Monenlaisilla kantolaitteilla koulukirjoja aikanaan tuli kannettua.
Kansakoulussa vihreä reppu, jonka sivutaskussa maito/mehupullo ja eväsleivät. Näkkärileipää, voita päällä, voipaperi välissä. Herrojen kakaroilla venhäleipää juustolla tai makkaralla.
Oppikouluun pääsy - kirjoja varten ostettiin nahkasalkku. Sellainen oli kaikilla muillakin luokkani pojilla. Eikä eväsleipiä ja -maitoja enää tarvittu. Vedettävä kellokin kuului asiaan, ensimmäinen oma. Naapurin kaveri jäi ensimmäiselle luokalle - sai isältään lohdutukseksi puoliautomaattikellon - sellaisen, jota "vedettiin" ravistamalla rannetta, jossa kello oli. Kyllä se sitä ravistelikin. Taisin sanoakin, että minun kelloanipa ei tarvitse vetää kuin joka toinen aamu.
Jossakin vaiheessa tuli jenkkikassit muotiin. Sitten olkalaukut. Ja skoliosis.
Kerran laitoin kirjani keittiön kaapista löytämääni vihreään muovipussiin. Opettaja vei minut rehtorin puhutteluun. Kysymys oli siitä, miksi kannan kirjojani viinakaupan pussissa. En tiennyt, että se oli viinakaupan pussi, vastasin. Rehtori kysyi opettajaltani, mistä tämä tiesi, että se on viinakaupan pussi. Ja heti perään käski minun painua oitis takaisin luokkaan. Asiasta ei myöhemmin puhuttu.
Niin se muoti muuttuu. Nahkasalkut olisivat nykyisin eliittiä hintansa puolesta.
Mutta se minua jäi vaivaamaan, kun naapurin poika jäi oppikoulussa toisen kerran luokalle ja isänsä osti lohdutukseksi hienon nuorisopyörän - TT-tangolla ja speedway-istuimella. Jotta olisiko minunkin pitänyt kokeilla, mitä saisi, kun jää luokalle....
Sitä minä en enää muista, minkälaisilla kantovälineillä tytöt kuljettivat koulukirjojaan. Ei heillä ainakaan reppuja ja salkkuja ollut, mutta jenkkikasseja taisi olla...
Kansakoulussa vihreä reppu, jonka sivutaskussa maito/mehupullo ja eväsleivät. Näkkärileipää, voita päällä, voipaperi välissä. Herrojen kakaroilla venhäleipää juustolla tai makkaralla.
Oppikouluun pääsy - kirjoja varten ostettiin nahkasalkku. Sellainen oli kaikilla muillakin luokkani pojilla. Eikä eväsleipiä ja -maitoja enää tarvittu. Vedettävä kellokin kuului asiaan, ensimmäinen oma. Naapurin kaveri jäi ensimmäiselle luokalle - sai isältään lohdutukseksi puoliautomaattikellon - sellaisen, jota "vedettiin" ravistamalla rannetta, jossa kello oli. Kyllä se sitä ravistelikin. Taisin sanoakin, että minun kelloanipa ei tarvitse vetää kuin joka toinen aamu.
Jossakin vaiheessa tuli jenkkikassit muotiin. Sitten olkalaukut. Ja skoliosis.
Kerran laitoin kirjani keittiön kaapista löytämääni vihreään muovipussiin. Opettaja vei minut rehtorin puhutteluun. Kysymys oli siitä, miksi kannan kirjojani viinakaupan pussissa. En tiennyt, että se oli viinakaupan pussi, vastasin. Rehtori kysyi opettajaltani, mistä tämä tiesi, että se on viinakaupan pussi. Ja heti perään käski minun painua oitis takaisin luokkaan. Asiasta ei myöhemmin puhuttu.
Niin se muoti muuttuu. Nahkasalkut olisivat nykyisin eliittiä hintansa puolesta.
Mutta se minua jäi vaivaamaan, kun naapurin poika jäi oppikoulussa toisen kerran luokalle ja isänsä osti lohdutukseksi hienon nuorisopyörän - TT-tangolla ja speedway-istuimella. Jotta olisiko minunkin pitänyt kokeilla, mitä saisi, kun jää luokalle....
Sitä minä en enää muista, minkälaisilla kantovälineillä tytöt kuljettivat koulukirjojaan. Ei heillä ainakaan reppuja ja salkkuja ollut, mutta jenkkikasseja taisi olla...
Vastaukset 23
Vanhimmat
"Traktorimiehen" hattu oli päässäni, kun koulut aloitin Keravalla.
Sitten nuorena "Reuhkahattu" ja perunasäkki oli Kuopiossa "hippi-protestiaikaan", jota tytöt seurasivat ja silloin soittelivatkin.
Nyt kangaskassi tai muovikassi tai ei mitään:)
vaikkei kunnon talvikenkiä ollut myynnissä vielä 60-luvun puolessavälissä, ainakaan maaseutupitäjissä. Kumisaappaita pidettiin, talvella villasukkien kanssa. Onneksi siihen aikaan ei tarvinnut riisua kenkiä luokkaan mennessä... haju olisi ollut tyrmäävä. Maalaistalon lapset tunnisti lannanhajuisista saappaista. Tytöt käänsivät varrensuut alaspäin, se oli trendikästä.
Joskus vuonna 68 tulivat varsinaiset talvikengät, sellaiset, joissa oli sivussa vetoketju. Vetoketjua pidettiin auki, jotta kengänsuut rempseästi heilahtelivat, korostaen omistajansa lievästi "rempseää" luonnetta...
Minä kuuntelin CCR:ää ja Creamia... tanssin ja olin äärimmäisen ujo.
kuuntelin vasta 70-luvulla?
tulivat muistaakesni 1969, toinen niistä oli "Willy and the Poor Boys". (Se on minulla jossakin varaston uumenissa).
Meillä maalaispitäjän baareihin saatiin CCR:n levyt vasta sitten, kun ne etelässä oli kunneltu kyllästymiseen asti. Tangoja ja Irwinin musiikkia kyllä oli tarjolla. Radiostahan ei tuohon aikaan (kaksi kanavaa) tullut nuorisolle muuta ohjelmaa kuin "sukupuolielämän kirjelaatikko".
Minä "tyttönä" muistan myös itselläni tuon jenkkikassin ja se oli kamala pakkasilla. Kassista tuli kova korppu ja ei ollut yhtään mukavaa sieltä pohjalta tavaroita etsiä.
Minulla taas tyttökaveri sai isältään aina makkaralenkin, mikäli voitti hiihtokilpailut. Kerran sitten minä voitin ja meillehän tuli sitten pitkä mykkäkoulu.
millä kansakoulun aapista kuljetin. Eväitä ei tarvinnut mukanaan haalata, ruoka oli koulun puolesta. Essu päällä, rusetti tukassa, ne ainakin muistan.
Oppikoulun alaluokilla sain hienon, kiiltavänpunaisen muovilaukun. Siellä taas piti eväät kuljettaa ainakin ekaluokalla. Eväitä vaihdeltiin toisten kanssa.
Lukiossa sain ihanan, retkuilevan pehmeän nahkakassin. Monesti sitä tarjoutui kantamaan poika, johon olin mielettömän syvästi ihastunut.
...(yleisimmin) kansakoulussa, pojilla jakaus sivulla. Oppikouluaikana tytöillä vapaampi hiusmuoti. Sitten pojat alkoivat varovasti kasvattaa hiuksia korvien päälle, beatlemaniaa?. Oululaislähtöinen opettaja naljaili: Ookkonä joku Piitles?"
suotu mitään muuta kuin singlaus, muutamat päällyssuortuvat pitkiksi, jotta niihin sai sidottua rusetin. :(
oli pop ylemmilläluokilla.
Reppulla olen kouluni aloittanut, ja se oli kyllä paras talvipakkasella kantaa, matkaa oli 4,8 km.
Tuohon jenkkikassiin törmäsin viikko sitten reissullani, pieniputiikki jossa oli loppuunmyynti. Kassi oli aito jenkki, hinnaltaan 19 euroa, kyllä sitä kauan pyöritin käsissäni mutta en kuitenkaan raskinut sitä ostaa. Missä olisin sitä käyttänyt, oli kylläkin kaupan ainut jenkkikassi, enää.
herranalut, - meillä ei ollut salkkuja..olkalaukku vain, tosin ristissä rinnan yli..ei me vain toisella olalla sitä väskyä kannettu.
näkemys sulla.
Kyllä meistä tuli valkokaulusköyhälistöä, suurimmasta osasta, jos sitäkään.
Kyllä olkalaukku oli, ja reput pojilla.
Muistan et veljellänikin olisi yläluokilla ollut sellainen kamalan ruskea salkku.
Ja ehdottomasti sitä olkalaukkua kannettiin olkapään yli, sivulle kuten t.puskasta kertoi.
Kun noin sanot, laittaa miettimään oletko tän palstan ikähaarukan alussa vai lopussa?
Ja mieti missä kukakin on lapsuutensa elänyt?
Jos jäi siihen, on mielestäni oma valinta.
Minä jatkoin.
oli monenkin suvussa ensimmäinen, joka oppikouluun pääsi.
Ei kaikista suinkaan tullut herroja, vai oletko eri mieltä?
Palsta on edelleenkin 50 .
Mielestäni vastasin siihen kaulusköyhälistoon.
Totta on, minäkin viikot vieraan nurkissa kävin opparia.
Ei, tullut herroja, vaan ei tullut narrejakaan.
Koulutusta, työtä , lapsi, koulutusta ja iltatyötä, enpä toivoisi samaa latua kenellekään.
...nykyisin sellaisissa hinnoissa, että¨sillä voisi taas briljeerata...:)
aliarviodakseni, tiedänhän mie ettei opiskelukaan ole helppoa.
Eikä mikään ammattitaitoa vaativa työkään, -kauluksilla tai ilman.
Kaikki kunnia kaikille niille jotka rehellisellä työlä ovat itsensä ja perheensä elättäneet, - kauluksilla tai ilman :)
piikaporukka pääsi kansalaiskouluun :)
nykyään kaikki pääsee opiskelemaan, jos haluaa, ja pystyypi.
Kaikista tulee herroja...
Ensimmäinen minihameilmestys maalaiskylässämme oli etelästä tullut nuori ja kaunis ruotsin opettaja. Pani meidän maalaispoikien päät sekaisin. Minullakin nousi ruotsin numero seiskasta ysiin vain reisiä tuijottamalla... :)
No , mutta sehän sitten vetasi! Kun urheiluun paljon antanut, oli omat idolit.
Minä se ehdin lapsosenkin pyöräyttää, ja silti koko ajan tiimissä mukana.
Puhutaan huumeista ja niiden riippumuksista, ja pah. minulle oli urheilu.
Aikansa kutakin.
merimiespussi.