2012 ja valaistuminen

Vuodesta 2012 on täällä spekuloitu ennenkin. Itse arvelen että silloin lopullinen totuus E.T-olioista ja laajempi käsitys universumin olemuksesta tulee julki ja kanssakäyminen muiden sivilisaatioiden kesken alkaa. Ihmiskunta harppaa aimo askeleen kehityksessä eteenpäin, uudet energia muodot korvaavat fossiiliset polttoaineet (kunhan jenkit ovat ensin kynyttäneet kaiken rahan irti öljystä). Tapahtuuko tämä paljastus alieneiden vai ns. Illuminatin toimesta, sitä en osaa sanoa. Mitä muut ovat mieltä?
101253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

//Mitä muut ovat mieltä?//



- Luulen tuon vuosi-luvun olevan vuosi-luku muiden "kohdalleen" osuneiden ennustettujen vuosi-lukujen seassa.

Fossiiliset poltto-aineet ja niiden käyttö perustuvat auto-teollisuuden ja öljystä elantonsa saavien haluttomuuteen luopua bisneksestään, no se heidän on joskus tehtävä, mutta epäilen syyresti, että 2012 ei ole lähellekään tuota vuotta, se tulee liiaan pian.

Mahdolliset vieraat kulttuurit eivät joukko esiinny luultavasti koskaan ihmis-petojen sukukunnan edessä, saisivat varmasti korvilleen, jos sellaiset heillä olisi, tai on.

Äänestä
  • Tämä oli siis spekulaatiota ja tarkoitin että jos nyt jotain ihmeellistä kyseisenä vuotena tapahtuu (ainakin siitä houritaan monelta taholta) niin arvelen sen olevan jotain tuon suuntaista. Maailman loppuun en usko. :D

    Ja viittauksessani jenkkeihin tarkoitin lähinnä siis sikäläisiä öljy-yhtiöitään mitkä tosin periaatteessa pyörittävät maan politiikkaa miten lystäävät.

    Äänestä

  • perslennätin kirjoitti:

    Tämä oli siis spekulaatiota ja tarkoitin että jos nyt jotain ihmeellistä kyseisenä vuotena tapahtuu (ainakin siitä houritaan monelta taholta) niin arvelen sen olevan jotain tuon suuntaista. Maailman loppuun en usko. :D

    Ja viittauksessani jenkkeihin tarkoitin lähinnä siis sikäläisiä öljy-yhtiöitään mitkä tosin periaatteessa pyörittävät maan politiikkaa miten lystäävät.

    Ja viittauksessani jenkkeihin tarkoitin lähinnä siis sikäläisiä öljy-yhtiöitään mitkä tosin periaatteessa pyörittävät maan politiikkaa miten lystäävät.

    Perusteletko hiukan tarkemmin väitettäsi, vai onko vain mutu tuntumaa. Jos tekee mieli niin kovasti jenkeille irvailla, (ainoat ihmiset toisella taivaankappaleella käyneet) mene jonnekin kommunisti palstalle kirjoittamaan skeidaa.

    Äänestä

  • ja jenkit tätä kirjoitti:

    Ja viittauksessani jenkkeihin tarkoitin lähinnä siis sikäläisiä öljy-yhtiöitään mitkä tosin periaatteessa pyörittävät maan politiikkaa miten lystäävät.

    Perusteletko hiukan tarkemmin väitettäsi, vai onko vain mutu tuntumaa. Jos tekee mieli niin kovasti jenkeille irvailla, (ainoat ihmiset toisella taivaankappaleella käyneet) mene jonnekin kommunisti palstalle kirjoittamaan skeidaa.

    Rebublikaanit ovat öljyteollisuuden sätkynukkeja jotka taas saavat sitä kautta rahaoitusta ja poliittista tukea takaisin. Likaista valtapeliä jossa ainoastaan raha ratkaisee.

    Äänestä

  • perslennätin kirjoitti:

    Rebublikaanit ovat öljyteollisuuden sätkynukkeja jotka taas saavat sitä kautta rahaoitusta ja poliittista tukea takaisin. Likaista valtapeliä jossa ainoastaan raha ratkaisee.

    Yhdysvalloissa on yksipuolue järjestelmä :/ Se että siellä vedetään showta jostain muusta ei muuta asiaa miksikään.. huokaus ja haukotus.

    http://video.google.com/videoplay?docid=-8545585184878490822

    Ehkä Michael Tsarion osaa sanoa vuodesta 2012 koherentin kokonaisuuden, tai sitten se se oli ihmisistä noin yleisesti :)

    Äänestä

New world in the morning never comes.

Tada dam ta da dam.

Äänestä

Tuona vuonna ainakin internet suomessa on kaatunut toimimattomuutensa vuoksi koska ei kyetty kasvaneelle internetin käyttäjämäärälle tarjoamaan muuta kuin tukkoisia laajakaista yhteyksiä. Suomi on tuolloin muutenkin jo jäänyt teknillisessä kehityksessä maailman häntäpäähän jota se on kyllä jo nytkin eli ts. "pudonnut jo junasta aikaa sitten"

Ilmastonmuutoksesta ei enää puhuta kun huomataan, että ilmasto ei sitten niin paljon lämmennytkään mitä annettiin vuonna 2008 vielä ymmärtää. Suomessa tuolloin inflaatio on huipussaan ja kaikki maailman kalleinta.

Ja vielä ufoista.. tällä palstalla pähkäillään edelleen onko niitä vai ei ja mitään sen kummempia todisteita ei edelleenkään ole ilmaantunut.

Äänestä
  • Intenet:

    Tuleen olemaan "palasina" ja kontrolloituina ja sensuroituina Introina: sisältö, tietoturva ym. siis, "meidän perhe-korttelin-yhteiskuntaluokan turvallinen Intenet" ja kaikilla on kivaa turvallisesti :) Kaistaa taas riittää, mutta vain maksukyvyn mukaan.

    Ilmat:

    Jos ei sada, on poutaa. Talvella pakkasta, kesällä ei kovin.

    Suomea ei ole. On Northern Finnlanders - euro-osavaltio. Lähi-itä on radioaktiivista aluetta, jonne ei kannata mennä kuljeksimaan ilman lyijysuojakerroivoide-X:n antamaa suojaa x 89, minuuttia kauempaa aikaa. Muille muutpaitsi enkin on em. alueelle pääsy kielletty ellei satu olemaan Z-öljy-yhtiön palveluksessa, joka imeskelee raaka-aineensa rippeitä maaperästä - toisin, kuin euroaaisan äärimmäisessä pohjoisosassa vastaava teollisuus kukoistaa ettei mitää määrää ja ilma vaan sakeentuu hiiliyhdistä entisestään.

    Ufohavaintoja ei olla tehty kahteensataan vuoteen. Mahdolliset ehdokkaat ammutaan alas "Outer detect (myös metoriitten varalta) and Defence (kaiken varalta)" -tsydeemin toimesta.

    Tupakin poltto on laitonta. Olutta tulee kotiin hanoista. Ydinjätteet ammutaan Aurinkoon raketeilla. Ex-Suomi on voittanut (vieläkin sinnittelevän Ruotsin viimeiset kahdeksan vuotta jääkiekossa kaikissa kohtaamisissa vähintään kolmella maalilla). Sähkö ei maksa mitään vaikka kaikki vesivoimalat on purettu vapaa-ajankalastajien iloksi ja patruunasukujen suruksi.

    Maailman bioversiteetti on supistunut puonleen nykyisestä. On havaittavissa normaalisti hedelmöittyneissä spontaania sukupeuolettomuutta yhä enemmän -> ennuste: miessukupuoli häviää parissa tyhannessa vuodessa.

    Kuu voittaa maan 2-0 "orbit-ball" -finaalissa toistamiseen. Merkurius on höyrystynyt olemattomiin: Suositellaan Ray-kerroista 3000-XX kaikille ulkoilijoille...


    lol :D

    Äänestä

Vuonna 2012

- löytyy Ranskasta Nostradamuksen kirjoitusten mukainen kulta-aarre

- kehitetään uusi kosmologinen teoria joka saattaa edeltäjänsä häpeään

- havaitaan merkkejä maapallon ulkopuolisesta tekniikkaorientoituneesta sivilisaatiosta, johon ei kuitenkaan saada yhteyttä koskaan

- uskonnot uudistuvat ja ohittavat tieteen uskottavuudessa rinnan (ja vieläpä DD-kuppien) mitalla tarjoten tavan tallaajille mielekkään ja toivorikkaan elämän mahdollisuuden

- tiede fakkiutuu yhä pahemmin ja menettää suosiotaan maailmankuvan perustana koska se on erkaantunut niin kauas ihmisten arkipäivästä

- ihmetellään miten lyhytnäköisiä maya-intiaanit ovat olleet kun eivät ottaneet meitä huomioon kaleteriaan laatiessaan

- kehitetään uusi Nibiru-teoria niin että voidaan ruveta odottamaan esim. vuotta 2027 henkeään pidätellen

Äänestä

aivan aluksi haluisin pahoitella nykyisen bittilainsäädäntömme aiheuttaman työseisauksen aiheuttamia vastoinkäymiskustanteita kustannepaikoittain. Henkilö, eli persoonatasolla toivonkin,että aikalineaarisella tasolla ilmenevä ongelma ei laajenevassa määrin pohjaudu laajenemisteoriaan.Näihin tekniskehityssidonnaisuuksiin viitaten ja yksilön sanavapaustaistelijaominaisuus-geeneihin vedoten, anon työryhmäni puolesta työryhmäni määräaikaisvapautusta työryhmältäni. persoonatasolla olen pahoillani.Palanemme, *kunhan sana on vapaa. (*viitaten työryhmäjäsen Noonen kirjaamiin lähinykytulevaisuus yhteiskunnan kohtaamiin epäkohtiin ja niistä aiheutuneisiin ongelmiin.)kiitollisesti teidän nimimerkkinne:

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perslennätin kirjoitti:

Vuodesta 2012 on täällä spekuloitu ennenkin. Itse arvelen että silloin lopullinen totuus E.T-olioista ja laajempi käsitys universumin olemuksesta tulee julki ja kanssakäyminen muiden sivilisaatioiden kesken alkaa. Ihmiskunta harppaa aimo askeleen kehityksessä eteenpäin, uudet energia muodot korvaavat fossiiliset polttoaineet (kunhan jenkit ovat ensin kynyttäneet kaiken rahan irti öljystä). Tapahtuuko tämä paljastus alieneiden vai ns. Illuminatin toimesta, sitä en osaa sanoa. Mitä muut ovat mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu