silmätulehdusko?

huomasin tänään että toisen kissani silmä rähmii ja vilkkuluomi punoittaa hieman. meille on tullut n. vko sitten uusi pentu jolla ei kyllä itsellään näy ko. vaivaa. voiko asialle tehdä jotain kotikonstein vai pitäisikö lähteä kiikuttamaan lääkäriin?
3367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kannattaa näyttää lääkärille. Meidän pentukissan silmä punotti kesällä - odotin pari päivää, mutta vein sitten lääkärille, kun ei näyttänyt paranevan.

Lääkäri huomasi, että se oli "tökännyt" silmänsä johonkin, ja sarveiskalvossa oli pieni haavauma. Olisi kuulemma ollut pitkäaikainen vaiva ilman lääkkeitä.

Kannattaa siis jo siksikin käyttää lääkärillä, ettei aina voi todellakaan itse kotikonstein nähdä, vaikka silmässä olisi käynyt jotain vakavampaakin.

Äänestä

..meno voi olla aiheellista, varsinkin jos silmän rähmiminen pahenee tai mukanaa tulee niiskutusta tai yskimistä tmv.

Ihan senkin takia, että uusi pentu on voinut tuoda mukananaan esim. kissaflunssa-viruksen..näin kävi meillä aikanaan. Aiempi kissamme oli rokotettu, mutta niin se virus vain tarttui kuitenkin. Kissaflunssan kanssa ei ole leikkimistä, silmätulehdus voi olla oire myös siitä. Jos näin on, niin mitä aiemmin lääkäriin pääset, sitä parempi hoito ja kissasi selviää vähemmällä. Kannattaa varmistaa ajoissa, kissaflunssahoito voi tulla kalliiksi, jos lääkäriin menon kanssa viivyttelee.

Ei ole tarkoitus säikytellä, mutta hyvin usein sattuu, että uusi pentu tuo mukanaan jotain pöpöjä taloon. Kannattaa siis varmistaa, ja ota se pentukin lääkäriin mukaan. Muutenkin hyvä varmistaa pennun terveys, kun se on uusi tulokas.

Pikaista paranemista!

Äänestä
  • en ole vielä lääkäriin vienyt kun ei ainakaan huonompaan suuntaan ole edennyt. ostin apteekista silmävettä jolla olen puhdistanut sitä. kissaflunssa-riski on kyllä otettava huomioon.. kiitti neuvoista!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eva kirjoitti:

huomasin tänään että toisen kissani silmä rähmii ja vilkkuluomi punoittaa hieman. meille on tullut n. vko sitten uusi pentu jolla ei kyllä itsellään näy ko. vaivaa. voiko asialle tehdä jotain kotikonstein vai pitäisikö lähteä kiikuttamaan lääkäriin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu