Bio Rex

Vastikään oli Keskipohjanmaassa juttua Bio Rexistä ja sen asettamisesta myyntiin. Yrittäjä ihmetteli siinä, miten Kokkolassa ei ole elokuvissa käynti kasvanut toivottuun tahtiin remontin jälkeenkään, kun vertaa esimerkiksi Pietarsaareen. Mistähän tämä johtuu?

Vaikuttaisikohan siihen yhtään mm. seuraavat seikat:
Remontin jälkeenkin salit ovat yhä p**seestä, katsomo on aivan liian loiva, jos joku istuu edessä olevassa penkissä, saa katsella puolet elokuvasta tämän takaraivoa(ei, en ole kääpiö, vaan yli 180cm). Voin vain kuvitella kuinka ärsyttävää tämä on minua lyhemmille elokuvissa käyjille. Mennään mihin tahansa KUNNON elokuvateatteriin, niin katsomo on niin jyrkkä, että ei haittaa, vaikka joku koripallojoukkueen jenkkivahvistus tulisi eteen istumaan. Pelkällä uudella äänentoistolla ei tehdä hyvää elokuvateatteria.

Toinen mainittavan arvoinen seikka lienee elokuvatarjonta. Ympäri maailmaa on kehuttu ja hehkutettu uutta Batman-elokuvaa ja tämä on noussut imdb:n rankingissakin ykköseksi kautta aikain parhaana elokuvana. Mutta kokkolaan tätä ei tietenkään saada esitykseen. Ensi-illasta on jo 2 viikkoa, eikä vieläkään ole Batmania esityksessä, sen sijaan pyöritetään esim. uutta X-Files-rainaa, joka on flopannut aivan täysin ympäri maailmaa. Itsekin kävin Pietarsaaren elokuvateatterissa katsomassa Yön Ritarin ja näin on tehnyt moni muukin. Kyllä lähtökohta on se, että jos maksaa kalliit elokuvaliput, elokuvan pitää olla sellainen, joka kiinnostaa...

Ei tarvi ihmetellä, miksi ei katsojia riitä...
103616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Itse ihmettelin kanssa aivan saa asiaa. Oli kova hinku päästä kattomaan uusi batman joten kävin tsekkaan sen sitten oulussa. Harmi vaan kun juuri tälläisiä elokuvia rex kaipais, kun batman sitten saapuu kokkolaan niin suurin osa on jo käynyt kattomassa sen:D

Äänestä

....saa sitä ihmetellä ku kokkolassa sijoitettiin yli 100-keur ja Pietarsaaressa kymmenkertainen summa. Ehkä olis kannattanut tehdä tämän vuosituhannen kriteerit täyttävä elokuvateatteri heti kerralla.
Ps. Ennusteiden mukaan Kokkolassa tulee popcornit leffateatteriin n.v.2078

Äänestä

Minä taas kaipaan laatua erillaisuuden myötä tänne. Ihan hyvin voisin vaikka käydä batmaninkin kattomassa mutta tuollaiset valmiiksi kanonisoidut elokuvat eivät kuitenkaan ole minulla ensimmäisenä mielessä. Eikä anneta 10-30 vuotiaiden amerikkalaisten päättää mikä on hyvä elokuva. imdb rangin taso tippuu kohta rajusti alaspäin kun eurooppalaiset alkaa antamaan pisteitä. Vaikka euroopassakin nuoret ovat suurinpia äänestäjäryhmiä, niin silti se tippuu. Missä siis on aasilaiset elokuvat, eurooppalaiset, venäläiset jne. siis muut maat kuin jenkki ja suomi. Sitä minä kaipaisin. Erillaista näkökulmaa elokuvaan. Kuvitelkaa maailmaa jossa saisi vain suomalaista ja jenkkiläistä musaa. Tai vaikka kirjallisuutta, kirjasto tarjoaisi vain suomalaisten tai amerikkalaisten kirjallisuutta. Se olisi tylsää. Tämä tylsyys vainoaa suomalaista elokuvan katsojaa. Ainoana poikkeuksena on pääkaupungiseutu jossa voit nähkä elokuvia kaikista maanosista. Tosin sielläkin tarjonta on supistumaan päin. Ei maanosa itsessään sano onko elokuva hyvä vai huono mutta kyllä jenkkilän taso on jatkuvasti laskemaan päin. Jos se nyt koskaan mikään kovin korkea on ollutkaan. Kuinka moni Kokkolalainen elokuvan katsoja tietää että maailman suurin elokuvateollisuus sijaitsee Intiassa. Montako intialaista elokuvaa osaatte sanoa. Minä en osaa sanoa yhtään, mutta pari olen nähnyt. En vain muista nimiä. Mutta se sitä erillaisuutta. Ja juuri sitä minä kaipaan. Elokuva on aivan liian hieno taidemuoto pilattavaksi sokeudella jonka parin maan elokuvien katsominen aiheuttaa.

Äänestä
  • Allekirjoitan. Muutakin kuin suomalaisia ja amerikkalaisia elokuvia Kokkolaan.

    Äänestä

  • Ei kai periaatteesta sitäkään vastaan mitään ole, mutta pysytään kuitenkin realiteeteissa ja siinä, että mikä tosiasiassa kannattaa.. Siihen on syynsä takuulla, että miksi moiset ovat pääkaupunkiseudullakin vähenemään päin, syy täytyy olla yksinomaan siinä, että ne eivät kannata. Ei Kokkolan kokoisessa paikassa ole kysyntää moiselle paikalle, joka pyörittää muuta kuin "mainstream" -elokuvia. Ja se on taivahan tosi! Eihän tällä paikkakunnalla menesty edes levykauppa. Onhan se tylsää, jos olisi pelkästään suomalaista tai jenkkiläistä musaa, mutta pistäkääpä radio päälle jollekin näistä "pääkanavista" mitä kuunnellaan, eihän sieltä juurikaan muuta tule. Muualla maailmassa takuulla pyörii elokuvissa näitä muunmaalaisiakin elokuvia, mutta Suomen kaupungit ovat kuitenkin MELKO pieniä muuhun maailmaan verrattuna. Taidemuotona ok, mutta ei takuulla kukaan takuuvarmasti tappiollista yritystä ala pyörittämään taiteen vuoksi.

    Noh, se jää nähtäväksi tippuuko ranking imdb:ssä. Batmanin arvostelijoita kuitenkin on jo 210 000 ja jaetulla ykkössijalla olevalla Kummisetä -sarjan ykkösosalla näitä arvosteluja on 305 000. Ei siinä kaukana olla samoista äänestysmääristä, jolloin tulokset olisivat ihan täysin vertailukelpoisia.

    Äänestä

  • avautuja kirjoitti:

    Ei kai periaatteesta sitäkään vastaan mitään ole, mutta pysytään kuitenkin realiteeteissa ja siinä, että mikä tosiasiassa kannattaa.. Siihen on syynsä takuulla, että miksi moiset ovat pääkaupunkiseudullakin vähenemään päin, syy täytyy olla yksinomaan siinä, että ne eivät kannata. Ei Kokkolan kokoisessa paikassa ole kysyntää moiselle paikalle, joka pyörittää muuta kuin "mainstream" -elokuvia. Ja se on taivahan tosi! Eihän tällä paikkakunnalla menesty edes levykauppa. Onhan se tylsää, jos olisi pelkästään suomalaista tai jenkkiläistä musaa, mutta pistäkääpä radio päälle jollekin näistä "pääkanavista" mitä kuunnellaan, eihän sieltä juurikaan muuta tule. Muualla maailmassa takuulla pyörii elokuvissa näitä muunmaalaisiakin elokuvia, mutta Suomen kaupungit ovat kuitenkin MELKO pieniä muuhun maailmaan verrattuna. Taidemuotona ok, mutta ei takuulla kukaan takuuvarmasti tappiollista yritystä ala pyörittämään taiteen vuoksi.

    Noh, se jää nähtäväksi tippuuko ranking imdb:ssä. Batmanin arvostelijoita kuitenkin on jo 210 000 ja jaetulla ykkössijalla olevalla Kummisetä -sarjan ykkösosalla näitä arvosteluja on 305 000. Ei siinä kaukana olla samoista äänestysmääristä, jolloin tulokset olisivat ihan täysin vertailukelpoisia.

    Kummisedästä tykkää meidänkin kummisedät, siis vanhemmatkin ihmiset. Mutta meneekö ne kattomaan batmania. Se on se juju, batmanille antaa äänensä juniorit. Kuinka moni 10-20 vuotias jenkkinuori on edes kuullut kummisetä elokuvista. Ja kuinka moni jenkkinuori malttaa katsoa puoli tuntia hääseremoniaa. Kyllä mää sanon että jos noi batmanin kattoneet juniorit laitetaan katsomaan kummisetä elokuvat niin niin pisteet tippuu ja rankasti. Ei se kuitenkaan huononna niitä elokuvina. Ranking sijoituksiin kannattaa aina suhtautua varauksella.

    Äänestä

Uusiksi, pois niistä ahtaista tiloista ja nopeampaa leffat katsottavaksi. Kyllä laadusta maksaa vaikka sen muutaman euron enemmänkin. Huono teatteri ja toiminta, siinä syy miksi ei tule käytyä.

Äänestä
  • itsetehtyihin vaatteisiin.
    irccaan,chattaan ja surffaan netissä.
    vuosituloni on 15000euroa.
    lyhyt penikseni on ympärileikattu.
    avaudun mielelläni takaapäin miehille.

    Äänestä

  • "useimmiten" kirjoitti:

    itsetehtyihin vaatteisiin.
    irccaan,chattaan ja surffaan netissä.
    vuosituloni on 15000euroa.
    lyhyt penikseni on ympärileikattu.
    avaudun mielelläni takaapäin miehille.

    Hihihihihi! Olipas pikkupoika nyt oikein fiksu ja hassu! Mahdat oikein pakahtua ylpeydestä, kun uskalsit iskän ja äiskän koneelta pistää noin rajua tekstiä keskustelupalstalle.

    Kasvatus mennyt jossain vaiheessa pahasti pieleen, tapaus on selvästi toivoton.

    Ps. En usko ketään kiinnostavan kenen kanssa hommasi teet ja millä tavalla.

    Äänestä

yleensäkin siellä on ihan hirveät hinnat.. ja kuinka helevetin kovalla pitää äänen olla?!? viimexi käytiin kattomassa lastenelokuva ja tyttäreni piti käsiä korvilla useampaankin otteeseen koska se oli niiin kovalla. eikö lasten elokuvien aikana niitä vois laittaa vähän hiljemmalle.. toinen rivi ylhäältä on paras paikka katsoa.. kenenkään pää ei ole eessä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avautuja kirjoitti:

Vastikään oli Keskipohjanmaassa juttua Bio Rexistä ja sen asettamisesta myyntiin. Yrittäjä ihmetteli siinä, miten Kokkolassa ei ole elokuvissa käynti kasvanut toivottuun tahtiin remontin jälkeenkään, kun vertaa esimerkiksi Pietarsaareen. Mistähän tämä johtuu?

Vaikuttaisikohan siihen yhtään mm. seuraavat seikat:
Remontin jälkeenkin salit ovat yhä p**seestä, katsomo on aivan liian loiva, jos joku istuu edessä olevassa penkissä, saa katsella puolet elokuvasta tämän takaraivoa(ei, en ole kääpiö, vaan yli 180cm). Voin vain kuvitella kuinka ärsyttävää tämä on minua lyhemmille elokuvissa käyjille. Mennään mihin tahansa KUNNON elokuvateatteriin, niin katsomo on niin jyrkkä, että ei haittaa, vaikka joku koripallojoukkueen jenkkivahvistus tulisi eteen istumaan. Pelkällä uudella äänentoistolla ei tehdä hyvää elokuvateatteria.

Toinen mainittavan arvoinen seikka lienee elokuvatarjonta. Ympäri maailmaa on kehuttu ja hehkutettu uutta Batman-elokuvaa ja tämä on noussut imdb:n rankingissakin ykköseksi kautta aikain parhaana elokuvana. Mutta kokkolaan tätä ei tietenkään saada esitykseen. Ensi-illasta on jo 2 viikkoa, eikä vieläkään ole Batmania esityksessä, sen sijaan pyöritetään esim. uutta X-Files-rainaa, joka on flopannut aivan täysin ympäri maailmaa. Itsekin kävin Pietarsaaren elokuvateatterissa katsomassa Yön Ritarin ja näin on tehnyt moni muukin. Kyllä lähtökohta on se, että jos maksaa kalliit elokuvaliput, elokuvan pitää olla sellainen, joka kiinnostaa...

Ei tarvi ihmetellä, miksi ei katsojia riitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu