Glarus Beach

Moi!!

Elikkä huomasin että tuolla oltiin pariin otteeseen kyseisestä hotlasta kirjoitettu, mutta ei mitään järkevää tänä kesänä.. Joten haluisin kuulla että mimmoiseen hotelliin sitä ollaan tiistaina lähdössä, ja tietysti kaikki hyvät vinkit on paikallaan. =)
3534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No me olimme juuri ko. hotellissa viikko ja en osaa ainakaan moittia, siistimpi hotelli kuin tähdet lupaavat ainakin meidän mielestä.Hotellin vieressä on ruokapaikka joka yllätti meidät positiivisesti La Banana söimme ihan hyvin siellä pari kertaa (2aikuista ja 4lasta) hintaan 27-30€( muutama leva tippiä), edullisin paikka joka sattui meidän kohdalle ja sijaitsee heti hotskan altailta kävelykatua oikealle n.30m oikealla puolella. Yksi paikka oli sellanan jota en suosittele Fat Cat meille ainakin sattui aika oudonmakuiset kanapihvit, voi olla sattumaa. Olut halpaa 0,5€/0,5l. paikallinen Zagorga oli ainakin minusta ok mutta sehän on makuasia.Viini myös kaupassa edullista n.2,7€/pullo ja siitä ylöspäin.Ainiin meillä oli mukana aamupala ja se yllätti positiivisesti myös, sillä pärjättiin pitkälle päivään.Kokeilkaa rohkeesti muitakin ruokapaikkoja kuin matkanjärjestäjien suosittelemia ainakin meillä muut osottautui paremmiksi ja edullisimmiksi. Hyvää matkaa!

Äänestä
  • meillä oli aamupala ja satiat oli törkyset.muuten ok.

    Äänestä

että astiat oli likaiset.ja aika kova meteli aamuun asti kuului huoneeseen mutta mesta onkin nuorille.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


blondi-83 kirjoitti:

Moi!!

Elikkä huomasin että tuolla oltiin pariin otteeseen kyseisestä hotlasta kirjoitettu, mutta ei mitään järkevää tänä kesänä.. Joten haluisin kuulla että mimmoiseen hotelliin sitä ollaan tiistaina lähdössä, ja tietysti kaikki hyvät vinkit on paikallaan. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu