Hiekkalan Lapset

Ensimmäinen kirjasarja,jonka lukemaan opittuani kahlasin läpi oli Vuokko Niskasen kirjoittama tarina Hiekkalan lapsista.
Tarina sijoittuu luovutettuun Karjalaan aikaan ennen sotia ja myös evakko-aikaan.Luin nuo kirjat useampaan kertaan ja muistan vieläkin,millaiseksi kuvittelin Käkisalmen ja Viipirin.
Viime talvena muistin nuo kirjat ja halusin ne itselleni,että voin lukea ne lapsilleni.Sain todella tehdä töitä,että löysin tuon sarjan,mutta se kannatti.
Olen lukenut nyt lapsilleni tätä yhteis nidettä ja olen huomannut kuinka tarina on uponnut myös pojilleni.
Anoppini on evakko ja tätä kautta lapseni ovat saaneet kuulla hieman siitä ajasta,kun mummo oli pieni ja joutui evakkoon.
Olisi kiva tietää,mikä kirja/kirja sarja lapsuudesta on tehnyt teihin niin suuren vaikutuksen,että haluatte lukea sen myös lapsillenne.
Mukavia lukuhetkiä!
11361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muutama vuosi sitten tämä kirja löytyi vanhempieni varastosta, olin saanut tämän 7-vuotis synttärilahjaksi syksyllä 1981 kun olin ekaluokalla. Kaipa se on silloin aikoinaan tullut luetuksi.
Kirjani on 4. painos vuodelta 1980 ja siinä on paperiset irtokannet, samanlainen kuin tässä kuvassa:
https://sites.google.com/site/terhirannela2/hiekkalanlapset.jpg

Kirja on säilynyt siistissä kunnossa, paperisissa irtokansissakaan ei ole kuin ihan pieni repeämä alareunassa.
Kirjassa on omistuskirjoitus, syntymäpäivälahja mummoltani ja ukiltani, jotka ovat jo poistuneet tästä maailmasta. Mukava muisto niiltä ajoilta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Inkeri pieni kirjoitti:

Ensimmäinen kirjasarja,jonka lukemaan opittuani kahlasin läpi oli Vuokko Niskasen kirjoittama tarina Hiekkalan lapsista.
Tarina sijoittuu luovutettuun Karjalaan aikaan ennen sotia ja myös evakko-aikaan.Luin nuo kirjat useampaan kertaan ja muistan vieläkin,millaiseksi kuvittelin Käkisalmen ja Viipirin.
Viime talvena muistin nuo kirjat ja halusin ne itselleni,että voin lukea ne lapsilleni.Sain todella tehdä töitä,että löysin tuon sarjan,mutta se kannatti.
Olen lukenut nyt lapsilleni tätä yhteis nidettä ja olen huomannut kuinka tarina on uponnut myös pojilleni.
Anoppini on evakko ja tätä kautta lapseni ovat saaneet kuulla hieman siitä ajasta,kun mummo oli pieni ja joutui evakkoon.
Olisi kiva tietää,mikä kirja/kirja sarja lapsuudesta on tehnyt teihin niin suuren vaikutuksen,että haluatte lukea sen myös lapsillenne.
Mukavia lukuhetkiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu