Rodian Gallery

Kertokaa kokemuksia Rodian Gallery hotellista Rodoksen kaupungissa. Sinne matka suuntaa syyskuun puolivälissä. Ilmastointi näkyi olevan sika kallis 14 euroa/päivä!!! Pystyyköhän tuohon aikaan olemaan vielä ilman ilmastointia?
216272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Hotelli ihan ok. Ilmastointi tosiaan aivan sikakallis, mutta niin ne kaikki muutkin hotellit kynii siitä ilmastoinnista aivan mielettömiä summia.

Olin itse pari vuotta takaperin kyseisessä hotellissa pari viikkoa elokuun puolella, silloin oli todella kuumaa, sattui olemaan juuri silloin kova helleaalto, mutta sinnittelimme siitä huolimatta siinä kuumuudessa ilman ilmastointia :) Kahden viikon aikana kun se tulisi maksamaan jo melkein parisataa, melko tyyristä.

Meillä oli iso huoneisto, missä oli yhdistetty olohuone/keittonurkkaus, kaksi makuuhuonetta sekä kylpyhuone ja vielä erillinen vc. Parveke oli kieltämättä surkean pieni ja sinne oli kulku toisesta makkarista.

Kyllä siellä syyskuun puolen välin jälkeen alkaa yöt olemaan hieman viileämpiä kuin elokuun helteet, joten ehkä jo pystyt yöt nukkumaan ilman ilmastointiakin.

Mukavaa lomareissua.

Äänestä
  • Pystyy. Itse olin juhannuksen kieppeillä, ei tarvinnut ilmastointia.

    Äänestä

  • Pieni vinkki Rodiassa asuville ja miksei muillekin.
    Hotellin katutasossa on pieni taverna, joka on yksi Rodoksen parhaita ruokapaikkoja. Kun käyt kerran, käyt toisenkin.
    Suosittelen!

    Äänestä

Olimme viime syksynä ko. hotellissa syyskuun kaksi ensimmäistä viikkoa ja tuskaa oli ilman ilmastointia. Kun vielä menemme siihen aikaan, niin ehdottomasti otamme ilmastoinnin. Rodos ihana paikka, sinne kaipuu suunnaton.

Äänestä
  • Tuo ilmastointi on tosiaan tuossa hotellissa vielä noin puolet kalliimpi kuin muissa Rodoksen hotelleissa. Jos ei kuulu hintaan niin on yleensä 5-6 euroa päivä, mutta 14 euroa!!!

    Äänestä

tässä rodianianissa juuri nyt. Ilmastoinnin voi ottaa vain esim makkariin, jolloin hinta on vain 7 /vrk. Kyllä se riittää viilennykseen koko kaksiolle.

Äänestä

Hei!
Tässä ois vajaan vuorokauden päästä lähtö Rodokselle ja Rodian Galleryyn.. Nyt kun on keskusteltu ilmastoinnista, niin paljonko mahtaa maksaa tallelokero viikoksi kyseiseen hotelliin?

Kiitos vastauksista jo etukäteen! :)

Äänestä
  • . Mutta pantti on kuulemma 20 euroa, minkä saa takaisin loman lopussa.

    Äänestä

mutta saako siellä ottaa viinaa ??? Syyskuun puolivälissä Vallilan ammatikoulun 9 äijää ratsailla.

Äänestä

Olimme perheen kanssa siellä heinäkuun lopulla ja vain toisen makuuhuoneen ilmastointi riitti siedettäviin yöuniin. Hotelli miellytti meitä muutenkin, oli siisti ja uudenkarheat huoneet eikä bailuporukoita lainkaan.

Äänestä
  • Jassu!

    Ylihuomena taas Rhodokselle ja neljättä kertaa ko. hotelliin. Kiva, siisti ja hyvällä paikalla, isot parvekkeet.Ja lähellä hyviä ruokapaikkoja ja kauppoja. Vielä kun kaks yötä malttaa nukkua niin sitten aurinkoon...syömään hyvin, juomaan hyviä viinejä, kahviouzoa jne.
    Elämä on aika ihanaa!!¨

    T: Melina

    Äänestä

  • JenniJuulia40+ kirjoitti:

    Jassu!

    Ylihuomena taas Rhodokselle ja neljättä kertaa ko. hotelliin. Kiva, siisti ja hyvällä paikalla, isot parvekkeet.Ja lähellä hyviä ruokapaikkoja ja kauppoja. Vielä kun kaks yötä malttaa nukkua niin sitten aurinkoon...syömään hyvin, juomaan hyviä viinejä, kahviouzoa jne.
    Elämä on aika ihanaa!!¨

    T: Melina

    "isot parvekkeet" !!!

    Rodian Galleryn isoimmassa huoneistossa, missä on kaksi makuuhuonetta yhdistetty olohuone/keittonurkkaus kylpyhuone WC on todella pieni parveke, aivan kuin minimaalinen tuuletusparveke, eli todella surkea suhteessa huoneiston kokoon nähden.

    Äänestä

Itse lomailin juuri kyseisessä hotellissa, ilmastointia ei vielä tarvinnut.
Mutta tuon 7€/laite maksoi vieläkin ja tallelokeron pantti 20€.
Mahtava hotelli kaikkinensa ja todella hyvällä, rauhallisella paikalla.
Oli mun kolmas kerta Rodoksella ja ehdottomasti paras hotelli, voin suositella ihan kaikille.

Äänestä
  • 4) Ilmastointi (14 €/huoneisto/pv, varataan ja maksetaan hotellissa).

    Äänestä

Onko kukaan kokeillut Rodianissa langattoman netin toimivuutta?

Äänestä
  • Ei toimi netti siellä

    Äänestä

Oltiin viime heinäkuussa rodian galleryssa. Oli tosi ihana hotelli! Ilmastointia ei otettu vaan nukuttiin parvekkeen ovi puoliksi auki. Toimi hyvin. Parveke oli koko huoneen pituinen. Olkkarista ja makuuhuoneesta pääsi parvekkeelle.
Hotellin omistaja on ihan mahti tyyppi! Noin 60 v pappa ja todella ukava ja ystävällinen.

Äänestä

Kallis hotelli, kalliimpi yhden hengen huonelisä kun muissa hoteilleissa. Lisäksi huonetta ei saanut pitää kello 12 jälkeen vaikka oli yölento. Tiedä sitten johtuiko juttu Aurinkomatkoista vai siivoojista.

Äänestä

Kesätuli, tuo 12 jälkeen huoneenluovutus on ihan globaali tapa lähes jokaisessa hotellissa..

Äänestä

Mä oon kerran ollut Rodian Galleryssä, olin tosi tyytyväinen. Mulla oli yksinäni matkustaessa makuuhuone, olohuone ja keittokomero. Parveke oli koko huoneiston mittainen ja siihen kaksi käyntiä eri puolelta huoneistoa. Wc/kylppäri oli yksi siisteimpiä ja suurimpia joita oon nähnyt niissä hotelleissa missä itse olen ollut. Ehkä 20 eri hotellia on tullut kokeiltua. Voin suositella kyseistä hotellia ja sijainti on loistava :)

Äänestä

Mukava hotelli ja henkilökunta.Asiat ovat järjesteltävissä. Toivottavasti pääsen vielä uudestaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hotelli Rodoksella kirjoitti:

Kertokaa kokemuksia Rodian Gallery hotellista Rodoksen kaupungissa. Sinne matka suuntaa syyskuun puolivälissä. Ilmastointi näkyi olevan sika kallis 14 euroa/päivä!!! Pystyyköhän tuohon aikaan olemaan vielä ilman ilmastointia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu