GALLUP:

Minkä ikäisiä te mökinomistajat olette? Eli siis jotka ihan oikeasti omistatte ITSE mökin. Oletteko saaneet perintönä vai ostaneet itse?
Olisi mukava saada vastauksia.
303887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ollaan vaimon kanssa Hiukan alle nelikymppisiä ja tontti ostettiin viime kesänä ja mökki sinne saatiin pystyyn tänä kesänä. Omilla rahoilla ja omilla voimilla mökki systeemit ollaan tehty.

Äänestä
  • Mökki on sukumökki. Oli alunperin isäni ja velivainaan perikunnan yhteisomistuksessa. Miehen kanssa ostettiin perikunta pois ja isä lahjoitti oman osuutensa minulle. Avioerossa jouduin maksamaan miehen osuuden ulos. Nyt on mökki 100 % oma ja olen siitä onnellinen. Itse mökki ei ole kummoinen, lautarakenteinen ja vähän vinossa ja kenossa. Mutta se sijaitsee suuren kirkasvetisen ja kalaisan järven rannalla. Itse asiassa vain noin 2 m rannasta. Rakennusoikeutta 30 m rannasta on 80 m2. Joskus, jos lotossa voitan, rakennan siihen uuden. Matkaa kotoa tulee suuntaansa n. 50 km. Eli hyvin voi käydä vaikka töissä mökiltä käsin.

    Olen onnellinen mökinomistaja enkä luovu siitä mistään hinnasta!

    Äänestä

Isäni osti maata vuonna 1955 ja sain siitä mökkitontin perintönä vuonna 1997. Rantasaunan runko nousi pystyyn 1998 ja saunomaan pääsimme 2000. Hän kuoli samana vuonna ja perin lisää maata. Mökki tilattiin saunaa valmiimpana, ja se nousi pystyyn 2003, ollen käyttökunnossa 2004.

Mökkiprojekti on vienyt aivan kohtuuttoman paljon aikaa ja rahaa, ja todella monesta muusta asiasta on ollut pakko luopua, mutta se on kannattanut, sillä olemme ehtineet viettää monta kivaa kesää. Nyt tyttäret alkavat olla sen ikäisiä, että kesätyöt ja kaverit alkavat viedä aikaa ja mielenkiintoa. Jahka nukkuma-aitta joskus valmistuu, tulevat he jatkossakin mukaan ystävineen ja poikakavereineen?

Olen 43-vuotias mies

Äänestä

Kuusikymppinen tyhjän pesän vanhapari ollaan, ja tätäkin kirjoitetaan mokkulalla mökiltä. Lasten (2 kpl) perheet ei tulleet tällä kertaa kun on lomien lopettelua ja tarhojen aloitusta.
Yksi mökki perittiin mutta myytiin kun oli niin kaukana tsadista. Hinnalla saatiin tontti (määräala) ja sitä on gryndattu nelisen vuotta ja päärakennus ja sauna ovat pystyssä.
Kolmekin pesuetta mahtuu mutta melko sosiaalisia pitää olla, kun makkarit, alkovit ja parvet on yhden katon alla. Varastot ja vierasaitat tehdään muutaman vuoden kuluttua kun duunit ei enää paina.
Joka penni on mennyt projektiin eikä ole riittänytkään, sillä sen tontin verran ollaan vielä pystyssä pankille. Suunnitelma on olla duunissa siihen saakka kun se on kokonaan kuitattu. -Voip'olla että nuoriso (kolkyt ) saa itse rakentaa aittansa,jos rauhaa haluavat tai kavereita mukaansa...vanhoilla on monta toivematkaa vielä tekemättä ja mukavuutta päivittämättä...

Äänestä

Otsikossa iät, en tiedä mitä huudollasi kysymyksessä tarkoitat, kun kysyt "ihan ITSE omistatte". Itse omistetaan, kun kiinteistöverot maksetaan. Lainaakin on, mutta tulotkin on ihan hyvät.

Äänestä

Vaimo sai osan mökistä perinnöksi, ja minä ostin loput sukulaisilta. Alle nelikymppisiä ollaan tällä hetkellä ja kaupat tehtiin n. 5v sitten.

Aikaa ja rahaa remontointiin, ja rakenteluun kuluu, mutta sitä tässä on haettukin :)

Äänestä

Minä siis 39 ja vaimo 30. Tontti ostettiin vuonna 2003 ja mökki rakennettiin 2003 ja 2004. Nyt tehty mökki on rantasauna takkatuvalla ja parvella. Lisäksi tehtiin heti alkuun makuuaitta, varasto ja puucee. Rakennusoikeus itse päärakennukselle on vielä käyttämättä - saa nähdä syntyykö se meidän toimesta vielä jonain päivänä vai jääkö jälkipolvien hommiksi...

Äänestä

51v.
Ensimmäisen ja mökkini ostin 45 vuotiaana.
Sen jälkeen olen rakentanut vielä toisen ja myynyt sen pois.
Tällä hetkellä 1 mökki Keski-Suomessa, toinen rakenteilla ja lisäksi loma-asunto Saariselällä.
Kaikki työllä tienattuja, peritty ei ole, kun vanhemmilla ei ollut mökkiä.

Äänestä

Vuosi sitten ostettiin kun löytyi todella hienolta paikalta ja mikä tärkeintä hyvin lyhyen ajomatkan päästä.
Kaikki oli jo valmiina:rakennukset,pihat laitettu eli ei vaadi suuria toimia että siitä saa omannäköisen.

Äänestä

Kolmevitosina ostettiin tontti ja maksettiin silloin itsemme kipeäksi, nyt seitsemän vuoden jälkeen lähinnä hymyilyttää tontin hinta..
Pikku hiljaa ollaan rakenneltu mökkiä; ensiksi puucee, rantasauna, laituri, laavu, aitta/varasto, kaivo, rantasaunan iso terassi ja nyt viimeisenä ns. iso mökki.
Perintöjä ei ole saatu, kaikki on säästämällä ja velkarahalla duunarin palkasta maksettu.

Äänestä

ostettiin 12 vuotta sitten juuri valmistunut mökki rantasauna järven rannalla. Eli olin silloin 35 vee ja vaimo vuoden nuorempi.

Äänestä

Omista kokonaan perittyä maatilaa "kesämökkinä" toimii kiinteistöyhtymänä 43v.

Äänestä

Tontti on ostettu vuoden alussa ja nyt rakennushommat käynnissä. Perintöä ei ole vielä kuulunut. Omilla vanhemmilla ei mökkiä olekaan, vaimon vanhemmilla sellainen on..

Äänestä

Ollaan minä 34v. ja vaimo 31v. Itse ostettu mökki vuonna 2004. Ihan pankkilainalla ostettiin, eikä meillä ollut vielä edes omistusasuntoa kun mökki ostettiin. Mulla, joka olen kotoisin pohjoisesta ja tottunut koko ikäni mökkeilemään säännöllisesti, meinasi hermot mennä pääkaupunkiseudulla asumiseen kun ei ollut edes mitään hengähdyspaikkaa viikonlopuiksi. Kun muuttaminen pääkaupunkiseudulta pois ei vaimoa kiinnostanut, eikä vaimon suvullakaan mitään mökkiä ollut, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hankkia mökki itse. Vieläkin niitä lainoja muutama vuosi maksellaan ja tiukoillahan sitä välillä ollaan hyvistä työpaikoista huolimatta kun se omistusasuntokin on jo hommattu, mutta eipä kaduta kesämökin hankinta - ei yhtään

Äänestä

Minä 52 ja vaimo 47,. Viimekesänä ostettiin pankin rahoilla itäsuomesta Saimaan saaresta Mantereeltä 1 km ja kaupungin rannasta 5 km.
Veneilimme 20 vuotta ja nyt alkoi sellainen tunne että pitäisi saada joku paikka mitä korjailee ja kehittää. Harmittaa kun ostettiin näin myöhään kun lapset on just niin isoja että eivät lähde enää tänäkesänä helpolla mukaan. Matkavenettä en ole uskaltanut myydä kun siihen on tunnesiteet niin syvällä. Käytämme yhteisaluksena. Siinä on hyvä viedä puita ja lautoja ja kaikea mahdollista.

Äänestä

Viittä vaille kuuskymppisiä ja hiljalleen
eläköitymässä. Mökki ostettiin Saimaan seudulta
pari vuotta sitten omalla rahalla.
Siinä riittää kohentamista ja rakentelua,
josta molemmat pidämme. Sitä ennen kesät
kuluivat kaikenlaisia vesiä seilaten.

Äänestä

mökin ostohetkellä 31 v.

Ostettu itse (ei perintö, vaikka sukulaisilta hankittiinkin).

Äänestä

Kesällä 2006.

Olin tuolloin 31v. ja vaimo 33v.

Äänestä

Ostin keväällä mökkitontin, jossa purkukuntoinen mökki ja saunarakennus. Kauppasummasta maksoin 30% itse ja loput lainaa. Omaa asuntoa ei ole, eikä suunnitelmissa ostaakaan ihan heti, koska asun edullisesti vuokralla.

Kohde oli melkein pakko ostaa, kun on niin hyvällä paikalla (

Äänestä
  • 15v sitten ostettiin 2 vierekkäistä tonttia ja rakennutettiin heti toiseen mökki.
    Matkaa kotoa 24km.
    Ei ole pulaa puuhastelusta ja kunnossapidosta ok-talon lisäksi.
    Eikä ole hinkua enää pidemmille lomamatkoille.

    Äänestä

  • nuorin.

    Äänestä

Pieni saunamökkimme valmistui kevään aikana.
Ihan ite tehtiin seinähirsien kaadosta alkaen.
Kova oli urakka, mutta nyt jälkikäteen ei kaduta yhtään. Eipä jääny paljon velkaa. ;)

Äänestä

No enpä olisi uskonut että löytyy muitakin kolmekymppisiä.

Jep eli 32 minä ja eukko 30. Eli saimaalla huvila ja rantasauna itse tehtynä. Velkaa n. 30% hinnasta jolla varmasti menisi kaupaksi. Tosin ei tule kaupaksi koskaan.

Ei VARMASTI :D

Äänestä

43 42 v.

Ostettiin kiinteistönvälittäjältä länsirantainen saaritontti mereltä noin 5 vuotta sitten. Tontti on työkiireiden vuoksi vielä rakentamatta ja velkaakin on, mutta siellähän se kasvaa korkoa.

Vastaavia ei ole ollut sen jäleen myynnissä.

Äänestä

oma mökki!

Äänestä

30 & 31 vee ollaan. Mökki ostettu ja rakentaminen alkaa parin kk:n sisään. Ei perintöä..

Äänestä

ja tontti ostettu keväällä, 50 kilsaa kotoa ja kaikinpuolin huippupaikka. omalla rahoituksella joten ei avustuksia suvulta niin omillaan mennään eteenpäin tästäkin

Äänestä

Yrittäjäpariskunta 53 ja 54½ vuotta
Perikunnan mökki vm -58 Etelä-Saimaalla

Punkaharjulla saaressa metsätila jossa kaksi reilun hehtaarin kokoista rakennuspaikkaa kasvamassa korkoa

Äänestä

Tontti ostettu v. 1998 omalla rahalla. Mökki rakennettu v. 2000 perinnöllä omalla rahalla. Eli ei velkaa, paikka 30 km Tampereelta järven rannalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan mielenkiinnosta kirjoitti:

Minkä ikäisiä te mökinomistajat olette? Eli siis jotka ihan oikeasti omistatte ITSE mökin. Oletteko saaneet perintönä vai ostaneet itse?
Olisi mukava saada vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu