Kuka Helvetti

Uusperheen akka tai ukko tai lapset.
Edelleenkään, kuten tein erään avauksen tänne niin täällä pyörii näitä exiä jotka eivät kuulu uusperheeseen. Ei voi vaan olla totta.
Mieheni on ihana mutta sen lapset exän kanssa on valitettava kylkiäinen.
Tää on provo, exät räjähtää, mutta nyksät *vinkkaa silmää* :)
271398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

että kaltaisesi toisten liittoihin kiemurtelevat saavat ihan rauhassa mellastaa. Nykyisin aikuisina suhde Isään on kaikilla meillä , 3kpl kunnossa. Sanoimme ihan reippaasti , että tapaamisoikeus on Isän ja meidän välinen asia. Ei siihen uudet suhteet kuulu.

Äänestä
  • Se on totta. Mutta koti johon isä tai äiti valitsee uuden kumppanin, on myös sen kumppanin koti, hän on siellä päätösvaltainen toinen aikuinen, hän kantaa vastuunsa jokaisesta lapsesta siellä kun heitä siellä on, eikä hän tarvitse siitä syystä outoja syyttelyitä ja arvioita liittoon kiemurtelemisista tms. niskaansa, yhtään keneltäkään. Vanhempasi on valintansa tehnyt, siitä on turha syyttää sitä kenet hän on vierelleen halunnut.

    Äänestä

  • ettei vaan lasten äiti ;-) kirjoitti:

    Se on totta. Mutta koti johon isä tai äiti valitsee uuden kumppanin, on myös sen kumppanin koti, hän on siellä päätösvaltainen toinen aikuinen, hän kantaa vastuunsa jokaisesta lapsesta siellä kun heitä siellä on, eikä hän tarvitse siitä syystä outoja syyttelyitä ja arvioita liittoon kiemurtelemisista tms. niskaansa, yhtään keneltäkään. Vanhempasi on valintansa tehnyt, siitä on turha syyttää sitä kenet hän on vierelleen halunnut.

    valita missä kenen kanssa haluavat olla tekemisissä ja mistä syistä. Pienempänä he ikäväkyllä eivät voi asiaan paljon vaikuttaa, mutta isompina kyllä.

    Äänestä

  • lapsilla on oikeus kirjoitti:

    Onneksi on ihan oma koti , jossa isä vierailee YKSIN ihan mielellään.

    Äänestä

  • ero perheen 24v kirjoitti:

    Onneksi on ihan oma koti , jossa isä vierailee YKSIN ihan mielellään.

    ymmärtääkö isä ratkaisuasi. Voit tehdä juuri miten haluat. Isä tulee sinun luoksesi tietysti jos olet hänelle rakas. jos et olisi, raahaisi sinne vaimonsa tai ei tulisi ollenkaan.

    Äänestä

  • eikä tarvi ajatella kirjoitti:

    ymmärtääkö isä ratkaisuasi. Voit tehdä juuri miten haluat. Isä tulee sinun luoksesi tietysti jos olet hänelle rakas. jos et olisi, raahaisi sinne vaimonsa tai ei tulisi ollenkaan.

    Muistathan kun itse valitset mielitiettyä, isäsi ei tarvitse myöskään katsella häntä, joten kaiketi tapaat häntä edelleen vain ja ainoastaan symbioottisesti kahden. Vai onko kaikilla muilla lupa elää normaalia elämää paitsi eroperheen isällä?

    Äänestä

  • isällesi saman vapauden kirjoitti:

    Muistathan kun itse valitset mielitiettyä, isäsi ei tarvitse myöskään katsella häntä, joten kaiketi tapaat häntä edelleen vain ja ainoastaan symbioottisesti kahden. Vai onko kaikilla muilla lupa elää normaalia elämää paitsi eroperheen isällä?

    puolisoikseen omaa isäänsä muistuttavan....

    Äänestä

  • lapsilla on oikeus kirjoitti:

    valita missä kenen kanssa haluavat olla tekemisissä ja mistä syistä. Pienempänä he ikäväkyllä eivät voi asiaan paljon vaikuttaa, mutta isompina kyllä.

    Mikäköhän lapsen päähän iskostaa ajatuksen, että itselle täysin outo ihminen, jota hänen toinen vanhempansa rakastaa kuten kumppania kuuluu, olisi häneltä pois ja hänen kilpailijansa? Miksi ei alunperinkään tahtoisi tutustua? Ymmärrän että jos vanhempi jatkuvasti vaihtaa, niin ei jaksa aina tutustua uuteen ihmiseen, mutta jos ei, niin mikä siinä sitten olisi niin perin kummallista? Ihmisiä kaikki uusperhekuvion osapuolet ovat, inhimillisiä tavallisia ihmisiä, joiden on täysin mahdollista tulla toimeen keskenään, kun unohdetaan turhat "eturistiriidat". Oma isäni on minulle niin rakas, etten ikipäivänä vaatisi häntä kohtelemaan epäkunnioittavasti elämästään ulkopuoliseksi jättäen jota kuta, jota hän myös rakastaa. Se olisi sama asia, kuin jos isäni ei koskaan haluaisi tavata ja tutustua minun puolisooni, ihan vain siksi, että se muka olisi minun rakkaudestani vanhempaani kohtaan pois, että rakastaisin myös kumppaniani.

    Äänestä

  • ei haluaisi tutustua? kirjoitti:

    ...unohtamaan lapsiaan, joita hän rakastaa, vaan he ovat aina meille tervetulleita, minullekin rakkaiksi käyneitä ihmisiä. He kuuluvat elämäämme, kuten mekin heidän elämäänsä. Eikä se ole keneltäkään pois.

    En ymmärrä ajattelua, että uudet kumppanit muka vääntäisivät isän pois lastensa luota, en ikinä voisi tehdä niin, enkä myöskään ikinä olla miehen kanssa, joka voisi niin tehdä omille lapsilleen.

    Äänestä

  • ei haluaisi tutustua? kirjoitti:

    Mikäköhän lapsen päähän iskostaa ajatuksen, että itselle täysin outo ihminen, jota hänen toinen vanhempansa rakastaa kuten kumppania kuuluu, olisi häneltä pois ja hänen kilpailijansa? Miksi ei alunperinkään tahtoisi tutustua? Ymmärrän että jos vanhempi jatkuvasti vaihtaa, niin ei jaksa aina tutustua uuteen ihmiseen, mutta jos ei, niin mikä siinä sitten olisi niin perin kummallista? Ihmisiä kaikki uusperhekuvion osapuolet ovat, inhimillisiä tavallisia ihmisiä, joiden on täysin mahdollista tulla toimeen keskenään, kun unohdetaan turhat "eturistiriidat". Oma isäni on minulle niin rakas, etten ikipäivänä vaatisi häntä kohtelemaan epäkunnioittavasti elämästään ulkopuoliseksi jättäen jota kuta, jota hän myös rakastaa. Se olisi sama asia, kuin jos isäni ei koskaan haluaisi tavata ja tutustua minun puolisooni, ihan vain siksi, että se muka olisi minun rakkaudestani vanhempaani kohtaan pois, että rakastaisin myös kumppaniani.

    kyllä pieni lapsi on ventovieraasta kuule mustasukkainen....ei tarvi mitään iskostaa...

    Äänestä

  • ihan puutaheinää.... kirjoitti:

    kyllä pieni lapsi on ventovieraasta kuule mustasukkainen....ei tarvi mitään iskostaa...

    Tietysti heti tehtiinkin selväksi, että olen vain yksi huolta pitävä aikuinen lisää, en mikään äidin korvike, ja pieni kyllä huomasi, että isänsä aika hänen meillä ollessaan oli varsin hyvin hänen käytössään.

    Ei kaikki aina mene saman kaavan mukaan.

    Äänestä

Aika moni "nyxä" on jonkun toisen "exä".. Vai onko tämä palsta tarkoitettu vain nuorikoille uusperheissä? Sellaisille,joilla ei ole ollut perhettä ennen tätä uusperhettä?

Äänestä

Eikö ex ole myös uusioperheellinen mahdollisesti, ei sinun uusio perheesi takia, mutta jos hänen lapsensa siihen kuuluvat ja siten myös joltain osin hänkin. Uusio perheet ovat osa kaikkien eronneiden elämää ja minusta he saavat myös kirjoitella tänne, koska ongelmat ovat yhteisiä.

Äänestä

Ei ole haittaa ex miehestä, ei haittaa hänen uusista naisista. On vain minä ja lapset joilla on ihana tulevaisuus,i lman ex miestä ja isää. Ei tarvi taistella tapaamista, ei rahasta, eikä tarvi kuunnella katkeria uusnaisia, ja heidän ongelmiaan. Juuri sinunlaisia ihmisiä kukaan ei kaipaa.

Ex teki viisaan ratkaisun, kun ei huvita, ei väkisin voi isä olla. Kerran se täysi jättäminen sattuu, mutta parempi sekin että kirpasee kerran, kun väkisin vasten omaa tahtoa ottaisi lapset luokseen kun uusi nainen on tärkeempi. Lapset kuluttaa, lapet syövät, lapset tarvii aikaa, kunnon isä ei voi olla jos pitää olla kunnon poikaystävä uudelle naiselle! Naiselle joka sanoo mitä mies saa tehdä ja tekee valinnan itse, kunhan uusi nainen vähän ohjaa ja vinkkaa, että unohda menneet ja tartu tulevaisuuteen....vaikkei siihen menneisyydestä omat suvunjatkajat enää kuuluisikaan!;)

Äänestä
  • "Ei ole haittaa ex miehestä, ei haittaa hänen uusista naisista. On vain minä ja lapset joilla on ihana tulevaisuus,i lman ex miestä ja isää. Ei tarvi taistella tapaamista, ei rahasta, eikä tarvi kuunnella katkeria uusnaisia, ja heidän ongelmiaan. Juuri sinunlaisia ihmisiä kukaan ei kaipaa."

    On vain minä ja lapset joilla on ihana tulevaisuus,

    Mikä katkeruus?

    Äänestä

  • Ajatuksen kanssa vois kirjoittaa, niin ehkä avautuisi ulkopuolisillekin.Mitä tarkoittaa esimlause: Naiselle joka sanoo mitä mies saa tehdä ja tekee valinnan itse kunhan uusi nainen vähän ohjaa ja vinkkaa....

    puuh ja ääh

    Äänestä

  • jokutolkkua? kirjoitti:

    Ajatuksen kanssa vois kirjoittaa, niin ehkä avautuisi ulkopuolisillekin.Mitä tarkoittaa esimlause: Naiselle joka sanoo mitä mies saa tehdä ja tekee valinnan itse kunhan uusi nainen vähän ohjaa ja vinkkaa....

    puuh ja ääh

    Väkisin ei voi olla isä, jos muut asiat ovat törkeimmät. Jos miehelle tärkeintä on uudet naiset ja elämä ilman lapsiaan, sille kukaan ei voi mitään.

    Että parempi jättää lapset kokonaan, kun antaa ymmärtää, että välittää vaikkei välitä. Jos uusinainen sanoo jätä kakaras, niin mieshän jättää.

    Äänestä

  • sitä että kirjoitti:

    "Jos uusinainen sanoo jätä kakaras, niin mieshän jättää".

    niiin...eikö se vähän ole sillä lailla, että enemmän tuo kertoo siitä miehestä, kuin siitä uudesta naisesta.
    Aika tossu mieheksi, sanoisin. Joten eipä tartte sitten sen ent. naisenkaan itkeä ja voivottaa miehen perään - sehän kertoo jotain myös siitä ent. naisesta, että sellaisen tossun kanssa on suostunut elämään ja olemaan.
    Sama yhteinen tossu.

    Äänestä

  • yyyyyyydi kirjoitti:

    " Jos uusinainen sanoo jätä kakaras, niin mieshän jättää."

    Ja sehän vanhaa komentooraa kyrsii, kun uusi on vahvempi.

    Äänestä

  • tossujen äiti. kirjoitti:

    " Jos uusinainen sanoo jätä kakaras, niin mieshän jättää."

    Ja sehän vanhaa komentooraa kyrsii, kun uusi on vahvempi.

    Eli voitko nyt väittää ettei uusilla ole sormensa pelissä siinä, että mies lapsensa hylkää??

    Kommentistasi päätellen pelat peliä kuka voittaa, miehen lapset vai uusi nainen?

    Äänestä

  • kun lapsista on kyse! kirjoitti:

    Eli voitko nyt väittää ettei uusilla ole sormensa pelissä siinä, että mies lapsensa hylkää??

    Kommentistasi päätellen pelat peliä kuka voittaa, miehen lapset vai uusi nainen?

    On se kumma kun sinuun on NIIN vaikea ymmärtää lukemaasi, aina saa vääntää rautalangasta.

    Tietenkin "uudella" on sormensa pelissä, sehän on ihan samanlainen kuin sinä, vain parempi määräilijä, ja sehän sua nyppii.

    Äänestä

  • Opi lukemaan. kirjoitti:

    On se kumma kun sinuun on NIIN vaikea ymmärtää lukemaasi, aina saa vääntää rautalangasta.

    Tietenkin "uudella" on sormensa pelissä, sehän on ihan samanlainen kuin sinä, vain parempi määräilijä, ja sehän sua nyppii.

    sääli, että eivät kerinneet viettää isän kanssa kuin pienen hetken elämästään, kun isä vaihtoi lapset outoon naiseen. Se hyvä puoli että lapsetkaan eivät isää kaipaa, kun eivät oikein tunne...se on isän murhe se, ei meidän.

    Äänestä

  • lasten puolesta on kirjoitti:

    sääli, että eivät kerinneet viettää isän kanssa kuin pienen hetken elämästään, kun isä vaihtoi lapset outoon naiseen. Se hyvä puoli että lapsetkaan eivät isää kaipaa, kun eivät oikein tunne...se on isän murhe se, ei meidän.

    Isä vaihtoi edellisen oudon naisen uuteen outoon naiseen.

    Jätetty outo nainen ei enää antanut isälle lupaa tavata lapsia, sillä uusi outo nainen voisi tehdä jotakin yhtä sairasta kuin hän.

    Outo nainen siis pelkää kuollakseen omaa kuvaansa, ja kaivaa siksi kuoppaa itselleen.

    Voi kun sitä älliä sais ostaa osuuskaupasta.

    Äänestä

  • Niin, niin. kirjoitti:

    Tämä outo nainen otti eron. Ex-mies taas luuli että samalla otetaan ero lapsista.Häipys ku pieru saharaan.
    Ei ne kaikki "isät" ole niin puhtaita ja lapsirakkaita pulmusia kuin annetaan ymmärtää.

    Äänestä

  • Outo nainen kirjoitti:

    Tämä outo nainen otti eron. Ex-mies taas luuli että samalla otetaan ero lapsista.Häipys ku pieru saharaan.
    Ei ne kaikki "isät" ole niin puhtaita ja lapsirakkaita pulmusia kuin annetaan ymmärtää.

    otti eronneen miehen. Ja lapsen, joka ei ollut eronnut. ;)

    Tässä surullisenkuuluisassa hylkäystapauksessa olemme kyllä useasti kuulleet, miten hyvä "isä" ko. mies oli, kunnes tapasi tuon voittajanaikkosen.

    Ei, tämä ei rakenna. Suokaa tämä pieni inhimillinen puute minulle – olen rakentava livetilanteissa oman lissumme kanssa.

    Äänestä

  • ...Kirpaisee vain kerran??? Sinua näyttää asia kirpaisevan harva se päivä, senverran pitkään tällä palstalla ollaan jankutustasi luettu...

    Äänestä

samaa mieltä.Kyllä mieheni lapset osaltaan saavat kuulua tähän yhteyteen.Ja exäkin myös,ei minua haittaa yhteydenpito siihen suuntaan.Joskus sovitaan joku lapsijuttu kaksistaan exän kanssa,jos lapsen isä on töissä tms.Ei mitään ongelmaa.Olen myös ex-vaimo.lapseni käyvät isällään, sopivat keskenään isän kanssa, koska ovat niin isoja,eivät tarvitse minua välikätenä.Tunnen,että lapset saavat kuulua myös siihen perheeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

täällä voi kirjoittaa kirjoitti:

Uusperheen akka tai ukko tai lapset.
Edelleenkään, kuten tein erään avauksen tänne niin täällä pyörii näitä exiä jotka eivät kuulu uusperheeseen. Ei voi vaan olla totta.
Mieheni on ihana mutta sen lapset exän kanssa on valitettava kylkiäinen.
Tää on provo, exät räjähtää, mutta nyksät *vinkkaa silmää* :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu