Olen täysissä sielun ja ruumiin voimissa hoitamaan ja kasvattamaan lastani sekä tekemään työtäni, jolla pystyisin elättämään meidät hyvin.
Taidan hakea kuitenkin, tai haenkin, työkyvyttömyyseläkettä lastensuojelullisten toimenpiteiden aiheuttaman henkisen taakan takia. Kun on huostakriisistä selvinnyt ja vähän aikaa elänyt, alkaa sarjatulitus tapaamisoikeuden rajoitukset.
Kun yksi päättyy ja tapaamiset jatkuvat, ei koskaan tiedä niiden oikkuja, milloin tulee taas seuraava. Kun olet tointunut siitä, tai eihän niistä toinnu, mutta jotenkuten työkunnossa ja uppoat työhösi unohtaaksesi. Kun työtä ei ole viikonloppuisin ja iltaisin, on taas tämä huosta- tai tapaamisoikeusstressi päällä.
Ei minun työkykyni mene, jos pysyn täysin erossa niiden tulituksesta. Siinä on vain se huono puoli, että sitten en saa tavata lastani. Ei ne ole ehkä mielisairaita, ne ovat pahimman luokan sadisteja.
Kun lapsen tapaamiset ovat kotona kaikki viikonloput, ja viikot on töissä, elämä tuntuu normaalihkolta. Mutta juuri kun olet tuudittautunut tähän normaalihkkoon elämään - ne sadistit iskevät.
Väliin ei pysty nukkumaan, väliin ei jaksa kuin kävellä lääkäriin. Itku on ainut apu. Tämä on vanhemmalle sen tason kidutusta,että amerikkalaisten pahimmat kidutusvankilat jäävät toiseksi. Tähän pitäisi kehittää oma terapiansa ja hoitonsa. Kuka sitä pystyisi antamaan - ei kukaan terapeutti tunne tätä h-ttiä niin hyvin, että pystyisi auttamaan. Lääkäri ei ymmärrä ollenkaan, yrittää kyllä kovasti. Ei tätä ymmärrä välillä itsekkään.
Mitenkähän se työkyvyttömyyseläkeanomus tehdään? Haluan siihen perusteeksi lastensuojelullisten toimenpiteiden aiheuttama kyvyttömyys tehdä töitä.
Kun niiden kanssa ei ole missään tekemisissä, tapaa ainoastaan lastaan, elämä menettelee jotenkuten. Sittenkun niiden kanssa joutuu keskustelemaan ja neuvottelemaan, ihminen isketään täysin lyttyyn ja sitä ei voi muuta toivoa, kuin että ei olisi enää olemassa. (En minä itsaria haudo)Lapsen takia on oltava olemassa ja jaksettava olla äiti ja odotettava sitä päivää, ettei niitä ettää ole elämässämme.
Sitten voisi palata taas töihin, eläkkeeltä. Jaksatteko te muut tehdä vielä töitä tässä helvetissä, vai ovatko minun sadistini tehokkaampia kuin teidän? Vai haittaako niitä se, että olen valveutunut näissä asioissa, olen tehnyt parit kantelut, ja ne ovat joutuneet ahtaalle? Viimeisin kina on siitä, että halusin nähdä meistä kirjoitetut paperit. Saan, mutta tietyn hoitajan läsnäollessa. Seuraavan kerran se oli muuttunut, että lapseltani pitää kysyä lupa, saanko lukea ne paperit. Sovittiin, että saan lukea ilman lapsen lupaa hoitosuunnitelman. Kiinnostaisi niin kovasti, mitä ne siellä piilottelee. Ja se, miksi minä vain olen syypää kaikkiin erimielisyyksiin. Nehän on yksimielisisiä kaikesta.
Eläkkeessä on vain se huono puoli, että sillä ei pysty auttamaan lapsen oman elämän alkuun, kun se on niin pieni. Enkä kyllä halua, että lapseni joutuu vielä lastensuojelun valtaan nimellä jälkihuolto.
Taidan hakea kuitenkin, tai haenkin, työkyvyttömyyseläkettä lastensuojelullisten toimenpiteiden aiheuttaman henkisen taakan takia. Kun on huostakriisistä selvinnyt ja vähän aikaa elänyt, alkaa sarjatulitus tapaamisoikeuden rajoitukset.
Kun yksi päättyy ja tapaamiset jatkuvat, ei koskaan tiedä niiden oikkuja, milloin tulee taas seuraava. Kun olet tointunut siitä, tai eihän niistä toinnu, mutta jotenkuten työkunnossa ja uppoat työhösi unohtaaksesi. Kun työtä ei ole viikonloppuisin ja iltaisin, on taas tämä huosta- tai tapaamisoikeusstressi päällä.
Ei minun työkykyni mene, jos pysyn täysin erossa niiden tulituksesta. Siinä on vain se huono puoli, että sitten en saa tavata lastani. Ei ne ole ehkä mielisairaita, ne ovat pahimman luokan sadisteja.
Kun lapsen tapaamiset ovat kotona kaikki viikonloput, ja viikot on töissä, elämä tuntuu normaalihkolta. Mutta juuri kun olet tuudittautunut tähän normaalihkkoon elämään - ne sadistit iskevät.
Väliin ei pysty nukkumaan, väliin ei jaksa kuin kävellä lääkäriin. Itku on ainut apu. Tämä on vanhemmalle sen tason kidutusta,että amerikkalaisten pahimmat kidutusvankilat jäävät toiseksi. Tähän pitäisi kehittää oma terapiansa ja hoitonsa. Kuka sitä pystyisi antamaan - ei kukaan terapeutti tunne tätä h-ttiä niin hyvin, että pystyisi auttamaan. Lääkäri ei ymmärrä ollenkaan, yrittää kyllä kovasti. Ei tätä ymmärrä välillä itsekkään.
Mitenkähän se työkyvyttömyyseläkeanomus tehdään? Haluan siihen perusteeksi lastensuojelullisten toimenpiteiden aiheuttama kyvyttömyys tehdä töitä.
Kun niiden kanssa ei ole missään tekemisissä, tapaa ainoastaan lastaan, elämä menettelee jotenkuten. Sittenkun niiden kanssa joutuu keskustelemaan ja neuvottelemaan, ihminen isketään täysin lyttyyn ja sitä ei voi muuta toivoa, kuin että ei olisi enää olemassa. (En minä itsaria haudo)Lapsen takia on oltava olemassa ja jaksettava olla äiti ja odotettava sitä päivää, ettei niitä ettää ole elämässämme.
Sitten voisi palata taas töihin, eläkkeeltä. Jaksatteko te muut tehdä vielä töitä tässä helvetissä, vai ovatko minun sadistini tehokkaampia kuin teidän? Vai haittaako niitä se, että olen valveutunut näissä asioissa, olen tehnyt parit kantelut, ja ne ovat joutuneet ahtaalle? Viimeisin kina on siitä, että halusin nähdä meistä kirjoitetut paperit. Saan, mutta tietyn hoitajan läsnäollessa. Seuraavan kerran se oli muuttunut, että lapseltani pitää kysyä lupa, saanko lukea ne paperit. Sovittiin, että saan lukea ilman lapsen lupaa hoitosuunnitelman. Kiinnostaisi niin kovasti, mitä ne siellä piilottelee. Ja se, miksi minä vain olen syypää kaikkiin erimielisyyksiin. Nehän on yksimielisisiä kaikesta.
Eläkkeessä on vain se huono puoli, että sillä ei pysty auttamaan lapsen oman elämän alkuun, kun se on niin pieni. Enkä kyllä halua, että lapseni joutuu vielä lastensuojelun valtaan nimellä jälkihuolto.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hän arvioi tilannetta varmaan useammalla käyntikerralla ja päättää sitten, kirjoittaako lausunnon eläkevakuutusyhtiöön. Lausunto on tuossa tapauksessa yhtä kuin eläkehakemus. Sitten eläkelaitos käsittelee sen aikanaan, myöntävätkö vai eivät, heillä käsittelyaika on n. 6 kk.
Tai asia etenee niin, että sinulle myönnetään niin monta kertaa niin pitkä sairasloma, että se lopulta haetaan väliaikaiseksi työkyvyttömyyseläkkeeksi. Eikös se olisi aika hyvä vaihtoehto?
Kun ajattelen lapseni huostaanottoaikaa jälkeenpäin, niin en olisi pystynyt olemaan töissä sinä aikana. Jo pelkästään laitoksen palaverit olisivat tehneet niin paljon poissaoloja, että tilanne olisi ollut ihan mahdoton työpaikalla. Ja sitten se henkinen ahdistus siinä vaiheessa, kun lapsen pahoinpitely sijaishuollossa ja kaikki kamaluus olivat varmistuneet, niin enhän minä pystynyt nukkumaan enää...
Molemmat oltiin henkisesti aivan raunioina kun lapsi kotiutui ja sitten valvottiin niiden painajaisunien takia, joita hän näki laitoksesta.
ihminen ole tuhoava toista ihmistä kohtaan. Ei kukaan normaali ihminen valehtele valehtelun jälkeen.
Minun tapauksessani olen saanut lukea paperit ja kaksi sosiaalityöntekijää, toinen on ollut perhehoison sossu ja toinen lastenvalvoja, ovat myöntäneet, että minusta ei oltu tehty YHTÄÄN lastensuojeluilmoitusta. Että tapaukseni on outo.
Perhehoidon sossu sanoi jäädessään eläkkeelle, ettei kukaan jaksa minun kanssa. No siinä vaiheessa olivat lapseni lähteneet huonosta sijoituspaikasta pois.
Jokainen, joka on ollut kanssani tekemisissä juuri lastensuojelun toimenpitein tietää, että kirjoitan nettiin. Ja heidän nimensä on mainittu täällä. Olen laittanut jokaiselle sähköpostia. Jos uskaltavat valehdella pääni menoksi, niin häpeä on heidän. Ja uskottavuus heidän ammattitaidostaan sekä heidän aikuisuudestaan ja ihmisyydestään kärsii. Jokainen tietää, mitä tuli sanottua.
En olisi pystynyt töihin huostaanoton jälkeen. Itkin joka päivä ja yö varmaan 10 vuotta siihen asti kun nuorempi sai oman asunnon ja muutti tänne asumaan jälkihuoltoon.
Nuorimmaiseni kanssa minulla on vielä urakka edessä. Hän menee esikouluun ensiviikolla ja toivon totisesti, että alkaa viihtyä, jotta voin edes yrittää hakea töitä. Hänhän ei ole mielellään tarhaan lähtenyt puoleen toista vuoteen.
Nyt jälkeen päin tajuan, että ehkä on haluttomuutta tarhaan ollut aikaisemminkin koska minun oli vaikea hänet pukea, mutta silloin hän oli pienempi, joten puin ja nostin rattaisiin.
Siis nuorimmainen on se poika, josta yritettiin papereilla tehdä kehitysvammainen syynä: koska kehitysvamma voi ilmetä viiveellä ja on helpompi saada sekä tuki- että sijaisperheitä.
katosi huostaanoton myötä. Ainoa, mistä olen iloinen, on kun näkee, että lapseni voivat hyvin. Ja lapsenlapsi on ihana mussukka.
Taloudellisesti on ollut tiukkaa.
Kyllä eläkkeellä perhe elää, siitä on 7 vuoden kokemus. Elää, ei muuta sitten voikaan eläkerahoilla tehdä eikä saada. Täällä näitä juttuja lukiessani olen useasti ajatellut jonkun kirjoittajan pulmiin olevan ratkaisun juuri eläkkeessä, se mukavasti rauhoittaa tilannetta, ei tarvitse työkkärin ja sossun kanssa tapella, voi kattoon syljeksiä ja käydä repimässä seinästä omaa rahaa.
Tuskinpa työpaikkalääkäri kirjoittaa eläkepapereita, kyllä apua kannattaisi hakea järkevämmältä taholta.
Muistaa kannattaa myös, jos ja kun eläkkeen saa, siitä irti päästäkseen pitää tehdä hakemus kelalle että eläke lopetettaisiin.
pyytää lähetteen jollekin toiselle lääkärille. No, huostaanottostressissä tietysti tarjotaan psykiatria, mutta aivan sama, jos sieltä apua saa.
Väliaikainen työkyvyttömyyseläke kuulostaa minusta hyvälle vaihtoehdolle, koska kyllä huostaanotto - varsinkin aiheeton sellainen - on niin kova myllytys henkisesti, että ihme on, jos sen aikana työhön kykenee. Ja varsinkin hoidollisen huostan yhteydessä on tosiaan niin tolkuton määrä turhia palavereja, joissa vaaditaan juoksemaan, että ei työssäolo ole edes mahdollista sellaisen aikana. Ja jos palavereissa ei pääse käymään, on yhteistyökyvytön, eikä osoita kiinnostusta lapsensa asioita kohtaan.
Mielestäni tuo mieletön palaverien määrä on laadittu juuri sen takia, että vanhempi päästäisiin viheltämään ulos pelistä. Ja pelkkää henkistä nöyryyttämistähän ne palaverit ovat, vaikka niiden väitetään olevan tärkeä osa lapsen olematonta hoitoa.
Kannattaa muidenkin "uhan alla" olevien hakea sairaslomaa ja laittaa eläkepaperit vetämään.
Ei nykyään ole häpeä saada eläkettä. Pidän suurena suomalaisena häpeänä viranomaisten painostusta, uhkailua, epäasiallista käytöstä, joilla kaikilla vain pyritään hajoittamaan perheet.
Nyt on niin hankalaa, kun olen nostanut vähän kanteita ja mennyt hallinto-oikeuteen, niistähän ne on niin yrmeissään ja kostavat, eivät anna missään asiassa yhtään periksi. Teen vielä yhden kanteen. Sitten odotan vähän vastauksia ja laitan huostaanottopurun oikeuteen. Kävi miten kävi.
Olisihan se siinä vaiheessa viisainta olla työelämässä mukana tai jos tuollainen väliaikainen työeläke on mahdollinen, niin se olisi hyvä? Ei minusta oikein työelämään ole, kun tulee tämän huostajutun kanssa niin pahoja tuskatiloja. Toinen vaihtoehto on se ulkona pysyminen koko jutusta, siinä on se huono puoli, ettei tapaa lastaan enkä siihen taas kykene ja halua. Ikävä on aina niin kova puolin ja toisin, eikä lapselle ole hyväksi olla pelkästään sen tahon kasvatuksessa.
Onhan näissä jutuissa jo aikalailla parkkiintunut, mutta ei tarpeeksi. Lapsi on niin vahva ase ihmistä vastaan ja meitä vastaanhan, meidän tapauksessa, hoitava taho toimii. Sossu ei sano juuri mitään, vaan antaa meidän temmeltää tai lähinnä hoitavan tahon. Enhän minä juuri mitään voi, ja lapsi raukkani, joka yrittää meitä puolustaa, vaiennetaan helposti. Olen jo käskenyt niitä ottamaan lapsen huomioon, eikä pistämään häntä tällaisiin tilanteisiin, jossa hän puolustaa yksin meidän oikeuksia.
On aivan sama saako eläkettä tai muita etuuksia tahi on työelämässä mukana, kaikkia LAIN mukaan täytyy kohdella samanarvoisina ja lakeja noudattaen. Moni eläkeläinen pärjää paremmin kuin työtä tekevät, toki työläisen etua, känsät käsissä, ei eläkeläisellä välttämättä ole.
Minä olen nyt ollut 9.vuotta sairas-eläkkeellä, ja huonommin minulla menee noin huostan puolesta. Tuskin lapsiani olisi otettu huostaan, jos en olisi sairastunut, ja eläkkeelle joutunut. Ja eläke on niin pieni, etten elä sillä millään. Mutta totta on, että tuntuu, että siellä on vain tarkoituksena kiusata ihmistä. Onko sosiaalipuolen oppilaitoksiin haku kriteerinä se, että on jonkin luokan sadisti? Minusta on ainakin alkanut tuntua siltä. Kun sossu vaihtuu, niin samanlainen kiusaaja tulee vaan paikalle.
kirjoituksen, miten hänenkin lapsensa huostaanotettiin kun äiti sairastui. Eivät uskoneet, että äiti pystyy hoitamaan lapsensa, vaikka olisi pystynytkin.
No ainakaan sairaus ei estänyt äiti opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja aloittamaan työt siinä ammatissa. Mutta SILTIKÄÄN eivät pirut kotiuttaneet lasta! Kun poika karkasi, niin ihme kyllä sossut antoivat armon käydä oikeudesta ja lapsi sai jäädä kotiin.
Poika oli ollut jo muutaman vuoden kotona ja siinä vaiheessa äiti työskenteli edelleen sairaanhoitajana ja poika luki sisälle lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Kaikki oli siis hyvin, heitä eivät pirut onnistuneet lopullisesti tuhoamaan.
Mutta äiti kertoi heidän olevan vihaa täynnä sijaisperhettä kohtaan, jotka vuosien ajan sepustivat valheitaan sossuun, estivät tapaamiset, lasta kohdeltiin huonosti jne.
taitoja lapsen kasvattajaksi ja hoitajaksi.
Ehkä sossun mielestä eläke on silloin miinus, jos lapsi on huostattu vanhemman sairastumisen takia. Ei sillä muuten ole mitään merkitystä.
Vanhemman kannalta on hyvä vain, että tulot on taatut ja saa vapaasti omistautua lapsen asioiden hoitamiseen.
Ja väliaikainen eläke on hyvä vaihtoehto kun huostaanotto ottaa niin koville, että ei jaksa olla työelämässä sen aikana.
Jaksoin ihan hyvin olla töissä, kun lapi tuli torstaisin töihini ja menimme sitten viettämään iltaa kaupungille. Viikonloput hän oli kotonaan.
Sitten rysähti tapaamisoikeuden rajoitus ja minä. En tiedä, kuukauden sisällä tulee hallinto-oikeuden päätös. Ja kuukauden sisällä on yksi neuvottelu, jossa päätetään tapaamisoikeuden rajoituksen lieventämisestä.
Jos noilta tahoilta tulee toivoa, yritän takaisin töihin, muuten en tule jaksamaan normaaleissa tehtävissäni.
Jaksanhan minä täälläkin kirjoitella joskus tuntikausia. Ehkäpä sitä voisi hankkia osan leivästään kirjoittelemalla jotain toisia juttuja kotona.
Tai antaa lääkärin päättää, ympäristö: kaverit, työhaastattelijat etc. ovat huomanneet väsymykseni, joten turha edes yrittää töihin. Toisaalta se harmittaa, kun tuli hankittua lapsen takia hyvinpalkattu ammatti. Ammattitaito ruostuu kotona. Ehkäpä se lääkäri kekeii jonkun rohdon, joka peittää väsymyksen noihin sossutouhuihin ja alistumiseen ja nöyryyttämiseen ja lapsesta en ole vielä edes aloittanut kirjoittamaan.