jonka suomentaisin:
Minähän ajattelen, siitä voin päätellä, että olen (olemassa).
Tai vain lyhyemmin:
Ajattelen, siis olen.
Oletko sinä?
Minähän ajattelen, siitä voin päätellä, että olen (olemassa).
Tai vain lyhyemmin:
Ajattelen, siis olen.
Oletko sinä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tietääkseni ja onnekseni "olen vielä täällä". Muisti tuppaa unohtamaan monia asioita lähes päivittäin. En kuitenkaan hermostu asiasta ylenmäärin, koska samaa tuntuu tapahtuvan monilla ikäisilläni.
Pärjään mielestäni aika hyvin. On harrastuksia, ihan uusiakin, viimeisin harrastajaelokuvaus. Eilen juhlimme ensimmäisen elokuvamme ensi-iltaa! Olin ihan ylpeä suorituksestani, rohkenin roolissani enempään kuin ennalta ajattelin. Ja kuinka ollakaan, minut on buukattu seuraavaankin ohjelmaan, Porvoossa tapahtuvaan kuvaukseen!
Elämä kantaa taas, pitkän murheellisen ajan jälkeen. Silti sydämessä on suuri suru, ikävä. Uskon kuitenkin, että asia selviää vielä - ainakin joskus.
Aika parantaa, liike on lääke...
Pari erilaista sananlaskua yhteen liitettynä.
Lenkiltä juuri palanneena ajattelin näin.
juuri tänään...tai ehkäpä juuri siksi.Latinaa yleensä kyllä ajatuksein.
kun ei kieli laula?
me luovat ja ajattevat ihmiset tiedämme tämän. autta kuinka moni sen ymmärtää.
ja melkein edellisen sanan ässästä,jos en hoksannut korjata,perhana,siis ässästä,mutta huonotaneeko se minusta ihmisestä.
Pitikökähän mun korjata jotain?
In vino veritas.
in vino veritas!
herättämisä ajatuksisssa
kiinnostus syntyi,kun tytäreni kirjoituksen latinankielisti tervehdyksenä äidilleen, aloittamani unieni keräämiskirjn motoksi kymmenen vuotta sitten,motoksi unikirjaani, jolla aloin koota itseäni. Olen täälläkin kirjoituksissani kertonut siitä. Olemmeko sen parempia ihmisiä raivoraittiina,tai humalaisina, pääasia että elämme. Se oli silloin itseni kehitämisaikaa, siihe kertyikin parisataa unta,joiden avulla "ajattelin,siis olen olemassa".Löyttykin tuolta profillista,jos kuka on kiinnostunut.
Heh...en yleensä valvo tähän aikaan....in vino veritas vai ei sitten,latinaa en osaa kuin höperrykkissäin.
kerron vain,että errare humanum est.
kaikille niitä joskus sattuu.
Mutta konjamiineista ja alkomahooleista olen eri mieltä.
Ne jätän omaan arvoonsa.
Kaikella kunnioituksella.
Eeva Kilven runoon,joka alkaa sanoilla saisko kymppitonnilla....niin haluan ärsyttää moralisteja ...ajattelemaan.Mennessäni nimittäin aamulla keittiöön,ajattelin samoin!!
Proosaansa enemmän luin yhteen aikaan .
tai ajatelmiahan ne Kilven enimmäkseen ja tunteitten tuoksahduksia on "Saisko kymppitonnilla naia;"...omassa Kilpi-Thesleff-kirjassani Laulu rakkaudesta,sivulla 35,katsoin.
Kuvasin vaan aatostani,kun tiskaamattomat astiat aamulla tapasin ensimmäiseksi!On sekin runo tuolla profiilissani.
2