Oma kultainen sessulini nukahti ikiuneen sylissäni kotona kesäkuun lopulla. Pahanlaatuinen kasvain vatsaontelossa ei antanut mahdollisuutta elämän jatkua. Ikää oli 12v.
Tiedän ,että muuta mahdollisuutta ei ollut. Itse en vain toivu ikävästä. Välillä on vähän helpompi mutta sitten taas ikävä täyttää elämän.
Ymmärsimme toisiamme puhumattakin, oli elämäni koira. Ehkä aika auttaa lohdutan itseäni.
Tiedän ,että muuta mahdollisuutta ei ollut. Itse en vain toivu ikävästä. Välillä on vähän helpompi mutta sitten taas ikävä täyttää elämän.
Ymmärsimme toisiamme puhumattakin, oli elämäni koira. Ehkä aika auttaa lohdutan itseäni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Munkin koira,luultavasti elämäni koira, jouduttiin lopettamaan kesällä... Mutta niin oli parempi,pienen tuskat oli niin kova että sattu itelläki ku tiesi kuinka paljon sillä sattuu... Sä kirjotit just samanlai ku mustaki tuntuu..
Voi meitä. Meidänkin oma mussukka jouduttiin lopettamaan toukokuussa. Kaksi jäljelle jäänyttä haukkua ehkä pitivät kuitenkin elämän mallillaan, sillä niiden asiat oli kuitenkin pidettävä kunnossa.
Ikävä on vieläkin kova. Usein katselen kuvia ja muistelen ihania hetkiä. Monesti polttelen kynttilöitä hänen muistolleen.
Ja otin opiksi: Elämä on haavoittuvaa, hyvistä hetkistä pitää nauttia, sillä jonain päivänä siitä ajasta on jäljellä vain muistot.
lemmikin poismeno voi olla tosi rankkaa.
Minä olen myös joutunut luopumaan useammasta lemmikistä ja vaikka aikuinen olenkin niin suru on aina valtava.