Minulle hyvin läheinen serkkuni pyysi minua ensimmäisen lapsensa sylikummiksi ja suostuin tietenkin empimättä. Nyt tuli kuitenkin pieni mutka matkaan. Serkkuni lapsen isä ei hyväksy homoutta. Vaikka mies onkin muuten viihdyttävä ja älykkään oloinen, häneen on tuntunut pinttyneen pahanlaatuinen homofobia, enkä tiedä uskallanko kertoa miehelle tyttöystävästäni ja kaikesta muusta jotka hänen mukanaan tulee :P
Jo sen verran kokemusta homofobisista ihmisistä minulla on, että ei siinä auta minkäänlainen järkipuhe kun ihmisellä on jo päässään kuva likaisesta pillunnuolijasta.
Olen miettinyt pitäisikö minun vain olla oma itseni hänen seurassaan ja jos asia tulee puheeksi, en valehtelisi.
Tämä painaa mieltä aika pahasti, sillä serkkuni ja minä olemme melkein kuin sisarukset ja tulen hyvin toimeen myös hänen miehensä kanssa. Serkkuni oli ensimmäinen ihminen jolle kerroin suuntautumisestani ja hän hyväksyi sen, vaikka onkin HYVIN uskonnollinen ihminen.
Olen myös miettinyt onko lapsen isän fobia vain ohimenevä nuoruuden vaihe, sillä hän ja serkkuni ovat kummatkin alle kaksikymppisiä. Ja olenhan minäkin alle kahdeksantoistavuotias, joten en ole ehkä oikea ihminen kutsumaan heitä nuoreksi pariksi, mutta jos annatte minulle tämän kerran anteeksi pikkuvanhana olemisen=))
Onko kenelläkään mielipidettä, neuvoa tai samankaltaista tarinaa?
Jo sen verran kokemusta homofobisista ihmisistä minulla on, että ei siinä auta minkäänlainen järkipuhe kun ihmisellä on jo päässään kuva likaisesta pillunnuolijasta.
Olen miettinyt pitäisikö minun vain olla oma itseni hänen seurassaan ja jos asia tulee puheeksi, en valehtelisi.
Tämä painaa mieltä aika pahasti, sillä serkkuni ja minä olemme melkein kuin sisarukset ja tulen hyvin toimeen myös hänen miehensä kanssa. Serkkuni oli ensimmäinen ihminen jolle kerroin suuntautumisestani ja hän hyväksyi sen, vaikka onkin HYVIN uskonnollinen ihminen.
Olen myös miettinyt onko lapsen isän fobia vain ohimenevä nuoruuden vaihe, sillä hän ja serkkuni ovat kummatkin alle kaksikymppisiä. Ja olenhan minäkin alle kahdeksantoistavuotias, joten en ole ehkä oikea ihminen kutsumaan heitä nuoreksi pariksi, mutta jos annatte minulle tämän kerran anteeksi pikkuvanhana olemisen=))
Onko kenelläkään mielipidettä, neuvoa tai samankaltaista tarinaa?
Vastaukset 15
Vanhimmat
tällaista, että kun sinut on kummiksi pyydetty, otat tehtävän vastaan. Onhan se sinulle tärkeää. Ja mitä tulee tähän isään. Tarviiko hänen saada tietää suuntautumisestasi. Se varmasti tulee esiin joskus myöhemmin, mutta se on sitten sen ajan "murhe". Homofobisille ihmisille on vaikea puhua järkeä, koska eivät suostu avaamaan mieltänsä erilaisuudelle.
Mutta ehkä asia ei tule olemaan tulevaisuudessa niin vaikea, jos hän (ennenkuin tietää suuntautumisesi), tutustuu sinuun persoonana, ja huomaa sinun olevan heidän lapsestaan välittävä ihminen. Näin kynnys hyväksyä sinut on matalampi.
oon
on kyse lapsen vanhempien valinnasta. onkohan korrektia pyytää isän selän takana kummiksi sellaista henkilöä, jota hän ei voisi hyväksyä (olipa hyväksymättömyyden kriteerit kuinka hölmöt tahansa)? ennen pitkää tosta valinnasta tulee eripuraa eikä se ole hyväksi kenellekään, vähiten lapselle. voihan lapsen elämässä olla läheinen ihminen olematta kummi.
olen yrittänyt pitää kiinni ajatuksesta, etten annan suuntautumiseni vaikuttaa käytökseeni. Uskoisin heidän päättäneen kummiasiat yhdessä, vaikkakin serkkuni jätti jotain tiettyjä faktoja kertomatta minusta.
Tässä vaiheessa uskoisin eripuraa aiheuttavan minun ja serkkuni välille se, jos kieltäytyisin kummiudesta, vaikka jo aikaisemmin suostuin. Tiedän, että vaikka minusta ei tulisikaan lapsen kummia, tulen olemaan sille läheinen ihminen.
Kiitos kommentista =)
jos isä on noin nuori, ehkä hän ajan kanssa tottuu ajatukseen sinun suuntautumisesta. Ja ei kai sitä heti ensin tarvitse mennä selvittämään?
Olisin otettu jos serkku/sisko pyytäisi minua lapsensa kummiksi: kummihan on lapsen "vara-vanhempi".
Omat kummilapset alkaa olla teinejä ja valitettavan harvoin ollaan yhteyksissä.
Mutta vaikka jos ei kummius nyt sinulle tulisi, voit varmasti olla lapsen lähellä aikuisena ihmisenä.
Oma sylikummi "kadonnut", en ole kuullut vuosikausiin.
Mietin myös, onkohan viisasta, että lapsen isä ei tiedä millainen henkilö hänen lapsensa kummi on? En niinkään luottaisi tällaisiin "kyllä asiat ehkä sitten selviävät" ajatuksiin, sillä tiedän, että hyvin uskonnollisten ihmisten voi kertakaikkiaan olla todella vaikea hyväksyä homoseksuaalisuutta. Olen nähnyt tämän asian omassa elämässäni.
Ja miten on, "harjoittaako" tämä pariskunta omaa uskontoaan? Jos he ovat esimerkiksi jonkun uskonlahkon jäseniä, lapsi tulee luultavasti kuulemaan homovastaista tekstiä koko elämänsä ajan. Se, olitpa kuinka upea ihminen tahansa, ei välttämättä muuta sitä tosiasiaa, ettei lapsen isä voi sinua hyväksyä. Itse ainakin ajattelen, että minun olisi hyvin vaikea antaa lapseni viettää aikaa henkilön kanssa, jota en voisi hyväksyä täydellisesti.
Kummius on minunkin mielestäni kunnia-asia, mutta voiko lapsen ja kummin suhteesta tulla hyvä, jollei lapsen isä hyväksy kummia? Ja oppiiko lapsi itse hyväksymään, vai aivopestäänkö hänet homovastaiseksi? Ja miksi ihmeessä lapsen äiti ei keskustele tästä asiasta lapsen isän kanssa, kai sekin jo kertoo jotain tilanteesta?
...oli minulle todellakin kunnia. Serkkuni on halunnut lasta suurin piirtein minun ikäisestäni asti ja tiedän, ettei hän pyytäisi ketä tahansa.
Valitettavasti minunkin kummitätini on "irtisanoutunut" suvustamme typerän riidan takia, en todellakaan halua itselleni tapahtuvan samaa. :(
Voin itse sanoa teini-ikäisen näkökulmasta, että kummia olisi mukava nähdä tai kuulla. =)
Kiitos kommentista =)
Hetkinen! Lapsen isä ja minä olemme tunteneet toisemme yli vuoden. Hän kyllä tuntee minut, hän tietää "millainen" minä olen. Se mitä hän ei minusta tiedä on se, että minä satun olemaan kiinnostunut samasta sukupuolesta.
Itse isän uskonnollisesta katsomuksesta en tiedä, serkkuni kuuluu ev.lut kirkkoon, ei herätysliikkeitä (thank GOD ;))
Mitä tulee lapsen kasvatukseen (tiedän sillä kuulustelin serkkuani), lapsi saa luultavasti iltarukoukset ja joulukirkot, pyhäkoulut ynnä muut, mutta loput hän saa itse päättää. Niin on muutenkin tehty äitini suvun puolella. Kenenkään ei esim. tarvitse käydä rippikoulua.
Serkkuni mies on hyvä ihminen, ei hän ole mikään homovihaaja, enemmänkin hän ajattelee stereotypiallisesti ja häneen on iskostettu negatiivinen ajattelu homoutta kohtaan. (Eikä ole varmaan ikinä edes jutellut tietäen homon kanssa.)
Tunnen serkkuni sen verran hyvin, että tiedän hänen haluavan minun itse kertovan asiasta. Hän on 19-vuotias ja välttelee yhteenottoja- jollainen asiasta luultavasti kehkeytyisi. (Vähemmän mukavasti sanottuna hän välttelee vastuuta)
Serkkuni ei ole uskonnollinen sillä tyypillisellä "mennään kirkkoon laulamaan!" tavalla, vaan enemmänkin itsenäisellä ja raamatun hyvien kohtien mukaan elämisellä, joten uskonnollinen kasvatus ei luultavasti ala siitä "homous on synti" puolesta. Sekä serkkuni, että hänen miehensä tietävät, että minun oma uskonnollinen katsomukseni heiluu agnostikosta wiccaan ja buddismiin, joten uskonnolla ei ole tässä asiassa juurikaan tekemistä. Serkkuni hyväksyi minut, vaikka hän onkin kristitty ja tiedän tarkalleen, että lapsi tulee saamaan älykkään kasvatuksen. Mutta olet kyllä oikeassa, että en voi odottaa asioiden selviävän itsestään. Mutta jotenkin minulla on sellainen fiilis, että jos alan kiistellä lapsen isän kanssa tällaisesta asiasta, itse LAPSI unohtuu. :/ Pitää nyt tarkkailla tilannetta.
kunnianosoitus ja luultavasti serkkusi on keskustellut asiasta vakavasti lapsensa isän kanssa. Olet näköjään rehellinen luonne ja haluat kertoa mikä seksuaalinen suuntautumisesi on, mutta onko sillä merkitystä loppujen lopuksi. Tärkeintä kummiudessa on kuitenkin huolehtia lapsen uskonnollisesta ja henkisestä kasvusta pikku lahjoineen. Kysymyksesi määrittelee jälleen kerran sen asian voiko homoseksuaaleilla olla oikeuksia eri tehtäviin, tässä yhteydessä kummius. Kärjistäen voisi pohtia, kumpi valitaan mieluimmin kummiksi pikku rikollinen vai homoseksuaali.
että mitä suuntatumista edustaa. Harvemmin sitä kysytään missään muussakaan yhteydessä. Joten älä ota paineita, alat kummiksi ja jos lapsen isä haluaa siitä jotain joskus sanoa, niin sanokoon. En usko että monikaan homofoobikko lähimmäisään alkaa sitten lopulta tuomitsemaan. Jos alkaakin, niin se on heidän taistelunsa sitten. Turhaan sä siitä stressiä otat. Se että joku ei hyväksy sinua, ei ole sinun ongelma, ikinä. Joten älä siitä sellaista teekään itsellesi, ikinä.
Kommenttisi sai oloni paljon paremmaksi, kiitos älyttömästi =))
Kerro isälle, että hän on likainen homofoobikko ja että he saavat itse hoitaa sotkunsa kun ovat sen pentuiällä menneet tekemään.
Kerro myös pahoittelusi, että tuollainen patologinen paska on kenenkään isänä. Toivo, että lapsesta kasvaa transvestiitti.
Tämähän oli hyödyllinen neuvo.
Vastasin jo aikaisemmin, että sinun asemassasi harkitsisin kummiksi ryhtymistä tarkkaan. Itse olen kasvanut hyvin uskonnollisessa suvussa, joka ei kykene suhtautumaan homoseksuaalisuuteen luontevasti. Tästä on kokemuksia. Serkkuni on kummityttöni, mutta olen lähes varma, että mikäli lesbouteni tulisi ilmi, "menettäisin" kummiuteni. Koen myös, että kummina oleminen on vaikeaa lapsen vanhempien hyvin erilaisten näkemysten vuoksi. Emme ole samalla aaltopituudella. Kun suostuin (ja halusin) kummiksi, olin vielä niin nuori, ettei osannut ajatella asioita tarkemmin.
Kaikkein tärkeintä on mielestäni lapsen etu. Kysymys ei ole lainkaan sinun ja lapsen vanhempien välisestä asiasta. Se ei ole heidän asiansa, se on lapsen asia. Veljeni menetti aikoinaan oman kumminsa ja se oli hänelle hyvin raskasta. Sinuna ajattelisin sitä, mikä on lapselle parasta, ja siksi selvittäisin asian ennen kummiksi ryhtymistä.
Tarkoituksenani ei ole tehdä sinua iloiseksi, vaan saada sinut näkemään asioiden eri puolet.
sinä sinä olet ;) Kiitos neuvosta! =)