Ainukainen shamaanimatkani jonka koin 7 v sitten alkoi sillä tavalla että tuttavani meditoidessa näin sisäisillä silmilläni miten musta energia-aalto lähestyi minua. Seuraavaksi kiisin ilmassa (en kuitenkaan kokonaan minä, vaan vain mieleni) ja näin alapuolellani vesistöjä, metsää ja rakennuksia (kaikki valkeita). Tuttavan häivyttyä vettä heittämään näin vielä toisena episodina jotain ihme sälää.
Viime kuukausina on ilmaantunut ilmiö, että sen lisäksi että petiin käydessäni saatan nähdä violettia väriä/purppuran värisiä läiskiä, näen myös eräänlaisen "mustan kiehuvan energiapuuron" jossa vilahtelee välillä eri värisiä langanpätkiä. Tämä on idioottimainen kuvaus, mutta parempaankaan en pysty...
Tämä "musta" on alkanut tuntua melkein ulkopuoliselta voimalta (jota se ei kuitenkaan liene), jolla periaatteessa on kyky repiä minut palasiksi. Tilanne tuntuu hyvin aggressiiviselta ja hillittömältä, mutta silti en ole sen kuluessa peloissani tai ahdistunut. Hyvin utelias vain, ja uteliaisuus minulla yleensä saa aikaan mielettömän puuskan pohtia että mitähän tämä on - joka tietenkin saattaa haitata prosessia. Mikä hyvänsä prosessi se sitten onkaan.
Minusta tuntuu että se voisi olla OBE:n raja. Toisaalta olen eräällä foorumilla kuullut että joku kokee violetin läiskän muodostuvan putkeksi, jota kautta kokea yhtä sun toista meditaatiossa.
Mitenkähän tähän sitten suhtautuu tietoisuuden tumma meri... Entä shamaanien kertomukset siitä kuinka heidät revittiin kappaleiksi ja he kokosivat itsensä uudestaan?
Monet sanovat kokevansa "pahan" läsnäolon käydessään levolle - onko se itseasiassa vain aavistus tämän hillittömän energian läsnäolosta?
Mitähän tämä onkaan...?
Viime kuukausina on ilmaantunut ilmiö, että sen lisäksi että petiin käydessäni saatan nähdä violettia väriä/purppuran värisiä läiskiä, näen myös eräänlaisen "mustan kiehuvan energiapuuron" jossa vilahtelee välillä eri värisiä langanpätkiä. Tämä on idioottimainen kuvaus, mutta parempaankaan en pysty...
Tämä "musta" on alkanut tuntua melkein ulkopuoliselta voimalta (jota se ei kuitenkaan liene), jolla periaatteessa on kyky repiä minut palasiksi. Tilanne tuntuu hyvin aggressiiviselta ja hillittömältä, mutta silti en ole sen kuluessa peloissani tai ahdistunut. Hyvin utelias vain, ja uteliaisuus minulla yleensä saa aikaan mielettömän puuskan pohtia että mitähän tämä on - joka tietenkin saattaa haitata prosessia. Mikä hyvänsä prosessi se sitten onkaan.
Minusta tuntuu että se voisi olla OBE:n raja. Toisaalta olen eräällä foorumilla kuullut että joku kokee violetin läiskän muodostuvan putkeksi, jota kautta kokea yhtä sun toista meditaatiossa.
Mitenkähän tähän sitten suhtautuu tietoisuuden tumma meri... Entä shamaanien kertomukset siitä kuinka heidät revittiin kappaleiksi ja he kokosivat itsensä uudestaan?
Monet sanovat kokevansa "pahan" läsnäolon käydessään levolle - onko se itseasiassa vain aavistus tämän hillittömän energian läsnäolosta?
Mitähän tämä onkaan...?
Vastaukset 29
Vanhimmat
"... The alchemists paralleled these experiences in their souls as a withdrawal into the darkness of their interior space, a darkness pregnant with possibility. We have to a great extent lost the sense that still lived in the medieval and renaissance alchemists, that this darkness contained all potentialities. Like children we fear the dark, and for twentieth century humanity darkness often holds only an existential dread - philosophers of science have in the last decade brought us this terrible image of the 'Black Hole' which swallows up and annihilates everything that comes into its orbit. Perhaps we do not gaze enough at the blackness of the heavens. For if we look deep into the blackness of space on a clear night, we will sense more stars hidden between the known visible stars, especially in the vast star fields of the Milky Way. Cosmic space is pregnant with the possibility of other worlds as yet unseen. It is this image of blackness we must try to recover if we are to become alchemists. An echo of this perhaps remains in the often used phrase "a profound darkness". In alchemy, to meet with the black crow is a good omen. Thus in the Chymical Wedding of Christian Rosenkreutz, as our hero sets out on his journey of transformation, he meets with a Crow which by a turn of fate decides which among the various paths open to him is the one that will lead him to the Castle of the King."
Minulla on ollut aivan samalaisia kokemuksia...ne saivat alkunsa "tuonpuoleisten asioiden" pohtimisesta. JUURI NIIN! Ensin tulee meditatiivinen tila, sitten tulee se "musta tila", jossa usein myös näkyy valoilmiöitä ja/tai värikkäitä (usein violetteja) "väripilviä" sekä joskus tulee se "tunnelimuodostelma"...tuntuu siltä kuin olisi päässyt ulkoavaruuteen...ainakin minun päässäni tuntuu siltä. Tuntuu kuin olisi matkalla mustaan aukkoon sitä tunnelia pitkin...ja "tähdenlennot" suihkivat silmien edessä.
Mietin juuri, olenko ainoa, joka vastaavaa "näkee"..en ilmeisesti. Ystäväni mielestä kyseessä on jonkinlainen transsitila. Joka tapauksessa tila on aika vaikuttava ja sulkee melkein kokonaan muun taustasotkun pois...ainut ikävä piirre on kylläkin usein sen jälkeen vaikeus nukkua, (ainakin minun silmieni edessä) itse asiassa PÄÄKALLOT tai DEMONIEN PÄÄT, jotka tulevat siihen tunneli-ilmiön jatkeeksi...ja se on oikeastaan se ainut todella häiritsevä piirre tässä meditoinnissa tai mitälie onkin...
KERTOKAA LISÄÄ OMISTA KOKEMUKSISTANNE! Luulin olevani melkeinpä yksin näiden "ilmiöiden" kanssa...
Olette väärässä paikassa.
Jeesuksen nimessä ja veressä, poistukaa heti, te valheen isän (saatanan) mustat henget. Jeesus on tie totuus ja elämä.
Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Jumalan valtakunta on tullut nyt teidän lähellenne.
Miksi meidän tulisi uskoa Jeesukseen ja Jumalaan? Miksi emme saisi tehdä sitä mitä sydämemme halajaa ja olla vapaita kaikista kahleista?
Pol
Pilailetko?
Demonit kuuluvat magiaan yhtä paljon kuin viini ehtoolliselle, ja olemme aivan oikeassa paikassa, nimittäin magia-alueella.
Teille paholaista pelkääville on tuolla ainakin kahdeksan eri keskustelualuetta jo.
Tämä palsta osoittaa hyötynsä juuri tässä(kin), että näemme toisillamme olevan samankaltaisia kokemuksia. Mikäli useampi ihminen voi kokea saman asian, silloinhan siinä on jotakin takana... Eikä kyse ole pelkästä itsepetoksesta.
Violetit läiskät ovat todellakin tuttuja jo pariltakin foorumilta omien kokemusteni lisäksi, niin koti- kuin ulkomaiselta. Tunneliin kun joskus pääsisi... minusta todella tuntuu että se on portti kehosta irtautumiseen.
Demoneihin en oikein osaa sanoa mitään, kun en niitä näe, mutta olisikohan sillä mitään tekemistä sen tilan kanssa joka käsittääkseni buddhalaisilla on BARDO, kuoleman (kehosta irtautumisen, haa!) jälkeinen tila. Omat psyyken osat ilmaantuvat näennäisen erillisinä olentoina? Omat pelot asettuvat ihmistä vastaan, ettei hän etenisi ennenkuin on valmis?
Hei. Kiva että vastasit...luulin jo jonkin aikaa todellakin olevani ainoa tällä planeetalla, joka näkee vastaavaa "hassua" aina kun peittää silmäluomensa kämmenillään ja odottaa vain hetken aikaa...
Juu. Kyllä tässä nyt jotain on "takana"...
Ajattelin ensin, että näinkö jonkun ns. "kuoleman tunnelin", joka saattaisi aktivoitua aivoissa siinä vaiheessa kun aika todella jättää..?? Että sainko jonkun "etumatkan" sinne vai mitä ihmettä?
Monethan näkevät ennen kuolemaansa (siis Near Death Experience) jonkinlaisen tunnelin ja monasti valoa sen päässä...
Mutta tuo Buddha-teoria on mielenkiintoinen. Tuota en ole vielä ole tullut ajatelleeksi...ajattelin vain sitä "kuoleman tunnelia" ja sitten sitä, että ehkä kykenen näkemään "omat demonini" eli omat pimeät ajatukseni...? Jos ne ikäänkuin realisoituvat eteeni, kun minulla on oikein paha ja aggressiivinen olo..??
Mutta näitä jäin miettimään. Antakaa palautetta, jos teillä on vastaavia kokemuksia.
Niin juuri. Pimeitä asioita ei parane tutkia, jos niitä pelkää. Sama logiikka pätee tähän: Se joka ei usko haamuihin, ei myöskään koskaan näe niitä. (ja kääntäen...)
Kertokaa haamukokemuksistanne, jos teillä niitä on...
En ole meditoinut... koskaan... en edes tiedä miten se tapahtuu kun en ole löytänyt opettajaa... useita vuosia olen vain lukenut muiden kokemuksista...
Tuosta pimeydestä. Veljeni pelkää yötä hän sanoo että joskus illalla hän pelkää sulkeä silmänsä koska tulee tunne ettei hän enää koskaan voi nousta... Itse olen aina tuntenut yön ja unen turvalliseksi, aivan kuin olisin "kotona" turvassa... Paha on aina vetänyt minua puoleensa... siis ei nyt oikeustieteellisessä mielessä, mutta korkeammalla tasolla.
Ystävänikin kutsuvat minua välillä piruksi... Pikkulapset eivät halua olla lähelläni vaan sanovat "äiti tuo tyttö on paha", vaikken ole koskaan tehnyt heille mitään pahaa... Pimeys ja myrsky saavat minut villiksi, siis silloin tuntuu kuin voisin tehdä mitä vaan... Aika hatarasti osasin selittää.
Pol
tunnet ne valtavat energiat, jotka moisissa luonnonilmiöissä ovat läsnä?
Itse kun lapsena kuulin joltakulta mitä ukkonen todella on, en enää pelännyt sitä. Huusin pihalla että antaa paukkua vaan, ja äitini säikähti ja kielsi huutamasta... Veikö peräti sisätiloihinkin...
TAIKAUSKOISUUS on naurettavaa. Ei se salama päähän tule vaikka kuinka mekkaloisi. ;)
Todellinen magia taas... Vaikka tällä osastolla olenkin, en tiedä olenko minä puolestani kykenevä sanomaan siitä paljon mitään, vielä.
Hei. Et sinä olet paha, vaan erilainen. Tavalliset ihmiset pelkäävät sitä, mitä eivät kunnolla ymmärrä...pelko on alkukantainen reaktio, kun ei oikein enää tajua, missä mennään. Minäkin "onnistun" aina välillä pelästyttämään tai ainakin kummastuttamaan ympäröivää maailmaani...
...ja minäkin olen aina kokenut pimeyden ja hämäryyden uskomattoman rauhottavana ja "kotoisana"...joskus oikein sattuu auringon valo silmiin. Rakastan pimeitä iltoja...
Ehkä pimeydessä erilaisiin henkiinkin saa paremmin yhteyden..? No, olen joka tapauksessa yöihminen...
Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut eivät halua koskea magiikkaan ja/tai tuonpuoleiseen kirveelläkään, toiset haluavat mennä pidemmälle.
Kyllä minä olen paha. minusta ei saa kilttiä tekemälläkään. OIkeasti olen tyytyväinen itseeni juuri tällaisena... En eldes halua olla sellainen liiankiltti. Olen kiltti vain kun ilkeydestä ei ole hyötyä...
Pol
"OIkeasti olen tyytyväinen itseeni juuri tällaisena... "
Mutta eikös kaikki ole sitten niinkuin pitääkin?:) Pääasia on, että ihminen on itseensä tyytyväinen.
Minä kyllä olen tietyllä tavalla taikauskoinen. Siis jos pöydässä on 13 tuolia niin pyrin aina nousemaan ensiksi enkä ole vielä kuollut :D Mutta itse uskon että nimi on enne jos se annetaan hetken mielijohteesta eikä syvällisen pohdinnan tuloksena.
Esim. Kissani näytti pentuna jotenkin lepakolta kun sillä oli suhteettoman suuret korvat. No annoin sille nimen lepakko ja eikö se paijakas heti heti halunnut opetella lentämään.. Se kampesi hieman raollaan olevan ikkunan kokonaan auki ja loikkasi parvekkeelle, siitä kaiteelle ja sitten se oli menoa. Kissa siis hyppäsi kolmannnen kerroksen parvekkeelta enkä ehtinyt tehdä mitään. Juoksin ulos ja siinä se kissa odotti nurmella että haen sen. Sille ei sattunut mitään. Toiselle katilleni en uskaltanut edes antaa nimeä..
Ja oikeastaan taikauskoa on uskoa astrologiaan, spiritismiin, henkiparantamiseen jne. Kyllä minä noihin uskon.
Pol
Hm, ehkä todellisinta taikauskoa on sellainen missä ei ole edes minkäänlaista pidempää perinnettä takana. Pakko-oireisilla ihmisillä on sellaisia: tulee yhtäkkiä tunne että esineet pitää olla tietyssä järjestyksessä "tai muuten"... Tällainen neuroosi saa ihmisen keksimään sellaisia uskoja mitkä ovat hänen ikiomiaan.
13 kuoleman lukuna on jo suorastaan esoteerinen juttu. Elisabeth Haich kirjassaan "Tarot" kuvailee kuinka 13 pallukkaa asettuu tiiveemmäissä muodostelmassaan siten, että yksi pallo jää kaikkien muiden keskelle. Se ikäänkuin siis "kuolee" tullessaan kätketyksi. Jos kiinnostaa tietää tarkemmin, juttu löytyy Tarot-kirjan luvusta Kuolema... luonnollisesti.
("Pyhä" geometria on aina ollut minulle suuri kiinnostuksenkohde.)
ettei kukaan tiedä sanoa tähän allaolevaan juuta eikä jaata!
>shamaanien kertomukset siitä kuinka heidät revittiin kappaleiksi ja he kokosivat itsensä uudestaan?
Pitää kai taas kerran itse arvuutella ja oletella. No, minä luulottelen että kyseessä on tämä juttu:
Ikänsä fyysisessä kehossaan asunut ihmismieli ei pysty tajuamaan tilaa jossa ollaan kehotta. Jos tällaiseen tilaan lähdetään siirtymään, se saattaa jotenkin saada ihmisen uskomaan kokevansa TUSKAA, hajoavansa suorastaan kappaleiksi?
Tyyppi jonka kerran tunsin sanoi irtoilevansa kehostaan harva se yö, ja kokemuksen olevan joka kerran yhtä kivulias astuminen pimeyteen.
Ehkäpä se hajoaminen ja joidenkin kuvailemat visiot ja kokemukset "pahojen" olentojen läsnäolosta katoavat sitten kun ihminen tottuu liikkumaan pelkkänä energiana.
(Minä vastaan täällä itselleni. Voi itku tätä runsaudenpaljoutta tälläkin osastolla... Siis kamoon!)
Viestisi oli kyllä erittäin mielenkiintoinen, ja olen pohtinut sitä siitä lähtien kun kirjoitit sen. Tiedän monia ihmisiä joilla on hyvin samantapaisia kokemuksia samanlaisesta repivän ulkopuolisen voiman läsnäolosta, ja jotka itseasiassa tietoisesti hakevat yhä vahvempaa yhteyttä tuohon voimaan. Sanotaan, että se on ainoa voima maailmassa, joka on tarpeeksi epäinhimillinen, kaoottinen ja petollinen jotta se voi repäistä hajalle sen yhdeksän metrin vahvuisen valheiden teräkuplan jossa ihminen luonnollisessa tilassaan elää. Hajottavasta koettelemuksesta selviäminen tietojeni mukaan tuo maagikon uuteen olemukseen jossa sekä itse että ympäröivä todellisuus on muuttunut peruuttamattomasti hieman entistä elastisemmaksi, ja välimatka painajaisten maailmaan jonka uskotaan sijaitsevan arkitodellisuutemme kanssa rinnakkain on sekin entistä lyhyempi. Ja kuten Castanedakin sanoi: Jokaisen noidan on kuljettava ensin hirviöiden tasangon halki...
Hei. Meinasin juuri kommentoida tähän "shamaanimatkaan", ennekuin luin "valituksesi" siitä, että kukaan ei vastaa...hahaa, telepatiaa..?:)
No anyway - koko shamaanimatka sanana kuulostaa tosi kivalta. Olen nyt itse ottanut sen käyttöön, koska se kuulostaa kivemmalta kuin joku "kuoleman tunneli"...Tietysti miksei itse kuoleman tila voi olla verrannoillinen shamaanimatkaan??
Olet tod.näk. oikeassa...ihmiset pelkäävät sitä, mitä eivät ymmärrä, kuten ruumiitonta tilaa. Se tuntuu elävälle, ruumiiseen sidotulle ihmiselle käsittömältä tilalta...
Mutta tässäkin kai "harjoitus tekee mestarin", eli kun tilaan tottuu, sitä ei välttämättä edes koe uhkaavana?
Tietenkään sitä ei ole pakko kokeilla, jos kokee sen liian pelottavana ja/tai uhkaavana. Minä nyt kiinnostuin asiasta tieteellisellä tasolla.
Tod.näk. kyseessä on joku kuolemaan verrainnollinen tila, eli ruumiitoon tila/shamaanimatka/transsitila...jne, jne...mitä nimitystä nyt haluaakin käyttää.
Minua melkein ihmetyttää, että EN ole kokenut minkään ulkopuolisen voiman tai olennon ottavan yhteyttä (unia ehkä lukuunottamatta) kun tässä näiden mielenkiintoisten (joskin harvalukuisten) juitskendaalien kanssa pelailen... Niin monet kun nimenomaan toitottavat sitä kuinka heti kun vähän ruumiistaankin irrahtaa niin vot, on miljuuna vihulaista kimpussa!
Vuosia sitten olin eräällä luennolla, jossa nainen kertoi kuinka kun hän irtosi kehostaan ja liikkui sen vasemmalla puolella (jollen väärin muista), oli hänellä heti kaikki demonit kimpussaan. Ja tässä vasemmalla tarkoitetaan ihan oikeaa vasenta puolta, ei mitään kuvainnollista. Välillä akkaparka kävi jopa huutamassa parvekkeella apua kun oli niin paha olla niiden demonien kanssa.
Noh. Kuulostan vähän ilkeältä nyt. Kyllä minä uskon että ihminen voi kokea ihan mitä tahansa, ja kaikenlaista pirulaistakin varmaan on matkan varrella, mutta jostain syystä omassa elämässäni olen enimmäkseen pelännyt ihan Homo sapiensia eniten, enkä juurikaan sitten henkimaailman mönkeröisiä.
Kun oikein mietin, "demonisin" kokemukseni oli tällainen: nukahdin sohvaan keskellä päivää, ja siinä samassa (olin unessa ja unessa) seisoin lapsuudenkotini olohuoneessa, katsellen oviaukon läpi keittiöön päin. Taisin olla pimeässä, ja keittiössä oli valot. Oviaukossa seisoi miesmäinen tumma olento, jonka silkka tahto(energia) sai minut kimpoamaan unesta suoraan valveille. Kaikki tämä tapahtui sekunnin murto-osassa.
Oikein regular kynnyksenvartija.
Lempsis kyntää kivivuoren ja saa irroiteltua Sammon mukaansa... Perään Suurille Sankareille lähtee kuitenkin Louhi, joka loihtii itsensä kotkaksi raatelevaisilla kynnillä varustettuna...
Kuulostaa ihan tv-lehden ohjelma-annilta. Ihme assosiaatioita.
Venytelkäämme.
Siis mistä tietää olevansa oikeasti irti ruumiistaan? En itse edes tiedä miten ruumiista pääsee irti mutta eikö "harhan" riski ole aika suuri?
Itse ainakin saan unen ja valveen rajamailla ollessani heitettyä itseni jos jonkin moiseen maailmaan.. Vaikka ne ovat aivan aistittavissa, uskon että se on vain mielikuvitustani, mutta miten te tiedätte ettette "nää unta"? Kysyn vain siksi kun en todellakaan tiedä mitään tästä ruumiistairtoamisesta.
Pol
Kun olin vielä about 17 enkä tiennyt noituudesta paljon muuta kuin pääsiäisperinteet, niin törmäsin ihan vastaavanlaiseen tyyppiin nukahtaessani.
Unessa istuin keittiössä kun kuulin oven takaa eteisestä mielettömän raskaat askeleet.
Koko perheeni oli kyllä talossa, mutta kukaan muu ei reagoinut tuohon mielettömään ryskeeseen.
Äkkiä keittiönovea alettiin rynkyttää oikein olan takaa. Se alkoi mennä säleiksi. Huusin apua, koska millään inhimillisellä olennolla ei voinut olla tuollaisia elefantin voimia. Kukaan perheestäni ei kuitenkaan reagoinut mitenkään avunhuutoihini. Tajusin että kukaan muu ei aistinut tuota olentoa.
Sitten tuli aivan hiljaista. Ovi avautui pimeään eteiseen. Sitten heräsin.
Minulle se oli merkittävä kynnys. Siitä alkoi tämä hihhulointi - 26 vuotta sitten.
Se on kaikilla aikalailla samanlainen. Ensin nouset ylös ja sitten huomaat ihmeeksesi itsesi makaamassa tai istumassa. Se on aluksi hyvin rankka havainto, jonka seurauksena todennäköisesti säpsähdät takaisin reaalitodellisuuteen.
Unessa kaikki on sekavaa, mutta OOBE:ssa maailma tuntuu ja näyttää samalta kuin ennenkin. Paitsi että ympärilläsi hyrrää mielettömästi käsittämätöntä sälää, joka tulee ja menee. En ryhdy analysoimaan mitä tuo sälä on. Tyypillistä on lähteä leijumaan.
Olethan kuullut tarinan siitä kuuluisasta tennistossusta? En muista juttua tarkkaan, mutta se meni jokseenkin näin:
Nainen nukutettiin sairaalassa ja narkoosin aikana hän koki voimakkaan OOBEn.
Nainen irtosi ruumiistaan ja leijaili ikkunasta ulos, ylös sairaalan katolle. Katolla hän huomasi ihmeekseen tennistossun juuttuneena jonnekin vesiränninreunaan... tai jotenkin noin.
Kun nainen sitten herätettiin, häntä jäi vaivaamaan tuo asian niin paljon että halusi asian tarkistettavan. Ja avot! Siellähän se tennistossu! Se oli sellaisessa paikassa että sitä ei voitu millään keinoin nähdä mistään muualta kuin juuri kiipeämällä katolle katsomaan.
Stoorista tuli aikoinaan kuuluisa siksi että skeptikot eivät löytäneet YHTÄÄN fiksua selitystä asialle.
Jos joku muistaa tarinan paremmin ja missä se on julkaistu niin kertokoon ihmeessä. En todellakaan muista tuota tarinaa tarkalleen.
Mutta onko tuollainen ilmiö vahinko vai miten siihen pääsee tai koska sen kertominen tässä ei välttämättä ole viisasta niin voisitko antaa jonkin kirjavinkin tai jotakin? Ihan mailiakin saa laittaa mutta en viitsi tässä ossuani julkaista ellet halua laittaa postia...
Pol
Miksi haamuja jne...pitäisi edes pelätä? Nehän ovat kuolleita tai ns. "uudessa muodossa ja tilassa"...
Eivät ne/yleensä saa kerättyä tarpeeksi energiaa vahingoittaakseen ns. elävää ihmistä...korkeintaan jotain pikku rahinaa, oven aukoilua tai verhojen heiluttelua...jne...
Itse asiassa nyt kun otin asian puheeksi, tuli vähän kummallinen olo...rupesi paleltamaan ja käsiä melkein tärisyttämään. Sitten totesin, että "mene pois, paha olo" ja se meni.
Oli kuin olisin saanut suoja-energiakenttäni takaisin ympärilleni...
Itse asiassa minäkin pelkään enemmän ns. "tavallisia ihmisiä" kuin näitä haamuja ja sen tapaisia, mutta en tiedä...
...ehkä niilläkin on joskus itse asiassa valta vaikuttaa ihmismieleen, jos ei pidä varaansa, ja sitä on ehkä syytä varoa.
niin toisaalta kumminkin...
Olen kerran havahtunut siihen yöllä, että olen n. 33 % verran kehostani irti. Tiesin ja tunsin olevani istuma-asennossa, mutta silti kehoni makasi sängyssä pitkällään. Tunsin miten minun hereillä oleva "kehoni" ja varsinkin "käteni" liukui makaavaan kehooni sisälle kuin hansikkaaseen. Tai kuin käärme palaisi nahkaansa.
Olen jo yli 10 v ajan nähnyt öisin asuntoni piirteitä ja samalla kokenut silmäluomieni olevan suljetut. Ensialkuun näin vain ikkunan kajastavan, sitten huonekaluja. Parhaimmassa kokemuksessani näin kalustoa tosi selvästi, tosin HARMAAN sävyissä. Kun todella herään kunnolla keskellä kokemusta, näky katoaa välittömästi. Sen jälkeen avaan silmäni, ja huomaan etten makuutilani kulmasta edes voisi nähdä kalustoa siten kuin sen näin.
Minä pidän kokemuksiani todellisina SEN vuoksi, että kyllähän toki unitilan tai mielikuvituksen tai harhan sisällön luulisi olevan he-le-ve-tin paljon mielenkiintoisempaa ja oudompaa kuin se mitä näen: jotain perkuleen huonekaluja ja ikkuna.
Ei tiedä itkisikö vai nauraisi tällaiselle jämähtämiselle... ;)
Niin, toki aina kannattaa vähän varoa mielensä kanssa: olen nyt juuri kamalan lääpälläni jogurttikuorrutettuihin pähkylöihin sun muihin, ja mielessähän tämä rasite on. Ne ovat niin pirun kalliita ja makeita, eivätkä ollenkaan hyväksi kropalle, luulen ma!
Eli mieli on vietävissä mitä rasittavimpiin fiksaatioihin...
(Typerä esimerkki mutta menköön.)
Jos unen/tietoisen unen olento on niin eläväinen että vielä herättyäänkin tuntee sen läsnäolon - on jopa epävarma onko vieläkin siellä unessa - liekö silloin jostakin merkillisemmästä kyse kuin vain "ihmisen tietoisuuden omista kommervinkeistä"...
mitä vittua sä oot menny vetää?? toi ei tuu ihan kaljasta eikä tupakasta... anna sen ponggin olla jo