplikaatioita? Mielelläni voisin osan omasta kropastani tähän tarkoitukseen antaa, jos vain täytän kaikki mahdolliset vaatimukset.
olen samalla kannalla kuin jo vastanneetkin, ehkä kannattaa ensin katsoa omia raskauksia ennenkuin päätät tarjota kohtuasi lainaan. Eettinenkin puoli vähän tuntuu vaikealle.
Mutta munasolujen luovutus taas.. siitä minulla on yhden kerran verran kokemusta. Jos tahdot, käy lukemassa blogiani ja jätä ihmeessä kommenttia tai kysymyksiä. Itse suunnittelen toista luovutuskierrosta piakkoin alkavaksi.
http://www.nuppunen08.vuodatus.net/
Hei!
Minun mielestäni jokaisen ihmisen tulee itse tehdä omat päätöksensä ja mielestäni niitä päätöksiä ei kenelläkään ole lupa aliarvioida julkisesti.
Jos haluat lainata joskus kohtuasi, se on sinun asiasi ja minun mielestä teet jonkun ihmisen näin todella todella onnelliseksi. Luulen, että sellainen pari ja kohdunlainaaja joka tähän on ryhtymässä on varmasti ajatellut asiaa ja kypsytellyt mielessään hyvin kauan.
Kohdunlainaminen voi olla ainoa keino saada biologinen lapsi, joka on kaikkien hartain toive, jos ollaan rehellisiä. Kaikille ei adoptoio ole se oikea keino saada lapsia ja joillakin sekin keino on mahdoton toteuttaa esim. sairauden vuoksi. Kiitos sinulle, olet lämmin ja empaattinen ihminen!!!