Kun eksyy

niin vaikuttaa, että moni äiti tai isä kirjoittaakin jo fiksummin, kuin moiset sijarit.
Ulkoasu teksteissä on siisti ja asiallisia lainauksia on jaksettu etsiä??
Tuntuu loisto suoritukselle sellaiselta ihmiseltä, jolta on IKIOMAT LAPSET riistetty sijoitukseen?

Kyllä täällä moni sijari tyhmyytensä tuo esiin. Äitien ja isien tekstit ovat asiallisia!!
5656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos näin olet huomannut asianlaidan. Huomasin jonkun sijarin väittävän kritisoivaa biovanhempaa mielisairaaksi. Toki riitely kyllä onkin huono asia ja ei edistä asiaa vaan huonontaa. Mutta kyseinen kommentti oli kyllä alata riman. Kyllä biovanhempi toki ymmärtää että itsessäänkin on vikaa, mutta ei tarvii kyllä pysgologisoida jos on eri mieltä. Hyvin osuvasti sanoit sanan RIISTETTY. Siilä siltähän juuri vanhemmasta tuntuu.

Äänestä
  • huomiota siihen, että täällä kirjoittavat ei suinkaan ole kaikki itse sijareita.
    Olen huomannut, että pahimmat provoilijat ovat täysin ulkopuolisia, asioista mitään ymmärtämättömiä.
    Tarkkana siis pyydän, ettei turhaan syytetä ihan kaikista hyökkäyksistä ja törkeyksistä sijareita.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    huomiota siihen, että täällä kirjoittavat ei suinkaan ole kaikki itse sijareita.
    Olen huomannut, että pahimmat provoilijat ovat täysin ulkopuolisia, asioista mitään ymmärtämättömiä.
    Tarkkana siis pyydän, ettei turhaan syytetä ihan kaikista hyökkäyksistä ja törkeyksistä sijareita.

    sijareita, todella, ja kun kerrotaan meillä olleista lapsista tai heidän taustoistaan ja jatkoistaan elämässä, ei uskota tänäaikana niitä, luullaan kuvitelluiksi/fiktioiksi!

    Ei, eihän niin voi tapahtua kotona, ei, ei ole insestiä isillä jne...

    kautta aikojen, ei ei....hitto mitä hienohelmaa luulee vaimot...

    Äänestä

Ja aloittajaltahan ei ole RIISTETTY omaa lasta??? Eihän????

Äänestä
  • vaan tullaan riitelemään tänne omien asioiden vuoksi eli kun on mokattu ja lapsi on sosiaalien puolesta viety ao. henkilöltä, tanne tullaan kiukuttelemaan ja syyttämään meitä lapsen viemisestä, ei osata ajatella omia tekemisiään, vain meitä syytellään ja ihan tyhjästä!

    Todella kumma kun ei mene ikinä jakeluun, että me sijarit emme ota keltään lapsia pois, vaan sosiaalihuollon kautta ne meille sijoitetaan!

    Ja monien neuvottelujen ja yhteoistyön kautta ja jälkeen!

    Ja täällä biot itkee ja huutaa ja syyttää sijareita, joka helevetin tyhjästä asiasta sitten jälkeenpäin!

    Helinäkeijulikin mm. joka puolella on asianosaisena niin syyttämässä kuin muka puolustamassa asioita tunnetaan hänenkin asiat jo läpikotaisin, että turhaa vinkumista ei kyllä tarvita täällä enää.

    Laki se on joka määrää,
    ei prutkutukset muuta mitään, varsinkaan täällä, täällä vain tapellaan keskenään syyttäen itsekutakin ja mistä ja milloin!

    Hyvää syksyä kaikille, katsokaa peiliin ja miettikää mihin asiat pitäis paraiten laittaa eteenpäin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tälle palstalle.. kirjoitti:

niin vaikuttaa, että moni äiti tai isä kirjoittaakin jo fiksummin, kuin moiset sijarit.
Ulkoasu teksteissä on siisti ja asiallisia lainauksia on jaksettu etsiä??
Tuntuu loisto suoritukselle sellaiselta ihmiseltä, jolta on IKIOMAT LAPSET riistetty sijoitukseen?

Kyllä täällä moni sijari tyhmyytensä tuo esiin. Äitien ja isien tekstit ovat asiallisia!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu