Hei,
Kävin itsekseni viime viikolla Riiassa, olen nuori nainen.
Tässä omat vinkkini:
Kenkä- laukku ja vaatekauppoja on ihan hirveästi,
MUTTA suurimmassa osassa valikoima ja tyyli on sanotaanko nätisi " ei niin tyylikästä".
Eli paljon löytyy näitä asusteita johon on "tungettu kaikki mahdollinen" eli kaikki koristeet ja räpellylkset ja värit samassa.
Yksin kun olin, niin aikaa kuitenkin oli, ja vaikka ostokeskusten vaatekaupat tai pienemmätkin kaupat näyttivät alkuun juuri tällaisilta, menin katselemaan ja bongasin muutaman makeen jutun todella edullisesti.
Reval Hotel Latvijan lähellä (lähellä Lidoa) oli yksi ko. laukku/kenkä/vaatekauppa (kengät perällä)
ikkunassa ihana joutsenen mallinen laukku mutta sinne se jäi kun oli jo muuten niin paljon tuhlannut :) Käykää joku ostamassa se niin pääsee hyvään kotiin.
No, sittenhän löytyy tietysti merkkivaate-liikkeitä, hinnat väh. suomen tasolla mutta valikoima suurempi.
Kauppoja on pitkin vanhaa kaupunkia. Ja myös vähän toisessa suunnassa, (jos ajatellaan että vapaudenpatsas on se kohta ,mistä lähdetään liikkeelle).
Ostoskeskuksissa paljon vaatekauppoja joita ei ole suomessa, ihan hyviä löytöjä teki.
Audeju ielalla, vanhassa kaupungissa pienillä kujilla, on ihana Hieronta- ja jooga paikka, tosi maikealla paikalla sisäpihalla.
Hnekilökunta puhuu englantia sen verran, että pärjää.
Netistä shaktidl.lv muistaakseni saa tietoa kaikista hoidoista mitä siellä saa.
Erittäin asiallinen paikka siis, mutta joogasta,ajurvedasta, vähän buddhismistakin kiinnostuneet, käymisen arvoinen!
Eikä mikään hihhuli paikka, jos joku on vaan edullisesta kokovartalohieronnasta kiinnostunut.
Hinnat puolet suomen hinnoista, käyttävät ihania luonnonyrttejä ja öljyjä. Lisäksi siellä on ns. steam bath.
Shakti center siis, sisäpihalla,oisko ollut Audeju iela 8.
Piknikpaikkana pieni saareke ennen lahden toista puolta on ihana, täytyy vain katsoa mitä siltaa lähtee kulkemaan kun niitä oli kai kolme lähekkäin.Mustapäiden talon kohdalta kun lähti niin pitäisi mennä oikeaan.
Saarekkeella on myös Noass (Noah) niminen vanha vene missä esitellään ajoittain paikallista? taidetta.Pihalla aina jotakin viritystä mitä voi katsoa ja kuvata. Mm. hienot vaaleanpunaiset tikapuut jotka vievät "taivaaseen". Hieno näkymä vanhaan kaupunkiin. Ei kaukana.
Osoite on tavallaan A-B dambis, näkyy ainakin "Riga this week" opuksesta, löytyy isoimmista hotelleista, yms.
Kaikki shoppailijat ja muita ihania pikku vinkkejä! !
3
1392
Vastaukset
- kirsikkainen3
Juu, ja sitten itse olin katsonut netistä virtualrigasta ja jostain toiseltakin turistisivulta vanhojen tavaroiden / antiikin myymälöitä.
Täytyy sanoa ,että ainakin pari kolme oli sellaisia, että hutiin meni se osoitteenanto.
Antikvariaatit löytyivät kuitenkin helposti, mm Caka ielalla ja muilla kaduilla Reval Hotel Latvijan takana alkavalla alueella.
Hienoja tavaroita tietysti, mutta kovin isoja monet.Kauniita vanhoja valokuvia venäläisistä 50/60-luvun julkkiksista yms kiehtovaa mitä voi kotiinkin kantaa.
Avoinna noin klo 10-18.
Dzirnavu ielan ihan toisessa päässä ,osoite 30 jotain, niin siinä ainakaan ei siis ollut antiikkiliikettä, mutta erittäin mukava kioskin pitäjä, vanha mies joka myi tupakkaa, alkoholia, pikkupurtavaa, karkkia ja hienoja vesipiippuja näytti olevan ainakin ikkunassa,
tämä Albert hotellin vieressä kulmassa.- Riganieki
eli erittäin hyvä, kiitos. Myös aiempaan viestiisi liittyen.
On ihan kiva lukea, kun joku viitsii, löytää ja nauttii näistä pienistäkin paikoista täällä. Tällaisia paikkoja on paljon Riiassa. Ei aina ihan siinä nenän edessä valmiina paikassa, jossa kaikki turistit ihmettelevät. Mutta löytyy kyllä.
Ottakaapa muutkin esimerkkiä ja yllätytte positiivisesti.
- löytyi
Tämmöisessä puodissa poikettiin vanhassa kaupungissa:
http://www.interios.eu/index.php?option=com_content&task=view&id=9&Itemid=11
Matkaseuralaiset ostivat ison lasivadin, hintaa taisi olla vähän yli 50 Latia, pitivät halpana. Tosin hinta taisi lopulta tuplaantua kentällä kiitos Ryanairin kiskontapolitiikan matkalaukun painorajan ylittyessä.
Jotain pienempää keramiikkatavaraakin tarttui mukaan. Taiteesta enemmän ymmärtävät seurueen jäsenet tuntuivat tykkäävän liikkeen tarjonnasta. Ei mitään tavallista turistikrääsää ainakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,332192Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921985Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881951MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131663Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241607Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4911527Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11504Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491330Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761218Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351189