että ihastuvatko yleensä ainoastaan homomiehet
transnaisiin vai myös heteromiehet? Olen käsittänyt
näin heteromiehenä m ,että transnaisista
ovat kiinnostuneita lähinnä homomiehet.
transnaisiin vai myös heteromiehet? Olen käsittänyt
näin heteromiehenä m ,että transnaisista
ovat kiinnostuneita lähinnä homomiehet.
Vastaukset 34
Vanhimmat
homomiehet ole lähinnä kiinnostuneita miehistä?
kelpaisi homolle, koska homoille fyysinen mieheys on tärkeintä. Leikkaamaton transnainen kelpaisi lesbolle, koska lesboille henkinen naiseus on tärkeintä. Mielenkiintoinen ilmiö tämäkin. No ehkä hieman kärjistin. Transnainen itse tuskin haluaa seurustella homon kanssa, ainakaan jos homoa kiinnostaa toisessa vaan se "mieheys".
Oikeasti transnaiset on jotain ihan muuta kuin miehille suunnatuissa pornofilmeissä keikistelevät ja teeskentelevät she-malet.
Se että onko leikattu vai ei tuskin näkyy päällepäin. Kun alkuperäinen kysymys oli "kiinnostumisesta ja ihastumisesta". Se kai tapahtuu ennen kuin pöksyt riisutaan.
Yksikään homo ei ole tippaakaan kiinnostunut minusta, kaikki parikymmentän poikaystävääni on ollut ihan tavallisia heteromiehiä, suurin osa tosin ei edes tiennyt mun taustaani.
Käsityksesi on pahasti virheellinen. Nopeat lesbo- ja bi-naiset vievät parhaat transnaiset pitkiin parisuhteisiin heteromiesten jäädessä epäilemään omaa homoidentiteettiään.
Ai parhaat transnaiset on lepakoita? Riippuu varmaan tarkasteluvinkkelistä. Lesbosta on lesbo paras.
Eivät tule edes markkinoille. Parisuhde kestää prosessin tyrskyt.
Miehen roolissa ollessani jouduin viitisen-kuutisen kertaa joko homon iskuyrityksen tai hipelöinnin kohteeksi. Transition myötä heidän kiinnostuksensa haihtui, ei heitä naiset kiinnosta. Ilmeisesti minussa oli ripaus naista jo ennen prosessia, jonka homot tulkitsivat väärin. Nyt olen heteronainen, enkä edelleenkään en ole kiinnostunut homomiehistä eivätkä he minusta.
Mitä jos rakastajasi on kaappihomo eikä kerro salaa homostelevansa kanssasi? Itse olet mielestäsi heterosuhteessa mutta miten tiedät sen ettei se toinen osapuoli ole kanssasi homosuhteessa?
Hauska ajatus sinänsä. Mutta jos rakastajani ei tiedä transtaustaani? Silloinhan hän ei voi homostella kanssani. Vai esitätkö seuraavaksi, että hän AAVISTAA sen, muttei kerro minulle?
On liikuttavaa katsella kuinka joku ihminen on kiinnittänyt identiteettinsä homo- ja transfobiaan.
Mitä sen on väliä onko kanssasi rakasteleva mies homo ja silläkään aavistaako hän taustasi vai ei?
Olennaista on hyvä ja lämmin ihmissuhde joka auttaa ja kantaa sinua eteenpäin.
Mä en välitä futiksesta, oon siis futisfoobikko. Ihan niinku homofoobikko, kun en ihmeemmin kiinnostu niistä. Lisäks mä oon risteilyfoobikko, sauvakävelyfoobikko, matematiikkafoobikko ja kalakukkofoobikko.
Jos tämä on taas sitä suun soittoa homofobiasta niin täsä (jos ei niin viestejä lukematta meni pointti ohi):
Fobia: "Fobialla tarkoitetaan tiettyihin tilanteisiin tai kohteisiin liittyvää kohtuuttoman vahvaa pelkoa, kammoa tai kauhua, jota pelko-oireinen ei pysty hallitsemaan." Eli tajutonta sontaa tulee suusta ja voi ilmetä väkivaltaisena käytöksenä mitä tulee homofobiaan. Wikipediassa lisää tietoa.
Unohdin jo mistä tässä on kyse, mutta reagoinpahan tähän viestiin. Ehkä turhan herkästi. Tehty mikä tehty.
Foobikko on usein kyllä juuri kiinnostunut aiheesta ja esim. homofoobikko pelkää huomaavansa itsessään niitä piirteitä joita pelkää eniten...kuten nekin trans-foobikot, jotka roikkuu täällä tiedonjanoisina.
Nojoo. Täällä vaan leimataan ihminen heti homofoobikoksi, jollei tämä ole kiinnostunut homoista.
Oikeasti asian mainitseminen on jo kannanotto. Jos sanoo ettei ole kiinnostunut esim. kiinalaisista on piilorasisti. Tämä siksi että kukaan ei ole vaatinut sinua kiinnostumaan kiinalaisista ja asian mainitseminen on rasistinen kommentti. Asiat voidaan naamioida taitavasti passiivisen aggressiivisiksi.
Minusta kommentti ettei ole kiinnostunut homoista on homofobinen. Kukaan ei ole vaatinut sinua homoseksiin. Kannattaisi määritellä itsensä niin että kertoo mitä on eikä niin että mitä ei halua olla.
:D Terveisin joku häiskä joka sattui lukemaan tämän viestin.
Päivän paras vitsi!
Mitään muuta ei kertakaikkiaan voi olla olemassakaan. - Kyky ajatella, loppuukin hyvin lyheen.
Luuleeko joku että esim . tämän linkin näköisestä naisesta olisi kiinnosotunut homomies?
http://www.youtube.com/watch?v=9AJNfpj8dys
Vähän sama kun kysyisi, että eikö lesbonaiset ole kiinnostuneita heteromiehistä!
Tota noin, eihän sellainen mikään homo ole.
Ei näihin sukupuolisuhteisiin varmastikaan löydy mitään yleispätevää sääntöä.
Ehkä perusheteromiehen voi kuitenkin yleensä olla vaikeaa rakastua transnaiseen. Osittain tämä voi johtua omista ennakkoluuloista tai halusta mukautua heteronormeihin, ja osaltaan syynä voi olla sekin, että harvat transnaiset todella "menevät läpi" kaikissa tilanteissa. Jos heteromies todella haluaa olla naisen kanssa ja tuntee kiinnostusta vain naisiin, niin kiinnostuuko hän transnaisesta? Minä epäilen että ei kiinnostu. Transnaisille tosin löytyy kyllä kiinnostuneita miehiä, mutta minä uskon heidän olevan nimenomaan kiinnostuneita siitä transnaisesta eikä vain naisesta.
Jos heteronaisten näkökulmasta katsotaan, niin aika vaikea voi olla nähdä transnaisessa mitään seksuaalisesti kiinnostavaa.
Kiinnostuminen transnaisesta tai transmiehestä vaatii varmasti jonkin verran biseksuaalista taipumusta. Perusheterolle trans ei käy.
Perusheterolle ei ehkä käy nainen, jonka transtaustan hän tietää. Mutta sellainen käy, jonka taustaa hän ei tiedä. On kokemusta molemmista.
Meitä joka tilanteessa läpimeneviä kuitenkin ON.
Ja piste.
...ja läpimenevät eivät vietä minkäänlaista transelämää, koska ei ole mitään tarvetta siihen.
ollut läpimenevä jo ennen hoitoja
ollut läpimenevä ja en oo oikestaan ollut tekemisissä muitten transtaustaisten/transihmisten kanssa.
Hmmm... En halua mitenkään vi...uilla enkä riitaa haastaa, mutta kuitenkin aika lailla epäilen tuota "joka tilanteessa" läpi menemistä. Ehkä se on vain skeptinen luonteeni, joka ei ihan vähällä usko sellaista, mitä ei ole itse nähnyt... tai sitten olen vain kateellinen, kun itse en koskaan voisi päästä lähellekään tuollaista läpimenon tasoa.
Itse ajattelen ihastumista ja parisuhteen muodostamista vähän pidemmällekin kuin vain kadulla näkemiseen, kaupassa asioimiseen tai pikkuhiprakassa peiton alla tapahtuvaan pikapanoon. En kyllä pysty kuvittelemaan, miten transtaustaa voisi olla huomaamatta silloin, kun tutustutaan, vietetään aikaa yhdessä, tutustutaan toisen anatomiaan vähän tarkemminkin, tavataan ystäviä ja sukulaisia... Sellaista normaalia - sic! - parisuhteen muodostamista.
No, ehkä jos transformaatio on tapahtunut todella nuorella iällä, leikkaus on onnistunut todella hyvin ja siitä on jo ehtinyt vierähtää useita vuosia, voi olla ettei geneettinen ja sosiaalinen miestausta käy mistään asiasta ilmi. Tosin viimeistään siinä vaiheessa, kun mies alkaa toivoa perheenlisäystä, voi joutua turvautumaan valkoisiin valheisiin, mutta silloin ollaankin jo todella pitkällä läpimenon saralla.
Itse olen "mennyt läpi" paitsi jokapäiväisessä elämässä, myös miehille seksissä. Ja myös gynekologille, joka tutki minut kaiketi hieman liian nopeasti.
Voisin esitettää poikaystäväni ystävilleni enkä siinä outtaantuisi. Samoin sukulaisille. Outtaantuminen voisi kylläkin tapahtua kiertoteitse juoruna joltain, joka tietää taustani. Ja heitähän riittää.
mä oon ollu aina naisellinen vaikka en käyttänyt edes hormooneja. Lääkärit ihmetteli kanssa miten voi olla mahdollista vaikka mulla oli normaalit testesteroni tasot.
Ettet vaan ois sellainen tapaus, jolla reseptorit ei reagoi ollenkaan mieshormoniin. Sellaisia on siis olemassa ja he kehittyvät habitukseltaan naisiksi vaikka pistäisi minkä testolatingin. Tiedän ainakin yhden intersukupuolisen, jolla on asia näin. Paha puoli asiassa on se, että jos henkilö tuntee itsensä mieheksi, ei ole juuri mitään keinoa saada habitusta siihen suuntaan. Ei ainakaan hormonaalista.
sitä se lääkärikin sanoi, et miten voi olla mahdollista. Mulla on äänikin ollu aina naisenkuulonen.
Kyllä kaikki viittaa siihen, että sinuun ei pure testosteroni mitenkään.
Sellaisessa tilanteessa kehittyy keho naisen kehoksi ja siis ilman estrogeenia. Se tavallaan kertoo, että nainen on ihmisen perusmuoto ja mies on testosteronin aiheuttama mutaatio naisesta. Eli taitaa ollakin niin, että ensin oli Eeva ja Eevan kylkiluusta tehtiin Aatami.
ootko lekuri?
Hyvä mulla ku asiat olli näin , niin päässy helpommalla.
No koira saattaa tulla nylkyttämään polvea vasten ja sitten olen kuullut, ettei sonnille kannata pyllistää laitumella tai sitten dilatoidaan kerralla oikein kunnolla. Sonni haistaa estrogeenin.
Mitkään muut eivät ole kiinnostuneet.