Arvon tuularit

mitä Hyvinkään oma poika sanoo Suomen tilasta ja ottakaa vaarin.
Uusipaavalniemi kulkee omia jäitään
07.08.2008

Timo Ville Salonen


Kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi viihtyy kesäisin edelleen pesäpallokentilläkin. Lukkarin käsi on vakaa.
Kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi (kesk) ei kaunistele yhtään talouspuheissaan. Miehen mukaan lama tulee Suomeen ja paljon pahempana kuin uskotellaan.

Eduskunnassa muita varoitteleva hyvinkääläinen sanoo, että kaikista isoista luvuista voi laskea, ettei nousukausi voi mitenkään jatkua.

–Onneksi ainakin jotkut ovat alkaneet kuunnella minuakin. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd) on yksi näistä.

Uusipaavalniemi puhuu isoista varpaista, joiden päälle kukaan ei kehtaa astua. Kissaa ei haluta nostaa pöydälle.

Ekonomistit sanovat hienosti, että epävarmuutta on ilmassa. Suomi tulee taas tässä heräämisessä viimeisten joukossa.

Kansanedustaja puhuu antaumuksella pankeista ja niiden tyrkyttämistä lainoista.

–Näillä hinnoilla nuorten perheiden ei kannata ostaa asuntoa. Ne ovat edelleen aivan ylihintaisia.

Miestä hirvittää edelleen huikea suomalaisten asuntolainojen määrä.

Edustaja kuvaa pankkitoimintaa sairaaksi alaksi. Lainataan rahaa, mitä oikeastaan ei missään ole.

–Tässä käy taas huonosti. Mistä revitään rahat sitten, kun näitä lainoja pitäisi maksaa. Joko pankit kaatuvat tai tulee kaksinumeroinen inflaatio, tai molemmat, pohtii mies tiukasti kiinni talouden syövereissä.

Lainataan rahaa, mitä oikeastaan ei missään ole.

Uusipaavalniemi sanoo ottaneensa selvää, mistä ne luvut oikein saadaan, joita Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön tahot suomalaisille tarjoavat. Luvut eivät vakuuta hyvinkääläistä.

–Jenkit ovat hölmöttäneet muuta maailmaa ja ovat työntäneet roskalainat Eurooppaan.

Uusista huolettaa, kun eduskunnan talousvaliokunnassakaan ei oikein näistä asioista puhuta, vaikka joku on vähän tarkemmin alkanutkin kuunnella toisinajattelijaa.

–Keväälläkin oli yhden kokouksen aiheena kansainvälinen rahoituskriisi, mutta se käytiin hyvin nopeasti, sen enempää syventymättä. Jätin siihen vastalauseeni, kyllä se näkyy sieltä eduskunnan sivuilta, kuten muutkin tekemiset.

Runsaan vuoden eduskunnassa istunut sanoo, että hänen tehtävänsä on edustajana yrittää auttaa Suomen taloutta.

–Valtio tulee pitämään pankkeja pystyssä, pankit lainaavat rahaa, jota ei ole ja lopulta rahat otetaan yhteisestä pussista eli meiltä kansalaisilta, tiivistää Uusis uudelleen ja jatkaa pitemmälle.

–Jos ei inflaatio tästä tulevasta pelasta, pankit alkavat kaatua. Antaa niiden kaatua, mutta sitten on sallittava myös ihmisten henkilökohtainen konkurssi, tehtävä siitä laki. Näinhän on joissain USA:n osavaltioissa.

Eduskunta oli kohujen kierteessä koko viime kauden. Oli ahdistelusyytöksiä, sitten Kanerva-kohua ja vielä päätteeksi medialle oikein maukas vaalirahasotku.

Uusiskin ihmettelee, miten media unohti isot asiat ja takertui aina pitkäksi ajaksi näihin kohuaiheisiin.

–Mutta olihan se hyvä, että vaalirahajutut tulivat nyt esille. Olihan siellä minunkin nimeni. Kun ennen vaalikampanjaa puhuttiin rahoituksesta, sanoin suoraan, että annan 15000 euroa ja se on siinä, yhdistysten kanssa en ala touhuamaan, sanoo edustaja kantansa.
4293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luuletko että tämän curling tähden lausunnot kiinnostaa minua? Mieluummin uskon vaikka Rommelhofia.

Äänestä

Aamen - Messias on puhunut!

Äänestä

Saisiko Tommy Tabemanin sanomaan tästä jotain ? Harmi kun Tony Halme pisti pensselit santaan, hänen mielipide pitäisi pian myös saada ;D

Äänestä
  • Haluaisin kuulla myös keihäänheittäjä Tero Pitkämäen ja taitoluistelija Kiira Korven lausunnon. Harmi, että Kyra Kyrklundin ratsu Max on ollut hieman kuumeinen, eikä ole pystynyt hirnahtamaan minkäänlaista ennustetta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukekaa tämä Aamuposti 7.8.08 kirjoitti:

mitä Hyvinkään oma poika sanoo Suomen tilasta ja ottakaa vaarin.
Uusipaavalniemi kulkee omia jäitään
07.08.2008

Timo Ville Salonen


Kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi viihtyy kesäisin edelleen pesäpallokentilläkin. Lukkarin käsi on vakaa.
Kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi (kesk) ei kaunistele yhtään talouspuheissaan. Miehen mukaan lama tulee Suomeen ja paljon pahempana kuin uskotellaan.

Eduskunnassa muita varoitteleva hyvinkääläinen sanoo, että kaikista isoista luvuista voi laskea, ettei nousukausi voi mitenkään jatkua.

–Onneksi ainakin jotkut ovat alkaneet kuunnella minuakin. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd) on yksi näistä.

Uusipaavalniemi puhuu isoista varpaista, joiden päälle kukaan ei kehtaa astua. Kissaa ei haluta nostaa pöydälle.

Ekonomistit sanovat hienosti, että epävarmuutta on ilmassa. Suomi tulee taas tässä heräämisessä viimeisten joukossa.

Kansanedustaja puhuu antaumuksella pankeista ja niiden tyrkyttämistä lainoista.

–Näillä hinnoilla nuorten perheiden ei kannata ostaa asuntoa. Ne ovat edelleen aivan ylihintaisia.

Miestä hirvittää edelleen huikea suomalaisten asuntolainojen määrä.

Edustaja kuvaa pankkitoimintaa sairaaksi alaksi. Lainataan rahaa, mitä oikeastaan ei missään ole.

–Tässä käy taas huonosti. Mistä revitään rahat sitten, kun näitä lainoja pitäisi maksaa. Joko pankit kaatuvat tai tulee kaksinumeroinen inflaatio, tai molemmat, pohtii mies tiukasti kiinni talouden syövereissä.

Lainataan rahaa, mitä oikeastaan ei missään ole.

Uusipaavalniemi sanoo ottaneensa selvää, mistä ne luvut oikein saadaan, joita Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön tahot suomalaisille tarjoavat. Luvut eivät vakuuta hyvinkääläistä.

–Jenkit ovat hölmöttäneet muuta maailmaa ja ovat työntäneet roskalainat Eurooppaan.

Uusista huolettaa, kun eduskunnan talousvaliokunnassakaan ei oikein näistä asioista puhuta, vaikka joku on vähän tarkemmin alkanutkin kuunnella toisinajattelijaa.

–Keväälläkin oli yhden kokouksen aiheena kansainvälinen rahoituskriisi, mutta se käytiin hyvin nopeasti, sen enempää syventymättä. Jätin siihen vastalauseeni, kyllä se näkyy sieltä eduskunnan sivuilta, kuten muutkin tekemiset.

Runsaan vuoden eduskunnassa istunut sanoo, että hänen tehtävänsä on edustajana yrittää auttaa Suomen taloutta.

–Valtio tulee pitämään pankkeja pystyssä, pankit lainaavat rahaa, jota ei ole ja lopulta rahat otetaan yhteisestä pussista eli meiltä kansalaisilta, tiivistää Uusis uudelleen ja jatkaa pitemmälle.

–Jos ei inflaatio tästä tulevasta pelasta, pankit alkavat kaatua. Antaa niiden kaatua, mutta sitten on sallittava myös ihmisten henkilökohtainen konkurssi, tehtävä siitä laki. Näinhän on joissain USA:n osavaltioissa.

Eduskunta oli kohujen kierteessä koko viime kauden. Oli ahdistelusyytöksiä, sitten Kanerva-kohua ja vielä päätteeksi medialle oikein maukas vaalirahasotku.

Uusiskin ihmettelee, miten media unohti isot asiat ja takertui aina pitkäksi ajaksi näihin kohuaiheisiin.

–Mutta olihan se hyvä, että vaalirahajutut tulivat nyt esille. Olihan siellä minunkin nimeni. Kun ennen vaalikampanjaa puhuttiin rahoituksesta, sanoin suoraan, että annan 15000 euroa ja se on siinä, yhdistysten kanssa en ala touhuamaan, sanoo edustaja kantansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu