Viekö huostaanotto loputkin lapsen

Kirjoitin 'loputkin', koska jo huostaanoton teossa ovat ihmisoikeudet vakavasti hukassa monessa tapauksessa.

Tuolla 'Järkyttävä juttu' -ketjussa nuori kuvaa huostaanottoaikaansa: "Minun annettiin ymmärtää, että olen huostaanotettu. Opin pitämään sekä äitiä että itseäni epäonnistuneena ja tyhmänä", kertoo Janika. Hän ei osannut kaivata yhteyttä äitiinsä. "

Putoaako lapsi toisen luokan kansalaiseksi sijaishuollossa? Korkeasti koulutetut ammatti-ihmiset valitsevat sijaispaikat ja -hoitajat, ja tulos on tämä, eikä todellakaan ole mikään yksittäinen poikkeustapaus, vaan enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
10316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

hän saa kuulla vuosia jotain "vain", jonka vanhemmat ovat myös kaiken arvostelun alapuolella. Vanhempien mitätöinti lapsen kuullen on sama kuin mitätöisi lasta itseään. Ei tarvitse oudoksua sijaishuollon ihmettelyä lasten rikkinäisyydestä kun he itse rikkovat loputkin, mikä pelkästä huostaanotosta on vielä jäljelle jäänyt.

Ja otetaan huomioon vielä sekin, että tuollaisiin oloihin lähetetään lapsia kuntoutuksen ja hoitopaikkojen puutteen takia, vaikka he olisivat erikoissairaanhoidon tarpeessa.

Äänestä
  • Minua kritsoidaan rankasti, koska kiinnitän hoitavan tahon huomiota kaikkiin epäkohtiin, mitä siellä lasta kohtaan on. Tästä hoitava taho kertoo lapselle, minua mollaten. Hoitava taho kertoo sossulle minun yhteistyökyvyttömyydestä.

    Lapsi on omaksunut täysin kritiikittömän asenteen, koska pääsee sillä kaikkein vähimmallä. Ilmeisesti minunkin pitäisi omaksua lapseni kanta, niin hän pääsisi vähemmällä. Meitä vaiennetaan tehokkaasti.

    Lapsen itsetuntoa syö varmaan jo pelkkä huostaanotto. Seuraavaksi tulevat nämä tapaamisoikeuden rajoitukset: äiti ei ole kykenevä edes viikonloppusin tapaamaan lasta. Tämä ei siis ole meidän perheen kanta.

    Lapsella ei ole mitään yksityisyyttä: postit avataan, lapsen huoneeseen voi kuka tahansa mennä koputtamatta, lapsen yhteydenpitoa äitiinsä valvotaan todella hyvin.

    Lapsen tulevaisuuden toiveeet mollataan äidin kunnianhimoisiksi haaveiksi. Hoitavan tahon ja sossun mukaan lapsi ei kykene tulevaisuudessa lähinnä mihinkään.

    Äänestä

  • asioita ja toimintaa, riisto omasta kodista, perheestä,
    sijoitus täysin vieraaseen perheeseen ja mahdollisesti vielä monen sadan kilometrin päähän,
    ikävä ja suru, vihakin mukana,
    kun lapsi, nuori yrittää saada itsensä sopeutumaan aivan outojen ihmisten elämään ja maailmaan.
    Kaverit, ystävät, sukulaiset, vanhemmista puhumattakaan
    jossain kaukana ja tavoittamattomissa, mahdollisesti vielä tämä todella erikoinen tapa "rauhoittumisaika" jolloin lapsi, nuori on
    täysin erossa omistaan ja omasta elämästään,
    sekä tähän kaikkeen vielä mahdollisestikin rajoittaminenkin omista vanhemmistaan esimerkiksi vuodeksi ja mikä tehdään sen vuoksi
    että "lapsi reagoi tapaamisiin" sijoituksessa.

    Kamalaa, todella kamalaa.
    Ja kuinka monen sijoitetun lapsen, nuoren kohdalla sellaisten seikkojen ja syiden vuoksi,
    jotka olisivat olleet poistettavissa, autettavissa, tuettavissa jne
    kun oikean hallinnon alan viranomaiset olisivat toimineet
    oikeaan aikaan ja lain määräämällä tavalla
    (avohuolto, kotiapu, eritysopetus, terveydenhoito jne).

    Äänestä

itse olin 5 vuotta lastenkodissa ja kyllähän se muutti kaiken.
sitä ennen en olisi ajatellutkaa monia asioita mitä nyt tulee tehtyä/käy mielessä jatkuvasti. Koulut jäi kesken masennuksen ja ryyppäämisen takia, työttömänä mennään ja ei hyvältä näytä.

Jos takasin voisin mennä niin olisin vaan karannut venäjälle lapsihuoraksi mieluummin kun viettänyt nuoruuteni lastenkodissa. ainakin oisi rahaa ja ammatti.

Äänestä
  • Ärstyttää tuo, kun sanot, että olisit mieluimmin karannut venäjälle. Mistä tiedät missä nyt olisit ja mikä tilanteesi olisi? Voisit olla paljon pahemmassa jamassa kuin mitä nyt olet.

    Älä valita, vaan ota selvää mitä sinä voit tehdä sinun tilanteessasi? Ala saattamaan elämääsi parempaan suuntaan, mahdollisuuksia kyllä on.

    Äänestä

  • valituksistasi kirjoitti:

    Ärstyttää tuo, kun sanot, että olisit mieluimmin karannut venäjälle. Mistä tiedät missä nyt olisit ja mikä tilanteesi olisi? Voisit olla paljon pahemmassa jamassa kuin mitä nyt olet.

    Älä valita, vaan ota selvää mitä sinä voit tehdä sinun tilanteessasi? Ala saattamaan elämääsi parempaan suuntaan, mahdollisuuksia kyllä on.

    vaiettava ja oltava hiljaa kaikesta siitä paskasta
    mitä lapsi, nuori on näinä huostaanoton ja sijoituksen aikaisina vuosina kokenut?

    Anna lapsen, nuoren kirjoittaa. Se voi pelastaa hänet ja hänen elämänsä. Olla henkireikä pahan olon purkamiselle ja huostahelvetin selvittämiselle.
    Anna lapsen, nuoren kirjoittaa,
    puhua omalla äänellään ja omilla sanoillaan, omasta eletystä ja koetusta elämästään.

    Mutta sinä voisit sitä vastoin tukkia suusi
    olla hiljaa.

    Lapsia nöyryytetään ja pidetään äärettömässä kurissa. Se kuri ei tule rakkaudesta ja rajojen asettamisesta, ei hoitaja rakasta lasta samalla tavalla kuin oma vanhempi. Kunpa vain saisin oman lapseni ulos sieltä lastenkodista ja normaalielämän pariin.

    Useimmat lapset eivät halua olla lastenkodeissa, mutta heidät pakotetaan siihen. Älä nuori syytä vanhempiasi, he ovat varmasti kaikkensa yrittäneet saadakseen lapsensa pois sieltä.

    Ehkä nuorta auttaisi, että käy lääkärillä ja pyytää päästä terapiaan päästäkseen lastenkotikokemuksen yli? Nuorella on kuitenkin vielä elämä edessään.

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    Joo, sitä minä juuri tarkoitinkin, että nuoren on etsittävä ratkaisuja, mentävä eteenpäin. Tapahtunut on tapahtunut eikä sille voi mitään.
    Terapia voisi olla varteen otettava vaihtoehto.

    Äänestä

  • onko hänen vieläkin kirjoitti:

    vaiettava ja oltava hiljaa kaikesta siitä paskasta
    mitä lapsi, nuori on näinä huostaanoton ja sijoituksen aikaisina vuosina kokenut?

    Anna lapsen, nuoren kirjoittaa. Se voi pelastaa hänet ja hänen elämänsä. Olla henkireikä pahan olon purkamiselle ja huostahelvetin selvittämiselle.
    Anna lapsen, nuoren kirjoittaa,
    puhua omalla äänellään ja omilla sanoillaan, omasta eletystä ja koetusta elämästään.

    Mutta sinä voisit sitä vastoin tukkia suusi
    olla hiljaa.

    Ei tietenkään nuoren ole vaiettava ja oltava hiljaa kaikesta mitä on kokenut.
    Mutta kyllä minäkin saan sanoa sen, että näin punaista kun sanoo,että huorana venäjällä olisi ollut parempi,ties minkä aidsin kourissa nuori nyt olisi.
    Masennus on huono juttu. Mutta nuoren on mentävä eteenpäin ja etsittävä ratkaisuja voidakseen paremmin.

    Äänestä

pahoinpidellyksi huostaanoton aikana ja se tapahtui nimenomaan sijaishuollossa.

Ensin laiton huostaanotto.
Sitten kaltoinkohtelu.
Ja nyt sitten KELA:n kustantamassa terapiassa yritetään paikkailla huostaanoton aiheuttamia traumoja lapsen sisimmästä.
Ja yhteiskunta maksaa...

Hyvä Suomi!
Hyvä lastenSUOJELU!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmisarvosta? kirjoitti:

Kirjoitin 'loputkin', koska jo huostaanoton teossa ovat ihmisoikeudet vakavasti hukassa monessa tapauksessa.

Tuolla 'Järkyttävä juttu' -ketjussa nuori kuvaa huostaanottoaikaansa: "Minun annettiin ymmärtää, että olen huostaanotettu. Opin pitämään sekä äitiä että itseäni epäonnistuneena ja tyhmänä", kertoo Janika. Hän ei osannut kaivata yhteyttä äitiinsä. "

Putoaako lapsi toisen luokan kansalaiseksi sijaishuollossa? Korkeasti koulutetut ammatti-ihmiset valitsevat sijaispaikat ja -hoitajat, ja tulos on tämä, eikä todellakaan ole mikään yksittäinen poikkeustapaus, vaan enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu