Viikoksi Thaimaaseen?

kannattaako

Kannattaako tehdä vain 8 pv:n matka thaimaaseen?
Ehtiikö siinä edes toipua aikaerosta ja pitkästä lennosta ennen takasin päin lähtöä?
Kun ei olis oikein varaa neljän hengen perheellä kahden viikon oleskeluun.
Kertokaa te, jotka ootte viikon matkoja tehneet!

28

9710

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käynyt

      Jos vain mahdollista, kannattaa varata 2 vkoa. Aikaerosta toipuminen takaisin tullessa ottaa aikansa. Tottuminen ilmastoon vie osansa.
      Oleskeleminen Thaimaassa on tosi edullista ja ero 1 tai 2 viikon matkan hintojen välillä on suht pieni.

    • matkustusintoilija

      on aina loma, oli se sitten lyhyt tai pitkä. Me olimme tälläisellä kahdeksan päivän lomalla ja minua ei ole yhtään näin jälkeenpäin haitannut se, että lähdimme näin lyhyelle lomalle. Minkään näköistä ongelmaa ei ollut thaimaassa sopeutua heidän aikaansa, mutta kotiin tultaessa otti aikaero koville. Sen asian kanssa kärvisteltäessä meni sitten muutama päivä. Jos mahdollista niin valitkaa paluupäivä niin, että se on mahdollisimman lähellä viikonloppua niin ei tarvitse olla silmät ristissä töissä.
      Muistan fiiliksen kun suurin osa meidänkin hotellissa olevista suomalaisista jäi vielä toiseksi viikoksi ja me jouduimme lähtemään. Kyllä se toinenkin viikko olisi kelvannut.

      Itse se toki pitää päättää, että kannattaako vai ei, mutta jos sinne mieli tekee ja tietää, että kahta viikkoa ei ole mahdollista saada niin minä ainakin lähtisin viikoksikin. Nyt meitä on onnistanut niin, että saamme olla thaimaassa kaksi viikkoa.

      Nk. joku täällä jo kirjoittikin niin matkan hinta ei kovinkaan paljon kalliimpi ole viikon ja kahden välillä ja eläminen on tosiaan varsin edullista siellä eli jos lomasaldo antaa myöden niin ottakaa se kahden viikon loma. Tässä voisi olla hyvä kikka opetella säästämistä koko perheen voimin eli lapsetkin ovat ehkä valmiita tinkimään joistakin menoistaan sillä, että perhe pääsee sitten kahdeksi viikoksi reissuun ;o)

      Mukavaa lomaa teille!

      • kaikki käy

        Kommentti matkustusintoilijan viestiin:
        Itse asiassahan aikaero Thaimaasta Suomeen päin tullessa on niin, että kotona herää aamulla aikaisin virkeänä ja illalla alkaa väsyttää vähän aikaisemmin kuin normaalisti. Eli mielestäni töissä ei tarvitse "kärvistellä" silmät ristissä lomalta palattua, vaan nimenomaan sitä on virkeä päivällä töissä/koulussa, ja väsymys iskee vasta illalla kotiin tultua... Jos Thaimaassa on heräillyt vaikka sikäläistä aikaa 9:ltä ja mennyt illalla nukkumaan klo 24, niin ekoina päivinä kotiintultua se tarkoittaa sitä, että sisäinen kello herättää jo klo 4-5 tienoissa ja illalla alkaa nukuttaa jo n. 19 maissa!

        Itse kysymykseen sanon omanna mielipiteenä, että toki kannattaa yrittää järjestää 2 viikon loma Thaimaan matkaa varten, mutta myös viikko tai 10pv on parempi kuin ei mitään. Itse olen tehnyt kaupunkilomia esim. Bangkokiin tai Hongkongiin neljäksikin päiväksi eikä nekään ole olleet "liian lyhyitä", kun hommaan asennoituu sillä tavoin. Tietysti silloin kannattaa ottaa Finnairin suora, n. 9h kestävä lento eikä kierrellä välilaksujen kanssa aikaa tuhlaamassa.

      • nimetön matkaaja

        Eikös se aikaero ole helpompi juuri suomeen päin?

        Ainakin mulla on..

      • matkustusintoilija
        kaikki käy kirjoitti:

        Hei,

        en tiedä mistä kärsin, mutta täytyy sanoa, että kun on koneessa istunut pitkän lennon ja sen jälkeen vielä ajaa 350km kotiin ja aamulla menee töihin niin kyllä minä tosiaan jouduin tekemään töitä sen eteen, että pysyin hereillä. Jokainen kokee tämän omalla tavallaan eli eipä ole oikeaa tai väärää tunnetta. Itse yritän aina saada matkan niin, että sen päättyminen olisi lähellä viikonloppua niin sitten ei tarvitse heti aloittaa kotona arkista puurtamista. Jokainen taplatkoon tyylillään.

        10 päivää kuulostaa kyllä paremmalta vaihtoehdolta kuin tuo kahdeksan päivää, mutta edelleen kyllä minä olisin valmis viikon lomallekin lähtemään.

      • selvä eero
        nimetön matkaaja kirjoitti:

        Eikös se aikaero ole helpompi juuri suomeen päin?

        Ainakin mulla on..

        sillä kun matkaa itään niin aikaero iskee ja kun tulee länteen niin ei juuri huomaan kuin vain matkaväsymyksen. Joskus aikaero väsymys kestää2-3 pv ja jos viikon matka niin lyhyeksi käy ja hinta sama vaikka olisi 14 pv. En siis suosittele ja lentokin on pitkä niin perillä ole jää tosi lyhyeksi.

      • Just lähdössä Krabille.
        kaikki käy kirjoitti:

        Kommentti matkustusintoilijan viestiin:
        Itse asiassahan aikaero Thaimaasta Suomeen päin tullessa on niin, että kotona herää aamulla aikaisin virkeänä ja illalla alkaa väsyttää vähän aikaisemmin kuin normaalisti. Eli mielestäni töissä ei tarvitse "kärvistellä" silmät ristissä lomalta palattua, vaan nimenomaan sitä on virkeä päivällä töissä/koulussa, ja väsymys iskee vasta illalla kotiin tultua... Jos Thaimaassa on heräillyt vaikka sikäläistä aikaa 9:ltä ja mennyt illalla nukkumaan klo 24, niin ekoina päivinä kotiintultua se tarkoittaa sitä, että sisäinen kello herättää jo klo 4-5 tienoissa ja illalla alkaa nukuttaa jo n. 19 maissa!

        Itse kysymykseen sanon omanna mielipiteenä, että toki kannattaa yrittää järjestää 2 viikon loma Thaimaan matkaa varten, mutta myös viikko tai 10pv on parempi kuin ei mitään. Itse olen tehnyt kaupunkilomia esim. Bangkokiin tai Hongkongiin neljäksikin päiväksi eikä nekään ole olleet "liian lyhyitä", kun hommaan asennoituu sillä tavoin. Tietysti silloin kannattaa ottaa Finnairin suora, n. 9h kestävä lento eikä kierrellä välilaksujen kanssa aikaa tuhlaamassa.

        Todellako olet pirteänä töissä? Onneksi olkoon, olet siis hyväuninen ja nukahdat kun vaan pääsi tyynyyn painat. Minulla pari ekaa yötä tullessa menee valvoskellessa, ja aamulla todellakin silmät ristissä töihin.

        Lisäksi kommentti aikaeroon kohteeseen mennessä. Meillä 11&12v:lla oli pahimmat oireet, olivat kärttyisiä ja vähän itkuisiakin välillä pari päivää. En lähtisi lasten kanssa viikoksi, vastahan siinä ehtii asettua, kun pitää jo lähteä pois. Meidän 2vko matka oli neljältä hlöltä yht. 480€ kalliimpi kuin viikko olisi ollut. Suomessa olis ostettu kahteen autoon bensat ja kalliita jouluruokia. Niillä rahoilla sitten mentiin parille matkanjärjestäjän retkelle yms.

        Nyt ollaan parin vrk:n päästä lähdössä 2 aikuista kolmeksi viikoksi Krabille. Matka-aika on 10.12-1.1. ja kun matkan aikana on taas Joulu, on kolmen viikon matka 600€ per nenä HALVEMPI kuin jos oltais lähdetty 17.12-1.1. Ihmiset kun ostaa Jouluksi nimenomaan näitä 2vko lomia. Saatiin siis 1200€ käyttövaraa sillä että ollaan viikko kauemmin! Ei juur harmita

    • kokemusta on

      Juuri sitä mieltä minäkin olen,että jos sinne asti lennät,niin kaksi viikkoa. Kyllä lentomatka Suomesta on raskas, että kun kerran olet lähdössä,niin löytyy se raha jostain siihen toiseen viikkoon. Sehän on edullista, Matkathan ne eniten maksaa.

      • mieltä...

        kyllä se vaan niin on että kun sinne asti lähtee, parempi olla pidempään.. itsekin mietimme avovaimoni kanssa viikon matkaa mutta päädyimme kahteen viikkoon.. viikossa tulisi liian kiire, haluamme kuitenkin käydä retkillä, loikoilla beachillä ja uida, shoppailla, ja touhuilla kaikkea kivaa.. :P

    • ei nimimerkkiä laisinkaan

      Menkää reittilennolla ja varatkaa hotelli itse, niin saatte juuri teille sopivan pituisen loman. Lennothan on ihan samanhintaiset- rippumatta oletko perillä viikon vai kuusi. Ainoastaan oleskelu maksaa, muttei sekään paljoa.
      Hotellihuonehan vähän sesongista ja paikkakunnasta riippuen maksaa n.10€-40€/yö, joten kallista ei ole.
      Itse lähden yksin syyskuun lopussa kuukaudeksi matkaan, tukikohtana Phuket, josta varasin hotellihuoneen kuukaudeksi. Lennot maksoi 750€ ja majoitus 8€/yö.

      • menee meilläkin, poikkeuksella et lähdetään 25.enskuuta Bangkokin kautta Singaporeen formula kisoihin, 29. Phuketiin ja sieltä otin huoneen kuukaudeksi.(saapi olla 2 henk. ilman lisämaksua). Hinnat Hki-Bangkok-Hki 736e suoralento n.9 tuntia Finnair. Bkk-Singapore 37e. Singapore hotelli 3 yötä kahdelle 210e yht. Kisaliput kolmelle päivälle 88e/nenä. Lento Singapore-Phuket 34e. Kämppä Phuketissa 260e/kuukausi. Lento Phuket-Bangkok 35e. Eli jos oon oikeessa niin 1200egee sisältää jo taksikyytejäkin riippuen majoituksesta maksaako yksin vai kaksin. Saatetaan törmätä jos käyt joskus MidnightSunissa Patongilla. Lykkyä pyttyyn ja menox!

    • missään nimessä

      Viime jouluna olin menossa Phuketiin 2 vkoksi ja toiset vain viikoksi. Lento myöhästyi jo lähtiessä n. 25 tuntia eli vuorokauden. Perille päästiin siis myöhässä. Lopputulos noille, jotka olivat viikon reissulla oli se, että he eivät hotellin uima-altaalta ehtineet paljon muualle. Pitkät odottelut suomen päässä lentokentällä, aikaero jne. verottivat viikonmatkalaista enemmän kuin 2 viikon matkalaista. Lennot ovat yhä useammin myöhässä, joten matkat saattavat kutistua liian lyhyeksi. Ota myös huomioon Thaimaan päässä siirtymiseen menevä aika eli esim. Bangokista Pattayalle mennessä istutaan bussissa vielä 3 tuntia.

      Ottakaa siis ihmeessä 2 vkon matka :-)!

    • .....

      Heips,
      olimme tammikuussa phuketissa finnmatkojen jumbolla ja viikon reissu. Lapset 10 ja 17 vuotiaat ja minä ja mieheni. Lento oli mennessä n. 4 tuntia myöhässä ja tullessa reilut 7 tuntia. Olen ollut myös kaksin mieheni kanssa viikon matkalla ja silloin cha amissa.
      Meille viikon matka on ollut ok. Lomaa en voi työstäni ottaa kahta viikkoa putkeen. Näissä viikon matkoissahan perillä olo aika on se viikkoa. Siinäkin tulee töistä lomaa n. puoli toista viikkoa.
      Moni sanoo ettei kannata mennä viikoksi. En oikein ymmärrä tätä. Aikaero ei nyt niin suuri, että tekisi matkalle hallaa ( ei ainakaan ole tehnyt meille). Jos minun tarvii valita, että viikoksi thaimaahan(tai muuhun kaukomaahan esim. intia) tai ei minnekään tai johonkin lähelle niin eipä ole vaikea päätös ...
      Nautitte varmasti myös viikon matkasta!!!
      Ja vielä... moni sanoo ettei se niin paljoa enempää maksa. Kyllä meidän 4 hengen porukalle lisää olisi tullut n. 1200 eli ei mikään pieni summa.

      • kuusihenkinen perhe

        Järkipuhetta. Se viikon loma on vaan niin paljon helpompi järjestää. Vietimme viime vuodenvaihteessa viikon Phuketissa 4 lapsemme kanssa ja kaikki nauttivat täysin rinnoin! Ei meillä mitään ongelmaa ollut paluumatkallakaan. Lento saapui yöllä Seutulaan ja lapset painelivat aamulla kouluun. Saihan siinä koneessa nukkua. Kukaan ei taatusti olisi jättänyt reissua väliin eikä tullut turhauduttua perillä, niin kuin kahden viikon matkalla joskus loppulomasta käy. Rahaa viikon reissulla paloi matkaan sekä perilläoloon hyvin paljon vähemmän kuin kahden viikon matkalla. Seuraavalla kerralla (2009 jouluna) aiomme kuitenkin olla perillä kaksi viikkoa, mutta se vaatii aikamoista säätämistä ja etukäteen säästämistä myös (pelkät matkat yht. 12000 €). Jos ei onnistu, niin sitten hyvillä mielin viikoksi!

      • säästö vinkki
        kuusihenkinen perhe kirjoitti:

        harkitsemaan vakavasti omatoimi matkailua...Kyllä siinä 6 henkinen perhe säästää pitkän pennin. Lennot netistä finnairin sivulta ,ja hotelli esim www.asianroom.com.

      • kuusihenkinen perhe
        säästö vinkki kirjoitti:

        harkitsemaan vakavasti omatoimi matkailua...Kyllä siinä 6 henkinen perhe säästää pitkän pennin. Lennot netistä finnairin sivulta ,ja hotelli esim www.asianroom.com.

        Kiitos vinkistä. Tiedämme myös, että pahimpaan sesonkiaikaan (joulumatkat) tämä vinkkisi ei toimi. Sehän on täällä jo moneen kertaan todettu ja tiedän myös tuttavaperheitä, jotka ovat tätä kokeilleet. Missään läävässä emme halua asua. Muina aikoina tätä kyllä kannattaa kokeilla, mutta valitettavasti suurperheen on huomattavasti helpompaa järjestää loma joulun-uudenvuoden seutuvilla...

    • 2vk minimi

      Omasta mielestäni on suorastaan rikollista myydä alle 2viikon matkoja Thaimaaseen.
      Jetlag on yksilöllinen asia, mutta itsellä menee pari ensimmäistä päivää pienessä pöhnässä ilman drinksujakin. Suosittelen kuukauden matkaa, jos lomat vaan antavat myöden. Matkan pituus ei varmasti muodostu kustannuskysymykseksi paikanpäällä.

      Kun matkustat Thaimaahan lennot ovat suurin osa kustannusta. Sillä ei ole merkitystä kuinka kauan olette paikanpäällä(matkatoimistot tietenkin kertovat toista). Paikanpäällä kaikki on edullista majoituksesta lähtien.
      Suomessa sinulla menee enemmän rahaa ruokakauppaan, kuin Thaimaassa ravintoloihin.

      Edullista perhematkaa ajatellen suosittelen varaamaan mahdollisimman edulliset lennot Thaimaahan ja vuokraamaan talon sieltä.

      Edullista majoitusta voit tiedustella www.phuket-villa.fi

    • makuasia321

      Minulle 2 vkoa on kyllä turhan pitkä aika, 9 päivää olisi juuri sopiva... pari reissua sinne tehnyt 2 vkoa, jos joskus vielä niin viikko riittää.

    • juhani1

      Viikon matka toimii erinomaisesti. Kolmena vuotena on viikon reissu tehty. 10, 5 tunnin lento ei paha, Kanariallekin 6 h. Takuuvarmat kelit, tammikuussa oltu kolmena vuotena. Toimii. Sinne päin mentäessä aikaero ei tunnu, pääsee rytmiin heti. Itselläni takaisin päin tulessa jetlag kyllä vaikuttaa jopa pari viikkoa väsymyksenä. Tämä on siis yksilöllistä, miten kunkin ihmisen sisäinen kello toimii. Nyt olemme menossa 2 viikon reissulle, mutta kyllä 1 viikon matkakin toimii ihan hyvin.

      • nightpeoples

        Aikaero ei vaivaa, kun noudatat vanhaa brittien kaavaa; sleep day, drink night

      • yli 40x

        Jet Lagiä ei tule kun lentää Thaimaahan päin. Herää sinä aamuna kun lento on noin klo 05:00 tai jopa ennen, saa koneessa nukuttua eikä perillä ole väsynyt. Suomeen takaisin tullessa tilanne on toinen kun lennotkin ovat päivälentoja silloin jet lag ja v,,tutus iskevät.

    • toivotaan

      Toivottavasti ketjun aloittaja on jo toipunut aikaerosta.

    • 2-3 viikkoa

      Ei kannata noin kauas....Kanaria vielä menee ja monesti siellä on viikkokin ollut liikaa.

    • Ykätykäs

      Siihen huoramaahan ei kannata lähteä

      • lkjkfjdkjfgdkflk

        joo, kukaan itseään arvostava ei matkusta Kanarialle, lökäpöksyämmien kohde, Pataässässä Luigit nussiit rahat, torttu jää kosteana odottamaan kurkkua jääkaapista

    • heheheee

      Mene viikoksi thaivaaseen ja sitten viikoksi Thaimaahan.

      • JoopaJooNiinSeOn

        Normaali ihmisillä näyttänee olevan mielenkiintoista välipäiväpuuhaa.

    • Iynoink

      Se on Thaimaa eli Thaimaahan. Ei Thaimaaseen, pöljä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1381
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1195
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      23
      1131
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      211
      1070
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1041
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      307
      947
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      919
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      885
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      869
    Aihe