Multiatbs

Olen syönyt Multitabseja jo vuosia. Nyt kesäkuussa heitin niitten syönnin pois ja alko ihan sairaat oireet. On mm. ihon punotusta, mahan polttelua, sileen sisäisesti (tulessa koko mahan seutu). Väsymystä, huimausta jne..
Nyt olen ihan pallo pihalla asian suhteen.
Syön kyllä ihan normaalia ruokaa ja vihanneksia ja heldelmiä joten päätin etten tarvitse mitää lisävitamiineja, mutta nyt tää olo tila. ja kun on mennyt kuitenkin jo parikuukautta kun jätin vitamiinit pois.
201164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

monipuolisen ravinnon lisäksi ei pidä mainoksista huolimatta jatkuvasti syödä vitamiineja, sillä eräiden yliannostuksessa on todelliset terveysriskit.
Sijassasi menisin lääkäriin, mm. maksatesteihin.

Äänestä

Emme saa kuitenkin ruoasta riittävästi tärkeitä aineita, suosittelen että ottaisit puhtaita luontaistuotteita. Minä käytän vain yhden firman tuotteita ja olen erittäin tyytyväinen

Äänestä
  • Normaali ruoka riittää, jos ei ole todettu puutostilaa.

    Äänestä

  • ja monipuolisesti.
    Kuinka esi-isämme oikein pärjäsivät, ei ennen ollut vitamiinipillereitä.
    Olihan sitä keripukkia ym.. mutta siihenkin auttoi tuoreet vihannekset ja hedelmät,nykyisen tiedon ja ruokavalion aikana ei sellaista pääse tapahtumaan jos syö kunnolla.
    Mikäli on jokin imeytymishäiriö niin siihen tarvitaan lääkärin apua, ei kannata alkaa itse tohtoroimaa, olo voi huonoimmillaan vain pahentua.

    Äänestä

  • jos syö terveellisesti kirjoitti:

    ja monipuolisesti.
    Kuinka esi-isämme oikein pärjäsivät, ei ennen ollut vitamiinipillereitä.
    Olihan sitä keripukkia ym.. mutta siihenkin auttoi tuoreet vihannekset ja hedelmät,nykyisen tiedon ja ruokavalion aikana ei sellaista pääse tapahtumaan jos syö kunnolla.
    Mikäli on jokin imeytymishäiriö niin siihen tarvitaan lääkärin apua, ei kannata alkaa itse tohtoroimaa, olo voi huonoimmillaan vain pahentua.

    Kahdentoista vuoden aikana tein 17 500 ruumiinavausta 445 eri eläinlajille ja 3 500 ihmiselle, jotka asuivat eläintarhan lähellä ja jotka altistuivat samoille ilmansaasteille. Minulle selvisi seuraavaa:

    Jokainen eläin ja jokainen ihminen joka kuolee ns luonnollisista syistä kuolevat ravinnon puutteeseen

    http://mylife.welisa.ee/?id=1843

    Äänestä

Olet syönyt synteettistä tuotetta synteettisillä lisäaineilla.

Voi voi.

Miksi?

Äänestä
  • Fakta on kuitenkin se, että alle puolet suomalaisesta väestöstä syö monipuolisesti, ravitsemussuositusten mukaisesti. Kelan 1986 tekemän tutkimuksen mukaan vain noin 20 % suomalaisesta väestöstä syö ravitsemussuositusten mukaisesti.
    http://www.fms.fi/Pages/Artikkeli_Timo_LehtoA.html

    Äänestä

  • Monipuolisesti kirjoitti:

    Fakta on kuitenkin se, että alle puolet suomalaisesta väestöstä syö monipuolisesti, ravitsemussuositusten mukaisesti. Kelan 1986 tekemän tutkimuksen mukaan vain noin 20 % suomalaisesta väestöstä syö ravitsemussuositusten mukaisesti.
    http://www.fms.fi/Pages/Artikkeli_Timo_LehtoA.html

    C-vitamiini kutistaa kasvaimia
    Yhdysvaltain kansallisen terveysviraston (NIH) ja Kansasin yliopiston tutkijat huomasivat, että hiirten aivojen, munasarjojen ja haiman syöpäkasvaimet kutistuivat puoleen, kun hiirille annettiin suuria annoksia C-vitamiinia.
    http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3427

    Äänestä

monivitamiineja käytettäväksi vuosikausia yhtä soittoa.
Oli synteettisiä tai ei.
Jos kaikki vitamiinit olisivat vesiliukoisia, niin ylimäärät menisivät WC-pönttöön, mutta kun osa on rasvaliukuoisia, eli varastoituvia, on päivänselvää, että pitkässä käytössä tulee yliannostuksia, ja niiden tuomat haitat.
Ne voivat olla vakavia.

Äänestä

Miksi olet syönyt vuosia synteettisiä vitamiineja.

Pillerit on tarkoitettu vain väliaikaiseen käyttöön. Ja silloinkin olisi hyvä syödä luonnollisia vitamiineja.

Elimistö käsittelee näitä eristettyjä vitamiineja kuin lääkkeitä tai muita kemikaaleja, ja ne voivat myös aiheuttaa ongelmia, kuten lääkkeet ja kemikaalitkin. Luonto ei koskaan tuota mitään ravintoainetta eristetyssä muodossa. Ruoassa olevat ravintoaineet ovat sekoittuneet juuri määrätyllä tavalla, ja ne toimivat parhaiten tässä määrätyssä muodossa. Eristetyt ja synteettiset valmisteet tarvitsevat nämä muut ravintoaineet toimiakseen elimistössä.

Elimistön omat ravintovarastot joutuvat korjaamaan synteettisten vitamiinien oheisravintoaineiden puutteen. Tämän johdosta synteettiset ja eristetyt valmisteet voivat hetken aikaa vaikuttaa, ja sitten yhtäkkiä vaikutus loppuu. Elimistön ravintovarastot ovat tyhjentyneet, jolloin synteettisen valmisteen teho heikkenee. Pahimmillaan on vain saatu aikaiseksi monien ravintoaineiden puutostila.

Äänestä
  • Taidatkos tuon selkeämmin sanoa. Nuo oheisravintoaineet ovat avainasemassa.

    Äänestä

  • "Elimistön omat ravintovarastot joutuvat korjaamaan synteettisten vitamiinien oheisravintoaineiden puutteen. Tämän johdosta synteettiset ja eristetyt valmisteet voivat hetken aikaa vaikuttaa, ja sitten yhtäkkiä vaikutus loppuu. Elimistön ravintovarastot ovat tyhjentyneet, jolloin synteettisen valmisteen teho heikkenee. Pahimmillaan on vain saatu aikaiseksi monien ravintoaineiden puutostila."

    Ihan taitaa olla taas lähihoitaja kirjoittamassa ajatuksiaan.
    Suomessakin satoja jotka ovat käyttäneet vitamiinivalmisteita vuosikymmeniä vaikkapa sairauksien ennalta ehkäisyyn tai yksinkertaisesti ei ole mahdollisuutta syödä monopuolisesti.
    Kaikilla kun tuo "puoli kiloa päivässä " ei ole mahdollista .
    Ei ainakaan virallinen ravitsemustiede tunnusta
    kyseisiä väitteitä.
    Lähihoitaja tasolla kyllä tiedetään kaikki ravinnosta ......

    Äänestä

  • tokoferoli kirjoitti:

    "Elimistön omat ravintovarastot joutuvat korjaamaan synteettisten vitamiinien oheisravintoaineiden puutteen. Tämän johdosta synteettiset ja eristetyt valmisteet voivat hetken aikaa vaikuttaa, ja sitten yhtäkkiä vaikutus loppuu. Elimistön ravintovarastot ovat tyhjentyneet, jolloin synteettisen valmisteen teho heikkenee. Pahimmillaan on vain saatu aikaiseksi monien ravintoaineiden puutostila."

    Ihan taitaa olla taas lähihoitaja kirjoittamassa ajatuksiaan.
    Suomessakin satoja jotka ovat käyttäneet vitamiinivalmisteita vuosikymmeniä vaikkapa sairauksien ennalta ehkäisyyn tai yksinkertaisesti ei ole mahdollisuutta syödä monopuolisesti.
    Kaikilla kun tuo "puoli kiloa päivässä " ei ole mahdollista .
    Ei ainakaan virallinen ravitsemustiede tunnusta
    kyseisiä väitteitä.
    Lähihoitaja tasolla kyllä tiedetään kaikki ravinnosta ......

    Vuosikymmeniä ei kukaan pysy hengissä synteettisillä vitamiineilla.

    Ottaisit selvää ravinteista ja niiden toiminnasta.

    Äänestä

  • puppua tosiaan kirjoitti:

    Vuosikymmeniä ei kukaan pysy hengissä synteettisillä vitamiineilla.

    Ottaisit selvää ravinteista ja niiden toiminnasta.

    Ainakin itse tiedän henkilöitä jotka ovat käyttäneet vitamiiineja hivenaineita ja rasvahappoja valmisteina vuosikausia.
    Totta kai ihminen syö ruokaakin.

    Samoin monet suomalaiset urheilijat ovat olleet asiakkaina mm.entinen presidentti Martti Ahtisaari ja Pertti Paasio jotka ovat käyttäneet antioksidantti hoitoja useita vuosia.
    Ilmeisesti antioksidanttiklinikoiden lääkärit ja terapeutit ovat täysin väärässä.
    http://www.antioxidant.fi/artikkelit.html

    Sanoit satojen ihmisten syöneen vuoskymmeniä synteettisiä vitamiineja (eihän noita ole ollutkaan niin kauan) ja nyt yhtäkkiä ollaankin antioksiadanttiklinikalla.

    Tolonen
    >>>Ne ovat synteettisiä ja toimivat ihan hyvin, sillä ihmisen solut eivät erota tuleeko molekyyli kasviksesta vaiko pilleristä.>Synteettinen E-vitamiini (alfatokoferolin muodossa) on jonkin verran biologisesti heikompaa kuin sama määrä kasviksista saatuna, muta eihän se haittaa, kun määrä voi olla kymmen- tai satakertainen.>Olen mitannut tuhansilta ihmisiltä veren E-vitamiinipitoisuuksia ja nehän nousevat 3-kertaisiksi synteettisellä E-vitamiinilla (400 mg/vrk).>ennen luontaistuotekauppiaat vastustivat henkeen ja vereen synteettisiä vitamiineja.>Kirjoittaja ei selvästikään ole perehtynyt laajoihin kansainvälisiin kliinisiin tutkimuksiin, joissa on todettu, että nykyaikaiset biopuhdistetut ja kemiallisesti symmetriset vitamiinivalmisteet (Hopkins, Popp, Swartz et al) kiinnittyvät erinomaisesti suolinukan ja mahasuolikanavan alfareseptoreiden pintaan ja imeytyvät niistä perinteistä sekaravintoa käyttäneisiin verrokkeihin verrattuna 25 - 30 % paremmin (Journal of World Nutrition Review).

    Äänestä

  • tietoa googlella kirjoitti:

    Kaarlo Jaakkolan kirja -Vitamiinit ja hivenaineet-
    on kirjoitettu 1987.
    Eli hän on antanut antioksidanttihoitoja jo useita vuosia ennen kirjan kirjoittamista.
    Jaakkola -Mäenpää ja hänen kollegansa käyttävät hoitotyössään luonnollisia sekä synteettisiä vitamiineja.
    Luontaistuotekaupat suosittavat niin synteettisiä kuin luonnollisiakin vitamiineja en ole kovinkaan monta poikkeusta tavannut.
    Mikäli haetaan terapeuttista tai lääkinnällistä tasoa vitamiineilla niihin ei päästä pelkästään luonnon vitamiineilla.
    Raimo Hiltunen on tehnyt yhteistyötä aikoinaan
    nimenomaan antioksidanttiklinikoiden kanssa.
    Suosituimmat vitamiinivalmisteet mm.Daily-One (Twinlab)Mivitotal sisältävät molemmat synteettisiä vitamiineja joita luontaistuotekauppiaat kyllä suosittavat melkein kaikille.
    Nyt tekee Solgar tuloaan luontaistuotekauppoihin joita myöskin monet terapeutit ja kauppiaat suosittelevat kovin mielellään.
    Fytonomi koulutus on melkein vitsi - ja sehän on luontaistuote kauppiaiden korkein koulutus.

    Äänestä

  • kameleontti.. kirjoitti:

    Sanoit satojen ihmisten syöneen vuoskymmeniä synteettisiä vitamiineja (eihän noita ole ollutkaan niin kauan) ja nyt yhtäkkiä ollaankin antioksiadanttiklinikalla.

    kameleontti..
    amerikkalaisissa lehdissä on mainostettu jo ennen vuotta 1980 erittäin voimaikkaita mega-pak vitamiineja.
    Käyttäjien määrää en tarkkaan tiedä mutta ilmeisesti tuhansia ellei kymmeniä tuhansia.
    Samoja mega-pak vitamiineja rupesi tulemaan suomeen 1985 - jälkeen myyntiin ,tosin tiskin alta tavaraa.
    Pitoisuudet kymmen ellei sata kertaiset virallisiin saantisuosituksiin (RDA) verrattuna.
    Eli kyllä noita vahvoja vitamiineja on käytetty vuosikymmeniä.
    Nykyään voit ostaa noita vitamiini -pakkeja aivan vapaasti vaikka suomalaisista nettikaupoista.

    Äänestä

  • tokoferoli kirjoitti:

    Kaarlo Jaakkolan kirja -Vitamiinit ja hivenaineet-
    on kirjoitettu 1987.
    Eli hän on antanut antioksidanttihoitoja jo useita vuosia ennen kirjan kirjoittamista.
    Jaakkola -Mäenpää ja hänen kollegansa käyttävät hoitotyössään luonnollisia sekä synteettisiä vitamiineja.
    Luontaistuotekaupat suosittavat niin synteettisiä kuin luonnollisiakin vitamiineja en ole kovinkaan monta poikkeusta tavannut.
    Mikäli haetaan terapeuttista tai lääkinnällistä tasoa vitamiineilla niihin ei päästä pelkästään luonnon vitamiineilla.
    Raimo Hiltunen on tehnyt yhteistyötä aikoinaan
    nimenomaan antioksidanttiklinikoiden kanssa.
    Suosituimmat vitamiinivalmisteet mm.Daily-One (Twinlab)Mivitotal sisältävät molemmat synteettisiä vitamiineja joita luontaistuotekauppiaat kyllä suosittavat melkein kaikille.
    Nyt tekee Solgar tuloaan luontaistuotekauppoihin joita myöskin monet terapeutit ja kauppiaat suosittelevat kovin mielellään.
    Fytonomi koulutus on melkein vitsi - ja sehän on luontaistuote kauppiaiden korkein koulutus.

    Kukakohan nuo synteettisten vitamiinien muka terveellisyyden tutkimuksen on rahoittanut?

    Bisnes ja politiikka jyrää joka paikassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja nyt... kirjoitti:

Olen syönyt Multitabseja jo vuosia. Nyt kesäkuussa heitin niitten syönnin pois ja alko ihan sairaat oireet. On mm. ihon punotusta, mahan polttelua, sileen sisäisesti (tulessa koko mahan seutu). Väsymystä, huimausta jne..
Nyt olen ihan pallo pihalla asian suhteen.
Syön kyllä ihan normaalia ruokaa ja vihanneksia ja heldelmiä joten päätin etten tarvitse mitää lisävitamiineja, mutta nyt tää olo tila. ja kun on mennyt kuitenkin jo parikuukautta kun jätin vitamiinit pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu