Asun viisikerroksisessa kerrostalossa ylimmässä kerroksessa. Olisiko mahdotonta hankkia Dobermanni? Minulla on 7-vuotias lapsi ja asumme täällä kahdestaan. Pihalla on kumminkin paljon lapsia ja koiria ja melko meluisaa. Töissä käyn 5-8h päivässä, viikonloput vapaina. Asunnossamme on melko iso eteinen, olohuone, keittiö, parveke, pieni vessa ja kaksi makuuhuonetta. Olisin valmis ulkoiluttamaan koiraa aamulla tunnin. Töiden jälkeen 2h ja illalla 2h. Riittäisikö tämä? Muuten olemme paljon kotona. Olisiko Dobermanni vaarallinen omalle -ja pihalla leikkiville lapsille? Täällä on melko lähellä yksi koirapuisto jossa olisin valmis käymään koirani kanssa. Vastailkaas, kiitos.
Mites?
Emma
9706
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lähde joka aamu ennen töihin lähtöä kahden tunnin lenkille ja kun tulet töistä,tee parin tunnin lenkki,Suorita tätä ohjelmaa joka päivä kuukauden ajan.Jos pystyt tähän,voit hankkia itsellesi koiran.Onko sinusta sitten Dobberin omistajaksi,se onkin sitten ihan eri juttu.Kyseinen rotu vaatii koulutusta,jotta siitä tulisi yhteiskuntakelpoinen kaveri.Itse olen harrastanut koiratoimintaa jo yli 20 vuoden ajan,kaikki vapaa-aikani menee koirani kanssa,mutta ongelmia ei ole ollut,vaikka mukaan on mahtunut dobbereitakin.
dobermannia ensimmäiseksi koiraksi, enkä varsinkaan lapsiperheeseen ja kerrostaloon.
Doberman on tosi vahva koira aikuisena ja vaatii isot voimat ihmiseltä että saa hallittua sen kaikissa tilanteissa. Lisäksi pitää olla pirusti auktoriteettia jota kaikilla ei ole vaikka olisi niitä lapsiakin.
linjoilla kanssasi. Tosin kyllä doberman pärjää lapsiperheessä ja kerrostalossakin. Mutta riittääkö aloittajalla aikaa sen koulutukseen, se pitää olla hyvin koulutettu.
Vaatii myös paljon liikuntaa, eikä sitä voi laittaa lapsen kanssa lenkille.
Olisikohan eka koirana liian suuri haaste kuitenkin, ehkä joku muu, pienempi rotu olisi parempi vaihtoehto.
Toki kaikki koirat vaativat hoitoa, aikaa ja hellyyttä myös.
Itselläni on kolme koiraa, joten ei ole vapaa-ajan ongelmia, kaikki aika menee koiraharrastuksiin.
Kiitos paljon. Mistäs sais hyviä vinkkejä koulutukseen? Huomenna suuntaan kirjastoon, jos vaikka sieltä löytyis jotain kirjoja. Koitan nyt parin kuukauden ajan opiskella mahdollisimman paljon Dobermanneista ja niiden hoidosta ja samalla hoitaa ton lenkkeilyn. Katotaan sitten kahden kuukauden päästä.
Kiitos vastauksesta. Opiskelen Dobermanneista tässä nyt pari kuukautta ja katotaan sitten mihin tulokseen olen päässyt. Sitte pitää viel harkita monesti. Voipa hyvinki olla että näin ekaks koiraks otann jonku helppohoitoisemman ja pienemmän koiran.
Dobermannien kasvattajilta ja muilta dobermanni-ihmisiltä kannattaa kysellä koulutuksesta ja heidän kanssaan voit samalla halutessasi keskustella rodun sopeutumisesta olosuhteisiisi. Osaavat varmasti antaa hyviä neuvoja kun on paljon kokemusta rodusta.
ole mikään ongelma. Onko sinulla aiempaa kokemusta koirista? Dobberi on palveluskoira ja tarvitsee ehdottomasti kunnon peruskoulutuksen sekä paljon puuhaa ettei ala purkaa toimeettomuuttaan huonona käytöksenä. Väärin kasvatettu dobberi voi olla vaarallinen, ihan niinkuin melkein kaikki muutkin koirarodut. Mutta taas oikein kasvatettuna ja koulutettuna mainio koira:)
Dobermanni on iso koira joka vaatii koulutusta, kaikki koirat pitää kouluttaa, mutta tällainen iso koira pitää pennusta heti aloittaa koulutus. Tuntemani dobermannit ovat kilttejä, mutta erittäin tottelevaiseksi opetettuja ja isäntäänsä/emäntäänsä kunnioittavia. Lapselle pitää opettaa miten koiran kanssa ollaan ja eletään, esim. ettei nukkuvaa pentua häiritä eikä pentua muutenkaan saa roikottaa ja kiusata. Liikuntaahan tuon kokoinen koira vaatii paljon, mutta kyllä tuo kertomasi ajallisesti riittää, sanoisin että useamman kilometrin lenkki. Jos joku päivä vaikka kaatosateen takia jää väliin ei se ole maailmanloppu, mutta paljon iso koira tarvitsee liikuntaa.
Tutustu kunnolla rotuun ennen kuin teet lopullisen päätöksen koiran hankkimiseksi.
En usko että yksikään koirarotu on vaarallinen sen enempää omalle kuin muiden lapsille, eikä saisikaan olla, mutta se kunnon koulutus ja koira tarvitsee omat lepohetkensä häiritsemättä. Varaa siis aikaa, ja rahaa, myös koirakouluun ja sen lisäksi omatoimiseen kouluttamiseen.
Kerrot olevasi valmis ulkoiluttamaan koiraa viitisen tuntia päivässä, kuulostaa aika optimistiselta, kun kerran perheessä on 7-vuotias lapsi ja käyt vielä töissä...